Blogi

Täräytti tajuntaan todella pahasti. Voi hitto, et mä oon vanha. Se jotenki konkretisoitu eilen systerin uutisten jälkeen. Se on onnesta hehkuen muuttamassa jonku jannun kanssa yhteen.

Systeri. Pain in the ass. Pentu. Napataata. Kääpiö. Pygmi. Riesa. Yhtäkkiä se onki 20v ja muuttaa jonkun kollin kanssa samaan pesään kuhertelemaan. Mä taas oon kurttunen vanha kääkkä happanemassa hyvää vauhtia ja miettimässä, et mitä helvettiä tässä välissä oikeen tapahtu .

Ehkä se selviää mulle joskus. Nyt vaan koetan toipua siitä järkytyksestä, että on pakko myöntää siskon olevan jo aikuinen. Ainaski jossain mielessä. Mikä ei sit tarkoita sitä, etten rääkkäis sitä kun se tulee käymään kotona pääsiäisenä. Ja tietty koetan varastaa sen karkit.

Itä-Suomen hovioikeus teki sen taas. Mies ei saanut tuomiota raiskauksen yrityksestä, vaikka oli pitänyt naista pakotettuna seurassaan, sitonut tämän kiinni ja repinyt vaatteet. Perustelu: mies ei ollut riisunut naiselta alushousuja, joten hovioikeus päätteli, että näyttöä raiskauksen yrityksestä ei ollut. Mitäpä siitä, että tällä kyseisellä mallikasalaisella oli useita vankilatuomioita ja että hän oli edelliseltä reissultaan päässyt vapaalle vasta kaksi viikkoa sitten. Mitäpä siitä, että hän oli muuten riisunut naisen, tosiaan sitonut hänet, maannut hänen päällään, verbaalisesti uhkaillut toistuvasti raiskaavansa hänet, pahoinpidellyt.....

Mä en vaan oikeesti voi ymmärtää tollasta. Ja aina samasta hovioikeudesta kyse. Mitkä kusipäät siellä oikein tuota "oikeutta" jakavat?

Naisen elämään kuuluu olennaisena osana kärsimys. Kauneuden vuoksi joutuu kärsimään niin fyysisesti kuin henkisestikin. Eilen harrastin taas kylppärissäni yhtä syvimmistä masokismin muodoista: karvoituksen huoltoa.

Pinsetit, epilaattori ja vahaliuskat aseenani kävin kulmakarvojen, kinttujen ja bikinirajan kimppuun. Samalla mietin sitä ihmeellistä seikkaa, että me naiset todellakin annamme uskotella itsellemme, että jokin tapa riuhtaista ihokarva irti juurineen olisi jotenkin toista hellempi. C'mon, ei ole hellää tapaa tehdä sitä. Lopputulos on joka tapauksessa se, että karva irtoaa juurineen ja se koskee kuin fan. Ihan sama, tehdäänkö se pinsetillä, vahalla, sokerilla vai epilaattorilla. Hurts like hell!!! Silti minäkin sorruin ostamaan epilaattorin, joka vakuuttaa pakkauksessaan "gentle epilation". Gentle my ass. Sileää jälkeä säärissä, totta, mutta hellävaraiseksi sitä ei olisi kutsunut unissaankaan, varsinkaan kun koko illan sen jälkeen sääriä pisteli ja kutitti, kihelmöi ja kuumotti. Aloesuihkeesta huolimatta. Lienee turha edes mainita, miltä tuntui siellä toisessa paikassa (ei kainaloissa) vahaliuskojen jälkeen. Ja nekin vahaliuskat olivat "gentle epilation for sensitive areas". Joopa joo.

Tässäkin asiassa noudatan kuitenkin "mielummin kertarytinä kuin ainainen kitinä" -periaatetta ja kärsin helvetillisiä kärsimyksiä tasaisin väliajoin mielummin kuin sheivaan jollain partahöylällä joka toinen ilta tai kärsin pistelevästä sängestä joka tunkee sukkien läpi. Näin saan sentään olla aina kerrallaan muutaman viikon rauhassa.

On se sen arvoista.

Toissapäivänä tapahtui töissä jotain, mikä kyllä kertoo siitä, että täti on vähän väsyny...

Aamu aamulta on ollut vaikeampaa nousta sängystä, ja tuntuu joka aamu, etten ole nukkunut tarpeeksi. Yleensä olen aika aamuvirkku ja illan torkku, mutta nykyään olen sekä illan että aamun torkku. En koskaan eläissäni ole käyttänyt torkkunäppäintä herätyksessä, nyt taas tuntuu että torkkua pitää painaa kaksikin kertaa, ennenkuin pääsen sängystä ylös. Olen siis toisin sanoen puhki, ja loman tarpeessa.

No, toissapäivänä sain päivän työt tehtyä aika hyvissä ajoin ja koska oli edessä ilta töissä myös, päätin viedä tavarani alakertaan iltatyöläisten oleskelutilaan. Koska kaikki olivat kiinni päivän askareissaan kuka missäkin, siellä ei ollut ketään. Niinpä kellahdin vähäksi aikaa tilassa olevalle sohvalle, ajatuksena lepuuttaa silmiäni ihan tuokion.

Heräsin, kun kännykkäni soi 1½ h myöhemmin ja minua kaipailtiin kokoukseen.

Nukahtaa nyt työpaikalleen!! Ja siis oikein kunnolla, mistään torkahduksesta kun ei voinu tuossa oikein puhua....

Luojan kiitos jään tänään lomalle 1½ viikoksi <3

Eilisilta vierähti askarrellessa hääjuttuja ja kääriessä hääkarkkeja. Muutama lipsahti omaankin suuhun, oho ;)

Pitkään aikaan en ole ollut kenenkään häistä näin fiiliksissä. Tosin pitkään aikaan kukaan tosi hyvä kaveri ei ole mennyt naimisiin. Tai no on, mutta kun samalle päivälle osui silloin J:n kuolema, niin fiilistä ei ollut olemassa. Nyt, melkein tasan vuosi siitä, on taas häät ja nyt on intoa ihan eri lailla. Tosi mukavaa oli eilen värkätä niitä kaikkia kivoja juttuja morsiamen kanssa, ja tosi mukavaa on kyllä sekin ettei tarvitse matkustaa häihin puolen Suomen poikki, vaan ne on kerrankin mun kotipaikallani.

=)

Tänä iltana muutama olut, ja sitten kirjotetaan kaason puhe >:)

Lauantaina on häät, joissa olen kaasona. Ei siinä muuten mitään, mut olen ollut koko viikon kipeänä ja olin ma-ke poissa töistä. Olo on edelleen kuin olisin tavarajunan alle jäänyt, eikä oikein ole mahdollisuutta levätäkään enää. Aamulla tunsin itseni ihan virkeäksi, mutta töissä jo yhden kerrosvälin nousu sai mut puhaltamaan ja pyyhkimään hikeä niskastani. Lisäksi ääneni muistuttaa lähinnä pultsareiden örinää ja mun pitäisi lauantaina laulaa kirkossa heleällä sopraanolla laulu vastavihityille.

Pitää nyt uutterasti latkia kuumaa mehua, edelleen...

Sain toissailtana puhelun, joka ei ollut yllätys. Koska puhelin soi kohtalaisen myöhään illalla ja koska näin, kuka soittaa, tiesin heti, mitä asia koskee. Ja niinhän se oli. Langan toisessa päässä ystäväni, joka purskahti itkuun heti kuullessaan ääneni: "Se jätti mut, me ollaan erottu."

Vittumaisinta, mitä tuollaisessa tilanteessa on kuulla, on kuulla jonkun sanovan "Mä tiesin, et tää on tulossa", joten koetin vain lohduttaa ystävääni. Silti, jälleen kerran, mielessä pyöri tuhat ääneen lausumatonta kysymystä, joista tärkein oli: "Etkö todellakaan nähnyt sen tulevan? Etkö todellakaan aavistanut mitään?".

Mulle oli todellinen yllätys aikoinaan, kun nämä kaksi alkoivat seurustella. Mies on todellinen järkevyyden perikuva, nainen puolestaan hyvää tarkoittava ja herttainen, mutta airhead. Mies on omien teidensä kulkija ja jo harrastuksiltaan sellainen, joka on paljon poissa kotoa. Nainen taas halusi kiihkeästi naimisiin, perheen ja lapsia. Hommattiin omakotitalo, jota esitellessään nainen kertoi ikionnellisena, miten yläkertaan saa helposti laajennettua lastenkammarin tai kaksi, riippuen siitä miten paljon lapsia sitten tulee. Mies kiemurteli vaivautuneena taustalla. Nainen puhui usein kihlauksesta, naimisiinmenosta ja perheestä. Mies ei koskaan. Ei koskaan.

Viimeisen puolen vuoden aikana suunta oli selvä. Mies ei ollut koskaan kotona. Jokainen mahdollinen veruke olla poissa käytettiin hyväksi. Yhteisiä rientoja ei ollut. Juhlapyhätkin mies työskenteli, omasta vapaasta tahdostaan. Tunnelma oli kireä.

Nyt tapahtumat ovat sitten siltä osin päätöksessään. Ystävän suru koskettaa pahasti. Mun ystäväpiirissä on ollu ihme erobuumi =( Näistä kyllä suurin osa on tullut täysin puun takaa, mutta tämä todellakaan ei. Silti koetan nyt keskittyä lohduttamaan ystävääni ja ennemmin purisin kieleni poikki kuin sanoisin hänelle, että mä arvasin.

Surunsa keskellä kukaan ei totisesti kaipaa besserwisseriä.

Jos saan joskus itse teosta kiinni sen kusipään, joka myrkyttää töissä meidän pukkaria parfyymillään joka päivä, niin revin siltä sydämen rinnasta!

nimim. aloitinpa taas työvuoron iloisesti migreenin kourissa

Mulla oli eilen tärät kaverin kanssa eräässä ostoskeskuksessa sen jälkeen, kun kaveri pääsee kampaajalta. Sovittiin, että tavataan siellä kampaamossa, mutta kun menin sinne, oli kampaaja vasta huuhtomassa väriä kaverini päästä. Niinpä päätin odotella häntä samalla ostarilla sijaitsevassa Suomalaisessa Kirjakaupassa.

Virhe.

En viitsi mainita tässä nyt summia, mutta jokainen voi päätellä jotain, kun sanon, että ostin kaksi keittokirjaa, entisten jo olemassa olevien viiden suklaakeittokirjan seuraksi kaksi uutta lisää, yhden valokuvakirjan hevosista, yhden kenkäfriikkikirjan (Heavenly soles: the extraordinary shoes of the 20th century) ja yhden albumillisen Barksin parhaita akkareita. Tämän kaiken löytämiseen (ja rahojen katoamiseen) meni vaivaiset 15 min. Luojan kiitos kaverini tuli ja raahas mut pois sieltä.

No mut hei, se heppakirja tuli lahjaksi!!

Vaikka on täysi talvi, ulkona pyryttää lunta, viimeiset kaksi viikkoa on ollut pakkasta joka päivä vähintään -15c ja huomiselle on taas luvattu -20c, voisi kuvitella, että on kevät. Ainakin joillakin tuntuis olevan suorastaan luvattoman paljon kevättä rinnassaan. Lenkillä käyminen on nimittäin viimeiset pari päivää olleet silkkaa tuskaa, sillä koiranpahus kulkee nenä maassa kiinni, nostaa koipea kahden metrin välein, on sokea ja kuuro, eikä piittaa mistään ympäristössä tapahtuvasta tuon taivaallista. Toisin sanoen, lähettyvillä on joku narttukoira juoksussa ja mun piskin korvien väli on täynnä tytön huumankuumaa tuoksua. Piski parka on pimpin huumassa ja todennäköisesti ajattelee jokaisen valveillaolohetkensä vain sitä. Siis pimpin huumaa.

Ja niitä valveillaolohetkiä, niin, niitä on sitten piisannut näiden muutamien päivien aikana. Koira on nimittäin aivan levoton lehmä, ei saa ollenkaan sijojaan, kiertää minua kuin kissa kuumaa puuroa ja uikuttaa koko ajan. Tarkoitan todellakin koko ajan. Myös öisin. Viime yö oli erityisen tuskaisa, sillä elukka piti pihisevän kitisevää ääntä joka toisella uloshengityksellään. Koska mä olen aina ollut tuhottoman herkkä kaikenlaiselle kitinälle ja väninälle, ei meidän perheessä sitten nukkunut ei piski eikä emäntä. PRKL ~>:(

Äsken, kun tulin hiihtämästä, virallinen pimppihuuma sai sinettinsä. Kadulla tallusteli nimittäin vastaan kultainen noutaja, uros, nenä kiinni hangessa ja ajatukset pimpsassa. Kuurona, sokeana. Omistajaa ei mailla halmeilla, joten kaveri oli selkeästi luvattomilla teillä. Otin sen kiinni ja se katsoi minua kaihoisasti kosteilla silmillään ja huokasi, kuin sanoen "ymmärräthän sinä". Kävin lukitsemassa oman räyhähengen kylpyhuoneeseen, talutin sitten karkulaisen meille ja läksin etsimään koiran omistajaa. Kohta kuulinkin epätoivoisia huutoja korttelin päästä ja menin kysymään, onko mahdollisesti kultsu kadoksissa. Tyyppi katsoi minua kuin epäillen, onko mulla kristallipallo toppatakin hihassa. Selvishän se sitten. Kultainen noutaja palasi kotiin häntä koipien välissä nuhdesaarnan saattelemana, minä jäin kotiin oman haikailijan kanssa.

Nyt meillä kuunnellaan pihinän sijasta nuuskutusta, kun ihmetellään, missä ihmeessä se vieras koira on jonka haistan täällä. Toivottavasti ensi yö menee ilman pihinää, tai mä en kestä.