Pin the Fuck Ups

Minut on vallannut pieni syysilottomuus. Olen ollut kipeänä viime viikon, ja muutenkin olo on melko vetämätön. En jaksaisi tehdä oikein mitään, ja mieleni tekisi istua suihkussa tuntitolkulla ja makoilla peiton alla sarjoja katsellen. Mieleni tekisi tehdä mieluumminkin Nämä asiat masentavat nyt -niminen postaus, mutta en halua velloa angsteissani enkä vyöryttää niitä teidän niskaanne. Parempi on keskittyä kivoihin asioihin. Kun rupesin miettimään, mikä minua on ilostuttanut viime aikoina, tulin heti iloisemmalle päälle. Kyllä tämä tästä, kunhan tervehdyn ja pääsen taas iltalenkeille :) Mutta tässä tämänhetkiset ilonaiheeni:

1. Rakas serkkuni tuli viikonloppuna yöksi meille Porista asti 4-kuukautisen vauvansa kanssa. Serkkuni on ihana ja vauva kiltti kuin enkeli! Hän ei tehnyt muuta kuin nukkui ja hymyili.

2. Toinenkin ilonaiheeni liittyy serkkuuni: perustimme kahdenkeskisen ryhmän Facebookiin, johon listaamme päivän urheilut ja herkuttelut. Tavoitteenamme on laihtua muutama kilo jouluun mennessä, ja ryhmässä voimme tsempata toisiamme välimatkasta huolimatta. Tähän mennessä olemme laittaneet ryhmään lähinnä kuvia possuista :D Lisäksi tunnustin syöneeni kaksi ranskanpastillia ja Ikean hodarin.

3. Olen onnellinen, että pikkusiskoistani on tullut ihan supercooleja nuoria naisia :D Sekopäällä on haalari, jossa lukee AWESOME ja Herneenversolle löysimme sellaisen FANTASTIC-tekstillä. Ps. olen itse nolo noloilija, joten en kehtaa millään ostaa itselleni tuollaista. Mutta salaa toivon, että saisin sellaisen joululahjaksi, vink vink ;) Aah, unelma siintää jo silmissäni: rötväisin haalarissa ja villasukissa koko joululoman syöden suklaata ja hapankorppuja (koska ne pari kiloa olisi laihdutettu jo)...

4. Elokuun puolella kävimme He-Manin kanssa poimimassa Alanteen tilalla vadelmia ja mansikoita. Minun piti kirjoittaa siitä tännekin, mutta en ehtinyt missään vaiheessa. Vadelmat olivat jättimäisiä ja niitä oli todella helppo poimia. Muutama eksyi vahingossa suuhunkin. Nyt on pakkanen täynnä mansikkaa ja vadelmaa, mustikkaa emme harmi vain saaneet tänä vuonna. Kaikki vakiopaikkamme olivat ihan kuivuneita. Mutta on ihanaa, kun pakastin on täynnä - jotenkin turvallista.

5. Uudessa naapurustossamme on upeita vanhoja taloja. Erityisen ihanaa on, että ulkonäköön on satsattu ihan eri tavalla kuin uusiin taloihin: ikkunankarmit ovat viimeisteltyjä, katoissa on pitsireunat ja portitkin ovat näin upeita!

6. Kummityttömme (ja SH:n tytär) Tähtitaivas täytti kolme vuotta, ja hän oli aivan innoissaan synttäreistänsä. Yritän kasvattaa hänestä kunnollista naista, joten annoimme hänelle kaulimen ja omin pikku kätösin ompelemani essun! Hän innostui lahjoistaan heti, ja leivoimme keksejä. Myöhemmin hän on kuulemma yrittänyt kaulia lättyjä :D Kaulin ei välttämättä kuitenkaan ollut paras lahja noin pienelle lapselle, jolla on vielä pienempi sisar... No, ainakaan vielä ei ole haavereita sattunut.

7. Pikkusiskoni saivat kissanpennun, koska vanhempieni talossa on ärsyttävän ovelia hiiriä, jotka vain nappaavat juuston hiirenloukuista. Jotta kissa varmasti olisi hyvä metsästäjä, sille annettiin vielä varmuuden vuoksi nimeksi Hitgirl :)

8. Se, että lauluyhtyeen nimi on Ilontipat :D Ihan oikeasti, kuolen! Toivottavasti laulajat eivät ole lapsia. Se olisi jo liian traagista :D

9. Viikonloppuna on mahtavaa ohjelmaa: Turun valtaa perjantaista sunnuntaihin Turku Burlesque Weekend.

Perjantaina lavan valtaavat ensikertalaiset New Comers Nightin merkeissä, ja lauantaina lavalle pääsevät ihan mielettömät tähdet jopa ihan Ameriikoista asti. Pääklubi Neon Light Safari burlesque & drag spectacular on siis Klubilla lauantaina - yritän tässä panikoida, mitä laitan päälleni! Jotakin ideaa jo on ;) Siperianhusky tulee Turkuun ja laitamme kaupungin matalaksi.

10. Pakko keksiä kymmenen kohtaa, koska minulla on pakkomielle tasalukuihin. Mutta kymmenes ilonaiheeni on vaikkapa se, että kukaan ei lynkannut minua (ainakaan kovin pahasti) viime postauksen jälkeen :)

Sainpas piristettyä itseäni! Toivottavasti vähän teitäkin. Kai sentään nauroitte edes Ilontipoille? :D

Lupasin viime postauksessa tulevani ulos kaapista. Ja nyt tulen, rytinällä: kuulun pahamaineiseen prosenttijengiin. Jengini on salamyhkäisempi kuin Illuminati ja Vapaamuurarit yhteensä. Olen päässyt liittymään tähän salaseuraan, koska olen älykkäämpi kuin 99 % (myös 98% kelpaa) väestöstä. Kuulun siis Mensaan.

Tämähän ei ollut tietystikään mikään uutinen teille, rakkaat lukijat, tunnettehan minut ja valtavan nerokkaat juttuni. Mutta tiesittekö, että voin tietoisesti laskea älykkyysosamäärääni? Näin se käy:

Huomaatteko, miten älykkyyteni on huipussaan kuvan vasemmassa reunassa, mutta laskee oikealle siirryttäessä? Ihan selkeästi!

Hyvin tieteellisten empiiristen tutkimusteni mukaan nainen tyhmentyy sitä mukaan, mitä nätimpi naama hänellä on, mitä suuremmat rinnat hänellä on, mitä avarampaa kaula-aukkoa tai lyhyempää hametta hän käyttää tai mitä enemmän hän nauraa ja pitää hauskaa. Tai niin minuun ainakin suhtaudutaan. Nainen saa ihan rauhassa olla nätti, kunhan hän ei vain - taivas varjelkoon - yritä olla samalla älykäs. Tai ehkä nätin ja fiksun tytön vielä jotenkuten sietää, jos nätteys on hillittyä ja kainoa. Mutta jos nainen on seksikäs, on hänen pakko olla tyhmä. Kaunis, seksikäs ja älykäs nainen olisi liian kova pala nieltäväksi. Sellaisen satuolennon olemassaoloa ei voi mitenkään sallia, sellainen hullutushan horjuttaisi maailmanjärjestystä, jossa ajattelu jätetään miehille ja rumille naisille.

Älykkään naisen (tai miehenkin) pitää olla hieno ja itsensä hillitsevä, toisille tuhahteleva vakavikko, joka haluaa puhua vain syvällisistä aiheista. Yleensä älykkäät osaavat vielä oikein hienosti lainata suuria ajattelijoita, koska sehän se hienoa on. Älykkäissä seuroissa vältetään groteskeja ja banaaleja juttuja, jotta voitaisiin korostaa omaa sivistystään. Älykäs ihminen nauraa korkeintaan hiukan hymähtäen, ja kuuntelee vain klassista musiikkia.

Tämän takia lyhyeen minimekkoon pukeutunut, hiustenpidennykset päässä ja korkokengät jalassa Who let the dogs outin tahtiin tanssiva, tyttökavereitaan haliva ja hervottomasti kikattava MRV ei voi missään nimessä olla älykäs. Kuulkaas vaikka tätä blogiimme kommentoinutta suurta filosofia:

Mutta kun kyse ei olekaan siitä etteikö kaunis nainen voisi olla älykäs vaan siitä että kauneuteen satsaavasta ei tule yhtä fiksu kuin ajattelemiseen satsaavasta. Esimerkkinä käy vaikka te ja Laasanen, kyllä Laasasella on paljon fiksumpia ajatuksia sukupuolisuudesta kuin teillä kahdella koska hän ajattelee enemmän ja te taas satsaatte enemmän kauneuteen (naisellisuuteen). Te taas olette kauniimpia kuin Laasanen koska satsaatte kauneuteen plus että seksuaalisen valtanne takia olette kauniimpia vastakkaisen sukupuolen silmissä mikä on yksi syy mikä mahdollistaa. Mutta pointti on se että Laasanen ei voi olla yhtä kaunis kuin te ilman että satsaisi kauneuteen ettekä te ole yhtä fiksuja kuin Laasanen koska ette ajattele yhtä paljon kuin Laasanen.

Totta, yleensähän sammutan aivot aina silloin, kun levitän huulikiiltoa. Tässä lisää anonyymiä fiksuutta:

On se jännä, miten paljon valokuvia rouvista eri asusteissa tarvitaan korostamaan sitä älyä ja matemaattista lahjakkuutta :)

Usein kun paljastan mensalaisuuteni, saan osakseni vähättelyä tai suoranaista suuttumusta. Siksi en teekään sitä yhtä usein kuin joskus jäsenyyteni alkuaikoina tein, etenkin humalassa. Kun liityin järjestöön noin 5 vuotta sitten, halusin näytellä kaikille jäsenkorttiani (kyllä, minulla on sellainen, ja vieläpä kullanvärinen!) kännipäissäni. Yleensä vielä hulluttelin samalla (esim. katsoin kieroon tai laitoin päähäni sikspäkin pahvikuoren), niin että varmasti näytin erittäin mensalaiselta. Suomen Mensa, voit olla ylpeä tytöstänne!

Yleensä julistukseeni vastataan kiihtyneellä äänensävyllä, että Mensan testi mittaa hei vain tietynlaista älykkyyttä eikä lainkaan tunneälyä. Huomatkaa, että en ole sanonut näistä asioista mitään, vaan ainoastaan neutraalisti todennut kuuluvani Mensaan. Minusta olisi sama asia, että joku kertoisi olevansa musiikillisesti lahjakas ja soittavansa pianoa, ja hänelle tuhahdettaisiin, että no et varmaan kuitenkaan osaa kitaraa soittaa tai rummut on hei ihan eri instrumentti kuin piano. Se, että tietää tai myöntää olevansa älykäs, on jotenkin huono juttu, ja sen mainitseminen on brassailua. Mensalaisuuteni aikana suhtautumiseni omaan älykkyyteeni on muuttunut ensin epätodellisuuden tunteesta iloon, pätemisen kautta brassailuun (myönnän!) ja lopulta sen huomaamiseen, että ilmeisesti se onkin paha asia ja sitä pitäisi hävetä ja piilotella. Nykyään suhtaudun siihen lähinnä asiana, jonka voin kertoa tarpeen vaatiessa mutta josta muuten vaikenen.

Vihaa saan yleensä eniten niskaani miehisiltä miehiltä. Usein he vain kieltäytyvät uskomasta minua. Tällaiset henkilöt suuttuvat minulle (ihan oikeasti!) verisesti, ihan kuin olisin älykäs vain heidän kiusakseen. En ole liittynyt Mensaan siksi, että voisin päteä (vaikka sekin on hirveän hauskaa), vaan siksi, että löytäisin kohtalotovereita ja vertaistukea. Samalla tavalla ihmiset, jotka tykkäävät eläimistä, voivat liittyä erilaisiin eläintensuojeluyhdistyksiin tai vaikka ulkosuomalaiset Thaimaassa voivat pitää suomalaisia iltoja. Vaikka moni voisi kuvitella toisin, älykkyys ei ole pelkästään mikään kiva asia eikä aina helpota elämää. On kiva, ettei ole ihan yksin.

Siksi kehotankin kaikkia asiaa pohtivia menemään testiin: ensi viikon lauantaina (5.10.) on suuri Mensan testipäivä, jolloin älykkyystestejä järjestetään ympäri Suomea. Siinä ei voi oikeastaan hävitä mitään! Tai tietysti ylpeys voi saada kolauksen, jos käykin niin, että bimbo-MRV:llä on korkeampi ÄO. Mutta sitäkään ei tarvitse kertoa kellekään ;) Olen saanut Suomen Mensalta kaksi upeaa kultaista lahjakorttia (arvo 40 e), jotka ovat voimassa ensi lauantaihin saakka.

Arvon nämä lahjakortit nyt lukijoidemme kesken! Arvonta tapahtuu ensi viikon keskiviikkona, jotta nämä ehtivät varmasti perille, ja kisaan voi osallistua joko PTFU:n Facebook-sivuilla tai kommentoimalla tähän postaukseen oman sähköpostiosoitteensa. Olkaa sitten linjoilla ensi keskiviikkona, jotta saan osoitteenne mahdollisimman nopeasti!

ps. Ettehän lakkaa lukemasta blogia?

Vietin viime viikonlopun ihanan toisiksi nuorimman siskoni Herneenverson kanssa. Hän ei päässyt viimeksi, kun vierainani olivat siskoni Sekopää ja Sammakkoprinsessa, joten järjestin hänelle nyt ihan kahdenkeskistä laatuaikaa. Teimme kaikkea kivaa: saunoimme, teimme ja söimme pannupitsaa, katsoimme elokuvia, shoppailimme ja kävimme Flowparkissa.

Herneenverso on saanut koodinimensä siitä, että hän on niin venyvä ja urheilullinen. Hän nauttikin Floparkin radoista vielä pari tuntia sen jälkeen, kun allekirjoittanut väsähti! Huh huh mikä tarmonpesä.

Sunnuntaina Turussa vietettiin auton vapaapäivää, ja torilla esiintyi tapahtuman suojelija Paleface. Menimme tietenkin katsomaan ja turkulaisten mölliydestä johtuen pääsimme jopa eturiviin!

Herneenversossa asuu ilmeisesti pieni stalkkeri, joten menimme vaanimaan lavan sisäänkäynnille ennen viimeisen biisin loppumista. Onneksi Paleface on ihana ja leppoisa artisti: hän suostui HV:n kanssa yhteiskuvaan! :) Unohdimme pyytää nimmarit, mutta kuva kertoo enemmän kuin yksi sana.

Päätimme myös hiukan kuvailla, jotta äitimme saa Herneenversosta samantyylisiä kuvia kuin Sammakkoprinsessasta ja Sekopäästä. Ostaessani uuden kameran annoin HV:lle vanhan (Canon EOS 350D:n), ja hän on sillä harjoitellut kuvaamista. Saatte siis nauttia myös minun naamastani. Stailasimme toisemme ja etsimme sopivat kuvauspaikat. Tadaa:

Puin HV:lle oman mekkoni, joka näytti yllättävän hyvältä hänen päällään, vaikka olikin n. 500 kertaa liian iso. HV on 12-vuotias, joten en halunnut laittaa hänelle liikaa meikkiä tai liian aikuismaisia vaatteita. Hapsuliivin löysimme kirpputorilta eurolla!

HV on aina ollut ruskea kuin papu, joten mielestäni hän näyttää ihanan eksoottiselta :) Me kaikki muut sisarukset olemme sellaisia kalkkilaivan kapteeneja.

HV:llä on ihana kauneusluomi poskessaan, ja kateellisena akkana laitoin itsellenikin sellaisen kajaalilla. Nyt olemme melkein kaksosia! Huomatkaa myös tyylikäs OMG-koru, jonka löysimme Seppälän lastenosastolta!

Löysin nämä farkkushortsit kirpparilta, ja ostin ne oikeastaan ihan toiselle henkilölle, sillä ne maksoivat vain 70 senttiä. Mutta kotona jossain mielenhäiriössä ajattelin sovittaa niitä, ja ne sopivat täydellisesti! Ihan mieletöntä ensinnäkin sen takia, että yleensä jos tämänmalliset shortsit sopivat muuten, ne ovat liian pieniä valtaville reisilleni. Yleensä joudun kaventamaan housuja ylhäältä. Toinen ilostumisen aihe oli, että shortsit olivat melko pientä kokoa, ja kuka nainen nyt ei riemuitsisi, kun mahtuukin pienempään kokoon :) Vaikka shortsit olisivatkin kirpparilta ja jonkun jo valmiiksi venyttämät. Itsepetos? Kyllä kiitos!

Päähäni laitoin nuoruuden kätköistäni muutossa löytämäni rastalisäkkeet. Ja huivin. Ja pari jättikukkaa. Kuka sanoi, että vähemmän on enemmän?

HV on ilmeisesti hyötynyt vanhasta kamerastani, sillä mielestäni tämä viimeinen kuva on visuaalisesti aivan huippuhieno: asettelu toimii, auringonvalo tulee hauskasti linssiin vasemmasta nurkasta ja linjat ovat kivasti vinot. Ja lisäksi näytän tietysti mielettömän hyvältä, näin vaatimattomasti sanottuna. Mihin silmäpussini ovat häipyneet? Entä kamala punainen finni poskestani? Miksi huuleni ovat rennot? Kiitos taikuudesta, HV! En edes neuvonut häntä yhtään :)

Viikonloppu oli ihana, ja odotan innolla sitä, että saan kaikki kolme pienintä siskoani kylään! On niin ihanaa viettää heidän kanssaan aikaa. Ainut miinuspuoli on sunnuntain surullinen olo, kun he lähtevät.

Nyt minä painun peiton alle lepäämään. Olen ihan kipeä, ja flunssaksi luulemani sairaus onkin korva-, tärykalvo- ja poskiontelontulehdus! :( Nyyh nyyh, ehkä ei olisi kannattanut kekkuloida noissa minishorteissa viikonloppuna.

ps. Ai niin, seuraavassa postauksessa tulen ulos eräästä kaapista ;) Älkää vihatko minua sen jälkeen.

Hurraa, nyt kaikki kellot soikoon! Tänään on kulunut 9 vuotta siitä, kun tapasin mieheni "He-Manin". Haluaisin lisätä tähän, että elimme elämämme onnellisina loppuun asti. Mutta se ei tietenkään ole sujunut niin yksinkertaisesti, eikä tule sujumaankaan. Ihmissuhteiden onnistumisen eteen pitää raataa niska limassa. Etenkin, jos toinen osapuoli on putkiaivoinen jääräpää, jäyhä jököttäjä ja ärsyttävä ääliö-sika ja toinen on mieheni.

Tapasimme kun olin 15-vuotias, mutta sitä ennen olimme jutelleet ja tutustuneet parin vuoden ajan netissä. Eräs tuttuni asensi minulle Messengerin, ja koska minulla ei ollut yhtään mesekaveria, lisäsi hän tililleni omansa. Siellä joukossa olikin sitten He-Man. Juttelimme lähes päivittäin kaikenlaista, mutta en ikinä olisi arvannut puhuvani tulevalle miehelleni. Tapasimme loppujen lopuksi oikeastaan sattumalta, mutta sen jälkeen matkustimme noin joka toinen viikonloppu toistemme luokse junalla - välimatkaa oli n. 250 kilometriä. Muutimme yhteen, kun olin 17.

Olen aina sanonut, että rakastuin mieheeni siksi, että hän oli niin ärsyttävä. Olen lievästi sanottuna voimakasluontoinen ja kovaääninen, ja ikävän harvat uskaltavat olla kanssani eri mieltä. Olen nykyään kyllä yrittänyt lieventää lausuntojani, jotta muiden olisi helpompaa kertoa mielipiteensä, mutta 9 vuotta sitten kuvittelin olevani aina oikeassa. En kuitenkaan ikinä ole halunnut olla mikään diktaattori, vaan muiden mielipiteet ovat aina aidosti kiinnostaneet minua - jokaisella on mielestäni oikeus omaansa. Mutta melko harva ihminen osaa perustella mitään loogisesti ja objektiivisesti. Rakastan väittelyitä, ja monet kokevat sen pelottavana. He-Man sanoi minulle kuitenkin heti alussa vastaan ja suutuin hänelle usein verisesti. Hän ei ollutkaan mikään tossukka, jonka yli olisin pystynyt kävelemään tai jota olisin voinut hallita. Hän ei ole kuitenkaan kovaääninen, vaan toteaa asiat ja on sitten hiljaa. Tapaan harvoin tällaisia henkilöitä, joten nappasin miehen heti omakseni.

Olemme monessa asiassa vastakohtaisia: minä olen spontaani, suorasanainen ja helposti innostuva, mieheni taas harkitseva, järkevä ja hitaasti käynnistyvä. Mutta meidät yhdistääkin moni asia, ja usein kiinnitämme huomiomme samoihin juttuihin. Kysyin tätä postausta varten mieheltäni, miksi hän on rakastanut minuun. Odotin ihania kehuja, joita olisin voinut vaatimattomasti täällä luetella. Ei olisi kannattanut, sillä vastaus oli "Boobs boobs boobs!" (Sabrinan Boys boys boys:in sävelellä) :D Siskolleni hän on kuitenkin tunnustanut, että jos olisin helppo ihminen, emme olisi yhdessä. Eli vaikeuteni on valttini! Meidän biisimme ja myös häävalssimme (hmm, ei oikeastaan valssi vaan -tanssi, mutta 'häätanssi' kuulostaa typerältä) kertookin kaiken oleellisen:

You're the one I would pick out in a million
You're the one I would wish for as the friend of my life
If the whole world decided for a colour
Would pixels be any different in you

Brave and smart against the rules
You smile upon the fools
I follow where you go
I want you to know

Don't stop being crazy
Wherever you go
Don't stop being crazy
- -
It's a lie we could not learn to fly

Yhdeksässä vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä: olemme rakastuneet, olleet etäsuhteessa, kasvaneet yhdessä ja erikseen, riidelleet, olleet tauolla, muuttaneet yhteen ja vaihtaneet asuinkaupunkiamme, Olemme menettäneet rakkaan perheenjäsenen, koiramme Arskan, ja tukeneet toisiamme surussa. Olemme valmistuneet kouluista, päässeet opiskelemaan ja työskennelleet lukuisissa eri työpaikoissa. En enää voisi oikein kuvitellakaan elämää ilman He-Mania. Tässä toinen biisi, jonka sanat ovat kuin minun ajatuksistani,

Mutta miten oikein olemme jaksaneet pysyä yhdessä? Mitä se parisuhteen eteen tehtävä "työ" oikein on? 9 vuotta on vielä melko lyhyt aika, mutta kerron mielelläni teille vinkit, joiden avulla olemme päässeet näinkin pitkälle.

Ensinnäkin: älkää yhdistäkö kaikkia menoja ja ystäviänne. On kiva, jos on yhteisiä juttuja, mutta jos toisen naamaa joutuu katsomaan 24/7, alkaa se varmasti ärsyttämään ihan mielettömästi. Jos kaiken tekee yhdessä, mistä voi keskenänne puhua? Toisiinsa sulautuneet ihmiset ovatkin usein tylsiä jaarittelijoita, joille ei tapahdu ikinä mitään jännää. Eräs mieheni ystävä joskus ihmetteli, miksi en tule mieheni mukana kaikkiin hänen oman kaveriporukkansa juhliin. Varmaan unohdin, että parisuhde tarkoittaa käsiraudoilla toisessa kiinni olemista, toisen ympärivuorokautista kyttäämistä ja sitä, että haluaa kuunnella kymmenen tuntia juttelua prosessoreista ja emolevyistä.

Toiseksi: älkää noudattako edellistä vinkkiä liian orjallisesti ja ryhtykö ihan kokonaan erillisiksi. Jokaisella parilla pitäisi olla joku yhteinen juttu. Ihminen ehdollistuu helposti: jos toisen kanssa tekee vain arkisia askareita ja tekee kaiken hauskan yksinään tai kavereiden anssa, alkaa pian ihmettelemään, että miksi minulla on aina hauskaa, kun tuo puoliso ei ole siinä. Tästä saattaa nerokkaasti päätellä, että puoliso on tylsä ja kaikki muut ovat hirveän hauskoja.

Kolmanneksi: älä pidä toista itsestäänselvyytenä. Muista, että kenelläkään ei ole velvollisuutta rakastaa yhtään ketään. Rakastaminen on valinta ja toisen käytös vaikuttaa oleellisesti siihen, haluaako häntä rakastaa. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi jatkuvasti olla hyvällä tuulella ja näytellä iloista, mutta mielestäni sitä kyllä, että niitä hyviä päiviä pitäisi olla enemmän kuin huonoja. Jos näin ei ole, ei voi itsekään hyvin ja pitäisi miettiä, mitä asialle voisi tehdä. Tee toiselle hyvä mieli ja ole rakkauden arvoinen.

Neljänneksi: älä oleta, että toinen haluaa samoja asioita kuin sinä. Minä olen oppinut tämän karvaasti, kun olen yrittänyt järjestää miehelleni yllätyksiä. Hän vihaa niitä. Sen sijaan hän tykkää, kun olen siivonnut (vaikkakin usein vain omat sotkuni) ja tehnyt ruokaa. Minä en kauheasti arvosta siivousta, mutta kivat pienet yllätykset (vaikka suklaapatukka ostosten seassa) sulattavat sydämeni.

Viidenneksi: kuten äsken sanoin, rakastaminen on valinta. Muista, että mielen voima on ällistyttävä: ihminen voi parantua jopa syövästä plasebolla tai vahvalla uskolla. Pitää uskoa, että kaikesta selvitään ja muistaa ne asiat, joiden takia olet puolisosi valinnut. Pitää luottaa siihen, että kaikki menee ihan hyvin. Pessimismillä ei ole sijaa parisuhteessa (eikä mielestäni muuallakaan elämässä): kuka haluaisi olla samassa tiimissä sellaisen nurkujan kanssa, jolla ei ole taistelutahtoa tai joka haluaa luovuttaa vastoinkäymisissä?

Nämä vinkit olen oppinut ihan oikeasti kantapään kautta - en ole aina ollut näin fiksu. Onko teillä joitakin vinkkejä jakaa minulle ja muille lukijoille? :) Ehkä jotain sellaista, jolla parisuhteen saisi vielä kestämään toiset 9 vuotta?

Nyt lähden meikkaamaan juhlaillallista varten, vaikka olenkin ihan kipeä ja flunssainen. Joskus parisuhteessa pitää uhrautua ja syödä pippuripihviä ja suklaabrownieita ihan vaikka väkisin! :D

Olenkin jo varmaan toitottanut täällä tuhannesti, että olemme muuttaneet. Muuttoa seuraa luonnollisesti tupaantuliaisjuhlat eli kansanomaisesti tuparit. Ja koska kyseessä on MRV:n tuparit, ne olivat tietysti maailman parhaat.

Uusi asuntomme on oikeasti superluksuskämppä, enkä edes liioittele. Noissa etuliitteissä ei ironiasta näy häivääkään! Katsokaa vaikka terassiamme:

Huh huh. Vieraita ja lahjoja tuli paljon. Erityisesti toivoimme makaronia ja tonnikalaa, koska asumme nyt niin ylellisesti, että joudumme karsimaan muutamia menoja, kuten syömisen. Saimme kuitenkin ensimmäiseksi lahjaksi chilipuun! Ihan mieletöntä, mutta päivälliseksi pelkkä chili on vähän tulista. Nyt hartioilleni on asetettu raskas taakka, sillä tapan kaiken. Chilipuun antanut ystävämme on kasvattanut sen omin pikku kätösin pienestä siemenestä asti, joten hän varmasti listii meidät, jos onnistumme tappamaan puun parissa viikossa. Joten olisko kellään mitään hyviä hoitovinkkejä?

Kerroin teille aiemmin, että kaikissa kunnon bileissä on (Demin mukaan!) romanssi, juoru ja kissatappelu. No, olen sellainen party planner että heikompia hirvittää. En ihan saanut aikaan romanssia, mutta yritin kovasti: lähetin kaverini kännykästä romanttisia viestejä tytölle, jota hän tapailee. Olen ilmeisesti huono pokaamaan naisia, sillä viestini eivät oikein sytyttäneet ketään, mutta onneksi tämä kaverini sai paikattua tilanteen.

Kissatappelukin onnistui, jos sellaiseksi lasketaan ääliö-MRV jankkaamassa Anneli Auerin syyllisyydestä. Desibelit olivat kaakossa, luonnollisesti. Lisäksi väkivaltaa tapahtui hieronnan muodossa.

Romantiikkaa oli ilmassa myös läheisriippuvaisen MRV:n muodossa (puhun jo itsestäni kolmannessa persoonassa, huh huh miten on pissi noussut). Halin ja pussailin ihmisiä, mutta portsarille ja taksikuskille haistattelin. Syystä.

Juoruja voisi ehkä laittaa liikkeelle vaikka kuinka monta, mutta niitä en täällä teille kerro ;) Olenhan jo sen luokan julkkis, että kohta löytäisin itseni laatulehdistä kuten Seitsemän päivää. "MRV myöntää: en osaa tanssia!".

Kauimmainen vieras saapui Torniosta asti, ja hänestä tulikin niin kuuma kuva, että se on pakko täällä jakaa. Hän voisi olla nimimerkiltään vaikkapa "Ihmissusi".

Sellaista tällä kertaa! :) Tämän viikonlopun seikkailuista kerron teille pikimmiten, sillä minulla oli siskoni Herneenverso kylässä ja teimme kaikkea hauskaa.

Nykyään melkein jokainen voi kokeilla siipiään mallina. Itsekin valokuvausta harrastavana voin kertoa, että ollakseen kaunis tai kuvauksellinen ei tarvitse olla täydellisia kasvoja tai pitkää ja hoikkaa vartaloa. Itseasiassa täydellisyys on kliseisesti (ja ihan oikeasti) melko tylsää. Pienet virheet tekevät ihmisestä kiinnostavan. Kuvaaja voi saada inspiraatiota vaikka ryppyposkisesta mummosta, lyhytkasvuisesta naisesta tai arvesta kasvoissa. Mielestäni tämä näkyy joissakin määrin myös suurissa trendeissä. Nyt puhun kuitenkin ihan pienimuotoisista ja harrastusmielessä tehdyistä "mallinhommista".

Facebookissa on erilaisia ryhmiä, joissa valokuvaajat ja mallit kohtaavat. Ryhmiin voi laittaa omia kuviaan ja kysellä, josko joku haluaisi ryhtyä yhteistyöhön. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi TFCD Valokuvaajat&Mallit sekä Mallit ja valokuvaajat. Sinne vain rohkeasti, jos homma yhtään kiinnostaa! :) Sana "malli" voi pelottaa monia, mutta itse liitin siihen viestissäni eteen sanat "pin up", ja lopputulos näytti heti paljon paremmalta! :D

Itse en ole perinteisen mallin mitoissa enkä haaveile mallin ammatista, mutta kuten blogissakin mainostan, tykkään kaikenlaisista projekteista. Löysinkin TFCD-malliryhmästä kuvaajan, jolla oli kanssani samanlainen visio. Kuvaaja (turkulainen Jere Satamo) oli todella mukava ja ammattitaitoinen, joten voin suositella häntä kaikille. Hän tekee siis myös kaupallista keikkaa, mutta tämä meidän kuvauksemme oli TFCD-periaatteella toteutettu, eli sekä kuvaaja että malli hyötyvät kuvista, joten kumpikaan ei maksa toiselle.

Monia nuoria mallinurasta haaveilevia tyttöjä huijataan laittamaan rahaa "mallikansioihin" tai heitä houkutellaan ilmaisiin kuvauksiin, joissa heitä sitten painostetaan johonkin epämiellyttävään, esimerkiksi riisumaan vaatteitaan vasten omaa tahtoaan. Tässä pari vinkkiä, jotka hommaan ryhtyessään kannattaa muistaa:

1. TFCD-ryhmissä toimitaan TFCD-periaatteella, eli rahaa ei pyydetä/tarjota.

2. Pyydä saada katsottavaksi kuvaajasi portfoliota tai kuvia, jotta näet, onko teillä samanlaiset mieltymykset ja visiot.

3. Tarkista kuvaajasi "maine", eli onko hän kuvannut aikaisemmin ryhmän kautta ja mitä hänestä on sanottu. Minuakin lähestyi eräs kuvaaja, josta en aluksi osannut aavistaa pahaa. Onneksi kuitenkin ystäväni varoitti minua: hän oli kieltäytynyt kuvauksista ja tämä kuvaaja oli alkanut aggressiiviseksi. Usein hyviä kuvaajia kehutaan (yllätys yllätys!) ja erityisen huonoista jopa varoitetaan.

4. Lähde kuvaukseen avoimin mielin, mutta älä suostu mihinkään, mikä tuntuu epämiellyttävältä.

5. Muista aina mainita kuvaaja hänen ottamissaan kuvissa. Kysy häneltä etukäteen, missä kuvia saa käyttää.

6. Jokaisesta ihmisestä saa kauniita kuvia, mutta älä kuvittele kuvaajan pystyvän ihmeisiin: pienet epätäydellisyydet saa muokattua pois, mutta jos puet itsellesi 3 kokoa liian pienen mekon, ei kukaan ryhdy muhkuroitasi silottelemaan jälkeenpäin Photoshopilla. Jos sinulla on esimerkiksi iso leuka, hyvä kuvaaja saa sitä häivytettyä sommittelulla, mutta pois sitä ei saa - muista hyväksyä itsesi.

Ennen kuvauksia minua jännitti hiukan, mutta rentouduin melko pian. Seuraavalla kerralla olenkin sitten taas hiukan kokeneempi! Minulla nimittäin oli hauskaa, joten seuraava kerta jossain vaiheessa tulee. Helppoa homma ei kyllä ollut, vaikka moni niin kuvittelee. Minulla on erityisenä ongelmana kameran edessä olemiselle se, että vedän suuni viivaksi: tämä on luonnollinen kamerailmeeni. Yritän aina tietoisesti rentouttaa huuleni. Tässä teille vielä viivasuu-MRV, joka paradoksaalisesti vakavalla naamallaan muistuttaa, että elämä ei aina ole niin vakavaa:

Vaikka mallina toimiminen oli hauskaa, ehkä silti vielä viihdyn parhaiten kameran takana :)

Onko sinullakin sama ongelma kuin meillä: haluaisit näyttää kauniilta ja seksikkäältä, mutta duckface ei vaan enää riitä? Kun kaikki muutkin ovat keksineet saman keinon, sinun huulesi hukkuvat massaan.

Ei hätää! Älä vielä turvaudu kalliisiin pistoksiin ja myrkkyihin. Kehitimme ongelmaan ratkaisun. Kokeilimme viittä eri keinoa saada huulet suuremmiksi ja pulleammiksi. Paljastamme nämä salaisuudet teille nyt!

Ensimmäiseksi kokeilimme allergista reaktiota. Tämä sopii niille, jotka ovat - yllätys yllätys - allergisia jollekin. Mitä allergisempi, sen parempi! Hengellä leikkimistä emme kuitenkaan suosittele, eli jos kuolet mansikoista, älä myöskään hiero niitä huuliisi. Emme ota vastuuta lukijoidemme tyhmyydestä (vaikka eihän maailman parasta blogia tietenkään voi tyhmät lukea!). MRV kokeili tätä kiivillä, jolle hän on lievästi allerginen. Tulokset olivat melko mitäänsanomattomia, mutta voit saada näkyvämpiä tuloksia, jos olet kunnolla allerginen.

Seuraavaksi kokeilimme huulia pullistavaa huulikiiltoa. SH on saanut tämän joskus muinoin äidiltämme. Kiilto taisi olla jonkin venäläisen halpismeikkiketjun tuote. Huomatkaa upea, tyyliin sopiva väri!

Tämä pullisti huulia vain vähän, mutta kun huulikiillon tehon yhdistää perinteiseen duckfaceen, on lopputulos jo huomattavasti parempi! :)

Seuraavaksi otimme käyttöön järeämmät keinot. MRV kokeili alipainetta: se turvottaa huulia ja saa veren virtaamaan. Tämä tehosi melko hyvin. Katsokaa, mitkä Angelina Jolie -huulet! Ikävänä sivuvaikutuksena on punainen rinkula suun ympärillä, mutta kauneudesta on kärsittävä. Pullotus on kuitenkin vain väliaikaista, joten jos haluat olla koko illan pusukala, joudut vaivihkaa turvottamaan huuliasi tuopissa noin puolen tunnin välein.

Eniten testissämme uhrautui kuitenkin SH tässä seuraavassa kokeessa. Saimme tuparilahjaksi chilipuun, ja laitoimme sen heti hyötykäyttöön: kas näin!

Ei tuloksia ilman kipua, muistakaahan se, siskot. Chili oli keinoista kivuliain, mutta myös toimivin. Chiliä voi käyttää suoraan huulille, mutta sen voi myös pilkkoa jonkin huulikiillon sekaan. Chili toimii miehillekkin, mutta vain eri päähän.
Jos näistä keinoista mikään ei toimi, on meillä vielä viimeinen keino. Tämä on kaikista helpoin ja toimivin. Ikävä sivuvaikutus on se, että et voi puhua koko illan aikana.

Mutta muistathan Pienen merenneidon merennoita http://www.youtube.com/watch?v=j1Y8nnWKpVA Ursulan opit:
Sulla on näkö - sun silmät
Ja älä unohda tätä:
Lanteen notkumista
Ne lörpöttelijästä eivät tykkää
On juoruileva aivan mahdotooon!
Ylhäällä ne miehet tahtoo naisen
aivan hiljaisen
- -
Keskustelusta eivät miehet tykkää
Ja puhua ne tahtoo yksin vaan
Herrat häntä metsästää
Joka aivan mykäks jää
Siis jos on hiljaa
miehet kyllä saa!

Eli siis mitä väliä, vaikka et voikaan puhua, sillä tämä look takaa sinulle miehiä ja seuraa!

Muutto on onnellisesti ohi, ja suurin osa tavaroista paikallaan! Nyt voin huokaista ja keskittyä taas kirjoittelemaan blogiin kaikkea turhaa. Paitsi että lauantaina on tuparit... No, voin käyttää tilaisuutta hyväksi ja raportoida teille kuka tappeli, minkälaisiin gaala-asuihin naiset pukeutuivat ja mitä piirakkaa tarjosin. Joskus nuorena luin jostain laatulehdestä (SinäMinä, Demi?), että jokaisessa kunnon juhlassa pitää olla yksi (kissa)tappelu, mehukas juoru ja romanssi. Jostakin syystä tämä jäi mieleeni, ja vaikken tätä erityisenä tavoitteena pidäkään, seuraan aina juhlia demisilmällä :D

Huomasin muuten eilen, että kesä on ohi. Tästä huomiostani te puolestaan huomaatte, että olen Sherlock ja minulla on maaginen taito nimeltä näkökyky! Mutta tällä kertaa kesän päättyminen tapahtui traagisella, melkeinpä runollisella tavalla. Tässä asiaan liittyvä kuva:

Otin nenäkorun toukokuussa: tarkoituksenani oli hankkia hauska kesälävistys. Tykkäsin korusta tosi paljon, ja mielestäni se sopi minulle hyvin, vaikka äitini sitä kauhistelikin ja mieheni inhosi. Päätin siis pitää renkaan nenässäni kesän jälkeenkin. Mutta mitäs eilen kävikään: nenäkoruni jäi kiinni johonkin vaatteeseen ja ihan hiukan repesi. Otin korun pois hetkeksi ja ryhdyin puhdistamaan nenääni. Kun yritin laittaa korua takaisin, se ei enää mennytkään paikalleen! :( Yritin puoli tuntia saada korua paikalleen: tungin ja ryskin silmät vuotaen. Mutta ei, se ei mennyt läpi :( Voiko nenälävistys mennä umpeen minuutissa? Lopulta annoin periksi, kun lävistysreikä oli enää pelkkää veristä mössöä.

Nenälävistykseni surkea loppu oli samalla symbolinen loppu kesälle. Hyvästi, huolettomat illat ja vapaus! Tervetuloa, syksyn pimeys, asiallisuus ja virallisuus! Rakas reikäni, sinä olit vain kesäromanssi. Nyt on aika palata arkeen - meitä ei oltu luotu yhteen. Yhteinen taipaleemme oli vain kaunis kesäyön uni.

Nyyhkyttäen teidän,

Ps. Ehkä jossain välissä jaksan mennä uudelleen lävistäjälle, sillä nenärengas oli tosi kiva. Siihen asti saatte nauttia naamastani metallittomana. Muutenhan olen melko metallinen: sydämeni on kuitenkin täyttä kultaa, vatsalihakseni terästä ja sielussani soi hevimetalli ;D

Koska olemme naisia, pidämme silmämme jatkuvasti auki siltä varalta, että keksisimme jonkin uuden keinon miellyttää miehiä. Vanhan blogimme puolella jaoimme jo hyviä vinkkejä siihen, miten voit nostaa markkina-arvoasi naisena.

Kun törmäsimme tähän Tuomas Enbusken kolumniin, halusimme heti jakaa herran opit teille kuvallisen ohjeen muodossa. Enbuske valistaa meitä siitä, mikä on naisellista. Muistattehan, että naisen toiseksi suurin valtti (ulkonäön jälkeen) on naisellisuus - eli jos haluatte saada itsellenne korkeamman markkina-arvon, seuratkaa ohjeitamme tarkkaan.

Maamme suurin tilattava sanomalehti, Helsingin Sanomat, julistaa Tuomas Enbusken suulla seuraavaa:

Äärimmäiset naisen aivot eivät järkipuhetta ymmärrä

Enbuske luo tekstillään meille jatkumon, jonka toisessa päässä on naisen aivot ja toisessa miehen. Vaikka emme halua tai edes osaa ajatella tieteellisesti, ymmärrämme janan jotenkin näin:

Siis 'äärimmäiset naisen aivot' = huuhaata & sekopäistä hörhöilyä ja 'äärimmäiset miehen aivot' = insinöörimäistä, säkenöivää älykkyyttä ja (huom!) erityislahjakkuutta. Emme osaa matematiikkaakaan - luoja paratkoon - mutta pyysimme miehiämme derivoimaan käsitteet. Saimme tulokseksi, että naisellisuus on suloista hupsuutta. Hörhöily olkoon siis uusi päämäärämme!

Enbuske kertoo, että miesten aivoilla voi tehdä kaikenlaista jännää: kehittää älypuhelimia, laskea sillan lujuuslaskelmia ja keksiä järjestelmiä osakkeiden johdannaiskauppaan. Onneksi meille naisille jää horoskoopit, ennustaminen ja enkelien näkeminen, jipii :) Tässä teille keinoja, joiden avulla voitte paremmin hörhöillä naisellisesti. Parhaassa tapauksessa pääsette miehen kainaloon turvaan kummituksilta!

Enbusken tekstiä pitää myös osata lukea rivien välistä: onneksi me naiset olemme siinä hyviä. Tekstissään hän kehottaa naisia häpeämään seksuaalisuuttaan. Tämä, jos mikä, on naisellista! Hän nimittäin mainitsee kaksi tapaa jäädä enkeleille ja hengille kiinni jostain nolosta: jos harrastat seksiä uuden miehen kanssa tai jos 'onanoit'. Eli muistakaa tämäkin, siskot: naisen seksuaalisuus on likaista ja rumaa, ja sitä pitäisi aina tarpeen tullen muistaa hävetä! Siellä, missä ei ole häpeää, ei ole naisellisuuttakaan.

Yksi juttu meitä jäi ihmetyttämään: jos Enbuske ei itse laske itseään naiselliseksi, miten hänen tekstinsä on niin epätieteellistä? Hän heittää tekstiinsä perusteettomia yleistyksiä, mutu-tuntumaa ja epätarkkoja lukuja. Hän ei myöskään esittele tekstilleen kuin yhden lähteen, (joka sekin on horjuva). Nämä huomiot ovat tietysti miesystäviemme tekemiä. Tässä on selvästi jokin epäkohta, mutta epäloogiset aivomme eivät oikein pysty sitä päättelemään.

No mutta kuitenkin, nyt olemme kaikki taas askelen lähempänä täydellistä naisellisuutta! Kiitos Enbuske! <3

Heippa City ja cityläiset! Emme välttämättä ole ennen tavanneet. Blogimme siirtyy Cityn alaisuuteen, ja sanomme hyvästit vanhalle ystävällemme Bloggerille. Vanhat lukijamme, älkää huolestuko! Jatkamme samaa linjaa kuin ennenkin. Uudet lukijat, täältä näette aikaisemman linjamme. Voitte tarkastella Bloggerissa suosituimpia kirjoituksiamme, ja ehkä saatte jonkinlaisen käsityksen tyylistämme.

Tätä blogia kirjoittaa siis Miss Ruki Ver (MRV) ja Siperianhusky (SH). MRV on turkulainen suomen kielen opiskelija ja SH on vantaalainen kahden lapsen äiti. Yhdessä muodostamme PTFU-tiimin, joka pelottomasti ja suurella rohkeudella tekee mitä haluaa. Blogissamme tulette näkemään upeita kuvia upeista naisista, kellohelmoja ja kynähameita, purnauksiamme arjesta sekä mitä milloinkin sattuu mieleen juolahtamaan. Blogimme teema on vaatimattomasti elämä.

Olkaa siis hyvät, Cityn väki, olette saaneet riveihinne oikeita helmiä!