Tukka suorana

Menin eilen illalla nukkumaan ihan fiiliksissä, sillä tiesin, että kun tänä aamuna jaksan nousta ja pakertaa töissä keskiviikkoaamuun, mulle koettaa sitten puolentoista viikon vapaus. Ihanaa! Harmi vaan, että olin niin fiiliksissä, etten saanut unta kuin vasta lähempänä puoltayötä (vrt.normaalisti menen nukkumaan yhdeksän jälkeen). Heräsin pissalle siinä neljän jälkeen aamulla ja olo oli autuas todetessani, että saan nukkua ihan rauhassa vielä melkein kolme tuntia. Käperryinkin tyytyväisenä untuvatäkkini keskelle. Heräsin vasta, kun kello soi ja ihmettelin, miten levännyt olo mulla oli kaikesta huolimatta, vaikka nukahtaminen venyikin myöhään. Olo oli sitten sattuneesta syystä vähän liiankin levännyt: kello oli oikeasti varttia vaille kahdeksan, ei varttia vaille seitsemän, niinkuin olisi pitänyt olla. Olin laittanut epähuomiossa kellon soimaan 7.45.

VIIIIIIIIITTTTUUUUUU!!!!!!!!!!

Tulipalokiireellä sängystä ylös ja suunnilleen samalla loikalla suoraan sisälle vaatteisiin, jotka onneksi sattuivat menemään oikein päin päälle. Sentään. Luoja paratkoon. Piski pihalle, aamiainen jätetään väliin, vähän meikkiä naamaan, hätäponnari, pihalle.... jossa odottaa läpitunkematon valkoinen seinä.

Olen koko talven odottanut lunta, mutta se sitten päätti sataa nyt. Aura- autoista ei näkynyt jälkeäkään kun puskin pyörää 20cm syvässä hangessa, joka onneksi oli puuterilunta. Yhdet riehakat vetäisin matkalla töihin, onneksi siitä selvittiin vain tupsahduksella. Mutta normaaliin 5min työmatkaan meni nyt, just tietty tänä aamuna, vartti. Ja oikeesti työpaikan pihalla rupesin muistelemaan, että olinko helvetti muistanu ottaa koiran pihalta sisälle. Olin, onneksi, mut muutaman ylimääräsen voltin ennätti sydän taas heittää.

Työpäivä on sujunut sentään ilman mitään katastrofeja (so far, odotellaan...). Kun nyt vaan tulis äkkiä huomisaamu ja mä olisin viel hengissä.