Pin the Fuck Ups

Muistatteko onepieceni? Se on edelleenkin mielestäni maailman mukavin vaate. Mutta olen saanut siitä sellaista palautetta, että se on nolo (sanoi pikkusiskoni, kun olimme kaupungilla), maailman epäseksikkäin vaate (Siperianhusky) ja vaippa (mieheni He-Man). Tämä sai minut miettimään ensinnäkin sitä, miten huono maku muulla maailmalla on, mutta toiseksi sitä, että itse kyllä tunnen oloni oikeinkin viehättäväksi tuossa haalarissa.

Jos ihminen tuntee olonsa kauniiksi ja seksikkääksi, hän myös on sitä. Tämä kuulostaa kliseeltä, mutta on täyttä totta, ja aion todistaa sen teille tässä postauksessa. Käskin nimittäin miestäni ottamaan minusta pin-up-kuvia haalarissani. Hän sanoi, että pin-up-kuvien idea on juuri pienessä leikkisässä paljastamisessa ja että onepiecessä se ei onnistuisi. Mutta tämä ei pitänyt paikkaansa, koska kuten jo totesin, seksikkyys on asenne. Otin näistä neitosista mallia poseerauksissani:

Muokkasin kuvia vähän vasemmalla kädellä, sillä en ole kovinkaan hyvä käyttämään Photoshoppia. Mutta idea varmaan menee perille näinkin! Onepiece ei ole ainut ruma tai nolo asia näissä kuvissa. Minulla on nimittäin myös ihan hirveä yskänrokko huulessa, mutta näkyykö sitä? Ei! Miksi ei? Koska a) minulla on huulipunaa, b) hymyilen kuin viimeistä päivää. Tämän kerron teille siksi, että ymmärtäisitte, että kukaan ei kenenkään naamaa niin tarkkaan kuin naaman omistaja itse.

Kun on itseensä tyytyväinen, se näkyy ulospäin. Itsekin pidän (ulkoisesti ja sisäisesti) kaikista eniten sellaisista ihmisistä, jotka ovat sinut itsensä kanssa. Kaikista kauneimmat ihmiset ovat sellaisia, jotka uskaltavat rohkeasti olla sitä, mitä ovat, eivätkä selittele itseään. Olen huomannut, että en oikeastaan osaa arvostaa ulkoista kauneutta, jos en tunne sen alla olevaa persoonaa. Ihmisistä tulee kauniita tai rumia vasta kun heihin tutustuu. Esimerkiksi minusta kuumimmat julkkismiehet ovat sellaisia, jotka ovat kivoja ja vahvoja persoonia. Lempparini on Jyrki Sukula! Hän on hauska, mukava mutta jämäkkä, käskee ihmisiä ja ihmiset tottelevat. Toinen ihana tyyppi televisiosta on Poliisit-sarjan Kuopion lyhyt ja kaljupäinen poliisi :D

Tiivistetysti: ensin pitää rakastaa itseään, muut seuraavat sitten perässä. Jos ajattelee olevansa seksikäs onepiecessä, niin sitten asia on niin. Ja kukaan ei katsele vikojasi jos et itse voivottele niitä.

Ihanaa lauantaita teille toivoo

Hei vain, en ole vielä sulautunut sohvaan! Minulla on teille ostosvinkki. Mainostin aiemmin tilanneeni Ellokselta paketin, ja tässä paketin sisältö:

Ihan mieletön paitamekko! Ihan just semmoinen, mitä olen haeskellut Ebaysta jo vuoden päivät. Ja sitten löysinkin sen niinkin turhasta paikasta kuin Elloksen nettisivuilta. Alennuksesta! Itse maksoin tästä 25 e, mutta nyt se näyttää olevan vielä enemmän alennuksessa. En saa tästä mainostuksesta mitään, oikeastaan Ellos on ärsyttävä lafka: kerran kun sieltä erehtyy tilaamaan jotakin, niitä mainoslappuja ja alennustekstareita tulee sitten joka luukusta! Olo on kuin Harry Potterilla. Tämä mekko oli kuitenkin roskatulvan arvoinen. Siinä on kellohelma, eli alle voi tarpeen vaatiessa tunkea tyllihameen, ja helma kohoaa oikein nätisti.

Tilasin saman tien samaa mallia olevan mutta eri kuosisen (puna-valkoruudullisen!) mekon. Näitä arkimekkoja ei voi nimittäin ikinä olla liikaa! Tämä on maailman helpoin arkivaate. Minulle tulee tässä asussa olo, kuin olisin tehtaassa työskentelevä työläistyttö, ei siis sellainen working girl jota ehkä otsikon perusteella luulitte. Senkin törkimykset.

Kuvat on ottanut Scoundrel, ja jossain vaiheessa näytän teille samalla reissulla hänestä ottamiani kuvia ;) Mutta tämä oli tällainen nopea piristys päiväänne ja vinkki kaikille niille, jotka täydellistä paitamekkoa etsivät. Suurta ajattelijaa lainatakseni: "Joskus ihanat asiat tulevat vastaan Elloksen paketeissa." - MRV -

HC-lukijamme varmasti muistavat kainalonkasvatusprojektin, jonka minä ja Babydoll (tätä blogia ennen kanssani kirjoittanut ystäväni), aloitimme. Tavoitteenamme oli kasvattaa toisen kainalon karvoja 8 viikkoa. Onnistuimme tavoitteessa, mutta lopullinen päätöspostaus jäi tekemättä. Nyt on vihdoin kliimaksin aika! Ja lopussa koittaa myös uusi alku, Movemberin kunniaksi.



Karvankasvatuksemme oli auvoisaa aikaa. Koimme olomme hyvin voimaantuneiksi ja naisellisiksi. Jaksoimme karvojemme kanssa ensin pari viikkoa, sitten kolme, neljä, viisi ja niin edelleen... Sanoitimme karvoillemme balladin ja vietimme juhlapyhiä. Suhteemme karvoihin muodostui lämpimäksi: kasvoimme yhdessä, kohtasimme maailman ennakkoluulot ja deodorantin aiheuttamat ongelmat yhdessä ja lopulta myös eropäätöksen teimme yhdessä. 

Maailma ei kuitenkaan ollut valmis kohtaamaan karvojamme. Väsyimme kummeksuviin katseisiin, osoitteluun ja loputtomiin kysymyksiin. Sydän vereslihalla lopulta päätimme päästää karvamme parempaan paikkaan. Paikkaan, jossa annetaan kaikkien karvojen kukkia. Paikkaan, jossa karvat saavat olla yhteiskunnan täysimääräisiä jäseniä. Paikkaan, jota kutsumme Karvutopiaksi.

Karvat saivat arvoisensa lopun. Heille teetettiin käsityönä arkku ja järjestettiin oikein sankarihautausmenot. Heidät siis poltettiin kunniakkaasti elävältä, kuin muinaiset viikingit aikanaan!

Tilaisuus oli pieni ja hyvin lämminhenkinen. Hauta-arkku oli niin laadukas, ettei se meinannut syttyä palamaan, joten jouduin herättämään sisäisen pyromaanini. Tuhkien sirotuspaikalle hommasimme pienen muistomerkin.

Mutta kuten Feeniks-lintu nousee tuhkasta, niin on myös kainalokarvojen laita! Movemberin kunniaksi olen päättänyt heittää sheivaus- ja vahausvehkeet ulos asunnostani! Nuo paholaisen välineet saavat huutia uuden, kauniin ja karvaisen aamun tieltä! Tervetuloa takaisin, elämäni rakkaus. Ehkä maailma on teille nyt valmiimpi. Nythän karvoja kuitenkin kasvatetaan miesten vuoksi, joten luulisi.



Liittykää joukkoon sankkaan, sisaret ja veljet! Annetaan karvojemme lepattaa tuulessa!

& hengessä mukana varmasti myös BD

Materialistit täällä hei. Kaikki pieni tavara tekee aina niin iloiseksi, että hirvittää. Jos emme olisi kirpparien vakkariasiakkaita ja pienyrittäjien tukijoita, meitä saisi syyttää kestämättömästä kulutuksesta. Mutta nyt ei voi, lällällää.

Tällä kertaa saimme tavaraa ihanasta pienestä yhden naisen nettiputiikista nimeltä Miss Daisy. Ihan kuulkaa ilmaiseksi saimme ja sen avoimesti tässä kerromme, eli piilomainonnasta meitä ei voi syyttää. Mutta kuka syyttäisikään, kun korut ja tukkalaitteet ovat näin ihania! Kyllä varmasti itse kukin näitä ottaisi, jos saisi. Tai voi ottaakin, sillä korut eivät ole hinnalla pilattuja. Kuvista saa isompia klikkaamalla.

Saimme valita koruista kivoimmat, ja valitsemiseen vierähti pari tuntia, voin kertoa. MRV on ehkä hiukan kateellinen SH:lle tuosta silmäpinnistä, koska SH saa nyt 360 asteen näkökentän. Meille tuli pinnistä heti mieleen tarina isoäidistämme, joka ei suostunut katsomaan äitimme piirrustusta, koska katsoi sitä jo "perssilmällään". SH:llä on siis perssilmä takaraivossaan.

MRV valitsi korun, jossa seilorinainen julistaa: Sink or Swim! Tämä on ihan mielettömän inspiroiva lause. Ui tai uppoa, anna periksi ja kuole tai jatka viimeisillä voimillasi. Mieleen tulee tarina hiiristä, jotka putosivat kermasankoon. Olenko ihan mummo, vai muistavatko muutkin tämän? No, joka tapauksessa, lause saattaa löytyä jossain vaiheessa jonkun iholta... Heti mäyräkoiratatuoinnin jälkeen.

Koska olemme kilttejä ja myötätuntoisia ihmisiä, emme tyydy vain elvistelemään omilla upeuksillamme. Iloista antajaa Jumala rakastaa! Siis jaamme nyt teille kolme mahtavaa Miss Daisyn tuotetta. Harmi kyllä emm voi antaa näitä teille kaikille, vaikka haluaisimme. Siksi pistämme käyntiin taas yhden arvonnan. Tässä arvottavat ihanuudet:

Jee, ketkä on parhaat bloggaajat? HUUDA MEIDÄN NIMIÄ, BITCH! Osallistu arvontaan kertomalla, minkä palkinnon ottaisit mieluiten vai onko se ihan sama. Arvonta-aikaa olkoon viikon verran. Arvontaan voi myös osallistua Bloggerin puolella tai Facebook-ryhmässämme.

Pusuja ja haleja ja arvontapalkintoja,

&

Viime viikon olin vähän kiireinen, joten en ehtinyt teitä paljon sanoillani hellimään. Onneksi tein kuitenkin videon, jota voitte katsoa uudestaan ja uudestaan, jos ikävä yllättää. Eilenkin oli jännä päivä, sillä olin telkkarissa pölhöilemässä. Olisin luullut olevani hölmömpi, mutta ihan hyvinhän se meni. Nyt jaarittelen teille sekavia selostuksia itsestäni ja vioistani. Kuulenko villejä jippii-huutoja?

Kuvat ovat muuten Oripää Airshowsta, jossa heinäkuussa kävin pällistelemässä. Ne eivät ole ehtineet tänne blogiin jostain syystä aiemmin, mutta hyvää kannattaa odottaa. Mielestäni ne sopivat tähän postaukseen, sillä olen itsekin kuin taitolentokone: välillä ylösalaisin ja syöksykiidossa, välillä liihottelemassa pilvissä ilman huolia.

Yleensä keskityn tässä blogissa ja elämässä yleensä puimaan vain hyviä ja iloisia asioita, koska mielestäni huonoja ei kannata vatvoa eikä ainakaan levitellä muiden ihmisten naamalle. Olen nyt kuitenkin saanut palautetta, että se antaa minusta ylimielisen ja ärsyttävän täydellisen kuvan. Haha, sallikaa minun (ja kaikkien, jotka minut tuntevat) nauraa :D Sellainen en todellakaan ole!

Tai no, ylimielisyydestä minua voisi välillä syyttää. Täydellisyydestä ei niinkään, mutta sitä aina tavoittelen. Tämä on yksi vikani: jos en voi tehdä jotain hyvin, en tee sitä lainkaan. Olen kunnianhimoton enkä tee elämälläni mitään suurta. Olen laiska.

Kaikenlaisessa urheilussa olen todella huono. Saan itämaisessa tanssissa lantioni vielä jotenkin liikkumaan, mutta kun pitäisi alkaa askeltaa, törmäilen muihin ja näytän yhtä elegantilta kuin talviuniltaan herännyt karhu. Minua on ala-asteella kiusattu, klassisesti varsinkin niillä liikuntatunneilla, joten esimerkiksi hiihtäessä tai juostessa suutun ja loukkaannun helposti. Se on oikeastaan jo aika koomista: kun syke nousee, MRV ylitulkitsee. Mihinkään ratkiriemukkaisiin pallopeleihin minua ei saa ollenkaan, hermostun jo ajatuksesta.

On vaatinut hirveästi töitä, että uskallan käydä yliopistoliikunnan jumpissa, enkä sinne vieläkään mielelläni mene. Tänään kuitenkin ihana ystäväni "Mrs. Suomi" saa todistaa koikkelehtimistani jossakin Body Functioniksi kutsutussa. Pitäkää peukkuja hänen varpailleen!

Olen hirveän kärsimätön. En jaksa minkäänlaista tekemättömyyttä. Kaiken pitää tapahtua heti tai ainakin pitää olla tiedossa, milloin tapahtuu. Tykkään kyllä siis makoilla sohvalla ja istuskella kahviloissa, mutta minulla pitää aina olla jotakin lukemista tai oheistekemistä. En jaksa venkoilua ja epävarmuutta, päätökset pitää tehdä tsap-tsap-tsap ja sitten toimia.

Olen ärsyttävä ja tykkään väitellä ihmisten kanssa.

Olen mukamas kovinkin avoin ja kerron kaikkia nolojakin juttuja itsestäni, mutta oikeasti valitsen tarkkaan, mitä asioita ihmisille näytän. Heikkouksiani en paljasta koskaan kenellekään. En itsekään ole varma, onko minulla sellaisia. Olen oppinut suojautumaan muilta ihmisiltä huolellisesti. Tässäkin postauksessa luettelen vikojani, mutta mikään näistä ei ole minulle oikeasti paha paikka. Nämä ovat ihan kylmiä faktoja, jotka olen tiedostanut ja hyväksynyt itsessäni.

En jaksa liian tunteellista lässytystä. Edellinenkin kappale on minulle jotenkin vastenmielistä liibalaabaa, enkä halua lukea sitä enää uudelleen.

Yleissivistyksessäni on valtavia aukkoja. Ylioppilaskirjoituksista kuulin vasta lukion ekalla tai tokalla. En tiedä mitään urheilusta. Se vanha vihreä Trivial Pursuit on minulle kammotus: en osaa vastata yhtään mihinkään.

Otan liikaa vastuuta, paitsi asioista myös muiden tunteista. Mietin usein läheisiäni ja heidän turvallisuuttaan. Yritän ratkoa kaikkien ihmisten ongelmia ja ärsyynnyn, jos he eivät kuuntele loistavia neuvojani.

Tunteeni vaihtelevat nopeasti ja toimin liikaa niiden mukaan. Päiväni saattaa mennä pilalle, jos näen inhottavan unen. Jokin pieni juttu saattaa saada minut ärsyyntymään kaikkiin maailman ihmisiin. Usein haluan olla yksin.

No niin, siinä oli minun säröjäni. Ei varmaan piristänyt yhtään ketään, mutta toivottavasti olen nyt vähän todellisempi. En tosiaankaan ole aina iloinen ja jee jee -tyyppi, vaikka niin monet (minut oikeassakin elämässä tuntevat) luulevat. Mutta yritän olla, sillä angstisuudesta ja kiukuttelusta kärsivät kaikki.

Vioistani huolimatta pidän itsestäni ja olen tyytyväinen siihen, mitä olen. Jatkossa keskityn taas kivoihin asioihin, tämä nyt oli vähän tällainen postaus.

Kuulkaas rakkaat lukijat, kyllä elämme nyt ihanaa aikaa! Se on syksy nyt! Luonto on pukeutunut syysasuun, ulkona on kauniit värit ja ilma on syksyisen kirpakkaa.

Kun ilmat kylmenevät, on ihanaa käpertyä viltin alle. Keitä kupposellinen teetä, ota mukaan lempikirjasi ja sytyttele kynttilöitä. Tee itsellesi lukunurkkaus. Jos et osaa, voit lukea naistenlehdistä (niitäkin voit käpertyä lukemaan) ohjeita: järjestä itsellesi mukava nojatuoli tai sohvannurkka, johon keräät tyynyjä. Jos mahdollista, tee se ikkunan viereen, jotta voit tuijotella pimeyteen tai tuuleen ja tuiverrukseen. Asetu lukunurkkaukseesi hyvään asentoon. Sytyttele niitä kynttilöitä siihen vilttisi ympärille oikein urakalla. Sitten etsi mukava asento, äläkä liiku koko iltaan, koska muuten voit vahingossa lehahduttaa sen Ikeasta ostetun tekokuitupeittosi tuleen. Jos litran teekupposesi aiheuttaa vessahädän, kestä se kuin nainen tai varustaudu tällaisella.

Ai niin, muista vetää jalkaasi villasukat, pukea yllesi turvaneule ja kietoa tukkasi syksyiselle sykerölle. Syksy on siitäkin ihanaa aikaa, että saat taas käyttää paksuja sukkahousuja, palmikkoneuleita ja jättimäisiä kaulahuiveja. Kotiuta itsellesi uudet saapikasyksilöt! Kaikki ihanat syksyn sävyt, kuten oranssi, konjakki ja burgundy ovat muodissa. Muista lakata kynnet jollakin syksyn maansävyisistä muotiväreistä. Voit taikoa itsellesi trendikkäät punaviinihuulet joko ihanilla murretuilla huulipunasävyillä tai sitten ihan sillä itsellään. Punaviinin värikin on niin syksyistä. Lisäksi se sopii kohtalokkaaseen ikkunastatuijotukseen.

Muista nauttia ihanasta syyssateesta. Osta uusi sateenvarjo, kumisaappaat ja HC-syksyfanien pakollinen Rukka-sadetakki. Kun sataa loskaa ja paskaa, hymyile aurinkoisesti vastaantulijoille. Et tietenkään saa heiltä turpaasi vaan jaat iloa! Nyt on syksy, ihmiset! Ei haittaa, vaikka jalat kastuisivat litimäriksi, koska hei villa pitää lämpöä märkänäkin! On tosin arvoitus, miten saat ne hervottomat villasukat tungettua kenkiisi. Mutta eihän rakot tunnu missään kun on näin hemmetin hieno vuodenaika. Ihan sydäntä lämmittää.

Syksyllä pitää aloittaa kaikkea ihanaa syystekemistä. Voit hauduttaa elonkorjuun vihanneksia, laittaa padan muhimaan uuniin kiireettömästi ja nauttia lohturuokaa. Mene työväenopiston kursseille ja uskottele itsellesi, että tänä vuonna käyt siellä edes sen kolme kertaa. Syksyllä akut ovat täynnä ja ihmiset pursuavat energiaa! Syksy on uudistumisen ja mahdollisuuksien aikaa! Syksyllä puhaltavat uudet tuulet! Kukaan ei masennu, kukaan ei kastu ja kaikilla on kivaa. Mikä kaamos? Mikä pimeys?

Ja pyörällähän on muuten ihan pakko polkea töihin ja kouluun, koska syksy on pyöräilyn parasta aikaa! Sen sateen voi laskea plussaksi: kun hikoilet kuin sika polkiessasi, sade huuhtelee hien pois. Kun lopulta pääset perille, muut luulevat sinun vain kastuneen sateessa ja kovakuntoisen koviksen imagosi säilyy. Poskesi punoittavat terveellisesti (tai kuumeesta) ja suorastaan hehkut kilpaa vaahteranlehtien kanssa. Kiitos syksy tästäkin riemusta! :)

Kuvat ovat syyskuvauskeikaltani Stormiksen kanssa. Että kyllä kai siinä syksyssä on sitten edes jotain kivaa :D

ps. Jos et ole syysihmisiä, ei hätää. Joulukin se sieltä tulla jolkottaa. Näin jo Lidlissä joulukalentereita! Jos odotat oikein kovasti, niin kohta on jo joulu. Eihän siihen olekaan enää kuin 2,5 kuukautta!

Vietin viime viikonlopun ihanan toisiksi nuorimman siskoni Herneenverson kanssa. Hän ei päässyt viimeksi, kun vierainani olivat siskoni Sekopää ja Sammakkoprinsessa, joten järjestin hänelle nyt ihan kahdenkeskistä laatuaikaa. Teimme kaikkea kivaa: saunoimme, teimme ja söimme pannupitsaa, katsoimme elokuvia, shoppailimme ja kävimme Flowparkissa.

Herneenverso on saanut koodinimensä siitä, että hän on niin venyvä ja urheilullinen. Hän nauttikin Floparkin radoista vielä pari tuntia sen jälkeen, kun allekirjoittanut väsähti! Huh huh mikä tarmonpesä.

Sunnuntaina Turussa vietettiin auton vapaapäivää, ja torilla esiintyi tapahtuman suojelija Paleface. Menimme tietenkin katsomaan ja turkulaisten mölliydestä johtuen pääsimme jopa eturiviin!

Herneenversossa asuu ilmeisesti pieni stalkkeri, joten menimme vaanimaan lavan sisäänkäynnille ennen viimeisen biisin loppumista. Onneksi Paleface on ihana ja leppoisa artisti: hän suostui HV:n kanssa yhteiskuvaan! :) Unohdimme pyytää nimmarit, mutta kuva kertoo enemmän kuin yksi sana.

Päätimme myös hiukan kuvailla, jotta äitimme saa Herneenversosta samantyylisiä kuvia kuin Sammakkoprinsessasta ja Sekopäästä. Ostaessani uuden kameran annoin HV:lle vanhan (Canon EOS 350D:n), ja hän on sillä harjoitellut kuvaamista. Saatte siis nauttia myös minun naamastani. Stailasimme toisemme ja etsimme sopivat kuvauspaikat. Tadaa:

Puin HV:lle oman mekkoni, joka näytti yllättävän hyvältä hänen päällään, vaikka olikin n. 500 kertaa liian iso. HV on 12-vuotias, joten en halunnut laittaa hänelle liikaa meikkiä tai liian aikuismaisia vaatteita. Hapsuliivin löysimme kirpputorilta eurolla!

HV on aina ollut ruskea kuin papu, joten mielestäni hän näyttää ihanan eksoottiselta :) Me kaikki muut sisarukset olemme sellaisia kalkkilaivan kapteeneja.

HV:llä on ihana kauneusluomi poskessaan, ja kateellisena akkana laitoin itsellenikin sellaisen kajaalilla. Nyt olemme melkein kaksosia! Huomatkaa myös tyylikäs OMG-koru, jonka löysimme Seppälän lastenosastolta!

Löysin nämä farkkushortsit kirpparilta, ja ostin ne oikeastaan ihan toiselle henkilölle, sillä ne maksoivat vain 70 senttiä. Mutta kotona jossain mielenhäiriössä ajattelin sovittaa niitä, ja ne sopivat täydellisesti! Ihan mieletöntä ensinnäkin sen takia, että yleensä jos tämänmalliset shortsit sopivat muuten, ne ovat liian pieniä valtaville reisilleni. Yleensä joudun kaventamaan housuja ylhäältä. Toinen ilostumisen aihe oli, että shortsit olivat melko pientä kokoa, ja kuka nainen nyt ei riemuitsisi, kun mahtuukin pienempään kokoon :) Vaikka shortsit olisivatkin kirpparilta ja jonkun jo valmiiksi venyttämät. Itsepetos? Kyllä kiitos!

Päähäni laitoin nuoruuden kätköistäni muutossa löytämäni rastalisäkkeet. Ja huivin. Ja pari jättikukkaa. Kuka sanoi, että vähemmän on enemmän?

HV on ilmeisesti hyötynyt vanhasta kamerastani, sillä mielestäni tämä viimeinen kuva on visuaalisesti aivan huippuhieno: asettelu toimii, auringonvalo tulee hauskasti linssiin vasemmasta nurkasta ja linjat ovat kivasti vinot. Ja lisäksi näytän tietysti mielettömän hyvältä, näin vaatimattomasti sanottuna. Mihin silmäpussini ovat häipyneet? Entä kamala punainen finni poskestani? Miksi huuleni ovat rennot? Kiitos taikuudesta, HV! En edes neuvonut häntä yhtään :)

Viikonloppu oli ihana, ja odotan innolla sitä, että saan kaikki kolme pienintä siskoani kylään! On niin ihanaa viettää heidän kanssaan aikaa. Ainut miinuspuoli on sunnuntain surullinen olo, kun he lähtevät.

Nyt minä painun peiton alle lepäämään. Olen ihan kipeä, ja flunssaksi luulemani sairaus onkin korva-, tärykalvo- ja poskiontelontulehdus! :( Nyyh nyyh, ehkä ei olisi kannattanut kekkuloida noissa minishorteissa viikonloppuna.

ps. Ai niin, seuraavassa postauksessa tulen ulos eräästä kaapista ;) Älkää vihatko minua sen jälkeen.

Nykyään melkein jokainen voi kokeilla siipiään mallina. Itsekin valokuvausta harrastavana voin kertoa, että ollakseen kaunis tai kuvauksellinen ei tarvitse olla täydellisia kasvoja tai pitkää ja hoikkaa vartaloa. Itseasiassa täydellisyys on kliseisesti (ja ihan oikeasti) melko tylsää. Pienet virheet tekevät ihmisestä kiinnostavan. Kuvaaja voi saada inspiraatiota vaikka ryppyposkisesta mummosta, lyhytkasvuisesta naisesta tai arvesta kasvoissa. Mielestäni tämä näkyy joissakin määrin myös suurissa trendeissä. Nyt puhun kuitenkin ihan pienimuotoisista ja harrastusmielessä tehdyistä "mallinhommista".

Facebookissa on erilaisia ryhmiä, joissa valokuvaajat ja mallit kohtaavat. Ryhmiin voi laittaa omia kuviaan ja kysellä, josko joku haluaisi ryhtyä yhteistyöhön. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi TFCD Valokuvaajat&Mallit sekä Mallit ja valokuvaajat. Sinne vain rohkeasti, jos homma yhtään kiinnostaa! :) Sana "malli" voi pelottaa monia, mutta itse liitin siihen viestissäni eteen sanat "pin up", ja lopputulos näytti heti paljon paremmalta! :D

Itse en ole perinteisen mallin mitoissa enkä haaveile mallin ammatista, mutta kuten blogissakin mainostan, tykkään kaikenlaisista projekteista. Löysinkin TFCD-malliryhmästä kuvaajan, jolla oli kanssani samanlainen visio. Kuvaaja (turkulainen Jere Satamo) oli todella mukava ja ammattitaitoinen, joten voin suositella häntä kaikille. Hän tekee siis myös kaupallista keikkaa, mutta tämä meidän kuvauksemme oli TFCD-periaatteella toteutettu, eli sekä kuvaaja että malli hyötyvät kuvista, joten kumpikaan ei maksa toiselle.

Monia nuoria mallinurasta haaveilevia tyttöjä huijataan laittamaan rahaa "mallikansioihin" tai heitä houkutellaan ilmaisiin kuvauksiin, joissa heitä sitten painostetaan johonkin epämiellyttävään, esimerkiksi riisumaan vaatteitaan vasten omaa tahtoaan. Tässä pari vinkkiä, jotka hommaan ryhtyessään kannattaa muistaa:

1. TFCD-ryhmissä toimitaan TFCD-periaatteella, eli rahaa ei pyydetä/tarjota.

2. Pyydä saada katsottavaksi kuvaajasi portfoliota tai kuvia, jotta näet, onko teillä samanlaiset mieltymykset ja visiot.

3. Tarkista kuvaajasi "maine", eli onko hän kuvannut aikaisemmin ryhmän kautta ja mitä hänestä on sanottu. Minuakin lähestyi eräs kuvaaja, josta en aluksi osannut aavistaa pahaa. Onneksi kuitenkin ystäväni varoitti minua: hän oli kieltäytynyt kuvauksista ja tämä kuvaaja oli alkanut aggressiiviseksi. Usein hyviä kuvaajia kehutaan (yllätys yllätys!) ja erityisen huonoista jopa varoitetaan.

4. Lähde kuvaukseen avoimin mielin, mutta älä suostu mihinkään, mikä tuntuu epämiellyttävältä.

5. Muista aina mainita kuvaaja hänen ottamissaan kuvissa. Kysy häneltä etukäteen, missä kuvia saa käyttää.

6. Jokaisesta ihmisestä saa kauniita kuvia, mutta älä kuvittele kuvaajan pystyvän ihmeisiin: pienet epätäydellisyydet saa muokattua pois, mutta jos puet itsellesi 3 kokoa liian pienen mekon, ei kukaan ryhdy muhkuroitasi silottelemaan jälkeenpäin Photoshopilla. Jos sinulla on esimerkiksi iso leuka, hyvä kuvaaja saa sitä häivytettyä sommittelulla, mutta pois sitä ei saa - muista hyväksyä itsesi.

Ennen kuvauksia minua jännitti hiukan, mutta rentouduin melko pian. Seuraavalla kerralla olenkin sitten taas hiukan kokeneempi! Minulla nimittäin oli hauskaa, joten seuraava kerta jossain vaiheessa tulee. Helppoa homma ei kyllä ollut, vaikka moni niin kuvittelee. Minulla on erityisenä ongelmana kameran edessä olemiselle se, että vedän suuni viivaksi: tämä on luonnollinen kamerailmeeni. Yritän aina tietoisesti rentouttaa huuleni. Tässä teille vielä viivasuu-MRV, joka paradoksaalisesti vakavalla naamallaan muistuttaa, että elämä ei aina ole niin vakavaa:

Vaikka mallina toimiminen oli hauskaa, ehkä silti vielä viihdyn parhaiten kameran takana :)