Vihdoin pakkasta! Oli jokseenki mahtava tunne ajella töihin, kun kura ei lentänyt. Mulla oli farkut jalassa ekaan kertaan ties miten pitkään aikaan. Viimesen viikon ajan kun työmatka-asu on muistuttanut lähinnä leikkikenttien taaperoiden kura-asua.
Ja ihanuutta luvassa tälle päivälle. Meen suoraan töistä jalkahoitoon, seistyäni tänään töissä melkein koko päivän. Hunajata, hunajata! :)
Vittu mä oon säälittävä: samassa naamassa SEKÄ finnejä ETTÄ ryppyjä! Ihan niinko mun pärstäni ei osais päättää, kiduttaako mua teinix-meiningillä vai keski-iän kriisillä.
Toki tietenkin nää finnit, jotka ovat muuten kooltaan jotain todella megalomaanista (siis TODELLA: suurimmat ovat ohimoilla molemmin puolin ja punoitus ja pahkura halkaisijaltaan melkein 3cm!!! Ja helvetin kipeät!!), putkahtivat kuin tilauksesta viisi päivää ennen duunipäivän pikkujoulua, joissa olis (ollu) kiva olla sievänä. Kaupan päälle sitten pari mojovaa, kirkuvanpunaista möllykkää decolleté-alueelle, joten voidaan unohtaa kauniin avarat pääntiet.
No ihan sama.Ei mulla edes oo sinne mitään päällepantavaakaan >:/
Vietin eilen tuskaisan kolmetuntisen kaupungilla koettaen löytää jonkin hurstin mihin pukeutua pikkujouluun ensi perjantaina (juu ei taas jääny yhtään viime tippaan...). Sovitin varmaan kymmentä eri mekkoa, mutta kaikissa oli jotain vikaa. Ne oli sellasia "ihankivoja", tiedättehän. Sellasia, jotka päälle pukiessa tulee sellanen nojoo -fiilis. Ei iske, mutta ei pahemmin tökikään. Kuin vähän haalea kylpyvesi. Sit vähän isompi ongelma oli se, että yksikään ei istunu kunnolla.
Mä olen about kokoa 38, mutta vyötäröstä sitten kuitenkin ehkä enemmän 36. Ja siinä tulee ne ongelmat. Ne vaatteet, mitkä istuu kauniisti rinnan kohdalta, on säkillä vyötäröstä ja ne, jotka istuis kauniisti vyötäröltä ei mee kiinni hinkkien kohdalta. Lisäksi peilistä katsoessa tulin tuskaisen tietoiseksi talvenvalkoisesta, rutikuivasta nahkasta, kinttujen mustasta sängestä ja eri vaatekappaleiden eri aukoista pursuilevista ei-toivotuista kohdista. Niinkuin aina, koin suunnatonta sovituskoppiahdistusta ja lopputulos oli ennalta arvattava: poistuin kaupungilta ilman pikkujoulumekkoa.
Kamut on koettanu lohduttaa et hei kamoon, laita joku vanha mekko jota vähän tuunaat ( <-- vihaan muuten tota sanaa) ja se menee täydestä. Muuten joo, mut ku mä en MAHDU yhteenkään aiempaan mekkooni. Kyllähän mä muuten ilolla pukeutuisin vanhoihin hursteihin, joukossa on muutama todella nätti vaatekappale. Muttakun.
Huomenna toiseeen kaupunkiin käymään, pitää heittää siellä rundi parissa luottoliikkeessä. Sit jos ei sieltäkään löydy niin luovutan ja menen kesämekossa, perkele.
Ottaen huomioon vuodenaika, nyt pitäis laulaa "Lunta tulvillaan on raikas talvisää" tai "Hiljaa leijaa maahan hiutaleet", eikä "Sataa sataa ropisee, pili pili pom". Mutta kuinka ollakaan, olen tämän viikon joka ikinen päivä polkenut töihin kaatosateessa. Onneksi Gore Tex on keksitty.
Hätkähdin eilen tajuttuani, että itse asiassa kesäkuussa oli täsmälleen samoja lämpötiloja: +5c. Satoi ehkä pikkuisen vähemmän ja oli enemmän valoa, mutta lämpötila oli sama.
Jos tää on sitä ilmaston lämpenemistä niin meitsi ei kyllä diggaa :( Tahtoo lunta ja pakkasta ja kunnon talven.
(huom. kun mä sitten kiroan tammikuussa kun on ollu putkeen kolme viikkoa -30c, niin voitte muistuttaa tästä merkinnästä...)
... etteikö siihen auttaisi uunissa kuumennettu HK:n sininen, jossa on päällä reilusti juustoa. =) Aah!
Mä oon kyllä niin turha. Vittu. Ei musta tuu ikinä mitään. Ainakaan siis mitään hyvää, korjaan. Mä oon tyhmä.
Mun kaverille tuli eilen koiranpentu ja kävin lässyttämässä ja mussuttamassa sille ja voi että se oli kyllä sitten niin ihuna. Päätti että mä olen selvästi kiva ihminen ja haisenkin hyvälle, ja tuli lattialla heti istumaan mun kylkeen, ihana lämmin pieni luttunen muttunen nyytti. Sit se kiipes syliin, kellahti siinä selälleen ja nukahti. Pienet tassut välilllä vaan nytkähteli, kun se näki unta. Mun nenään uhosi lämpimän pennun haju, ja se oli vaan NIIN <3 <3 <3 <3 <3
Ei mulla muuta. Olen vieläki sen pennun lumoissa, täysin.
Olen ollut jollain tasolla tietoinen siitä, että eräs entinen työkaverini mollasi minua tosi pahasti ennen kuin tulin hänen kanssaan samaan työpaikkaan. Kaikille niille, jotka eivät minua ennestään tunteneet, hän oli haukkunut minua mm. vittumaiseksi kusipääksi, jonka kanssa kukaan ei voi tulla toimeen, sekä huoraksi joka on nussinut duunipaikan jokaisen kundin kanssa. Eilen kuitenkin selvisi ihan sattumalta, miten helvetinmoinen projekti tämä meikäläisen mollaaminen oli tälle ihmiselle ollut.
Hän on puhunut minun paskapäisyydestäni ihan joka mutkassa. Joka ikisessä tilanteessa. Hän ei myöskään koskaan väsynyt korostamaan sitä, että olen huora, eikä hän halua olla tekemisissä huorien kanssa.
Mulla on tapana laittaa joka päivä töihin meikkiä. Ja mun trade mark on huulipuna. Mulla on aina huulipunaa. Lisäksi jos olen sellaisessa työpisteessä työskentelemässä, ettei mun tartte pitää työpäähinettä päässä, laitan mielelläni hiukset nätisti töihin mennessäni. Nämä kaikki asiat todistivat tämän duunikamun mielestä huomiohakuisuuttani ja yritystäni uida jokaisen miehen liiveihin. Huulipunan käyttö, herrajumala!! Miten helvetissä se, että mä käytän huulipunaa työpaikkalla(kin), voi häiritä jotakuta??
Mulle tuli ihan kauhean paha mieli. Mä olen aina mielelläni laittanut itseni nätiksi, ihan vaikka töihinkin mennessä. Mielestäni huoliteltu ulkoasu on myös kohteliasta toisia ihmisiä kohtaan. Nyt en voi olla miettimättä, miltä näytän. Olen ollut aiemmin sitä mieltä, että huulipuna sopii minulle (no daa, en kai sitä laittaisi jos se ei mielestäni sopisi!). Mutta kyllähän sitä joskus näkee ihmisillä asioita, jotka eivät heille sovi ja silti he sitä käyttävät luullen varmasti olevansa tyylikkäitä. Niin onko mun kans sama juttu? Että luulen näyttäneeni nätille, mutta olenkin näyttänyt huomiota hakevalle huoralle vailla asiakkaita?
Vittu.
Onneks tää tyyppi ei ole enää samassa työpaikassa. Mutta piirit on pienet, ja kohtalo on kaiken hyvän lisäksi määränny, että vajaan vuoden päästä olen menossa taas hänen kanssaan samaan työpaikkaan. Hän on siihen mennessä ennättänyt olla siinä työpaikassa 1½ vuotta. On varmasti tehnyt sielläkin vakuuttavaa työtä informoidessaan muita työntekijöitä minusta. Täällähän hän onnistui oikein hyvin: ekaan vuoteen kukaan ei koskaan kutsunut minua minnekään eikä juuri puhunut kanssani ellei ollut pakko. Monesti mietin, mikä minussa oli vikana tai mitä oikein olin tehnyt. Selvishän se sitten. Nyt on porukka onneksi isoksi osaksi vaihtunut ja töissä on ihan mukavaa uuden jengin kanssa.
Mutta hitto, että tollanen satuttaa. Mä en ole tehnyt tälle ihmiselle mitään pahaa. Miksi hänen pitää olla tuollainen? Ymmärrän kyllä, että kaikista ei voi tykätä. Enhän minäkään tykkää. Mutta edes tästä ihmisestä, josta aiemmassa blogissani avauduin, en ole katsonut tarpeelliseksi puhua paskaa enkä haukkua häntä muille. Pidän inhoni ihan omana tietonani. Mitäpä minä hänen mollaamisellaan saavuttaisin?
Sattuu.
Ihmisten välillä on kemioita. Joidenkin kemioiden yhdistämisestä seuraa jotain kivaa, kuten kauniita värejä ja hyviä tuoksuja. Jotkut taas aiheuttavat tulipalon ja muuta kiusallista.
Mun on pakosta oltava ainakin jossain määrin tekemisissä erään ihmisen kanssa, jonka kemiat eivät vain käy yksiini eivät sitten millään. Tuloksena reaktioyhtälöstä on lähinnä kipinöitä ja paskanhajua. Olen yllättynyt siitä negatiivisten ajatusten voimasta, mikä minusta voi irrota tätä ihmistä kohtaan. Miten voikin vituttaa, että toinen on vain samassa huoneessa sanomatta tai tekemättä mitään? Voi kuulkaa, helposti. Ja mitä hän on minulle tehnyt? No ei kerrassaan mitään. Ei koskaan mitään pahaa.
Aika kauheaakin oikeastaan on tuntea näin syvää inhoa ketään ihmistä kohtaan, joka loppupeleissä on melkolailla vieras. Mut kun ei nappaa niin ei nappaa. Tunteen voima on häiritsevän suuri. Toivottavasti silti homma pysyy aisoissa ja pystyn pitämään turpani kiinni silloinkin kun ärsyttää niin saatanasti. Mulla kun tuo turvan kiinni pitäminen ei tunnetusti oo mikään olympialaji :X
Ja ei, hevonen ei potki rakkaudesta. Oikeasti inhoan häntä.
Tänne saatiin toissapäivänä ja eilen vihdoin uutta lunta. Edelliset olivat kaikki sulaneet. Vaikka pakkasta oli oikeastaan koko ajan pari astetta, tuntui hullulle pitää talvivaatteita kun ei ollut lunta. Niinpä kärvistelin syystakissa, tungin vain villapaitaa enemmän väliin ja kaulaliinaa kaulaan.
Nyt, kun maa on taas valkoinen, sain vihdoin otettua kaapista toppatakkini =) Suorastaan valaiseva kokemus, kun työmatkalla ei palellut ollenkaan. Lisäksi varpaat oli suloisen lämpimät, kun pistin karvasaappaat, tähän asti kun on suihkittu lenkkarit jalassa.
Nyt vaan lisää lunta, kiitos. Mut ei kaikkea kerralla.
Ai niin,ja Helsinkiin luvattiin just tiistaiksi reilummin lumi/räntäsadetta, kun sitten keskiviikkona sinne menen. Jahuu jippii, taas on koko kaupunki sekaisin.
