Viimeisen kahden päivän aikana multa on kahdesti kysytty yhdestä mun kaverista, onko se homo.
a)mitä se mulle kuuluu?
b)mitä se mua liikuttaa, vaikka oliskin?
c)mitä se niille kuuluu?
Se on mun kamu, eikä mulla ole aikomusta harrastaa seksiä sen kanssa, joten ei mua sillon sen seksuaalinen suuntautuminenkaan kiinnosta.
Menkööt itseltään kysymään, jos niin hirveesti kiinnostaa.
Vietin viikonlopun 400km päässä kotoa. Siirryin paikalle autolla perjantaina töiden jälkeen, ja tulin eilen takaisin. Erityisesti menomatka oli silkkaa helvettiä sen takia,että satasen alueella edessä tupitteli useampikin yli 20km/h alinopeutta ajavia. Tieosuudet olivat sellaisia, että ohituspaikat olivat harvassa, ja kun nämä tupauunot olivat jo keränneet peräänsä yli kymmenen auton jonot, ei siinä paljon auttanut kuin kirota, kirota ja kirota. Ja vähän vielä kirota.
Kun sitten perille päästyäni avasin sanaista arkkuani paikallaolijoille, alkoi yksi heistä ihmetellä, miten voin pitää kaahaamista oikeutettuna. No, haloo! Mä en todellakaan pidä kaahaamista tai ylinopeuden ajamista oikeutettuna. Peräänkuulutin ainoastaan sitä, että kun kesänopeusrajoitusten tultua voimaan olisi mahdollista päästä pitkillä taipaleilla siirtymään talvea nopeammin paikasta A paikkaan B, on mielestäni rikollista torpedoida sitä tamponoimalla kaiken muun liikenteen kulku ajamalla alinopeutta. Haluan vain ajaa rauhassa satasta satasen rajoituksella, saatana!!
Mä vakavasti harkitsen muutaman James Bond -lisävarusteen asentamista autoon. Tärkein niistä olis kranaatinheittimen tai singon kaltainen apparaatti, jolla voisi tarpeen vaatiessa räjäyttää tiensä vapaaksi.
Piti pitkästä aikaa kokeilla konseptia "Nukun kaksi tuntia ja teen täyden työpäivän siihen päälle". Koko kehoa kutitti helvetisti koko yön, piti raapia itsensä ruvelle ja nousta keskellä yötä rasvaamaan. Sitten kun lakkasin kutisemasta, aloin hiota kuin sika ja kun sikahikoilu loppui, alkoi suonta vetää. Juu eijjoo hyvä idea täm äkonsepti, voin kertoa. Pää on kuin Haminan kaupunki eikä järki juokse millään. Puhumattakaan, millainen pommi olen liikenteessä näillä unilla.
En viitsinyt töissä mainita kuin yhdelle työkaverille, että olen valvonut viime yön. Jos kertoo valvoneensa, se yleensä käynnistää kommentoinnin tyyliin :"No voi voi, mikähän sua valvottaa? Mistähän se johtuu?".
Vitustako minä tiedän, mistä se johtuu. Jos tietäisin niin koettaisin varmaan korjata sen, vai mitä. Ärsyttävää.
Mä oon ollu kaks päivää niin pyörryttävän tehokas, että joko tämä on leviävän aivokasvaimen oire tai sitten jonkinlainen kevätpuuska. Muuten ei voi selittää, miten mä oon saanu pestyä kolme koneellista pyykkiä, vietyä pesulaan pyykkiä mitä ei voi pestä kotona. tehtyä pienimuotoisen kevätsiivouksen (hei, kamoon, en tod koskenu niihin überpaskaisiin ikkunoihin, pelkkä ajatuskin jo lannistaa), käytettyä mummon auton renkaanvaihdossa, ratsastettua molempina päivinä hevosen kunnolla, lenkitettyä koirat, varattua koirille rokotusajan (huomenna), säädettyä laskettelusukset uusiin monoihin, luovutettua verta, hoidettua pankkiasiat (ilman aivoverenvuotoon johtavaa vitutusta) ja leivottua kaksi pellillistä sämpylöitä.
Todella kiinnostavaa tarkkailla, kauanko tää kestää ja mitä tästä vielä seuraakaan. Jos tätä jatkuu kauan, mä saatan jopa pestä nuo fu**ing ikkunat. Mut sillon mä oon taatusti tosi vakavasti sairas. Kuolema aivokasvaimeen kolkuttaa ihan oven takana.
Viikon viimeisenä työpäivänä totesin aamulla ilokseni, että työmatkani suurimmalle osalle on laitettu nopeusrajoitukseksi 100km/h. Koska 2/3 työmatkastani on isoa valtatietä, nopeusrajoituksen muuttuminen kesänopeuteen lyhentää työmatkani kestoa ihan kivasti. Tai ainakin pitäisi lyhentää.... Niinhän mä luulin.
En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, että tuolla suunnalla pappa Höpsönen, pappa Sokkonen ja pappa Unhonen, jotka riisuvat ensimmäiset pitkät kalsarit vasta, kun jäät lähtevät järvestä ja toiset vasta juhannuksena, eivät suinkaan noudata typeriä liikennemerkkejä tai keliolosuhteita märitellessään, millä nopeudella autoa milloinkin ajetaan. Ehei. Nopeudet säädellään kalenterin mukaan ja jos järvessä on jäätä, on vielä talvi. Ja kun on talvi, ajetaan talvinopeuksilla. Niinpä pappa Höpsönen, pappa Sokkonen ja pappa Unhonen ajoivat sitten siellä sitä samaa nopeutta, mitä on ajettu viimeiset puoli vuotta. Eikun. Anteeksi. Ajoivat varmuuden vuoksi tietenkin 10km/h alle sen 80km/h, ettei vaan tulis kaahattua. Tätä 70km/h ajetaan tietty aivan keskiviivan vieressä, ettei keväällä petollinen tien penkka vaan petä alla. Ja niin edelleen....
Tiedättehän. Harmaahapsinen mies 90-luvun alkupuolen tai 80-luvun japanilaisessa autossa, päässä villainen lippalakki tiukasti korvilla, silmälasit mallia Breshnev, yllä tyköistuva teryleeniverkkaritakki jostain sieltä Münchenin olympialaisten tienoolta tai vaihtoehtoisesti beige toppatakki. Pää ei käänny oikealle eikä vasemmalle joko siksi, ettei se rangan kankeuden takia todellakaan käänny tai sitten koska moista turhuutta ei katsota tarpeelliseksi koska edessä oleva tie näkyy päätä kääntämättäkin. Sivu- ja taustapeili ovat myös täysin turhia kapistuksia.
Eli edelleen kannattaa lähteä töihin ihan yhtä aikaisin kuin talvellakin, sillä sanottavaa hyötyä ei kesänopeuksiin yllämainitun vuoksi juuri ollut.
Olen tyttö. Olen siinä mielessä perinteinen tyttö, että tykkään näteistä tavaroista, kengistä ja käsilaukuista. Investoin pari vuotta sitten käsilaukkuun, joka nyt sattuu olemaan merkkilaukku. Tein löydön eräässä prahalaisessa luksusmerkkejä myyvässä liikkeessä, jossa kyseinen ihanuus oli myytävänä -75% alennuksella, olihan se sentään sou lääst siison eli edellisen syksyn mallia. Ostin sen pois kuljeksimasta, iloisena löydöstäni ja sangen tietoisena siitä, että Suomessa olisin maksanut lähes kymmenkertaisen hinnan samasta laukusta.
Laukku on mukanani hyvin usein, sillä se on kooltaan ns. täydellinen. Sinne sopivat arkikäytössä heittämällä kukkaro, avaimet, puhelin, meikkipussukka ja päivyri. Vaativammilla reissuilla edellämainittujen lisäksi sinne nieleentyy mm. matkaopas ja vesipullo ynnä muuta tarpeellista. Laukku on minulla mukanani usein myös töissä, niin tänäänkin.
Jostain syystä sitten töissä eräs tantta päätti iskeä silmänsä tähän laukkuun ja se tuntui olevan jonkinasteinen piikki hänen lihassaan. Hän aloitti kysymällä "onko toi aito?" ja kun erehdyin tämän myöntämään, alkoi hyökkäys. "Mä en tajua, miten joku viittii haaskata rahansa johonkin niin typerään kuin merkkilaukku!", hän julisti ekaksi. Mielenkiintoinen keskustelunavaus hyvänpäiväntutulta. Sitten tuli tykitystä turhamaisuudesta, lisämainintoja rahanhaaskauksesta, viittauksia ammattiryhmäni taipumuksiin pröystäillä (?!) ja pönkittää egoaan (!?) juuri tällaisella turhanpäiväisellä krääsällä ja loppukaneetiksi vielä: "Ei mulla vaan ole varaa tollasiin", mikä lausuttiin sangen syyttävällä äänellä, ilmaisten selkeästi äänensävyllä se, että törkeää oli että minulla a)oli varaa ja b)erehdyin ostoksen tekemään koska minulla oli varaa.
Voi vittu, sanon minä. Onko se nyt jotenkin häneltä pois, että minulla on merkkilaukku ja varaa siihen? Entä jos minä en olisi ostanut tätä laukkua, olisiko hänellä silloin ollut paremmin varaa ostaa tällainen? Olisko hänen taloudellinen tilanteensa ylipäätänsä jotenkin erilainen, mikäli ihmiset eivät ostelisi sellaisia asioita, mitkä hänen mielestään ovat kalliita ja/tai turhia? Mitä hänen mainintaansa haaskaamisesta tulee, mielestäni en haaskannut rahaa koska käytän laukkua lähes joka päivä. Se on hyvä ja laadukas laukku, joka ei ole tästä kovasta käytöstä ollut moksiskaan, kuten monet muut aikaisemmat (ja edullisemmat) laukkuni. Se on kaunis ja käytännöllinen ja pidän siitä. En myöskään koe,että minun pitäisi sillä jotenkin pröystäillä. Ravintolassa käydessäkin laukku on ihan siellä pöydän alla piilossa. Hän olisi voinut tulla parkkipaikalle katsomaan sitä vuoden -92 Nissan Primeraa, jolla ajan töihin ja joka ei edes ole omani vaan lainassa, tai vuokrakaksiotani, jossa on reikäinen muovilattia ja alkuperäiset 60-luvun kaapit. Mutta mitäpä se hyödyttäisi. Yhtä vähän hyödyttäisi kertoa hänelle, että ostin laukun edullisesti. Matkailuhan olisi vain lisäosoitus pröystäilystä.
Kaikkia idiootteja sitä mahtuukin maan päälle asioikseen toisen mieltä pahoittamaan. No joo, en mä tosta edes pahastunut. Tulipahan vaan selville, millainen ihminen on kyseessä.Onneksi oli vain käypäläinen talossa... Ei tartte päivittäin sietää eikä koettaa käyttäytyä.
Tyhjiä pulloja kertyy jostain syystä, vaikka en koskaan sellaisia kotiini kanna. Minun ei koskaan ole nähty kuljettavan asuntooni muita kuin täysiä pulloja, silti jostain syystä keittiöön oli taas kertynyt kolme paperikassillista tyhjiä (limsa)pulloja, jotka piti viedä kauppaan. Jotenkin nolotti viedä sellasta määrää, mutta herkes hyvin äkkiä nolottamasta kun jumin sellaisen tädin perään, jolla oli koko helvetin ostoskärry täynnä pullokasseja. Kun täti lopetti lappamisen, palautusautomaatti näytti huikeaa viidenkymmenen euron palautussummaa.
Jos olis ollu kiire, niin olis ihan himppasen vituttanut seistä siellä jonossa sen tantan takana. Nyt en voinut kuin suu auki tuijottaa, ja toivoa että a) tossa oli sen vuoden pullot tai b) se oli keränny niitä pulloja asioikseen jostain. Ai joo niin tai c) sillä oli ollu vähintään 10 hlön pirskeet pääsiäisenä.
Jotenkin toivoin illalla nukkumaan mennessäni, että kun kello aamulla soisi, heräisin pirteänä ja iloisena ja täynnä energiaa ryntäämään päin uutta työpäivää. Yeah right! Ahisti ja vitutti ja olisin paljon mielummin jäänyt köllimään lakanoiden väliin kuin lähtenyt laahustamaan ulos sateeseen. Okei, sade kyllä sopi mielialaan auringonpaistetta paremmin, että sikäli. Lisäksi se onneksi huuhtelee vähän tätä likaista maisemaa sekä antaa lumenrippeille kyytiä niin, ettei ne jää enää mihinkään likaisiin kasoihin vaanimaan.
Mä olen keventäny työnkuvaani todella radikaalisti reilu kuukausi sitten ja alkanut tehdä paljon lyhyempää päivää ja vähäisempää viikkotuntimäärää kuin ennen. Silti työ jaksaa vituttaa ihan yhtä paljon kuin aina ennenkin. Itse asiassa vitutuksen aihe ei edes ole itse työ tai ammattini, josta kyllä ihan pidän, vaan kaikki se, mitä työn tekemiseen nyt yleensä liittyy.
Aloitetaan aamuista. Ylösnousemus ja elämä. Mulla ei sinänsä ole aamuheräämisiä vastaan yhtään mitään ja olenkin enemmän aamuvirkku ja illan torkku kuin yökukkuja. Mut ne aamut pitäisi saada edetä omaan tahtiin. Pitäisi saada herätä rauhassa, ilman pakkoa ja venytellen, ilman että joku helvetinkone piippaa korvan juuressa sen merkiksi että nyt se perse ylös sängystä tai myöhästyt. Ei aikaisin herääminen sinänsä haittaa, jos on saanut kunnon unet alle. Mutta voi jumalauta, että nää pakkoaamut on perseestä.
Sit se työpaikalle köijäytyminen miljoonan muun ihmisen kanssa. Meneehän se, jos menee töihin sunnuntaiaamuna kuudelta, jolloin liikenteessä ei ole kissaakaan, linnut laulaa, aurinko paistaa ja ilma on raikas. Mut kirota tuolla kaikenmaailman törttöjen seassa, höyrytä sateenkosteana pukuhuoneella kuuntelemassa kälätystä, joutua haistelemaan eri parfyymien sekoitusta tahtomattaan... juu ei.
Töissäolo itsessäänhän on vain sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Jotta voisi hommata leipää, tai edes jauhoja leivän leivontaan ettei tulis nälkä, on pakko olla siellä duunipaikassa tietty määrä tunteja viikossa. Niinpä sen kestää ja koettaa keskittää ajatuksensa kerran kuussa tilille kilahtavaan summaan, joka sitten pitää hengissä seuraavaan kuukauteen asti. Ja niin edespäin.
Töistä poislähtiessä sitten se sama pukuhuone- ja työmatkaruljanssi uudelleen, ennenkuin pääsee kotiin siunattuun rauhaan. Välissä ehkä piipahdus kaupassa hankkimassa sitä hiellä tienattua leipää.
Pääsiäisen viiden päivän vapaa taas kerran todisti mulle, että mua ei todellakaan ole luotu tekemään töitä. Päivät sujuu varsin mainiosti velttoilun merkeissä. Ei mulla ole minkäänlaista tarvetta toteuttaa itseäni työnteon merkeissä ja multa puuttuu tyystin kunnianhimo, joka ajaisi mua etsimään parannuskeinoa syöpään, kehittämään pelkällä hengitysilmalla toimivaa autoa tai rakentamaan tsunaminkestäviä taloja. Aikani kuluisi loistavasti vain ulkoillen, koiria rapsutellen, ratsastellen, mökillä löhöten, kirjastoissa luuhaten, elokuvia katsellen, syöden, matkustellen jne jne jne. Eikä tarviis "keksiä" tekemistä, jos ei haluis tehdä mitään. Senkun olis vaan, sen taidon nimittäin hallitsen huolella.
Ei ole kuin yksi iso mutta. Eli tässä vaan odotellaan sitä lottovoittoa sitten. Eikös Viking Lotossa ole tänä iltana 13 000 000€?
Joka kevät näihin aikoihin mut valtaa suunnaton masis ja epäusko. Tai siis ensin tulee se epäusko, ja sit kun totuus (taas kerran) iskee vasten kasvoja, sit tulee masis. Nimittäin tää kevään sietämätön ankeus ja rumuus. Miten tää voi olla näin kauheeta? Se epäusko tulee siitä, et tuijottaa typertyneenä ympärillä olevaa likaa, saastaa ja harmautta ja pohtii, miten helvetissä sitä odottikin TÄTÄ koko pitkän, ankean, kylmän ja pimeän talven. Että tässäkö se nyt on se kevät, mitä odotin? Harmautta, hiekkaa, likaa, kerroksia ja taas uusia kerroksia papereita, röökiaskeja, kondomipaketteja, karkkien kääreitä, mäkkärikuonaa, koirankakkoja, muovikääreitä, oluttölkkejä, lasinsiruja, mäyräkoirien pahvipakkauksia, loputon saastan massa. Huvittavinta on, että koirankakat ovat ainoita luetelluista, jotka ovat ensimmäisen rankkasateen kohdalle tullessa menneet ja kadonneet, muut ovat ja pysyvät kunnes ne sieltä siivotaan tai kunnes ne armeliaasti peittyvät vihreään kasvustoon. Silti koirankakat ovat ainoita, joista valitetaan yleisönosastoissa ja kahvipöytäkeskusteluissa. Tai no koirankakat ja katupöly. Mutta ei vahingossakaan siitä, mille jotain mahdettaisi: ihmissikojen ympärilleen syytämälle saastalle.
Piskit ovat mahanalustaa myöten ravassa kahden minuutin kusikäynnin jälkeenkin ja jokaista ulkona piipahdusta, vaikka miten lyhyttä sellaista, seuraa suihkusouvi, harmaiden hiuskarvojen määrän triplaantuminen, koko kirosanavaraston läpikäyminen ja vakuuttelu siitä, että pistän rakit mullan alle ja vietän loppuelämäni siistissä asunnossa.
Taas kerran.
Ja tätä paskaa kestää vähintään 1½kk, ellei sit tuu karsea takatalvi.
Mä oon niin sori ja silleen, mut sain päivitettyä selaimeni niin että Cityni toimii taas moitteetta. Joten varoitukseksi vaan että mua saattaa taas alkaa näkymään ;D
