Pin the Fuck Ups

Oletteko sattuneet huomaamaan sellaista pientä asiaa, että Suomessa ollaan usein vaatimattomia? Kyllä, totta se on! Uskokaa pois. Vaatimattomuus kaikille sallittakoon, mutta jos sitä aletaan vaatia muiltakin, syntyy ongelma. Olen törmännyt usein sellaiseen, että jos olen tyytyväinen itseeni, muut kokevat sen jotenkin vääräksi. Olen itserakas, omahyväinen tai jopa ilkeä. Ilkeä?! En sano muista ihmisistä mitään, jos sanon olevani kiva, nätti tai fiksu. Tai hyvä jossakin. Sen ei pitäisi koskettaa ketään muuta mitenkään. En tajua, miten siitä, että olen tyytyväinen itseeni, voi joku toinen sydänjuuriaan myöten loukkaantua.

Luin laatujournalistisesta julkaisusta (Iltalehdestä) hyvin luotettavasta ja totuudellisesta tutkimuksesta (Doven "hyväksy itsesi ja osta meiltä saippuaa!" -kampanjaan liittyvästä), että naisista vain neljä prosenttia pitää itseään kauniina. Mitä hittoa, naiset?? Tietenkään tähän tutkimukseen ei voi suoraan uskoa, mutta kyllä se pisti miettimään, miten paljon minunkin lähipiirissäni on naisia, jotka vinkuvat turhasta.

Jos ei itse pysty olemaan tyytyväinen itseensä tai jos ei kehtaa sanoa sitä ääneen, voi kokea uhaksi sen, että joku toinen siihen kykenee. Mutta ei hätää! Nyt kerron kaikille, miten onnistun ajattelemaan itsestäni näin positiivisesti. Älä enää katkerana harakkana kyräile toisten napoja, ryhdy rehellisesti ja ylpeästi tuijottamaan omaasi! Iltalehden artikkelissa oli aivan paskaa liibalaabaa, älä usko sitä. Minä tarjoan teille nyt ihan konkreettisia asioita, joita voitte alkaa toteuttaa. Avain itsensä rakastamiseen tässä karmeassa, vaativassa ja tuomitsevassa yhteiskunnassa on valikoiva ajattelu, ajatuksien aktiivinen muokkaaminen ja armoton itsepetos: toista asiaa tarpeeksi kauan, ja se muuttuu todeksi.

Näin helppoa se on:

1. Etkö ole tyytyväinen siihen, mitä peilissä näet? Vaihda peiliä! En koskaan katso eteisen peilistä itseäni takaapäin, koska siinä takapuoleni ei näytä kovin hyvältä. Peili siis valehtelee. Sen sijaan katselen pyllyäni aina kampauspöytäni peilistä, koska se näyttää siinä ihan törkeän hyvältä. Tämä peili kertoo totuuden, tietysti. Uskon siis mieluummin kampauspöytäni peiliä. Ongelma ratkaistu! Valmiina baanalle.

Varokaa, tässä on blogihistoriani kolmas pyllykuva, ja ai että se on mahtava!

2. Onko sinulla jokin ruumiinosa, joka ei sovi yleiseen ihanteeseen? Vaihda ihannetta! Minulla on ihan julmetun rotevat reidet. Reiteni ympärysmitta on varmaan suurempi kuin Schwarzeneggerin hauis! Se on tosiasia. En voi muuttaa sitä millään järkevillä toimilla. Jos jäisin kauhistelemaan reisiäni, en ikinä saisi mitään aikaiseksi ja olisin onneton lopun elämääni.

Joten muutan tavan, jolla katson/ajattelen reisiäni. Sen sijaan, että puristelisin muhkuroitani ja itkisin kaiket illat, menin itämaiseen tanssiin. Siellä harrastetaan tällaista:

Höh, tuo gif ei näemmä toimi täällä Cityssä. Tässä linkki, jonka pitäisi toimia :)

Lisäksi yritän etsiä sellaisia esikuvia, joissa ihailen jotain muuta kuin ulkonäköä. Tai sitten sellaisia, joilla on samat "viat" kuin minulla. Sitten ihailen kuvia heistä eri vaatteissa, sädehtivinä, tyylikkäinä ja upeina. Kuvittelen, että heidän tähtisateestansa sataa vähän minunkin päälleni.

Olen myös melkein kokonaan luopunut housuista. Ne eivät ikinä istu kunnolla. Sen sijaan käytän hameita ja mekkoja, sillä ne sopivat aina. Tadaa, ei enää mielipahaa! Poissa ovat ne päivät, joina kiskoin tuskanhiessä pukukopissa päälleni makkarankuoria, jotka eivät liikkuneet polvesta ylöspäin, vaikka otin varmuuden vuoksi kokoa isommat.

Kaiken tämän jälkeen nämä reidet alkavat olla aika läheiset. Tai sillee, ~40 senttiä sydämestä :) Ps. tässä kerroin nyt ulkonäöllisestä jutusta, mutta ohje pätee myös sisäisiin ominaisuuksiin: jos esimerkiksi olet ujo, keksi hyviä puolia ujoudestasi ja pyri tilanteisiin, jossa voisit nähdä ujouden hyvällä tavalla. Etsi ujoja idoleita. Pim, sinut on hypnotisoitu!

3. Onko sinulla jokin ongelma, jolla mässäilet päivittäin ja jolle voisit tehdä jotain? Vastaus on yksinkertainen: tee nyt hitossa sille asialle jotain! Kuten äskeisessä kohdassa kerroin: jos et voi asialle mitään, hyväksy se. Mutta jos voit, älä jahkaile ja tuhlaa energiaasi murehtimiseen, vaan toimi. Kun saavutat tavoitteesi ahkeralla työllä ja vaivannäöllä, et voi muuta kuin rakastua itseesi. Mitä vaikeampaa se on, sitä parempi.

4. Onko mieli matala, etkä vaan voi pakottaa itseäsi hyvälle tuulelle? Anna jonkun muun tehdä se: kuuntele mieltä ylentävää musiikkia. Musiikki on ihan mielettömän voimakas väline.

Kun aloitan aamuni tällaisella biisillä, päivä ei voi mennä pieleen:

Koska diggaan itseäni
on suuri voima sisässäni
Olen itseeni mielistynyt
Enkä vielä itseeni oo pettynyt

Eppu Normaali - Diggaan itseäni

Jos tunnen oloni nuhjuiseksi, laitan Macklemoren & Ryan Lewisin Thrift Shopin soimaan kuulokkeista ja kävelen kaupungilla rytmikkäin askelin like a boss.

Jos minulla on vaikkapa jokin tärkeä esitelmä tai työhaastattelu, kuuntelen Ragen Set this world on fire -biisiä matkalla sinne. Mahdollisuuksien mukaan laulan täysillä.

Kun eläytyy musiikkiin täysillä, se olo jää päälle silloinkin, kun on pakko ottaa ne kuulokkeet päästä pois. Laitan tän maailman palamaan!

5. Tuntuuko, siltä, että kaikki vaativat sinulta jotakin? Lakkaa itse ensimmäisenä. Huomaat pian, että oma mielipiteesi on tärkein mielipide. Kun lakkaat vaatimasta itseltäsi liikaa, et vaadi enää muiltakaan. Kun alat nähdä itsesi positiivisessa valossa, näet pian muutkin. Jos siedät omia vikojasi, siedät muidenkin. Niin helppoa se on.

Siis syö vielä yksi pulla. Jos ei jaksa siivota, ei tarvitse. Tukan ei täydy aina olla tiptop. Kokeissa riittää se, että pääsee läpi. Kumman itse ottaisit töihin: ahdistuneen ja neuroottisen kympin oppilaan vai itseensä ja maailmaan tyytyväisen seiskan oppilaan? Entä poika/tyttöystäväksesi: tyypin, joka kyttää hulluna omia ja sinun suupaloja ja juoksee jokaisen suklaakonvehdin jälkeen tunnin lenkin, vai vähän pyöreän mutta rennon ja mukavan kaverin?

6. Teetkö virheitä? Ensinnäkin, kaikki tekevät. Toiseksi, unohda koko sana, ja muuta "mokat" loistaviksi tarinoiksi. Olen huomannut, että pieleen menneet reissut ovat jälkeenpäin niitä parhaita juttuja. Joskus virheistä myös oppii ja <muuta filosofista skeidaa>. Joskus lapsina naapurin poika ampui minua, siskoani Siperianhuskya ja serkkuani Plättää kuulapyssyllä. Me veimme hänen postiluukkuunsa pussillisen paskaa, ja hänen äitinsä heilutti meille pihalta. Me heilutimme takaisin, ja juoksimme karkuun. Eipä naapurin täti enää koskaan myöhemmin sitten heilutellut meille, häiriintyneille kakaroille. Mutta nyt minulla on tarina, mitä kertoa! Tosin Plättä jaksaa aina muistuttaa, että tarina on nolo, sitä ei kannata kertoa seurajuttuna eikä siitä kannata olla niin ylpeä. No, kerronpahan kuitenkin ja olen nololla tavalla ylpeä!

Ystäväni polttareissa koko polttariseuruetta suihkutettiin pippurisumutteella. Ilta olisi voinut mennä pieleen, ja kaikki olisivat voineet alkaa itkeä ja mennä kotiin, mutta ei. Tuleva morsian poseerasi kameralle poliisin ja ambulanssimiesten kanssa, ja jatkoimme iltaa hyvillä mielin (hiukan köhivinä). Jos koko sumute-episodia ei olisi tapahtunut, en välttämättä muistaisi koko iltaa, sillä polttareita nyt vaan on paljon ja ne ovat usein aika samanlaisia. Nyt muistan sen aina!

Tässä oli viisi neuvoa itsensä rakastamiseen ja parempaan oloon. Nyt kaikki aktiivisesti harjoittelemaan! Itseensä saa ja pitää olla tyytyväinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sallisi itselleen ihan kaiken ja päästäisi moraalista, haaveista ja itsekurista täysin irti. Mutta sellaiset ihmiset, jotka huomaavat olevansa katkeria tai tyytymättömiä, voivat ehkä oppia tästä jotain. Minä en nimittäin jaksa kuunnella teidän ruikutustanne enää.

Kaikki aina vastaavat, että kuuntelevat musiikkia laidasta laitaan. Minäkin vastaan yhtä ärsyttävästi. Jotkut bändit iskevät, toiset eivät - riippumatta genrestä. Tykkään punkista, hevistä ja raskaasta rokista. Kuuntelen myös humoristisia neroja, räppiä ja konemusiikkia. Ei nolota yhtään, vaikka musiikkini ei aina olisikaan katu-uskottavaa: Lady Gaga on loistava artisti, Juha Tapio sopii bussissa istuskeluun ja Risto Räppääjän soundtrack piristää aina. Ja kuulkaas, olen yllättänyt itseni viime aikoina kuuntelemasta suurta paholais-naistenvihaajaa Cheekiä! En tajua, miks kaikki paasaa, että se laulaa vaan autoista, rahasta ja naisten alistamisesta. Missä on ihmisten huumorintaju? Joskus konventioiden toistaminen on niin itsestään selvää, että se on hauskaa :D

Koska rakastan musiikkia, rakastan myös kaikenlaisia siihen liittyviä haasteita. Eräänä iltana pari viikkoa sitten tyttöjenillassa keksimme, että jokaisen pitää keksiä yksi biisi, joka kertoo itsestä. Sitten kuuntelimme keskittyneesti kaikki biisit - paitsi minä jotain hölötin, mutta minut onneksi hiljennettiin nopeasti. Se, että sai valita vain yhden biisin, oli todella hankalaa. Lauluissa on yleensä jokin selkeä tunnelma tai viesti, joten yksi biisi on mielestäni liian yksipuolinen kuvaamaan niinkin monimutkaista kojetta kuin ihmistä. Siksipä kerron nyt itsestäni viidellä biisillä.

Tämä on aika henkilökohtainen juttu ja biisivalinnat alkavat jopa nolottaa, jos niissä sanotaan jotain typerää jossakin sivulauseessa. Yritän kertoa jokaisen biisin kohdalla, miksi olen valinnut juuri sen.

1. Kollaa kestää - Jäähyväiset aseille

Tässä biisissä on ihan mielettömän nerokkaat sanat, ja niillä on minulle hyvin henkilökohtaisia merkityksiä. Tämän vuoksi olenkin tatuoinut neljä ensimmäistä säettä kylkeeni. Olisin voinut laittaa vaikka koko biisin, mutta sitten olisin täynnä tekstiä.

Tänään jaksan nousta seisomaan
tänään jaksan itseäni katsoa
En tarvitse enää peilejä
en haarniskaa, joka kulkua vaikeuttaa

Kuin lintu on luotu lentämään,
on ihminen luotu onneen
Kun ei pelkää itseään
ei pelkää myöskään elää elämää

Kertosäe tulkitaan usein pasifistiseksi, mutta mielestäni se on enemmänkin anarkistinen. Jos ei olisi lakeja, olisivatko ihmiset luonnostaan hyviä? En usko, sillä suurin osa ihmisistä on itsekkäitä ja idiootteja. Mutta ajatus on kaunis.

Jäähyväiset aseille, joilla elämää suojellaan
Jäähyväiset aseille, joilla elämä tuhotaan

2. Leevi and the Leavings - Tulilanka palaa

Tämä biisi kertoo ehkä eniten siitä, miten muut ihmiset minuun suhtautuvat ja miltä toimintani usein ulkopuolisen silmin saattaa näyttää. Aikaansaavalta ja ahkeralta, joo, mutta samaan aikaan kaoottiselta ja siltä, että kohta jotain menee rikki. Itse olen varma siitä, että en riko mitään ikinä, ja vaikka ulospäin vaikutan ehkä mielipuoliselta adhd-tyypiltä, olen aina tarkalleen selvillä siitä, mihin pyrin. Ja rauhallinenkin nykyään.

Hän yrittää
ja jos kestää pää
vaikka pyörryttää
hän vielä kerran pyörittää

Se ei siihen jää
eikä siihenkään
lisää hämmentää
kun paidan auki nyörittää

Niin joo, ja eihän sekään haittaa, että biisissä lauletaan katalasta kaunottaresta, unien prinsessasta ja satulassa seksikkäänä olemisesta ;)

3. Herra Ylppö ja ihmiset - Tyttö epäkunnossa

Tällä biisillä on niin nolo nimi, että oikein hävettää laittaa sitä tälle listalle! Siperianhuskyn kanssa yhdessä inhoamme kaikkea, missä on sana "tyttö" tai "poika" söpöstelevässä hipsterimielessä. Siis esim. "Poika tykkää tytöstä" tai "Tämä tyttö sitä ja tätä" = YÖK. Oksettavinta ikinä. Vihaan myös fraasia "sisko ja sen sisko/veli". Siis hyi hitto! En tiedä, mistä antipatiani tulevat, mutta ne nyt vain ovat. Oikein puistattaa kirjoittaakkaan mitään tuollaista. Hyh.

Mutta tämä biisi on muuten niin minua, että en voi jättää tätä poiskaan. Luulin olevani ainutlaatuinen, mutta kun kuulin tämän biisin, tajusin, että traumani eivät ole minun traumojani. Ne ovat kaikkien reippaiden isosiskojen ja täydellisten pikku suorittajien traumoja.

Oletko lintu, upea joutsen
vai siipirikko?
Oletko vahva, kuin vanhempi sisko
vaikka sittenkin lapsi?
Oletko laivan neitsytmatka
vai haaksirikko?
Onkohan aina pakko
toisten toiveet täyttää?

Jotain sydämessään,
tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta,
huolehdimme sinusta

Minusta tuli isosisko 1,5 vuoden iässä, ja siitä lähtien olen ollut reipas ja huolehtinut muista. Siitä on tullut elämäntehtäväni. Minusta ei kukaan ole huolehtinut, ja jos joku olisi yrittänyt, en olisi varmaan edes antanut. Joskus kuitenkin salaa kaipaisin sellaista, että voisin vain heittäytyä selälleni ja joku ottaisi kiinni. Jollakin muulla olisi vastuu ja minä voisin vain totella. Mutta ei se sovi tällaiselle kontrollifriikille, jonka on vaikea luottaa muihin kuin itseensä. Etenkin nämä lauseet biisissä iskevät suoraan ytimeeni:

Ja mitä tekevät muut
rakastavatko vaiko pelkäävät
Ja mitä tekevät muut
rakastavatko vaiko hylkäävät

jos mokaat

Huh, tulipa tunteellista tekstiä. Siirrytäänpäs vakavista aiheista lempidefenssiini, huumoriin.

4. Kumikameli - Pienen populaation ongelma

Mieheni on joskus seurustelumme alkuaikoina sanonut minulle, että tämä biisi kertoo minusta. Romanttisuudesta voi olla montaa mieltä, varsinkin kun biisi kertoo sisäsiittoisuudesta, mutta mielestäni ei olisi voinut osuvammin sanoa! :D

Hassu hattu
hassut jutut
Hassu perhe
samoin suku

Hassu talo
umpilaho
Pihakin ku
viidakko

Löytyykö lääkettä
kylähulluuteen
joku pilleri tai ehkä rokote

5. P!nk - Raise your glass

Lopetetaan tämä listaus iloiseen fiilikseen. Yritän olla positiivinen ja hauskaa seuraa, niin itseni kuin muidenkin vuoksi. Ei se ole edes kovin vaikeaa, kun on sisäsiittoinen kylähullu :D Tämä Pinkin biisi on ehkä paras bilebiisi, ja samalla se kertoo siitä, miten kivaa on olla vähän omalaatuinen.

I love when it's all too much
5 AM turn the radio up
Where's the rock'n'roll?
-
So raise your glass
if you are wrong
in all the right ways
All my underdogs
we will never be never be
anything but loud
and nitty gritty
dirty little freaks
won't you come on and come on and
raise your glass?

Elämänasennettani voisi kuvata tällä lauseella kyseisestä biisistä:

Why so serious?

Sellaista! Haastan teidätkin tekemään tällaista listaa. Yllättävän vaikeaa mutta kivaa. Jos haluatte, jakakaa listanne kommenteissa! Etsin aina hyvää musiikkia, ja se, mitkä biisit valitsee, kertoo ihmisestä yllättävän paljon. Sitten hahmottaisin paremmin, millaisia ihania friikkejä tätäkin lukee ;)

Viime viikon olin vähän kiireinen, joten en ehtinyt teitä paljon sanoillani hellimään. Onneksi tein kuitenkin videon, jota voitte katsoa uudestaan ja uudestaan, jos ikävä yllättää. Eilenkin oli jännä päivä, sillä olin telkkarissa pölhöilemässä. Olisin luullut olevani hölmömpi, mutta ihan hyvinhän se meni. Nyt jaarittelen teille sekavia selostuksia itsestäni ja vioistani. Kuulenko villejä jippii-huutoja?

Kuvat ovat muuten Oripää Airshowsta, jossa heinäkuussa kävin pällistelemässä. Ne eivät ole ehtineet tänne blogiin jostain syystä aiemmin, mutta hyvää kannattaa odottaa. Mielestäni ne sopivat tähän postaukseen, sillä olen itsekin kuin taitolentokone: välillä ylösalaisin ja syöksykiidossa, välillä liihottelemassa pilvissä ilman huolia.

Yleensä keskityn tässä blogissa ja elämässä yleensä puimaan vain hyviä ja iloisia asioita, koska mielestäni huonoja ei kannata vatvoa eikä ainakaan levitellä muiden ihmisten naamalle. Olen nyt kuitenkin saanut palautetta, että se antaa minusta ylimielisen ja ärsyttävän täydellisen kuvan. Haha, sallikaa minun (ja kaikkien, jotka minut tuntevat) nauraa :D Sellainen en todellakaan ole!

Tai no, ylimielisyydestä minua voisi välillä syyttää. Täydellisyydestä ei niinkään, mutta sitä aina tavoittelen. Tämä on yksi vikani: jos en voi tehdä jotain hyvin, en tee sitä lainkaan. Olen kunnianhimoton enkä tee elämälläni mitään suurta. Olen laiska.

Kaikenlaisessa urheilussa olen todella huono. Saan itämaisessa tanssissa lantioni vielä jotenkin liikkumaan, mutta kun pitäisi alkaa askeltaa, törmäilen muihin ja näytän yhtä elegantilta kuin talviuniltaan herännyt karhu. Minua on ala-asteella kiusattu, klassisesti varsinkin niillä liikuntatunneilla, joten esimerkiksi hiihtäessä tai juostessa suutun ja loukkaannun helposti. Se on oikeastaan jo aika koomista: kun syke nousee, MRV ylitulkitsee. Mihinkään ratkiriemukkaisiin pallopeleihin minua ei saa ollenkaan, hermostun jo ajatuksesta.

On vaatinut hirveästi töitä, että uskallan käydä yliopistoliikunnan jumpissa, enkä sinne vieläkään mielelläni mene. Tänään kuitenkin ihana ystäväni "Mrs. Suomi" saa todistaa koikkelehtimistani jossakin Body Functioniksi kutsutussa. Pitäkää peukkuja hänen varpailleen!

Olen hirveän kärsimätön. En jaksa minkäänlaista tekemättömyyttä. Kaiken pitää tapahtua heti tai ainakin pitää olla tiedossa, milloin tapahtuu. Tykkään kyllä siis makoilla sohvalla ja istuskella kahviloissa, mutta minulla pitää aina olla jotakin lukemista tai oheistekemistä. En jaksa venkoilua ja epävarmuutta, päätökset pitää tehdä tsap-tsap-tsap ja sitten toimia.

Olen ärsyttävä ja tykkään väitellä ihmisten kanssa.

Olen mukamas kovinkin avoin ja kerron kaikkia nolojakin juttuja itsestäni, mutta oikeasti valitsen tarkkaan, mitä asioita ihmisille näytän. Heikkouksiani en paljasta koskaan kenellekään. En itsekään ole varma, onko minulla sellaisia. Olen oppinut suojautumaan muilta ihmisiltä huolellisesti. Tässäkin postauksessa luettelen vikojani, mutta mikään näistä ei ole minulle oikeasti paha paikka. Nämä ovat ihan kylmiä faktoja, jotka olen tiedostanut ja hyväksynyt itsessäni.

En jaksa liian tunteellista lässytystä. Edellinenkin kappale on minulle jotenkin vastenmielistä liibalaabaa, enkä halua lukea sitä enää uudelleen.

Yleissivistyksessäni on valtavia aukkoja. Ylioppilaskirjoituksista kuulin vasta lukion ekalla tai tokalla. En tiedä mitään urheilusta. Se vanha vihreä Trivial Pursuit on minulle kammotus: en osaa vastata yhtään mihinkään.

Otan liikaa vastuuta, paitsi asioista myös muiden tunteista. Mietin usein läheisiäni ja heidän turvallisuuttaan. Yritän ratkoa kaikkien ihmisten ongelmia ja ärsyynnyn, jos he eivät kuuntele loistavia neuvojani.

Tunteeni vaihtelevat nopeasti ja toimin liikaa niiden mukaan. Päiväni saattaa mennä pilalle, jos näen inhottavan unen. Jokin pieni juttu saattaa saada minut ärsyyntymään kaikkiin maailman ihmisiin. Usein haluan olla yksin.

No niin, siinä oli minun säröjäni. Ei varmaan piristänyt yhtään ketään, mutta toivottavasti olen nyt vähän todellisempi. En tosiaankaan ole aina iloinen ja jee jee -tyyppi, vaikka niin monet (minut oikeassakin elämässä tuntevat) luulevat. Mutta yritän olla, sillä angstisuudesta ja kiukuttelusta kärsivät kaikki.

Vioistani huolimatta pidän itsestäni ja olen tyytyväinen siihen, mitä olen. Jatkossa keskityn taas kivoihin asioihin, tämä nyt oli vähän tällainen postaus.

Tutkiva journalisti MRV täällä, hei. Kerron teille pienen tarinan Lontoon hämyisiltä kujilta. Tarinaan ei voida suoranaisesti linkittää väkivaltaa tai muita hämärähommia, mutta hyvin todennäköisesti niitäkin löytyisi, jos lähtisi etsimään.

Tarina kertoo kengistä. Kaikki varmasti tuntevat maailman ainoat oikeat maiharit, Dr. Martensit (rakkaat lapset tunnetaan myös nimillä Doc Martensit, Doctor Martensit, Docit, Martensit, DM:t). Alunperin työläisten käyttämistä kengistä on tullut olennainen osa punkkarien, goottien, individualistien ja muiden sellaisten olioiden univormua. Martenseja sanotaan Footway.fi:n (ei mainostusta) sivuilla jopa "Englannin kansalliskengiksi". Wikipedia kertoo, että kenkiä on myyty vuoteen 2010 mennessä yli 100 miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa.

Teini-iässä myös pikku punkkari-MRV halusi tietysti itselleen ikiomat Docit. Uusista en voinut haaveillakaan, koska olin kurja ja köyhä. Onneksi minulla oli kuitenkin hyvät suostuttelutaidot ja hyväntahtoinen pikkusisko Siperianhusky, joka pitkän vinkunan jälkeen luovutti omat mielettömän ihanat punamustat Martensinsa minulle. Hän oli löytänyt ne kirpputorilta 13 euron hintaan. Kengät olivat tietysti käytetyt, mutta silti loistavassa kunnossa. Laadusta kertoo varmasti jotakin se, että sain kengät (tosiaan käytettynä!) 14-vuotiaana ja ne ovat minulla vieläkin.

Kengät ovat olleet ahkerassa käytössä. Kerran olen vienyt ne suutarille, koska toisesta kengästä halkesi pohja. Joskus ystäväni koira järsi hiukan toisen kengän vartta, mutta mielestäni se teki maihareistani vain katu-uskottavammat. Pari vuotta sitten mieheni He-Man alkoi valittaa kengistäni: hän häpesi niitä! Olin aivan järkyttynyt. Suhteeni kenkiin oli kuitenkin vuoden pitempi kuin suhteeni He-Maniin. Onneksi parisuhdekriisiltä vältyttiin: hän ei vaatinut minua luopumaan kengistäni, vaan lupasi ostaa minulle uudet. Olimme juuri lähdössä Lontooseen, ja halusin ostaa kengät sieltä.

Kuten niin moni muu Martenseihin rakastunut, myös minä olin yhdistänyt kengät mielessäni nimenomaan Britteihin ja punkkareihin. Tiedän, että kenkiä saisi halvemmalla netistä, mutta kun kerran olimme menossa Lontooseen, halusin käydä ensimmäisenä Dr. Martenseja myyneessä kaupassa, British Boot Companyssa. Löysimmekin kaupan Camdenista, ja se oli pieni mutta sielukas. Kun ryhdyin sovittamaan kenkiä ja juttelin myyjien kanssa, sainkin tietää järkyttävän asian: Dr Martensien tuotanto on siirretty 2000-luvulla melkein kokonaan Kiinaan ja Thaimaaseen! Siis kenkien, joita on jopa markkinoitu brittilipulla! Lopetin kiinakenkien sovittamisen kirjaimellisesti suu auki.

Minulle kerrottiin, että Martensien valmistus brittiläisessä kenkätehtaassa oli lopetettu, eli työntekijät olivat jääneet työttömiksi. Samaan aikaan miljoonat ihmiset ostavat Martenseja, joita markkinoidaan vieläkin mielikuvilla laadusta ja vaihtoehtoisuudesta. Imago on vahvasti brittiläinen. Lainaus Footwayn esittelytekstistä on tuore. Laatu on kuitenkin pudonnut roimasti tuotannon siirtymisen myötä: kengät eivät ole enää samoja. Omat, Englannissa valmistetut kenkäni ovat jostakin 1990-luvulta, ja ne ovat vieläkin toimivat ja hyvät jalassa - vaikka ulkonäkö onkin joidenkin (=hienohelmojen) mielestä vähän kärsinyt. Ystäväni osti uudet (kiinalaiset) Martensit, ja niiden nahan pinta meni rikki heti ensimmäisenä talvena. Muutaman vuoden vanhoina ne olivat jo niin kuluneet, että ystäväni ei kehdannut käyttää niitä enää missä tahansa.

Martenseja valmistavan tehtaan työntekijät eivät kuitenkaan olleet jääneet pyörittelemään peukaloitaan. Tehdas laitettiin uudelleen käyntiin, ja nyt siellä valmistetaan aidosti brittiläisiä kenkiä, mm. Solovaireja. Laatu on yhtä hyvä kuin vanhoissa Martenseissa ja nahka on laadukasta. Tämä kaikki minulle kerrottiin vieraillessani British Boot Companyssa. Jätin Martensit hyllylle, mutta illalla palasimme ja ostin käsityönä Briteissä valmistetut Solovairit.

Nyt olen käyttänyt kenkiä parisen vuotta todella ahkerasti: talvella, syksyllä ja keväällä pääsääntöisesti, kesällä silloin tällöin. Kengät ovat vieläkin kuin uudet! Pinta on paksua öljykäsiteltyä nahkaa, joka kestää melkein mitä tahansa. Hintaa maihareilla oli tuplasti Martensien verran, mutta jaoin hinnan 15 vuodelle, eikä se tuntunut enää niin pahalta. Silti kengät olivat kalleimmat, mitkä olen ikinä ostanut. En kuitenkaan ostanut Solovaireja pelkästään sen takia, että tarvitsin kunnon kengät. Halusin sanoa oman pienen vastalauseeni.

En ehkä ole kaikista valveutunein kuluttaja, mutta tämä huijaus tuntuu melkein petokselta. Vaikka ihan kaikkihan valmistetaan nykyään kolmannen maailman maissa, en olisi naiivisti kuvitellut tällaista Doceista, noista anarkian airueista. Onhan se loppujen lopuksi oikeasti todella typerää arvostaa jotakin vain merkin takia, mutta on todella surullista, että juuri vastavirtaisen imagonsa takia suositut Dr. Martensit ovat ihan täysiä feikkejä. Niiden käyttäjät haluavat näyttää, että ovat yksilöllisiä ja ajatella omilla aivoillaan, mutta heitä huijataan 6-0.

Minä olin myös yksi noista tyhmistä lampaista, täytyy myöntää. Kehitysmaissa olevia tehtaita ei pystytä kunnolla valvomaan, joten siksi viittasin mahdolliseen väkivaltaan ja hämärähommiin tarinan alussa. En aina katso, mitä ostan. Pitäisi katsoa. Mutta erityisesti tässä tapauksessa kenkien valmistusmaa oli isku vasten kasvoja. En kehota teitä, rakkaat lukijat, hyppimään barrikadeille ja ryhtymään boikottiin, mutta ajattelin, että teidän olisi hyvä tietää asiasta. Itse olin kiitollinen, etten ehtinyt ostamaan vääriä kenkiä.

ps. Ettei nyt mene liian vakavaksi, tässä kuva viimeviikkoisesta fb-kirpputorilöydöstäni. Äääää, miten ihanat!

Lupasin viime postauksessa tulevani ulos kaapista. Ja nyt tulen, rytinällä: kuulun pahamaineiseen prosenttijengiin. Jengini on salamyhkäisempi kuin Illuminati ja Vapaamuurarit yhteensä. Olen päässyt liittymään tähän salaseuraan, koska olen älykkäämpi kuin 99 % (myös 98% kelpaa) väestöstä. Kuulun siis Mensaan.

Tämähän ei ollut tietystikään mikään uutinen teille, rakkaat lukijat, tunnettehan minut ja valtavan nerokkaat juttuni. Mutta tiesittekö, että voin tietoisesti laskea älykkyysosamäärääni? Näin se käy:

Huomaatteko, miten älykkyyteni on huipussaan kuvan vasemmassa reunassa, mutta laskee oikealle siirryttäessä? Ihan selkeästi!

Hyvin tieteellisten empiiristen tutkimusteni mukaan nainen tyhmentyy sitä mukaan, mitä nätimpi naama hänellä on, mitä suuremmat rinnat hänellä on, mitä avarampaa kaula-aukkoa tai lyhyempää hametta hän käyttää tai mitä enemmän hän nauraa ja pitää hauskaa. Tai niin minuun ainakin suhtaudutaan. Nainen saa ihan rauhassa olla nätti, kunhan hän ei vain - taivas varjelkoon - yritä olla samalla älykäs. Tai ehkä nätin ja fiksun tytön vielä jotenkuten sietää, jos nätteys on hillittyä ja kainoa. Mutta jos nainen on seksikäs, on hänen pakko olla tyhmä. Kaunis, seksikäs ja älykäs nainen olisi liian kova pala nieltäväksi. Sellaisen satuolennon olemassaoloa ei voi mitenkään sallia, sellainen hullutushan horjuttaisi maailmanjärjestystä, jossa ajattelu jätetään miehille ja rumille naisille.

Älykkään naisen (tai miehenkin) pitää olla hieno ja itsensä hillitsevä, toisille tuhahteleva vakavikko, joka haluaa puhua vain syvällisistä aiheista. Yleensä älykkäät osaavat vielä oikein hienosti lainata suuria ajattelijoita, koska sehän se hienoa on. Älykkäissä seuroissa vältetään groteskeja ja banaaleja juttuja, jotta voitaisiin korostaa omaa sivistystään. Älykäs ihminen nauraa korkeintaan hiukan hymähtäen, ja kuuntelee vain klassista musiikkia.

Tämän takia lyhyeen minimekkoon pukeutunut, hiustenpidennykset päässä ja korkokengät jalassa Who let the dogs outin tahtiin tanssiva, tyttökavereitaan haliva ja hervottomasti kikattava MRV ei voi missään nimessä olla älykäs. Kuulkaas vaikka tätä blogiimme kommentoinutta suurta filosofia:

Mutta kun kyse ei olekaan siitä etteikö kaunis nainen voisi olla älykäs vaan siitä että kauneuteen satsaavasta ei tule yhtä fiksu kuin ajattelemiseen satsaavasta. Esimerkkinä käy vaikka te ja Laasanen, kyllä Laasasella on paljon fiksumpia ajatuksia sukupuolisuudesta kuin teillä kahdella koska hän ajattelee enemmän ja te taas satsaatte enemmän kauneuteen (naisellisuuteen). Te taas olette kauniimpia kuin Laasanen koska satsaatte kauneuteen plus että seksuaalisen valtanne takia olette kauniimpia vastakkaisen sukupuolen silmissä mikä on yksi syy mikä mahdollistaa. Mutta pointti on se että Laasanen ei voi olla yhtä kaunis kuin te ilman että satsaisi kauneuteen ettekä te ole yhtä fiksuja kuin Laasanen koska ette ajattele yhtä paljon kuin Laasanen.

Totta, yleensähän sammutan aivot aina silloin, kun levitän huulikiiltoa. Tässä lisää anonyymiä fiksuutta:

On se jännä, miten paljon valokuvia rouvista eri asusteissa tarvitaan korostamaan sitä älyä ja matemaattista lahjakkuutta :)

Usein kun paljastan mensalaisuuteni, saan osakseni vähättelyä tai suoranaista suuttumusta. Siksi en teekään sitä yhtä usein kuin joskus jäsenyyteni alkuaikoina tein, etenkin humalassa. Kun liityin järjestöön noin 5 vuotta sitten, halusin näytellä kaikille jäsenkorttiani (kyllä, minulla on sellainen, ja vieläpä kullanvärinen!) kännipäissäni. Yleensä vielä hulluttelin samalla (esim. katsoin kieroon tai laitoin päähäni sikspäkin pahvikuoren), niin että varmasti näytin erittäin mensalaiselta. Suomen Mensa, voit olla ylpeä tytöstänne!

Yleensä julistukseeni vastataan kiihtyneellä äänensävyllä, että Mensan testi mittaa hei vain tietynlaista älykkyyttä eikä lainkaan tunneälyä. Huomatkaa, että en ole sanonut näistä asioista mitään, vaan ainoastaan neutraalisti todennut kuuluvani Mensaan. Minusta olisi sama asia, että joku kertoisi olevansa musiikillisesti lahjakas ja soittavansa pianoa, ja hänelle tuhahdettaisiin, että no et varmaan kuitenkaan osaa kitaraa soittaa tai rummut on hei ihan eri instrumentti kuin piano. Se, että tietää tai myöntää olevansa älykäs, on jotenkin huono juttu, ja sen mainitseminen on brassailua. Mensalaisuuteni aikana suhtautumiseni omaan älykkyyteeni on muuttunut ensin epätodellisuuden tunteesta iloon, pätemisen kautta brassailuun (myönnän!) ja lopulta sen huomaamiseen, että ilmeisesti se onkin paha asia ja sitä pitäisi hävetä ja piilotella. Nykyään suhtaudun siihen lähinnä asiana, jonka voin kertoa tarpeen vaatiessa mutta josta muuten vaikenen.

Vihaa saan yleensä eniten niskaani miehisiltä miehiltä. Usein he vain kieltäytyvät uskomasta minua. Tällaiset henkilöt suuttuvat minulle (ihan oikeasti!) verisesti, ihan kuin olisin älykäs vain heidän kiusakseen. En ole liittynyt Mensaan siksi, että voisin päteä (vaikka sekin on hirveän hauskaa), vaan siksi, että löytäisin kohtalotovereita ja vertaistukea. Samalla tavalla ihmiset, jotka tykkäävät eläimistä, voivat liittyä erilaisiin eläintensuojeluyhdistyksiin tai vaikka ulkosuomalaiset Thaimaassa voivat pitää suomalaisia iltoja. Vaikka moni voisi kuvitella toisin, älykkyys ei ole pelkästään mikään kiva asia eikä aina helpota elämää. On kiva, ettei ole ihan yksin.

Siksi kehotankin kaikkia asiaa pohtivia menemään testiin: ensi viikon lauantaina (5.10.) on suuri Mensan testipäivä, jolloin älykkyystestejä järjestetään ympäri Suomea. Siinä ei voi oikeastaan hävitä mitään! Tai tietysti ylpeys voi saada kolauksen, jos käykin niin, että bimbo-MRV:llä on korkeampi ÄO. Mutta sitäkään ei tarvitse kertoa kellekään ;) Olen saanut Suomen Mensalta kaksi upeaa kultaista lahjakorttia (arvo 40 e), jotka ovat voimassa ensi lauantaihin saakka.

Arvon nämä lahjakortit nyt lukijoidemme kesken! Arvonta tapahtuu ensi viikon keskiviikkona, jotta nämä ehtivät varmasti perille, ja kisaan voi osallistua joko PTFU:n Facebook-sivuilla tai kommentoimalla tähän postaukseen oman sähköpostiosoitteensa. Olkaa sitten linjoilla ensi keskiviikkona, jotta saan osoitteenne mahdollisimman nopeasti!

ps. Ettehän lakkaa lukemasta blogia?