Blogi

Jos saan joskus itse teosta kiinni sen kusipään, joka myrkyttää töissä meidän pukkaria parfyymillään joka päivä, niin revin siltä sydämen rinnasta!

nimim. aloitinpa taas työvuoron iloisesti migreenin kourissa

Mulla oli eilen tärät kaverin kanssa eräässä ostoskeskuksessa sen jälkeen, kun kaveri pääsee kampaajalta. Sovittiin, että tavataan siellä kampaamossa, mutta kun menin sinne, oli kampaaja vasta huuhtomassa väriä kaverini päästä. Niinpä päätin odotella häntä samalla ostarilla sijaitsevassa Suomalaisessa Kirjakaupassa.

Virhe.

En viitsi mainita tässä nyt summia, mutta jokainen voi päätellä jotain, kun sanon, että ostin kaksi keittokirjaa, entisten jo olemassa olevien viiden suklaakeittokirjan seuraksi kaksi uutta lisää, yhden valokuvakirjan hevosista, yhden kenkäfriikkikirjan (Heavenly soles: the extraordinary shoes of the 20th century) ja yhden albumillisen Barksin parhaita akkareita. Tämän kaiken löytämiseen (ja rahojen katoamiseen) meni vaivaiset 15 min. Luojan kiitos kaverini tuli ja raahas mut pois sieltä.

No mut hei, se heppakirja tuli lahjaksi!!

Vaikka on täysi talvi, ulkona pyryttää lunta, viimeiset kaksi viikkoa on ollut pakkasta joka päivä vähintään -15c ja huomiselle on taas luvattu -20c, voisi kuvitella, että on kevät. Ainakin joillakin tuntuis olevan suorastaan luvattoman paljon kevättä rinnassaan. Lenkillä käyminen on nimittäin viimeiset pari päivää olleet silkkaa tuskaa, sillä koiranpahus kulkee nenä maassa kiinni, nostaa koipea kahden metrin välein, on sokea ja kuuro, eikä piittaa mistään ympäristössä tapahtuvasta tuon taivaallista. Toisin sanoen, lähettyvillä on joku narttukoira juoksussa ja mun piskin korvien väli on täynnä tytön huumankuumaa tuoksua. Piski parka on pimpin huumassa ja todennäköisesti ajattelee jokaisen valveillaolohetkensä vain sitä. Siis pimpin huumaa.

Ja niitä valveillaolohetkiä, niin, niitä on sitten piisannut näiden muutamien päivien aikana. Koira on nimittäin aivan levoton lehmä, ei saa ollenkaan sijojaan, kiertää minua kuin kissa kuumaa puuroa ja uikuttaa koko ajan. Tarkoitan todellakin koko ajan. Myös öisin. Viime yö oli erityisen tuskaisa, sillä elukka piti pihisevän kitisevää ääntä joka toisella uloshengityksellään. Koska mä olen aina ollut tuhottoman herkkä kaikenlaiselle kitinälle ja väninälle, ei meidän perheessä sitten nukkunut ei piski eikä emäntä. PRKL ~>:(

Äsken, kun tulin hiihtämästä, virallinen pimppihuuma sai sinettinsä. Kadulla tallusteli nimittäin vastaan kultainen noutaja, uros, nenä kiinni hangessa ja ajatukset pimpsassa. Kuurona, sokeana. Omistajaa ei mailla halmeilla, joten kaveri oli selkeästi luvattomilla teillä. Otin sen kiinni ja se katsoi minua kaihoisasti kosteilla silmillään ja huokasi, kuin sanoen "ymmärräthän sinä". Kävin lukitsemassa oman räyhähengen kylpyhuoneeseen, talutin sitten karkulaisen meille ja läksin etsimään koiran omistajaa. Kohta kuulinkin epätoivoisia huutoja korttelin päästä ja menin kysymään, onko mahdollisesti kultsu kadoksissa. Tyyppi katsoi minua kuin epäillen, onko mulla kristallipallo toppatakin hihassa. Selvishän se sitten. Kultainen noutaja palasi kotiin häntä koipien välissä nuhdesaarnan saattelemana, minä jäin kotiin oman haikailijan kanssa.

Nyt meillä kuunnellaan pihinän sijasta nuuskutusta, kun ihmetellään, missä ihmeessä se vieras koira on jonka haistan täällä. Toivottavasti ensi yö menee ilman pihinää, tai mä en kestä.

Oikein hyvää tätä vuotta kaikille kullanmuruille! Toivotaan, että tuleva vuosi toisi mukanaan kaikkea hyvää ja kaunista, josta mahdollisesti menneenä vuotena jäitte paitsi.

Itse koen, että mennyt vuosi oli edeltäjäänsä parempi, vaikka toki p**kaakin mahtui mukaan. Kuitenkin kaiken kaikkiaan saldo menee positiivisen puolelle, ja hyvä niin.

Olen harkinnut paljon viimeisen viikon aikana, jätänkö cityn taakseni vai jatkanko edelleen täällä postailua. Harkinnan jälkeen päätin jatkaa, mutta tulevaisuudessa merkintäni täällä todennäköisesti harvenevat kovasti. En koe tarvetta kirjoitella tänne, koska sanottavaa on loppujen lopuksi kovin vähän. Hetken mietin, että olisin poistanut tunnukseni kokonaan, mutta sitä en raski kuitenkaan tehdä, sillä tekstejä on kertynyt vuoden ajalta ihan mukava määrä. Lisäksi listasijoitukseni ovat olleet välillä häkellyttäviä: en olisi voinut uskoa, että tavan pälliäisen elämä voisi kíinnostaa ketään listaykköseksi asti, mutta niin vain kävi. Näinollen joudutte lukemaan silloin tällöin elämäni tuskaa jatkossakin.

Kovin usein ette kuitenkaan minua näe. Enemmän vierailen teidän blogeissanne kommentaattorina, kuin omien tunteideni tulkkina. Iloitsen kuitenkin kommenteistanne, kuten ennenkin, silloin kun jotain tähän näytölle puserran.

Toivotan teille kaikille oikein hyvää tätä vuotta.

Rakkaudella,

Cadu