Hurraa, nyt kaikki kellot soikoon! Tänään on kulunut 9 vuotta siitä, kun tapasin mieheni "He-Manin". Haluaisin lisätä tähän, että elimme elämämme onnellisina loppuun asti. Mutta se ei tietenkään ole sujunut niin yksinkertaisesti, eikä tule sujumaankaan. Ihmissuhteiden onnistumisen eteen pitää raataa niska limassa. Etenkin, jos toinen osapuoli on putkiaivoinen jääräpää, jäyhä jököttäjä ja ärsyttävä ääliö-sika ja toinen on mieheni.
Tapasimme kun olin 15-vuotias, mutta sitä ennen olimme jutelleet ja tutustuneet parin vuoden ajan netissä. Eräs tuttuni asensi minulle Messengerin, ja koska minulla ei ollut yhtään mesekaveria, lisäsi hän tililleni omansa. Siellä joukossa olikin sitten He-Man. Juttelimme lähes päivittäin kaikenlaista, mutta en ikinä olisi arvannut puhuvani tulevalle miehelleni. Tapasimme loppujen lopuksi oikeastaan sattumalta, mutta sen jälkeen matkustimme noin joka toinen viikonloppu toistemme luokse junalla - välimatkaa oli n. 250 kilometriä. Muutimme yhteen, kun olin 17.
Olen aina sanonut, että rakastuin mieheeni siksi, että hän oli niin ärsyttävä. Olen lievästi sanottuna voimakasluontoinen ja kovaääninen, ja ikävän harvat uskaltavat olla kanssani eri mieltä. Olen nykyään kyllä yrittänyt lieventää lausuntojani, jotta muiden olisi helpompaa kertoa mielipiteensä, mutta 9 vuotta sitten kuvittelin olevani aina oikeassa. En kuitenkaan ikinä ole halunnut olla mikään diktaattori, vaan muiden mielipiteet ovat aina aidosti kiinnostaneet minua - jokaisella on mielestäni oikeus omaansa. Mutta melko harva ihminen osaa perustella mitään loogisesti ja objektiivisesti. Rakastan väittelyitä, ja monet kokevat sen pelottavana. He-Man sanoi minulle kuitenkin heti alussa vastaan ja suutuin hänelle usein verisesti. Hän ei ollutkaan mikään tossukka, jonka yli olisin pystynyt kävelemään tai jota olisin voinut hallita. Hän ei ole kuitenkaan kovaääninen, vaan toteaa asiat ja on sitten hiljaa. Tapaan harvoin tällaisia henkilöitä, joten nappasin miehen heti omakseni.
Olemme monessa asiassa vastakohtaisia: minä olen spontaani, suorasanainen ja helposti innostuva, mieheni taas harkitseva, järkevä ja hitaasti käynnistyvä. Mutta meidät yhdistääkin moni asia, ja usein kiinnitämme huomiomme samoihin juttuihin. Kysyin tätä postausta varten mieheltäni, miksi hän on rakastanut minuun. Odotin ihania kehuja, joita olisin voinut vaatimattomasti täällä luetella. Ei olisi kannattanut, sillä vastaus oli "Boobs boobs boobs!" (Sabrinan Boys boys boys:in sävelellä) :D Siskolleni hän on kuitenkin tunnustanut, että jos olisin helppo ihminen, emme olisi yhdessä. Eli vaikeuteni on valttini! Meidän biisimme ja myös häävalssimme (hmm, ei oikeastaan valssi vaan -tanssi, mutta 'häätanssi' kuulostaa typerältä) kertookin kaiken oleellisen:
You're the one I would pick out in a million
You're the one I would wish for as the friend of my life
If the whole world decided for a colour
Would pixels be any different in you
Brave and smart against the rules
You smile upon the fools
I follow where you go
I want you to know
Don't stop being crazy
Wherever you go
Don't stop being crazy
- -
It's a lie we could not learn to fly
Yhdeksässä vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä: olemme rakastuneet, olleet etäsuhteessa, kasvaneet yhdessä ja erikseen, riidelleet, olleet tauolla, muuttaneet yhteen ja vaihtaneet asuinkaupunkiamme, Olemme menettäneet rakkaan perheenjäsenen, koiramme Arskan, ja tukeneet toisiamme surussa. Olemme valmistuneet kouluista, päässeet opiskelemaan ja työskennelleet lukuisissa eri työpaikoissa. En enää voisi oikein kuvitellakaan elämää ilman He-Mania. Tässä toinen biisi, jonka sanat ovat kuin minun ajatuksistani,
Mutta miten oikein olemme jaksaneet pysyä yhdessä? Mitä se parisuhteen eteen tehtävä "työ" oikein on? 9 vuotta on vielä melko lyhyt aika, mutta kerron mielelläni teille vinkit, joiden avulla olemme päässeet näinkin pitkälle.
Ensinnäkin: älkää yhdistäkö kaikkia menoja ja ystäviänne. On kiva, jos on yhteisiä juttuja, mutta jos toisen naamaa joutuu katsomaan 24/7, alkaa se varmasti ärsyttämään ihan mielettömästi. Jos kaiken tekee yhdessä, mistä voi keskenänne puhua? Toisiinsa sulautuneet ihmiset ovatkin usein tylsiä jaarittelijoita, joille ei tapahdu ikinä mitään jännää. Eräs mieheni ystävä joskus ihmetteli, miksi en tule mieheni mukana kaikkiin hänen oman kaveriporukkansa juhliin. Varmaan unohdin, että parisuhde tarkoittaa käsiraudoilla toisessa kiinni olemista, toisen ympärivuorokautista kyttäämistä ja sitä, että haluaa kuunnella kymmenen tuntia juttelua prosessoreista ja emolevyistä.
Toiseksi: älkää noudattako edellistä vinkkiä liian orjallisesti ja ryhtykö ihan kokonaan erillisiksi. Jokaisella parilla pitäisi olla joku yhteinen juttu. Ihminen ehdollistuu helposti: jos toisen kanssa tekee vain arkisia askareita ja tekee kaiken hauskan yksinään tai kavereiden anssa, alkaa pian ihmettelemään, että miksi minulla on aina hauskaa, kun tuo puoliso ei ole siinä. Tästä saattaa nerokkaasti päätellä, että puoliso on tylsä ja kaikki muut ovat hirveän hauskoja.
Kolmanneksi: älä pidä toista itsestäänselvyytenä. Muista, että kenelläkään ei ole velvollisuutta rakastaa yhtään ketään. Rakastaminen on valinta ja toisen käytös vaikuttaa oleellisesti siihen, haluaako häntä rakastaa. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi jatkuvasti olla hyvällä tuulella ja näytellä iloista, mutta mielestäni sitä kyllä, että niitä hyviä päiviä pitäisi olla enemmän kuin huonoja. Jos näin ei ole, ei voi itsekään hyvin ja pitäisi miettiä, mitä asialle voisi tehdä. Tee toiselle hyvä mieli ja ole rakkauden arvoinen.
Neljänneksi: älä oleta, että toinen haluaa samoja asioita kuin sinä. Minä olen oppinut tämän karvaasti, kun olen yrittänyt järjestää miehelleni yllätyksiä. Hän vihaa niitä. Sen sijaan hän tykkää, kun olen siivonnut (vaikkakin usein vain omat sotkuni) ja tehnyt ruokaa. Minä en kauheasti arvosta siivousta, mutta kivat pienet yllätykset (vaikka suklaapatukka ostosten seassa) sulattavat sydämeni.
Viidenneksi: kuten äsken sanoin, rakastaminen on valinta. Muista, että mielen voima on ällistyttävä: ihminen voi parantua jopa syövästä plasebolla tai vahvalla uskolla. Pitää uskoa, että kaikesta selvitään ja muistaa ne asiat, joiden takia olet puolisosi valinnut. Pitää luottaa siihen, että kaikki menee ihan hyvin. Pessimismillä ei ole sijaa parisuhteessa (eikä mielestäni muuallakaan elämässä): kuka haluaisi olla samassa tiimissä sellaisen nurkujan kanssa, jolla ei ole taistelutahtoa tai joka haluaa luovuttaa vastoinkäymisissä?
Nämä vinkit olen oppinut ihan oikeasti kantapään kautta - en ole aina ollut näin fiksu. Onko teillä joitakin vinkkejä jakaa minulle ja muille lukijoille? :) Ehkä jotain sellaista, jolla parisuhteen saisi vielä kestämään toiset 9 vuotta?
Nyt lähden meikkaamaan juhlaillallista varten, vaikka olenkin ihan kipeä ja flunssainen. Joskus parisuhteessa pitää uhrautua ja syödä pippuripihviä ja suklaabrownieita ihan vaikka väkisin! :D
Kirjoitettaessa soi Pink - True love
28 kommenttia
Helevetin_Harakka
24.9.2013 15:49
Ihana postaus ja kiitos suuresti "vinkeistä". Meillä on ollut huono kausi meneillään, mieheni on kyllä pysynyt positiivisena mutta minä olen sortunut tuohon pessimismiin. Sanasi olivat viisaita ja saavat taas hieman enemmän uskomaan tulevaan, kiitos!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Miss Ruki Ver
26.9.2013 16:52
Olepa hyvä! Kiva kun kommentoit, niin tiedän, että joku näitä lukee ja ehkä hyötyykin pikkusen :D Tsemppiä teille, kyllä se siitä! Ihanaa, että miehesi on optimistinen, lasi on siis puoliksi täynnä ;D
IhanaistaMaya
24.9.2013 22:20
Tykkäsin tästä postauksesta, sillä välillä parisuhteiden onnistumiseen uskominen ei oo se helpoin homma :D Onnittelut teille ja paljon themppiä jatkoon!!
ihanaista.blogspot.com
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Miss Ruki Ver
26.9.2013 16:53
Paljon kiitoksia! Kiva, että tykkäsit. Ei tosiaankaan ole, ja itsekin olen luovuttanut monta kertaa. Jostain silti on aina loppujen lopuksi löytynyt uskoa huomiseen :)
Ulla
25.9.2013 13:04
Hieno kirjoitus (vaikka näin sinkkuna lueskelenkin, mut hei, sit joku päivä). Onnea teille!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Miss Ruki Ver
29.9.2013 17:49
Paljon kiitoksia! Monet vinkit pätevät ihan muihinkin ihmissuhteisiin kuin parisuhteeseen :D
Anonyymi
25.9.2013 20:46
Lisäisin vielä vinkkilistaan, että molemmilla on ehdottomasti oltava päiväsaikaan omat huoneet! :D
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Miss Ruki Ver
11.10.2013 13:12
Tää on ihan totta! Tykkään olla rauhassa ja yksin, ja joskus omaa rauhaa saa jo menemällä omaan huoneeseen :P Kivaa on aina välillä sekin, kun toinen lähtee viikonlopuksi jonnekin ja saa olla yksin. Sen jälkeen osaa taas arvostaa seuraa :)
gillian
30.9.2013 12:55
Ensimmäinen (ja näköjään viimeinen) oikeasti mukava ja luettava postaus aikoihin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Miss Ruki Ver
11.10.2013 13:14
Onpa kurja, jos et tykkää, mutta me kirjoitetaan tänne mitä halutaan. Meistä kaikki postaukset ovat mukavia, luettavia ja parhaita :) Jos ei miellytä, niin harmi sun kannalta :/
plegis
10.10.2013 13:45
Ihanaa, rakkaustarinoita <3 Ja paljon onnea teidän 9-vuotiaalle!
Allekirjoitan tasan tarkkaan tuon, että se on työtä, rankkaa, paskaa, mutta myös sopeutumista ja oppimista, jolloin kamalasta sopasta voi kehkeytyä hauduttamalla hienompikin pyree. Oon itse saanut tässä viimeaikoina ahaa-elämyksen, että kyllä tästä kolmen vuoden soutamisesta ja huopaamisesta saattaa omallakin kohdalla muodostua PIKKUHILJAA ja JO ihan kelvollinen parisuhde. :D
Pystyn myös samaistumaan tuohon, kuinka paljon toisessa kiehtoo ärsyttävät piirteet; meidän kohdalla tosin minä olen se joka toteaa ja on sitten hiljaa, ja mies se, joka on kovaääninen, haluaa sanoa viimeisen sanan ja on tietysti "aina oikeassa". :D
Komppaan vielä yhtä edellisistä kommentoijista: Omat huoneet päiväsaikaan on must, ainakin tässä huushollissa! Yksiössä oli hirveän vaikeaa elää sovussa ja luontevasti, kun mietin itse koko ajan "saankohan tehdä näin tai noin vai häiritseeköhän tota?" ja toinen taas ei miettinyt ollenkaan mitä minä olen hänen mekastuksestan mieltä. Jos halusi omaa aikaa joutui lähtemään ulos tai heittämään toisen ulos. Ei sovi näin dramaattisille persoonille :D
P.s. MRV:ltä pakko kysyä, mikä olet horoskoopiltasi? Veikkaan ykkösenä oinasta ja tokana härkää. (Älä välitä, tää kysymys liittyy ihan omaan fiksaatiooni arvata ihmisten horoskooppeja oikein ja luokitella heitä typerästi "kasti"merkkiensä piirteiden mukaisesti xD)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Miss Ruki Ver
11.10.2013 13:19
Minusta se erilaisuus on parisuhteen suola :) Jos on liian samanlainen, voi tulla tylsää. Mutta toki yhteistäkin pitää olla! Oon ihan samaa mieltä noista omista huoneista, ollaan asuttu myös vuosi yksiössä enkä enää muuttaisi takaisin - iso kolmio oli sitten jo ehkä liiankin tilava. Mutta pääasia, että saa olla yksinkin. Minulla ja miehelläni on sukulaisia ja ystäviä toisissa kaupungeissa, joten toinen on suhteellisen usein viikonlopun muualla - se on ihanaa! :D
Molemmat arvaukset menivät pieleen! :P Millä perusteella arvasit noita merkkejä? Olen kauris. Minuakin horoskoopit kiinnostavat jollain tasolla, ja aika jännästi ne onnistuvat usein kuvaamaan ihmistä, mutta en osaa oikein sanoa, uskonko niihin. Intialainen ystäväni Charmi kertoi, että hänen kotimaassaan horoskoopit ovat tärkeitä ja ne ovat yksi peruste jopa puolison valinnassa :O
plegis
13.10.2013 15:41
Hmm. Millä perusteella, vaikea sanoa. Oinaita en tunne yhtäkään, joten en ole voinut tehdä heille luonneanalyysiä muuten kuin lukemani perusteella ja härkä oli hakuammuntaa, jota pidin itsekin epätodennäköisenä mutta intuitiivisesti halusin valita juuri nämä.
Ja että kauris, tämäpä hyvin erikoista... Mun ainut kokemus kauriista on itseriittoinen kusipää, mutta tunnenkin ennestään vain kaksi :D Tätä täytyy tutkia lisää ja kiitos kun kerroit omasi, saan sinusta uuden tutkimuskohteen avuksi pakkomielteeseeni. :)
Miss Ruki Ver
13.10.2013 16:03
Hehe :) Olen kuullut, että kauriit ovat melko hankalia ja juurikin itseriittoisia. Ehkä olen poikkeus, tai sitten en tunne itseäni ;)
Riik!
20.10.2013 10:03
Kappppas, täälläkin tuli juur taannoin 9 vuotta yhteiseloa täyteen! Onnea meille (siis meillemeille ja teille eli yhteensä meille)! Koska ehkä onneakin tarvitaan.
Piti mainita siitä, että oma rakkaustarinammekin(?) alkoi pienoisen sattuman sekä Messengerin ja kaverin tietämättömällä avustuksella. Lisäksi tarinaan liittyy hieman myöhemmin kadonnut pankkikortti (löytyi myöhemmin, kun oli tavattu, pöydän alta) Siwa ja kaljaa. Ah, kuinka romanttista :)
Ja meidän häätanssi ja ikuisesti(liian kohtalokkaasti ilmaistu?) meidän biisi on Turtlesien Happy Together [http://www.youtube.com/watch?v=LFyTHc9IgKU] (Voiko näissä käyttää jotain koodia kuten htmlää? En uskalla kokeilla...) Mut silleesti siiss.
Ja kyllä, rakastamista ja oman kumppanin kanssa pysymistä valitaan joka hetki uudelleen. (Samoin kuin muuten hengissä pysymistäkin. Se on jännä, joskus funtsin asiaa, siis kuinka ihmiset kokoajan valitsee pysytellä hengissä. Kun lopulta kuolema on usein tosi "helposti käden ulottuvilla". En siis kannusta kuolemaan, jatketaan hengissä pysymisen valintaa vaan!! :))
P.S. Luotan, että mensaudestasi huolimatta saan nauraa ja hymyillä tälle blogille vielä useamman kerran tässä elämässä!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:34
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
erp indonesia
13.2.2023 13:52
Enterprise Resource Planning (ERP) refers to a type of software that organizations use to manage and automate various business processes, including inventory and order management, financials, human resources, and customer relationship management. The main goal of ERP is to provide organizations with a single, integrated view of all its data and processes, which can help to increase efficiency, reduce costs, and improve decision making. ERP systems are typically implemented enterprise-wide and can be highly customized to meet the specific needs of different organizations.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
erp indonesia
13.2.2023 13:52
Enterprise Resource Planning (ERP) refers to a type of software that organizations use to manage and automate various business processes, including inventory and order management, financials, human resources, and customer relationship management. The main goal of ERP is to provide organizations with a single, integrated view of all its data and processes, which can help to increase efficiency, reduce costs, and improve decision making. ERP systems are typically implemented enterprise-wide and can be highly customized to meet the specific needs of different organizations.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Fun games
11.4.2024 13:08
An arrogant beauty. You are so beautiful
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Fun games
11.4.2024 13:08
An arrogant beauty. You are so beautiful
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
imagine-casino
8.6.2024 18:18
I'm odd to discovery out what web log scheme you are exploitation? I'm experiencing around little security department issues with my latest blog and I would like to rule something Thomas More safeguarded. Do you receive any suggestions?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Slope game
18.10.2024 09:41
Olen lievästi sanottuna voimakasluontoinen ja kovaääninen, ja ikävän harvat uskaltavat olla kanssani eri mieltä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Slope game
18.10.2024 09:41
Olen lievästi sanottuna voimakasluontoinen ja kovaääninen, ja ikävän harvat uskaltavat olla kanssani eri mieltä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
stickman hook
7.11.2024 11:45
In order to change things up while swinging, unlock special characters along the way. You will quickly learn how to play the Stickman Hook game, even if this is your first time hearing about it.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
stickman hook
7.11.2024 11:45
In order to change things up while swinging, unlock special characters along the way. You will quickly learn how to play the Stickman Hook game, even if this is your first time hearing about it.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
snow rider 3d
13.11.2024 05:23
Players can collect presents and other stuff along the route, adding an element of reward for smart play.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
snow rider 3d
13.11.2024 05:23
Players can collect presents and other stuff along the route, adding an element of reward for smart play.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
infinite craft
29.11.2024 12:43
Your writings stick out to me since the content is interesting and simple to understand. Even though I've read a lot of websites, I still like yours more. Your essay was interesting to read. I can understand the essay better now that I've read it carefully. In the future, I'd like to read more of your writing.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin