Blogi

Eniten vituttaa...ööö...kaikki? Vaatteet ei mahdu päälle ja koskee. Sitäpaitsi joku runkkari on syöny mun kaikki herkut. Mitä? Ette kai väitä, että olisin syönyt itsekseni ensin subin ja kaksi cookieta limpparin kanssa, sitten vielä päälle puoli pakettia hapankorppuja? Ja että hapankorppujen kanssa olis kadonnut melkein kokonainen pötkö savukalatahnaa, metwurstipaketin jämät ja puoli pakettia Ritari -juustoa sekä kaksi tölkkiä olutta? Ja minäkö olisin kaiken tämän päälle vielä vetänyt NELJÄ suklaapatukkaa? Never. Joku mulkku on käyny putsaamassa mut käydessäni kaupungilla, missä ei muuten ollu kuin typerän näköisiä vaatteita ja paskoja kenkiä joka kaupassa.

Mut en kyllä ymmärrä, miksi sekä työkavereiden että asiakkaiden piti just tänään olla niin saatanan vittumaisia. Mulla olis varmasti ollu IHAN HYVÄ VITUN PÄIVÄ jos ne vaan olis älynny olla esim. sanomatta huomenta tai muita vitun typeryyksiä, saatana.

Miten niin menkat?

Mutsillas oli, saatana.

Se tunne. Se tunne, että natsaa. Se tunne, että voi veljet, toi on mukava. Ja rento. Ja sen kanssa on tosi kiva olla. Se tunne, kun tajuat, että istuit kahvilla kolme tuntia, joit viisi kupillista kahvia, kävit sen takia 10 kertaa vessassa, ja aina vaan juttu jatkui Se tunne, kun mietit, mistä kaikesta puhuittekaan, toteat, että kaikesta, ja silti olis vielä riittänyt puhuttavaa toiseksi kolmeksi tunniksi. Se tunne, kun lopulta on pakko lähteä jatkamaan matkaa, eri suuntiin, eikä haluais. Se tunne, kun tekstari saa hymyilemään tai nauramaan ääneen.

Friends <3

Viimesen viikon ajan kaikki on taas tuntunu paskalta. Kaikki on paskaa, paitsi kusi. Tuntuu siltä, että mun pitäis saada aikalisä. Että mun pitäis saada lomaa. Ei ainoastaan mun työstä, vaan koko mun elämästä. Ihmisistä, elinympäristöstä, elukoista, ja kaikesta muustakin ylipäänsä. Semmonen puoli vuotta olis hyvä. Toisaalta, ei voi tietää auttasko sekään, vai olisko sitten tilanne ihan sama tai jopa pahempi.

No, ihan sama. Mulla ei oo rahaa toteuttaa mitään irtiottoja eikä elämänmuutoksia. Mä kun en jaksa uskoa, että se mitä ajaisin takaa, olis muuttaa Inariin polun päähän, tai ruveta pienviljelijäksi tai dyykkaajaksi tai kirpparimuijaksi. Pikemminkin mielessä on muuttaminen jonnekin ihan tuuran kuuseen tarkoittaen toiselle puolelle maapalloa, ja elely sitten siellä tehden mitä huvittaa, stressaamatta mistään.

No, ehkä tää tästä. Ehkä tää on vaan sitä jokavuotista kevätvitutusta. Mut jotenki mä en usko siihen. Vaan ei voi mitään. No can do. Se on vaan kestettävä.

Viime viikolla täällä päin elettiin kireiden pakkasten keskellä. Pakkaseen tottui sangen nopsaan ja rutiininomaisesti varasi aamulla ylimääräiset kymmenen minuuttia siihen, että töihin lähtiessään pakkasi päälleen puolet kaikesta siitä, minkä omisti, ja töihin saapuessaan purkautui siitä kaikesta hikisenä ähisten.

Tänä aamuna herätessäni pakkasta oli vain kuusi astetta. Piti jatkuvasti muistuttaa itseään pukeutuessaan, että kuusi astetta pakkasta on sama kuin mitä se oli ennen tulipalopakkasia. Kuusi astetta ei siis ole yhtäkkiä muuttunut esim. -15c vastaavaksi, vaan se on edelleen se -6c. Mukava pakkasilma. Niinpä työmatkapyöräilyyn ei tarvita villakalsareita, tuulikalsareita, toppahousuja, vaellussukkia, villasukkia, lampaankarvasaappaita, pitkää aluspaitaa, tavan pitkähihaista, untuvatakkia, pitkää villakaulaliinaa, karvarukkasia ja fleecevuorattua 100% shetlanninlammasvillapipoa, vaan ihan tuulihousut, tavan talvitakki, normaali pipo, kaulaliina ja sormikkaat riittävät päällysasuksi eikä allekaan tarvitse naparetkeilijän varusteita. Onnellisena pyöräilin töihin naama jäätymättä, kädet lämpimänä ja varpaat sulana. Pyöräkin liikkui niin ketterään, kun laakerit eivät olleet jäässä.

Äsken aloin tehdä lähtöä töistä ja satuin vilkaisemaan työpaikan keittiön ikkunassa olevaa lämpömittaria. Olin saada paskahalvauksen. -19c. Ajattelin, että tämä on naurettavaa ja katsoin uudelleen.

-19c.

Jep jep. On sitten vähän pakkanen kirinyt. Tarkastin asian vielä netistä. Paitsi että on -19c niin siellä tuulee 8m/s.

Ei kait siinä muuta, mutta mulla on tosiaan päällä sen verran, ettei epämukavasti hikoile -6c pakkasessa töihin pyöräillessään.

No, veikkaan että ei hiki haise kohta.

Sinun oli aika mennä. Mennä, niin kauan kuin sulla oli vielä saappaat jalassa, niin kauan kun olit vielä kingi. Nyt olet siellä, missä riistalinnut on kesyjä, lentävät suoraan leukojesi väliin. Sää on aina sopivan tuulinen, eikä emäntäkään ammu koskaan ohi.

Rakastin sinua. Lepää rauhassa, uskollinen ystäväni. Jonain päivänä kyyneleeni kuivuvat ja muistan vain hyvät hetket.

Aamuna muutamana lattialla lainehti. Kyse ei ollu putkirikosta, niinku nesteen määrästä olis voinu kuvitella. Kyseessä oli kusijärvi. Yksi eteisen matoista otti eniten osumaa hautautumalla the Kusijärven Tulviin kaksi kertaa. Muuten paikat on olleet randomit. Asialla vanhuskoira, joka oli muutaman päivänä juonut kuin sieni, vettä siis.

Koska koira on ollu aina sisäsiisti, päättelin että jotain on selkeästi vialla. Sain ajan eläinlääkärille ja kiikutin koiran sinne. Eläinlääkäri kyseli oireita, koputteli ja kuunteli, ja pamautti sitten tuomion: joko munuaisvika, maksavika tai diabetes. Koska kyseessä on 13,5v ikäinen koira, en suuria toiveita hoidosta antanut, vaan päätin, että vanha kaveri saa sitten lähteä kitumatta viimeiselle matkalleen. Pissanäyte ja verikokeita kuitenkin otettiin ja sitten istuuduimme odotushuoneeseen kiduttavan pitkäksi tunniksi. Sen tunnin aikana tapahtui kahdesti niin, että vastaanottohuoneesta kannettiin liikkumaton, huopaan kääritty mytty käsiään vääntelevät, surun murtamat omistajat perässään, mikä ei varsinaisesti nostanu mun mielialaa.

Sit meidän nimi huudettiin uudelleen. Yllätys yllätys, vanhuskoiralla olikin virtsainfektio! Maksa- ja munuaiskokeet oli kaikki ihan priimat, hemoglobiini kunnossa ja sokerit normaalit. Saatiin antibioottikuuri ja vaikka se on vasta puolivälissä, on lattiat pysyneet kuivana.

Vielä sai rakas lisäaikaa, mutta kuinka kauan? Jatkoajallahan tässä mennään koko ajan, sen tiedän.

Mun rakas harmaakuononi <3

Perjantaina oli duunipaikan pikkujoulut. Oli ihan kivaa jonnee kahteen saakka yöllä, mut sit alko yleisö olla sen verran päissään, et kädet eivät enää pysyneet omalla puolella. Kun ystävällinen "Älä pliis koske" -kehoitus ei auttanu, päätin että oli aika lähteä. Lähdin. Taksia ei tietenkään saanu, joten kävelin kotiin sen reilut viis kilsaa. Ei haitannu, hyvät saappaat jalassa ja silleen, mut se virkisti liikaa. Unen päästä sain ehkä tunti sen jälkeen ku olin tullu kotiin ja nukuin sen klassiset kolme tuntia.

Ei täs muuten, mutku unet on tota kolmee tuntia jatkuvasti. Voimat alkaa olla niin lopussa, et en tiä kohta miten olisin. Nii ja se painonpudotus on nyt 3,5kg tähän mennessä, puolentoista viikon aikana. Aika nopeeta toimintaa.

Blah.

Onko ongelmia vyötärönympäryksen kanssa? Eikö viime vuonna ostamasi kiva bilemekko mahdu päälle? Kenties herkut maistuvat liikaakin?

Eipä hätää! Noudata vain Cadun pikkujouludieettiä, niin vyötärönympärys kutistuu kuin pyy maailmanlopun edellä.

Järjestä elämäsi sekaisin. Mieluiten kunnolla. Esimerkiksi rakkaussotkut tai läheisen ihmisen kuolema sopivat hyvin. Sekoita joukkoon stressaava työ, josta olet viimeksi saanut olla lomalla kesällä. Lisää ripaus epävarmuutta tulevaisuudesta, hämmennä sekaisin. Viimeistele taloudellisella katastrofilla. Nuku ehkä 3 tuntia yössä. Solmi päälle rusetti. Nautitaan päivittäin runsaina annoksina. Vaikutusmekanismi: et pysty syömään, vaikka haluaisitkin, koska koko ajan oksettaa.

Kyllä lähtee!

Perjantaina mun mitta tuli täyteen näiden pakkasten kanssa!

Läksin ratsastamaan töiden jälkeen ja ajattelin viedä hevosen maastolenkille, kun on jo valoisaa niin pitkään. Puolen tunnin päästä jouduin kuitenkin kääntymään takaisin tallille, sillä mun silmät jäätyi umpeen niin ettei nähny eteensä .

Siis hei oikeesti.

Työasuuni kuuluvat lökäpöksyt, jotka ovat kyllä käytössä mukavat, mutta eivät mitenkään erityisen edustavat. Ne kiristetään vyötäröstä sopivaksi kiristysnarulla. Vaikka olen kukkakeppi, joudun käyttämään pitkien säärteni takia L-koon housuja. Niinpä narulla joutuu todella kuromaan housuja kiinni.

Olin juuri saanut yhden ihmisen asiat hoidettua ja hän oli poistumassa työhuoneestani. Automaattisesti nousin kätelläkseni hänet hyvästiksi. Samalla tunsin, kuinka housuni alkoivat liukua kohti nilkkoja. Vyötäröllä oleva kiristysnyöri oli auennut.

Oikea käsi oli ojennettuna kohti poislähtijää, vasemmassa kädessä oli kansio. Asiakas oli jo ojentanut oman kätensä puolimatkaan vastaan. Ei auttanut kuin viskata paniikissa kansio pois kädestä pöydälle, missä se ryskyen kaatoi ison kasan tavaroita, siepata housut ja pelastaa mitä pelastettavissa oli. Taisi se hyvästeltäväkin siinä tulla hyvästeltyä, mutta oudon katseen sain läksiäisiksi.

Miten mulle voi käydä aina jotain noloa???