Blogi

Mulla oli tänä aamuna parturi. Kun pääsin sieltä, ajattelin piipahtaa paikallisessa sisustusliikkeessä, joka oli mainostanut Gant Home -sarjan tuotteita -15% alennuksella tämän viikonlopuna ajan. Teki mieli uusia tyynynpäällisiä ja mahdollisesti jotain kivaa muutakin. Jotain pientä ja uutta kotiin. Torkkutäkkiä vaikka.

Miten helvetissä pääs taas käymään niin, että 20min myöhemmin kävelin liikkeestä ulos ilman yhtään ainaoaa alennuksessa ollutta tuotetta, mutta kylläkin yli 170€ köyhempänä ja kassi täynnä normaalihintaisia Linumin tekstiilejä??

Oonksmä tyhmä tai jotain?

Mulla on pakarassa finni. Iso, punainen finni. Helevetti, että on kipeä. Enhän mä voi edes istua kunnolla, saatana.

Ootte varmaan tosi kiitollisia, että kerroin teille tän detaljin... NOT!! Mut mä en suostu kärsimään tästä yksin. Ettäs tiijätte.

Mahduin vihdoin farkkuihini perjantaina. Enkä vain mahtunut, vaan myös pystyin istumaan, hengittämään ja nielemään farkut ylläni, eli kesämuotojen muokkautumisessa oli tapahtunut positiivista progressiota. Niin mitä tekee Cadu, tuo kaikkien järki-ihmisten ikoni? Iskee tietenkin murskaksi kaikenlaiset positiivisen progression edelleenkehittymismahdollisuudet:

-pe kaverin synttäreillä leivoksia, karkkia, pullaa, keksejä, piirasta, sipsejä, boolia ja olutta
-la kolmen ruokalajin illallinen juomineen, sen jälkeen baarissa olutta päälle
-su ensin päivällä makkaranpaistoa (älkääkä kuvitelkokaan, että se olis jääny yhteen makkaraan...) nuotiolla, sen jälkeen illalla salamipizza ja limpparia.

Helevetin hienoo. Kyllä mä oon lahjakas.

Kaamosangsti iski tänä aamuna aivan kulman takaa kuin miljoona volttia. En ollut lainkaan varautunut siihen ja voin kertoa, että tuntui ankealta. Ehkä siihen osaltaan vaikutti sateentuhnuinen sääkin, mutta sellaistahan se on ollut koko viikon, joten ei mitään uutta siinäkään.

Enivei, joka tapauksessa tänä aamuna tuntui, kuin joku olis lyöny mua moukarilla päähän. Lujaa, tietenkin. Sängystä ei meinannut päästä ylös ja kun lopulta pääsin jalkeille ja vilkaisin verhojen lomasta ulos, teki samoin tein mieli sukeltaa untuvatäkin alle takas. Blah.

Tykkään syksystä, noin perustasolla, koska syksyisin on aina paljon mieluisaa tekemistä kuten sienestys, marjastus, omppujen keruu, jne. Mut tänään tää tuntuu olevan vaan jotenkin liikaa.

Anybody else?

*puhelimen pirinää*

Cadu:-Caduceus
Kaveri:-No moi, mä tässä, mitäs kuuluu?

C:-No ei täs ihmeempää, mitäs itte?
K:-No, ei kummempia. Ajattelin vaan soitella. Mitäs olit tekemässä?

C:-ööö...no... et oikeesti haluu kyl tietää...
K:-ai, soitinksmä jotenki pahaan aikaan?

C:-no vähän, ei täs mitään.
K:-no mitä sä sit olit duunaamassa?

C:-et sä oikeesti haluu tietää eikä se nyt sulle kuulu, et älä kysele!
K:-ai no ollaanpa sitä nyt, eihän me ennenkään olla toisiltamme mitään pimitelty. Onks sulla joku mies siellä vai?

C:-no vittu ei oo, älä nyt oo dorka!
K:-no mitä sä sit olit tekemässä? Ala kertoo!!

C:-Okei. Olin repimässä itseltäni pimppikarvoja juurineen irti vahalla ja pinseteillä. Happy now?
K:---

C:-Sano jotain!
K:---

C:-Mähän varoitin, et sä et haluu tietää.
K:-Vitun sairasta!

C:- Mä sanoin, et sä et haluu tietää. Sä vänkäsit. Siitäs sait.
K:----

*2min hätäistä small talkia ja puhelun lopetus*

Tarinan opetus: Älä kysy, jos et ole valmis kuulemaan mitä tahansa. Ainakin, jos on varoitettu.

>:)

*käkäkäääkää*

Elin kesän täysin rappiolla. Okei, liikunnnan vähyyteen vaikutti lämpötila, joka esti käyttämästä koiria kunnolla lenkillä, mutta se ei ole mikään täydellinen perustelu. Päinvastoin; kun liikunta väheni radikaalisti, mun olis tietenkin pitänyt vähentää kaljan kittaamista ja makkaroiden jokapäiväistä grillaamista, mutta en tehnyt asian eteen yhtään mitään. Paitsi avaamalla uuden oluttölkin. Lopputuloksen pystyi toki arvaamaan, mutta ei se silti miellyttänyt. Ei loman jälkeen, eikä nyt. Tilanne on nimittäin se, että yhdetkään farkut eivät edelleenkään mahdu jalkaan, vaikka loman loppumisesta on jo lähes 1,5 kk. Huonompi homma, sillä kelit alkavat jo viiletä sen verran radikaalisti, etten kohta enää voi kulkea töihin pelkissä ihkaohuissa lökäpöksyissä. Ja ratkaisu EI SAA OLLA suurempien farkkujen osto.

On jälleen kerran tullut todistetuksi se, että läski tulee kiloissa, mutta poistuu vain grammoissa tai sitten tekee niinkuin mulla: ei poistu. Luulisi nimittäin, että loman loppumisen aikaan aloitettu askeettinen elämänmuoto auttaisi edes vähän, mutta yhtään ainoaa läskigrammaa ei ole poistunut. Lisääkään ei onneksi ole tullut (no se tästä vielä puuttuisi!!!), mutta kysyn silti itseltäni joka viikko, miksi mitään ei tapahdu siihen suuntaan, että nämä kesäläskit edes joskus häipyisivät. Olen kuitenkin työstänyt niitä pois about täsmälleen saman ajan, kuin mitä niiden hankkimiseen meni, joten mielestäni olisi vain oikeus ja kohtuus päästä niistä eroonkin samassa ajassa.

Yeah right. Yhtä hyvin voisi ilmeisesti toivoa kuuta taivaalta. :(

Viimeinkin tein sen, mitä olen vältellyt koko kesän, kierrellyt kuin kissa kuumaa puuroa ja jota vastaan olen keksinyt niin monta tekosyytä, että ihme kun ei ole nenä kasvanut pituutta. Nimittäin siivosin vaatekomeroni. Samalla sitten tuli kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun laitoin nyyhkien pois kesävaatteet (hyvä, tämä todistaa oikeaksi, että olisi ollut täysin hätiköityä siivota komero aikaisemmin).

Taputtelin itseäni olalle ja kiittelin omaa reippauttani, kun aloitin komeron siivouksen. Reipas ja urhoollinen tunne säilyi koko urakan loppuun, mutta kieltämättä siihen sekoittui myös hieman noloutta. Löysin nimittäin vaatekaapin uumenista yhtä ja toista, mistä minulla ei ollut harmaintakaan muistikuvaa, mm kukallisen minihameen, polvimittaiset pellavashortsit a la Benetton ja kolme iskemätöntä t-paitaa, joissa oli vielä laput niskassa kiinni. Ja minä kun olen niin tuskaillut sitä, että t-paitoja pitäis ostaa, kun niitä on niin vähän. Joopa. Kaapin uumenista löytyi noiden kolmen uuden paidan lisäksi 16 pitokelpoista t-paitaa, siis sellaista, jollainen päällä voi mennä töihin tai kaupungille, ja 5 lenkkipaitakategoriaan laskettavaa paitaa vielä päälle. Taitavat riittää, kuitenkin.

Seuraava uroteko olis varmaan sukkalaatikko, jossa tuntuu olevan enemmän parittomia kuin pareja. Se toinen sukka vain aina salaperäisesti katoaa. Ehkä äkkinäinen hyökkäys sukkalaatikon kimppuun olis hyvä keino saada karkulaiset kiinni.

Voiko minulla todellakin olla näin ihana työpaikka?

Entä jos herään joku päivä, kun joku kaataa päälleni ämpärillisen kylmää vettä, ja herätessäni seison jonkun sadistisen natsipomon kansliassa haukuttavana jostain, mitä olen/en ole tehnyt. Työpäivän (joka muuten alkoi puoli tuntia sitten) asiakanslistalla on kahdeksan päällekkäistä aikaa niiden sinne 10min ajoilla ohjelmoitujen 30 muun lisäksi, ja työkaveri kysyy paikalle tullessani että "kai selvitit jo sen osaston/tiedon/asian/tietokoneongelman". Eikä mulla ole ollut aavistustakaan, että sinä aamuna minun olisi pitänyt selvittää yhtään mitään. Puhelin soi koko ajan ja jokainen puhelu käsittelee jotain pieleen mennyttä asiaa...

No, ehkä tämä nykytila sittenkin on totta. Toivon ainakin. Helvetti, kun tämä on vain väliaikaista riemua.

Mun oli pakko tänä aamuna tunnustaa, että ei ole enää kesä. Olen kulkenut toukokuusta saakka ilman sukkia ja umpinaisia kenkiä, mutta tämän aamun koleaan vesisateeseen oli pakko laittaa goretexiä ja sukat. On tunnustettava, että kesä alkaa olla ohi. Tai ainakin paljaiden varpaiden aika alkaa olla ohi. Nyyh.

Enteilin kyllä tätä jo aiemmin tällä viikolla, kun pesin kaikki hellevaatteeni. Ne saavat nyt mennä pajukorin pohjalle odottamaan ensi kesää, tai vaihtoehtoisesti sitä lottovoittoa, jolloin meikäläinen toteuttaa oitis unelmansa ja lähtee Madagaskarille!

Pyöräilin töihin todellisen herkkupalan perässä. Herkulla oli pitkä, paksu, vaalea tukka ponnarilla ja leveistä hartioista kauniisti kohti vyötäröä kapeneva vartalo. Polvipituiset housut paljasti kauniisti värähtelevät, luonnollisestikin täydellisen muotoiset pohkeet.

Siinä vahtaamisen lomassa onnistuin sitten mm. melkein jäämään kuorma-auton alle risteyksessä.

Liikenteessä liikkuessa pitäis varmaan yrittää edes keskittyä siihen liikenteeseen....