Pimpan huumaa

Vaikka on täysi talvi, ulkona pyryttää lunta, viimeiset kaksi viikkoa on ollut pakkasta joka päivä vähintään -15c ja huomiselle on taas luvattu -20c, voisi kuvitella, että on kevät. Ainakin joillakin tuntuis olevan suorastaan luvattoman paljon kevättä rinnassaan. Lenkillä käyminen on nimittäin viimeiset pari päivää olleet silkkaa tuskaa, sillä koiranpahus kulkee nenä maassa kiinni, nostaa koipea kahden metrin välein, on sokea ja kuuro, eikä piittaa mistään ympäristössä tapahtuvasta tuon taivaallista. Toisin sanoen, lähettyvillä on joku narttukoira juoksussa ja mun piskin korvien väli on täynnä tytön huumankuumaa tuoksua. Piski parka on pimpin huumassa ja todennäköisesti ajattelee jokaisen valveillaolohetkensä vain sitä. Siis pimpin huumaa.

Ja niitä valveillaolohetkiä, niin, niitä on sitten piisannut näiden muutamien päivien aikana. Koira on nimittäin aivan levoton lehmä, ei saa ollenkaan sijojaan, kiertää minua kuin kissa kuumaa puuroa ja uikuttaa koko ajan. Tarkoitan todellakin koko ajan. Myös öisin. Viime yö oli erityisen tuskaisa, sillä elukka piti pihisevän kitisevää ääntä joka toisella uloshengityksellään. Koska mä olen aina ollut tuhottoman herkkä kaikenlaiselle kitinälle ja väninälle, ei meidän perheessä sitten nukkunut ei piski eikä emäntä. PRKL ~>:(

Äsken, kun tulin hiihtämästä, virallinen pimppihuuma sai sinettinsä. Kadulla tallusteli nimittäin vastaan kultainen noutaja, uros, nenä kiinni hangessa ja ajatukset pimpsassa. Kuurona, sokeana. Omistajaa ei mailla halmeilla, joten kaveri oli selkeästi luvattomilla teillä. Otin sen kiinni ja se katsoi minua kaihoisasti kosteilla silmillään ja huokasi, kuin sanoen "ymmärräthän sinä". Kävin lukitsemassa oman räyhähengen kylpyhuoneeseen, talutin sitten karkulaisen meille ja läksin etsimään koiran omistajaa. Kohta kuulinkin epätoivoisia huutoja korttelin päästä ja menin kysymään, onko mahdollisesti kultsu kadoksissa. Tyyppi katsoi minua kuin epäillen, onko mulla kristallipallo toppatakin hihassa. Selvishän se sitten. Kultainen noutaja palasi kotiin häntä koipien välissä nuhdesaarnan saattelemana, minä jäin kotiin oman haikailijan kanssa.

Nyt meillä kuunnellaan pihinän sijasta nuuskutusta, kun ihmetellään, missä ihmeessä se vieras koira on jonka haistan täällä. Toivottavasti ensi yö menee ilman pihinää, tai mä en kestä.