Blogi

Palvelujen ja terveydenhuollon saaminen on joskus vaikeaa. Välillä tuntuu, että kampaajan kanssa ajan sopiminen on kuin koettaisi saada audienssia paavilta. Mikä vasta riittikin syöksemään mut epätoivoon, oli yritys päästä hammaslääkäriin ja gynekologille. Ongelmana kun on, ettei ole ongelmaa.

Mulla on semmoinen harhakäsitys, että papa-koe pitäsi ottaa säännöllisin väliajoin kohdunkaulan syövän takia. Samoin hammastarkastus olis hyvä tehdä parin vuoden välein ihan sillä, ettei suuhun pääse kehittymään jotain salakavalaa infektiota joka huomattaisiin sitten vasta siitä, kun sydänläpät irtoavat tai jotain. Mutta julkiselle sektorille on täysin mahdotonta tässä asiassa päästä. Kun aikoja ei ole niin aikoja ei ole. Kyllähän mä sen ymmärrän, tyhjästä ei voi nyhjäistä ja parempi on että ne vähätkin ajat menevät sellaisille, jotka aikaa todella tarvitsevat, eikä meille "varmuuden vuoksi" -tyypeille.Siksi rupesinkin järkkäämään hommaa yksityissektorille. Ryhdyin siihen luottavaisin mielin ajatellen, että menisin tosta vaan johonkin lääkärikeskukseen tai hammaslääkäriasemalle, varaisin ajan ja homma olis pois päiväjärjestyksestä. Yeah right.

Eka hammaslääkäriasema, minne soitin, pystyi tarjoamaan aikoja vasta kolmen kuukauden päähän. Koska mulla ei ole mitään käsitystä aikatauluistani kolmen kuukauden päähän, en varannut aikaa vaan soitin seuraavaan paikkaan. Sieltä olin sentään hieman onnekkaampi. Sain ajan 1½kk päähän (se on 1½vkon päästä maanantaina, hui!!). Gynekologen vastaanoton kanssa nousikin sitten seinä vastaan. Ensinnäkin oma gynekologini oli lopettanut vastaanoton pitämisen ja piti keksiä joku uusi. Ja täysin mahdotonta oli saada aikaa yhtään mistään. Sama kolmen kuukauden jono joka paikassa. Siis ihan joka paikassa. ARGH! Lopulta kypsähdin koko homman kanssa ja päätin antaa asian olla hamaan tulevaisuuteen.

Ensi maanantaina ja tiistaina on käyntiä toisessa kaupungissa erään haastattelun merkeissä. Ihan päähänpistona ajattelin soittaa sinne pariin lääkärikeskukseen ja kysyä gynen aikaa sieltä. Ihan samahan se sinänsä, kun ei kotikaupungissakaan enää ollut mahdollista päästä sinne vanhalle tutulle. Ja tadaa. Ekassa paikassa kuusi vapaata aikaa ensi tiistaille. Tervetuloa.

Jossain se vaan on niin helppoa.

Nyt on enää yksi haaste jäljellä: varata aikaa jalkahoitoon. Se voikin sitten olla temppu... Ennen kevätjuhlia, lakkiaisia sun muita lienee turha edes yrittää. Mut yritänpä kuitenkin. Laitetaan tyttö kuntoon :)

Tajusin hätkähtäen, että mulla on lomaan aikaa vain vaivaiset kolme viikkoa, tai no tarkalleen ei sitäkään. Vapaus koittaa 18.6. klo 15. Ihanaa!

Ennen sitä olis käytävä armoton inventaario vaatekaapissa: mitä ei ole vuoteen käytetty -->pois. Lisäksi: mikä ei mahdu päälle, ei tule mahtumaan tänäkään kesänä -->pois. Niin kauan kuin olen tällainen selkärangaton, tahdonvoimaton vässykkä, ei ole minkään valtakunnan mahdollisuuksia, että mahtuisin pieneksi jääneisiin vaatteisiin ilman lapamatotartuntaa.

Ensi viikolla edessä yhtiökokous toisessa kaupungissa olevan asuntoni taloyhtiössä. Voi shit. Samat idioottiporukat aiheuttaneet ongelmia, kuin mitkä aiheuttivat viime keväänäkin. mm. kahden asunnon porukat olivat suurimpaan ääneen vaatimassa, että heidän pihojensa aidat rakennetaan taloyhtiön talkoilla. Kuinka ollakaan, kun talkoopäivä koetti, ei heitä näkynytkään missään! Aitojen rakennus jäi käytännössä kahden ihmisen harteille. Kun taloyhtiön hallitus sitten päätti antaa näille ihmisille kiitokseksi raatamisesta viskipullon (joka siis maksettiin taloyhtiön tililtä), ovat nämä talkoista salaperäisesti kadonneet tyypit nyt valittamassa siitä! Voi vittujen kevät! Toinen valitusvirsi on kuulemma sama kuin viime keväänä: lasten leikkiminen autotallien edessä. Voi pyhä yksinkertaisuus.

En todellakaan odota sitä fucking kokousta. Voisinpa olla menemättä.

Heräsin aamulla ja puin päälle rakkaimman farkkuhameeni, sen tummansinisen. Istuin keittiön pöydän ääreen meikkamaan. Koettaessani puristaa meikkivoidetta sieneen en saanut yhtään tippaa sitä osumaan sienelle, mutta kylläkin hameenhelmalle, siihen suoraan eteen. Koetin heti hangata tahran irti saippualla ja harjalla juoksevan veden alla, turhaan. Ei auttanut kuin nakata hame pyykkiin ja toivoa Bio Luvilin hoitavan homman, sillä hame on mulle NIIN rakas, vaikka onkin second hand. Vaihdoin päälle housut ja menin laittamaan aamiaista. Huuhdellessani jugurttitölkkiä onnistuin linkoamaan jugurttiset vedet vasta ylläni vaihtamille puhtaille housuille. Kirosin ja vein pöksyt pyykkikoriin ja hain kaapista jo aamun kolmannen vaatekappaleen. Kiikutin sitten jugurtti-myslikulhon pöytään ja kaadoin sen niin, että jugurttia ja mysliä valui pitkin pöytää. Onneksi ei ollut pöytäliinaa, mutta taas kului kallista aikaa. Kerkesin kuitenkin töihin ihan hyvissä ajoin, mutta mitä tein ensi töikseni? Räiskytin öljyä housuille nro 3. Tähän eteen. Just silleen, että varmasti näkyy. Ja kun tämmönen rasvatahra saa olla jämähtämässä näihin housuihin koko päivän, ennenkuin pääsen ne pesemään niin ei tarvii taas kristallipalloa siihen, lähteekö nää enää pyykissä puhtaaksi.

Ja kello on vasta puoli kymmenen.

Vittu sentäs!

Keväällä linnut laulavat, kun luonto puhkeaa jälleen kukkaansa ja kaikkien luontokappaleiden rinnassa jylläävät lisääntymishormonit kuin hurrikaani Katrina. Ihmisetkin pariutuvat innolla, ja mikäpä olisikaan romanttisempaa kuin kävellä hiljaa metsäpolulla käsi kädessä, kuunnellen lintujen pitämää ihanaa konserttia. On kuin ne laulaisivat juuri näille kahdelle ja säestäisivät heidän onneaan. Oi kuunnelkaa, peipponen! Eiks oo ihana!

No, harvalle oikeastaan mieleen tulee (ja parempi niin), mitä se linnunlaulu oikeesti on. Että mitä se olis jos laulu käännettäisi ihmisten kielelle. Menis varmaan jotenkin näin: "Siis siitä lähetään liikkeelle, et nää on mun maita ja tänne on ihan turha tulla minkään luontokappaleen vittuilemaan eikä kenenkään muun tirpan tartte näyttää naamaansa täällä, tai turpaan tulee, saatana!"

Romanttista. <3

Hillukaa ja hihkukaa ja riemuitkaa helteestä, mäntit. Mutta muistakaa se kylmä fakta, että Suomeen mahtuu vuodessa keskimäärin vain muutama hellepäivä kesässä. Eikä nyt ole edes vielä kesä, nyt on toukokuu. Niin että kun odotatte hellettä kieli pitkällä jo toukokuussa ja sitten riemuitsette keskimääräistä lämpimämmistä keleistä, niin muistakaa se sitten, kun kesälomallanne kesä-heinäkuussa on +10c ja sataa vettä. Ei nimittäin tarvitse olla tilastotieteen professori tajutakseen, että jokainen kevään hellepäivä on kesästä pois.

Eilen pääsin vihdoin käymään mökillä järven luotua nahkansa. Perämoottori läksi käyntiin jo kuudennella yskäisyllä ja toimi nöyrästi koko matkan saareen, kuten myös takaisin. Ilma oli epätodellinen: paksu sumu, jonka keskellä ei nähnyt lainkaan minne oli menossa vaan se oli tiedettävä. Jostain sieltä sumun keskeltä kuului jatkuvaa joutsenten tööttäilyä ja välillä hiljaisuuden rikkoivat lentoonlähtemisen äänet: juoksevat räpylät veden pinnassa, raskaat siiveniskut, sitten taas---hiljaisuus. Ja se hiljaisuus oli aivan uskomaton. Linnut eivät laulaneet, oli niin tyyntä etteivät laineet liplattaneet tai tuuli suhissut, eikä yhdenkään perämoottorin ääni rikkonut usvan äänettömyyttä.

Kun hiljaisuus sitten rikkoontui sateen ropinalla, menin sisälle ja laitoin tulen hellaan. Yksinäisen, sateisen mökkipäivän äänimaailma on aivan omanlaisensa. Tulen rätinä hellassa, kiehuvan veden porina, sateen rapsahtelu, eikä sitten muuta.

Harmitti lähteä pois. Onneksi torstaina pääsee takaisin. Olispa jo loma ja kesä.

Kuuntelin työmatkalla radiota. Siellä sanottiin, että maanantaina sattuneen junaturman raivaustyöt on saatu päätökseen ja junaliikenteen aikataulut palaavat taas normaaliksi niin lähi- kuin kaukoliikenteenkin osalta.

Yeah right. Kun näkis. Talvella syypää oli pakkanen ja lumi (kuinka yllättävää Suomen leveysasteilla), tällä viikolla junaturma. Mikähän on seuraava selitys, kun mitään turmia tai luonnonmullistuksia ei oo mut junat myöhästelevät ninkuin ennenkin?

VR:n kannalta olis tietty kätevää pikku onnettomuus kerran viikossa, semmonen mikä ei vaatisi uhreja, tietysti. Sen niskaan voisi sitten kaataa vaikkapa sen, että juna Ivalosta Kolariin on myöhässä 2 tuntia. Tjtn.

Poliisi harjoittaa tämän viikon ajan liikenteen tehovalvontaa. Tarkkailussa ovat erityisesti ajonopeudet. Niinpä näkyy harjoittavan.

Työmatkani on 30km ja tie on perinteistä Itä-Suomalaista valtatietä, jossa mutkaa ja mäkeä riittää. Siellä riittää myös rekkoja. Matkan varrella on oikeastaan vain yksi kunnon pitkä suora, jossa näkyvyys on hyvä ja ohittaminen turvallista. Niin eikö nämä sinivuokot sitten olleet päättäneet jäädä kyttäämään nopeuksia juuri tämän ainoan ohitussuoran päähän sen tutkansa kanssa. Siihen ainoaan paikkaan, jossa voi kuvitella ohittavansa turvallisesti ja jossa ei tarvitse leukapielet kireinä enää ajaa sen sorarekan perässä.

Todella "kasvattavaa". Itse kyllä otan tuollaisen paskan ihan vittuiluna. Voin kertoa, rakkaat poliisivoimien edustajat, että tuollainen kyllä muokkaa asenteita, mutta aivan päinvastaiseen suuntaan kuin mitä teillä on mielessä.

Eksä on Facebookissa ja kun hoksasin sen niin mua alkoi ahdistaa niin kauheesti, etten tiedä miten päin olisin. Mä oon ihan varma, että ei kestä kauaa kun se hoksaa mut erään ihmisen kautta ja sit se laittaa kaveripyyntöä.

Siis kyllä, se on juuri niin idiootti, että lähettää mulle kaveripyynnön. Sehän oli kysyny mun numeroa ja s-postiosoitettakin, kun oli nähny mutsin siskoa kaupungilla. Mutsin sisko oli onneksi sanonut sille suoraan, et "Cadulla menee nyt hyvin ja sillä on asiat ok, koeta nyt jumalauta tajuta, ettei tarvii soitella eikä kirjoitella!" ja jätkä oli sit luikkinut siitä veks.

Kyseessä siis patologisen mustasukkainen ja narsistinen paskapää, joka teki kolmen ja puolen vuoden ajan mun elämästäni silkkaa helvettiä ja sai alistettua mut maanrakoon ja muserrettua mun itsetuntoni täysin pakkasen puolelle, ja joka sitten lopuksi petti ja jätti (mikä nyt sit osoittautui onneksi parhaaksi asiaksi, mitä mulle on tapahtunut...). Vaikka erosta on aikaa vuosia ja vuosia, en sitten näköjään tästä ahdistuksesta päätellen ole vieläkään täysin päässyt asiasta yli enkä ilmeisesti pääsekään.

Voi vittu.

Mä oon viimeaikoina ollu jotenki tosi pettyny ihmisiin. Erityisesti oon joutunu pettymään ihmisten luotettavuuden suhteen. Tuntuu, ettei keneenkään voi luottaa. Tuntuu, että jos haluaa jonkin juorun leviävän kuin ripulitauti päiväkodissa, pitää vain kertoa se jollekin ehdottoman luottamuksellisesti.

No, mä sit ajattelin tässä. Kun mun duunikuvioiden muutokseen on liittyny aika paljon kaikkia arvailuja ja dramatiikkaa niin ihmisiä on vituttanu ihan tuhatta, kun en suostu paljastamaan mitään muuta kellekään kuin "henkilökohtaiset syyt". Yksi ihminen tiesi töissä asiasta ja kas kummaa, seuraavana päivänä tiesi pomoni myös. Ja MÄ en kertonut.... Niin, ajattelin nyt sitten lipsauttaa, ehdottoman luotettavasti tietenkin, että mun terveydentilassa on jotain pahasti vialla ja annan ymmärtää, että se on työnkuvan muutoksen tärkein syy.

Sit vaan odotellaan, millon ja miltä taholta ekan kerran kuulen sairastavani vaikka syöpää tjtn...

Testing, testing....

Ai että mä oon häijy.