Blogi

Tällä kertaa oksennus riitti uuteen "heräämiseen" ja nousin taas sängyltäni, konttausmatkalla kohti seinää tosin yllätyin kun en ainakaan tietääkseni osunut oksennukseen, jonka olisi pitänyt olla juuri siinä kohdassa mihin sängystä lattialle valuin. Ennen seinälle pääsyä tajusin myös unohtaneeni videon kellot kokonaan. Vaikka valokatkaisin olikin jo sormieni ulottuvilla, päätin vilkaista kohti videoita kuin tarkistaen, että kellokikka toimii vielä. Kun unesta, vedestä, hiestä ja ties mistä rasittuneet silmäni saivat maailman pysähtymään ja tarkensivat kohti videoita, näin miten peittoni tipahti lattialle vauhdilla. Hypähdin istuvassa asennossa taaksepäin lyöden pääni huoneeni oveen, hapuilin ovenkahvaani ja yritin avata ovea. En joko osannut tai saanut ovea auki, enkä voinut avata enää silmiäni, koska kuulin jotain raahaava ääntä sängyltäni päin. Yritin huutaa mutten saanut suustani mitään ääntä, enkä pian pystynyt enää hengittämäänkään. Tunsin vain hirvittävän kivun rinnassani kun hapettomat keuhkoni alkoivat sykkimään samalla kun sydän hakkasi entistä kovemmin. Sormenpäistäni lähti tunto ja kehoni alkoi kouristelemaan uudestaan. Kun raahaava ääni lähestyi ja lähestyi, sain lopulta vedettyä ilmaa sisääni hengittäen samalla keuhkoihini kaiken sen mitä kurkussani oli ja tällä kertaa tunsin tukehtuvani oikeasti, hukkuen omaan limaani. Polvet täristen ja voimat hiipuen yritin kammeta itseni ylös ovea pitkin ja sain lopulta avattua valot. Tiesin taas etteivät ne toimineet, mutta loputtomalta tuntuvien sekuntien jälkeen olin varma, etten herää jos en avaa silmiäni. Raahausäänistä huolimatta pakotin toisen silmäni auki kääntäen välittömästi katseeni lattiasta kohti kattoa. Liian myöhäistä, koska en voinut olla näkemättä jotain muodotonta lattialla. Kärsin muutenkin väsyneenä "hitaista silmistä", jossa nopea katseen kääntö kohti valoja saa koko näkökentän venymään, mutta en ymmärrä mitä sellaista valoisaa on lattialla voinut olla, josta jäi venymisjälki näkökenttääni silmien hakeutuessa kohti valoa ja noustessani taas kerran ylös sängyltäni.

En muista paljoakaan enää loppuyöstä. Mitään normaalia hirveämpää ei tapahtunut, joskin jo valmiiksi hankkimani kauhu ei hävinnyt millään, vaikka opinkin katsomaan taas kelloa ja sain itseni "heräämään" jo muutamassa sekunnissa edellisestä. Olen varovaisesti yrittänyt miettiä monestiko nousin sängyltä ja olen päässyt lukuun 30 ja 50 välillä. Viimeisen nousukerran muistan selvästi, koska siinä silmänräpäyksessä kun pomppasin taas tuttuun tapaan ylös sängyltä, kaikki tuntui täysin erilaiselta kuin ennen ja tällä kertaa ei vinoutuneen erilaiselta vaan tutun tavalliselta. Nopea tsekkaus videoiden kelloon paljasti niiden valaisevan. Helvetillinen ryntäys valokatkaisijalle ja ulvahdin kivusta kun 200 wattia valovoimaa poltti pimeään tottuneita silmiäni. OLEN HERÄNNYT!

Vaikka olin edelleen lähes lamaantunut pelosta, en voinut ajatellakaan sänkyyn palaamista. Asiaan vaikutti myös se, että vaikkei oksennusta tai "suklaata" löytynyt mistään, niin sänkyni oli aivan litimärkä kauttaaltaan patjoja myöten. Loogisin selitys oli sänkyyn kuseminen kerran tai useastikin, mutten tajua miten sillä tavalla olisin saanut jalkopääni ja tyynynkin litimäräksi. Päädyin lopulta selitykseen, että kyseessä on hikeäni, jota olen erittänyt hyvinkin runsaasti. Avattuani television, radion ja tietokoneen päätin valvoa loppuyön. Kello oli reilu 5, sitä en tiedä onko heräillessäni kello ollut oikeasti vaille neljä vai ei, mutten edes välittänyt. Seuraavat kaksi tuntia vietin katsellen hauskoja videoita netistä odottaen auringon nousemista.

Nukuin seuraavat kaksi vuotta valot päällä joka yö ja pahimpina öinä heräsin laittamaan myös television musiikkikanavan päälle. En päässyt peloistani irti muuttaessani Varkauteen, koska jostain syystä se kämppä oli todella äänekäs yöllä. Narinaa, kirskunaa, pamahduksia ja raahaavaa ääntä. Kaikkea tällaista voi odottaa vanhalta puutalolta, mutta pakokauhuun herätessä loogisimmat selitykset eivät olleet niitä mitä ensimmäisenä ajatteli. Valon toimimattomuutta ja multiheräilyä en ole onneksi enää koskaan kokenut. Riippumatta kuulusta selittämättömästä äänestä tai kauhun määrästä, aina valokatkaisijalle päästyäni olen tajunnut olevani oikeasti hereillä, eikä ympärillä kuulu mitään outoa normaaleja talon narinoja lukuun ottamatta.

Ymmärrettävistä syistä en ole kyseisen tapahtuman jälkeen ollut hirveän innokas juomaan enää useaa päivää putkeen, en halua samanlaista liskojen yötä enää koskaan.

Tämä tapahtui minulle yliopistoaikoina. En muista tarkalleen vuotta, mutta oli luultavasti 2003 tai 2004. Elämäni ensimmäinen (ja viimeinen) excursio, määränpäänä Tampereen ja Turun kautta Oulu, josta kolmantena päivänä palattiin takaisin Lappeenrantaan. Ehdottomasti mahtavimpia reissuja koskaan, mutta vaati myös älyttömästi turnauskestävyyttä ja sosiaalista staminaa oksennella paluumatka bussissa muovipusseihin.

Palasimme Lappeenrantaan aamulla kahdeksan korvilla. Krapula oli ihan hirveä, joskin oksentelu oli loppunut jo puolivälissä bussimatkaa. Yritin nukkua kotiin päästyäni, muttei se onnistunut korvien täyttyessä äänistä ja huoneen pyöriessä ympyrää. Onneksi ei tarvinnut mennä kouluun, tosin en mä käynyt siellä pahemmin muutenkaan, joten sain viettää krapulaani ihan yksin kotona mässäten sitä vähää mitä kaapista löytyi. Ruoka oli krapulapainotteista, sisältäen muun muassa 800 grammaa vaaleinta paahtoleipää, loput 200g kun oli otettu matkalle evääksi viiden viinilitran kyytipojaksi.

Yö venyi pitkälle koneella istuen kuten oli tapana. Olo oli muuttunut pahimmasta peruskrapulasta enemmänkin mädäntyneeksi usean päivän krapulaksi. Mahaan sattui, kaikki masensi, kolmen päivän jatkuva aistiärsytys aiheutti musiikkia, puhetta ja kuiskauksia päähän ja ajatuskin nukkumisesta etoi, vaikka löysinkin monta kertaa pääni näppäimistöltä. Lopulta en enää voinut tehdä muuta kuin kävellä toiselle puolen huonetta sammuttamaan valot ja varpaat pöydänjalkaan lyöden palata natisevaan sänkyyni. Olin varma, etten saa unta koko yönä, mutta sammuin kuin lyhty lähes välittömästi silmät suljettuani.

Heräsin yhtäkkiä aivan järjettömään pakokauhun tunteeseen. Sydämeni pyrki rinnasta ulos ja en tiennyt mistä tämä johtui. Pulssi oli varmasti kahdensadan paikkeilla ja lisääntyvä ja halvaannuttava kauhu estivät sen, että olisin noussut tarkkailemaan tilannetta. En voinut tehdä muuta kuin itkeä ja kääntää pääni kohden seinää. En todellakaan halunnut nähdä huonettani, koska epäilin tämän hirvittävän kauhun johtuvan jostain mikä saattoi olla samassa huoneessa. Vilkas mielikuvitus palautti mieleeni kaikki poltergeist- ja kummitusleffat ja olin ihan varma, että jos vilkaisen kohti valokatkaisijaa, näen jotain mieleni tuhoavan hirvittävää.

Pulssi tuntui nousevan entisestään ja aloin kouristelemaan. Hiki valui noroina ihoillani ja pelkäsin terveyteni puolesta. En saanut hengitettyä niin tiheästi kuin olisi pitänyt ja pelkäsin aiheuttavani itselleni hyperventilaation. Näkökentän tummentuessa en voinut tehdä muuta kuin hypätä silmät kiinni pystyyn ja juosta kohti ovea valokatkaisijalle. Tiesin valokatkaisijan sijainnin vaikka silmät kiinni, koska kämppäni oli verhot suljettuna lähes sysipimeä ja oli joka aamuista hupia etsiä valoja heräämisen jälkeen.

Kun sormenpääni koskettivat katkaisijaa painoin sitä niin voimakkaasti kuin pystyin ja lyyhistyin polvilleni maahan. Avasin hitaasti silmäni vieläkin täysin kauhuissani ja vilkaisin kohti huonettani. Siellä ei ollut mörköjä, ei lentäviä esineitä, ei sarjamurhaajia eikä petoja menneisyydestä. Samalla tajusin kauhukseni kuitenkin sen, ettei kaikki ollut kuten piti. Kattolamppu, 2x100W koska vihaan pimeyttä, oli selvästi päällä muttei jostain syystä valaissut huonetta. Efekti oli sama kuin punaisissa hätävaloissa. Ne näkee todella kirkkaina, muttei se valo silti tunnu säteilevän eteenpäin vaan jättää koko huoneen pimeyteen. Vajosin uudelleen polvilleni tajuttuani todistavani jotain täysin yliluonnollista kunnes hyppäsin uudestaan sängyltäni pystyyn.

Hetkellisen WTF olotilan jälkeen tajusin, että äskeinen oli ollut vain unta. Olin nyt vasta herännyt oikeasti, valitettavasti vielä enemmän kauhuissani kuin äsken. Vaikka tiesin, ettei huoneessani ole mitään, en voinut olla silti kokematta halvaannuttavaa pelkoa. Tajusin taas itkeväni ja tuijotin silmät puoliauki lähes sysimustassa kämpässä vieressäni olevaa seinää. Yritin pyyhkiä toisella kädellä hiestä ja kyyneleistä kirveleviä silmiäni, mutten pystynyt liikuttamaan itseäni. Ympärilläni velloi täydellinen hiljaisuus, varsin harvinainen opiskelijakämpässä ja se jo itsessään lisäsi oloni kurjuutta.

Kun lopulta sain käteni toimimaan ja pyyhittyä silmiäni, päätin tehdä kuten viimeksi ja rynnätä katkaisijalle. Tällä kertaa ryntäys meni viimekertaista nopeammin, koska istumaan noustessani sänky päästi kovan narauksen ja aiheutti täydellisen romahtamiseni. Huutaen ryntäsin silmiä kiinni pitäen kohti seinää, törmäsin oveen ja napsautin valot. Tiesin jo silmiäni avaamatta, ettei valo valaise vieläkään. 200 watin lamppuja kun ei voi olla näkemättä piponkaan läpi...

Ja taas kerran nousin sängyltä entistä pahemmassa jamassa. Juuri kun kuvittelin oloni helpottavan sillä, että tiedän jo miten ainakin yhden unista saa päättymään, kosketin kädelläni jotain märkää ja lämmintä peitolla. Käänsin katseeni välittömästi takaisin kohti seinää ja yritin järkeillä käyttäen kaikkea logiikkaani. Ehkä olin laskenut alleni ja peitto oli jotenkin kastunut ja muuttunut pehmeäksi... en silti tajunnut miten peitto voisi tuntua enemmänkin sulaneelta suklaalta tai lehmän läjältä. Tämä taas sai minut epäilemään, että ykkösen sijaan onkin käynyt pahempi vahinko, mutten tajunnut miten ihmeessä olisin saanut sen annosteltua housuistani peiton päälle. Heti kun tämä ajatusketju loppui ja aivoissa tuli hiljaista, tuttu kauhu valtasi taas mieleni. Mitä helvettiä täällä tapahtuu! Itku muuttui enemmänkin kurjaksi huudoksi kun potkin peittoa raivoisasti pois päältäni. Yritin huutaa apua, mutten saanut enää henkeä. Räkä ja lima valuivat kurkkuuni estäen ääntelyn ja suustani pääsikin pian hukkuvan korahdus kun pärskin ilmoille räkää suustani saadakseni happea. Kompastuin peittooni ja kaaduin lattialle lyöden polveni. Kipu sai minut heräämään hieman ja avasin vahingossa silmäni huomaten, miten videoissani näkyvä kellonaika näkyi normaalia hämärämmin. Aivan kuten kattolampussakin, digitaaliset numerot olivat kyllä valaistuja, mutta jostain syystä se valo ei tuntunut säteilevän yhtään eteenpäin, aivan kuin näyttöön olisi liimattu joku valonsäteitä hillitsevä kalvo. Kun käteni osui taas tähän lämpimään "suklaaseen" ja mieleni alkoi sumenemaan, tajusin pystyväni päättelemään videoiden kellonajasta sen, olenko unissani vai herännyt.

Tämän ajatuksen tultua päähäni ponnahdin taas ylös sängystäni, tällä kertaa lähes voitonriemuisena. Hahaa, osaan rikkoa salaisuuden! Avasin reteästi silmäni, kumarruin ja vilkaisin pöydän alle kohti videoitani. 03:43 ilkkui videoiden kellotaulu valottomalla valolla ja niin nousin taas kerran sängyltäni. Taas voitonriemuisena, mutta joskin pettyneenä tajusin taas kerran, että jotain on nyt todella pahasti pielessä. Laskeuduin hitaasti takaisin selälleni ja taistelin itseni kanssa, avaisinko silmäni kunnolla ja kumartuisin katsomaan videoita tai sulkisinko silmäni ja tuijottaisin seinää. Käteni tipahti hervottomana sängyn laidalta ulkopuolelle ja samalla tunsin, miten koirani nuolaisi kättäni. Kauhuvilunväristysten kadottua tästä yllättävästä teosta sydämeni täytti rauhallisuus. Uskollinen Viki ainakin parantaisi oloani ja koiran iloinen äänekäs läähätys soti kaikkia kauhuleffojen "koira murisee haamuille" kliseitä vastaan. Kymmeniä sekunteja myöhemmin kun kyllästyin ajatukseen koirani lipovan hikistä kättäni, yritin edelleen silmät kiinni koskettaa häntä päälaelta. Lähes samassa tajusin, ettei minulla ole koiraa! Ei minulla, mutta vanhemmillani kyllä! Vetäisin käteni välittömästi takaisin sänkyyn, huusin niin kovaa kuin keuhkoistani lähti, avasin silmäni ja näin käteni kimmeltävän märkyydestä. Sydämeni tuntui räjähtävän ulos rinnastani ja oksensin melkein päälleni järjen paetessa mielestäni. Pyörryin luultavasti kauhusta, koska seuraava muistikuva on kun hyppään taas istualleni sängyltäni edelleen itkien ja täristen kuin haavoitettu eläin.

Yritin päästää suustani niin paljon ääntä kuin mahdollista, osittain karkottaakseni mahdollisia olentoja, osittain peittääkseni niiden ääniä ja osaltaan yrittäen herättää kämppistäni, josta en edes tiennyt onko hän paikalla vai en. Huusin, itkin, itkin ja huusin ja konttasin kohti valokatkaisijaa. Jos kyseessä olisi kauhuleffa, nyt olisi siirrytty alun housupyykkiä aiheuttavasta säikyttelystä siihen, kun sankari(tar) raahautuu itkien pitkin lattiaa jonkun samalla leikaten häneltä sormia irti. Olin alistunut, kykenemätön ajattelemaan ja en voinut lopettaa huutamista, mutten myöskään muodostamaan mitään sanoja suussani. Jokainen kontattu metri kolotti luitani, aivan litimärät käteni luiskahtelivat lattialla ja tunsin miten ällöttävän likainen lattia tarttui ihooni. Valot syttyivät, näin miten valo ei valaissut ja ennätin sanoa itsekseni "vittu..." juuri ennen kuin hyppäsin taas sängyltäni ylös, pakokauhun takoessa päässäni ja verisuonten laajetessa verenpaineen noustessa vaarallisiin mittoihin. En voinut enää pidätellä oksennusta, joka ei tullut krapulasta, vaan puhtaasta kauhusta ja elimistön ylirasittumisesta. Lattialle lirisevä oksennus sai minut kokemaan vilunväristyksiä, jotka silti tuntuivat lähes lomailulta tässä tilanteessa, kyse kun oli vain terveestä ja normaalista ällötyksestä jota kuka tahansa kokee lattialleen laatatessa.

...jatkuu osassa II

Perjantai ja kolmastoista päivä ja minulla olisi treffit. Olen rakastunut Facebookin Social Me applikaatioon, koska siellä on niin helppo tutustua ihmisiin ja heti etukäteen voi jo rajata niin helposti tyhmiä tai epäviehättäviä ihmisiä pois. Itsetunto ja hermot säästyy, kun kahville lähtiessä jo etukäteen tietää, että yhteistä juteltavaa riittää, ulkonäöt luultavasti miellyttävät molempia ja vastapuoli tuskin on ilkeä tai pelottava supermalli.

Odotin innolla iltaa, koska treffiseurani tuntui ainakin netin perusteella todella kivalta. Kuva oli otettu hieman oudosta kuvakulmasta, joka aina saa epäilemään sitä, ettei hänestä saa parempia. En kuitenkaan jaksanut stressata sitä. Hän näytti naapurintyttömäisen nörtiltä, mutta samalla todella viehättävältä, sopivan pehmeältä ja meikkasi kuvan perusteella ainakin täydellisesti käyttäen vahvoja fantasiavärisiä meikkejä. Luonteeltaan hän oli utelias ja mielenkiintoinen ja sai minut nauramaan, joka oli todella iso plussa.

Työpäivä päättyi ylitöineen, kello lähestyi seitsemää ja minulle meinasi tulla jo hieman kiire. Ryntäsin keskustaan ja siellä Old Hatiin, joka on mahtava treffipaikka halvan kaljan, hyvän sijainnin ja rauhallisen meiningin vuoksi. Etukäteisstressasin sitä, tekeekö seura oharit tai enkö minä tunnista häntä. Olin lähettänyt viestin myöhästyväni ehkä 5 minuuttia, mutten saanut mitään vastausta. Olin lopulta minuuttia vaille sovittu aika perillä, eikä häntä näy missään. Iik! Menin tiskille tilaamaan suosikkijuomaani, eli 0.6 litran kaljamia, kun kuulen selkäni takaa iiiihanan pehmeän äänen: "Moi!".

Käännyn ympäri melkein läikyttäen kaljani ja en voi uskoa silmiäni. Jos hän oli kuvassa upea, hän on livenä vielä tuplasti upeampi. Hänestä oikein huokui ihana naapurintyttömäisyys ja ujous, samalla kuitenkin kuorrutettuna upealla ulkonäöllä ja vahvalla meikeillä, mikä kuvastakin oli käynyt ilmi. Hänellä oli hopeista luomiväriä, yhtä lemppariani ja paksut huulet olivat värjätty tummanpunaisiksi ja rajattu vielä mustalla. Kuitenkin se syy, mikä sai minut melkein läikyttämään kaljan uudestaan oli hänen villapaitansa. Olen jostain syystä ihan heikkona poolovillapaitoihin ja hänellä oli turkoosi pehmeän paksu villapaita, jossa poolokaulus ylettyi leukaan asti ja kyseinen villapaita oli vielä hyvin tyköistuva ja rintoja korostava. Ei siis pelkkä "on niin kylmä niin viskasin jonkun", vaan selvästi harkittu vaatekappale, jonka tarkoitus on olla lämmin ja stimuloiva. Sitä se oli, stimuloin melkein reiän housuihini.

Opastin hänet pöytään kun hän oli tilannut siiderin ja juttelimme niitä näitä. En saanut silmiäni irti hänen naamastaan ja paidastaan, mutta vältin onneksi rintatuijotus-ansan. Jos hän oli seksikäs, niin hän oli myös hauska ja tajusin yhtäkkiä jo parin oluen jälkeen olevani hieman huppelissa ja vaistomaisesti kosketin hänen kättään jotain vitsiä kertoessa ja huomasin, kun hän alkoi tekemään samaa. Fyysinen kontakti treffeillä on kaikkein tehokkain tapa osoittaa, että kaikki menee hyvin! Ihanaa!

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja hän oli etukäteen kertonut, että joutuu menemään aamulla töihin. Treffit olivat upeat ja oltiin pikkuhuppelissa, muttei sen enempää. Halattiin, annoin hänelle pienen pusun poskelle ja kysyin, millä bussilla hän menee kotiinsa. Hän punastui selvästi ja hiljaa minua silmiin ujosti tuijottaen kysyä, että entä jos hän tulisikin vielä luokseni "iltateelle". OMG! Sehän käy! Kohta oltiinkin jo bussissa, istuttiin toisiamme vastapäätä ja minulla onneksi oli laukku, jolla sain peitettyä pullottavat housuni. En siis todellakaan odottanut seksiä tai jopa pelkäsin sitä, koska se on kuitenkin loputon stressin ja itsehäpeän aihe, mutta silti ajatus siitä, että hän tulee luokseni, tuntui niin ihanan lämpimältä.

Vihreä tee on aina hyvää, meillä oli todella hauskaa ilman oluttuoppejakin ja vaikka emme pahemmin harrastaneet fyysistä läheisyyttä, meidän välillämme oli kuitenkin jatkuvaa "fyysistä flirttailua", eli jos kävelimme käytävällä vastakkain siirsimme toisen edestä ottaen lanteilta kiinni, kosketimme toista puhuessa hänelle ja tahallani keksin jotain puheenaiheita, joihin liittyi koskettelu. "Ohhoh, sulla on tuossa elämänviiva *hiplaa*".

Ilta ja yö oli pitkä ja ihana, mutta unta ei voi estää, etenkään pitkän työviikon ja ylitöiden jälkeen. Tajusin nukahtaneeni sohvalle kesken lauseen ja hän tajusi saman myös. Kellokin oli jo lähes yksi, jonka takia ehdottikin, jos menisin nukkumaan. Ajattelin hänen lähtevän kotiinsa, mutta yllätyin kun hän hieman nolona sanoi, ettei hänellä ole hammasharjaa. Minulla on aina yksi käyttämätön hammasharja kaapissa vieraita varten ja tunsin taas miten housut kiristyy ajatuksesta, että hän jää yötä. Enää ei edes yllättänyt se, että hän otti todella hyvin pyynnön nukkua samassa sängyssä, ylimääräisiä sänkyjä kun ei ole ja sohvakin on rikki.

Nukun aina boksereillani oli vieraita tai ei. Vaikka ehkä häpeänkin alastomuutta tai vähäpukeisuutta, niin en silti ole koskaan oikein osannut hävetä riisuuntumista nukkumaan mennessä. Heitin vaatteet pois boksereita lukuunottamatta ja hyppäsin peiton alle. Hän teki klassisen naiskikan, eli ensin sammutti valot ja sitten alkoi vähentämään vaatteita, tosin järkytyksekseni tajusin, että hän hyppäsikin suoraan sänkyyn riisumatta mitään päältään. Normaalisti olisin kysynyt, onko hän järjissään, paksussa villapaidassa nukkuminen peiton alla kun kuulostaa aika tuskaisalta, mutta koska en tiennyt mitään kiihottavampaa kuin hän paitoineen vieressäni peiton alla, olin ihan täydellisen hiljaa ja yritin pitää sydämeni rintakehän sisäpuolella.

Kello lähestyi kahta ja kaikesta kiihottuneisuudesta huolimatta nukahdin nopeasti. Heräsin neljältä siihen kun keittiössä oli valot. Treffiseura tuli, edelleen samoissa vaatteissa, keittiöstä vesilasin kanssa ja sanoi käyneensä vettä kun janotti. Hän jätti keittiöön valot päälle, joka ei haitannut minua yhtään, koska kiitos niiden valojen nyt makuuhuoneessakin oli kohtalaisen valoista ja sain tuijottaa häntä. Yllätyin taas kerran, kun hän selvästi ujostellen ja pinnallisesti hengittäen peiton alle kömmittyään laittoi kätensä rintakehälläni ja alkoi hiplaamaan minua. Olin varma näkeväni unta, mutta ihan sama, se olisi sentään hyvä uni. Tartuin häntä lantiolta, silittelin poskia ja liutin kättä paitaa pitkin. Olin saanut hänestä netissä sellaisen käsityksen, ettei hän todellakaan ole mikään seksipeto, päinvastoin se jännittää ja pelottaa häntä. Ehkä siksi yllätyin taas kerran sitä, miten hän noin 5 minuuttia kevyen hiplailun jälkeen kiepsahti päälleni, suuteli minua suulle ja sitten kaulalle, rintakehälle ja eteni kohti napaa. MITÄ HELVETTIÄ! Aikooko hän antaa suuseksiä!?? Noin 30 sekuntia myöhemmin tiesin vastauksen, kun hän riisui bokserini ja pussasi elintäni. Ei jumalauta! Elämäni kiihottavin hetki, elämäni kiihottavimman ihmisen kanssa ja hän näyttää siltä, että viiden sekuntin päästä penikseni on hänen suussaan. Kiitos keittiön valojen makkarissa ei ollut pimeää, mutta minulla ei ollut laseja eikä piilareita päässäni. Tiesin olevani tyhmä, mutta ajattelin, että minun on PAKKO nähdä hänen ottavan suihin minulta, koska sen näkemisen ajattelu aiheuttaa minulle varmasti jo koko loppuelämän kestävän muistonautinnon. Enhän minä tietenkään voinut hypätä sängystä pois kun terska oli jo huulilla, joten epätoivoisesti kurotin käteni yöpöydälle ja kokeilin, olisiko lasini siinä. Tunsin kaksikin eri lasikoteloa ja muistin, että olin kerännyt kaikki vanhat lasini yöpöydälle, koska minun oli tarkoitus selvittää voisiko ne viedä johonkin silmälasikeräykseen.

Tajusin ajattelevani jotain helvetin lasikeräyksiä samalla kun tunsin miten hänen suunsa avautui ja kiihkoni kymmenkertaistui. Räväytin lasikotelon auki, tempaisin lasit päähäni ja vaikka tajusin lasieni olevan vanhat, näin niillä hyvin, kun näköni ei ole huonontunut sitten teinivuosien. Nyt näin tarpeeksi selvästi, miten hänen upea huulipunansa vähän tahriutui penikseni varteen ja miten hänen turkoosi poolopaitansa kaulus oli niin viettelevä. Olin varma, että saan orgasmin tyyliin jo nyt ja mietin, että enhän pilaa nyt kaikkea ennenaikaisella siemensyöksyllä. Hän tarttui peniksen juuresta kädellään ja katsoi minua kohti. Hänen ihanalta tuntunut pään liikuttaminen pysähtyi kun hän nosti katseensa minuun ja koko maailma tuntui jähmettyneen. Hän tuijotti minua penikseni suussaan hieman outo ilme kasvoilla tekemättä mitään ja minua alkoi hiotuttamaan, että mitä helvettiä tämä on. Sitten tajusin, että mulla on lasit päässä ja otin ne pois. Tajusin samalla, että ne olivat ensimmäiset lasini, eli suuret harmaat KEKKOSLASIT. Yritin jotenkin pelastaa tilanteen, mutta ensimmäinen lause mikä päähäni tuli oli: "Jotta näkisin sinut paremmin", suoraan Punahilkasta. Hikoilin kauttaaltani, muutuin punaisemmaksi kuin hänen huulensa ja penikseni kurtistui viinirypäleen kokoiseksi. Ähräsin laseja takaisin koteloonsa. Tyttö oli polvillaan alapäässäni, tuijotti edelleen minua ja sopersi jotain vessaan menemisestä. Leikin nukkuvaa ja kuulin varttia myöhemmin, kun ulko-oveni kävi.

Hän ei ottanut minuun enää mitään yhteyttä, enkä minä todellakaan ilennyt ottaa enää häneen yhteyttä. Mikä pahinta, en edes koskaan pystynyt nauttimaan siitä kuvasta, joka päähäni syöpyi hänen upeista kasvoistaan penis suussaan, koska aina kun ajattelen sitä, näen itseni kekkoslaseissa puoli-istuvassa asennossa tuijottamassa tyttöä kiihottunut virne naamalla lausuen "Jotta näkisin sinut paremmin".

...jatkuu osasta I:

Uusiosanat

Koloratiiviverbit jo osoittivat, ettei savossa tarvitse välttämättä kahlita itseään sallittuihin suomen kielen sanoihin. Voit siis vapaasti keksiä uusia sanoja, kunhan ne kuulostavat siltä, mitä yrität niillä kuvailla. Savossa on myös täysin sallittua käyttää samaa sanaa täysin eri asioihin eri kontekstissa. No niinhän se on ylipäätään suomen kielessä, mutta nyt ei tarkoiteta mitään "kuusi" vs "kuusi" -homonyymia, vaan esimerkkinä "rävöttää" voidaan liittää paistamiseen, makaamiseen, istumiseen, olemiseen, jonkin asian huonouteen, hyvyyteen tai vaikka siihen, kun nenästä valuu räkä.

Etenkin uussavossa tärkeää on imeä vaikutteita muista murteista ja kielistä ja vääntää nämä sanat uuteen muotoon. Lopputuloksina on esimerkiksi: "Pistä se veihti siihen sippuraraaraan", "Uottakee! Iestä! Mun on pakko ennättää tohon tösään!", "Takasin tsadissa, täällä mieli lepää maaseuvvun jälkeen", "Miun skäbe on nokialainen ja jos kohta se ii-founi ei ala tulla, niin viskaan tämän rakkineen ikkunasta kavulle!" ja "Sulla on ihan himmeet pyysat ja wau miten sähäkkä lyyssi! Kokeiles sopiiko nämä hopeiset ronttoset vielä sulle?".

On myös erittäin sallittua käyttää "mie/sie"-kieltä savon kanssa yhdistettynä. Savo+Oulu on myös täysin ok. Lappikin käy, koska vaikka savon murre eroaakin lapista, niin tämä kuitenkin toimii erittäin hyvin parivaljakkona siinä mielessä, että savoa puhuva ihminen saa lappalaisen puhumaan omaa murrettaan ja imemään ehkä jotain äänenpainoja toisesta murteesta. Savo + pohjanmaa eivät sen sijaan sovi yhteen. Kuten muinainen älykkö sanoikin, ihmisten on helppo muuttaa pohjois-etelä -akselilla, mutta vaikea muuttaa idästä länteen tai toisinpäin. Kulttuuriero Rovaniemen ja Helsingin välillä on olematon, mutta Kuopion ja Seinäjoen välillä lähes ylitsepääsemätön.

Savolainen toisto

Ehdottomasti enemmän "maalaissavon" erikoispiirre, mutta kuten moni muukin asia, tämä pulpahtaa uussavolaisen kielessä heti kun hän ei ole enää täysissä sielun ja ruumiin voimissaan. Savolaisen toiston idea on toistaa sama asia kahdesti peräkkäin. Oikein tärkeä asia voidaan toistaa jopa kolmesti, mutta tämä kolmas kerta on haipuva kerta, tietynlainen "kaiku" kahdesta ensimmäisestä toistosta.

Toistoa käytetään silloin kun joku asia on tärkeä, hämmästyttävä tai muuten jotenkin huomattava. Toistoon on kohteliasta vastata toistolla, yleensä kysymyslauseena, jos haluaa jakaa aloittajan tunnetilan. Alkuperäinen puhuja voi vielä alleviivata asian kohtuuttomuutta vastaamalla toistoonsa vastattuun toistoon vielä kerran toistolla.

Esimerkki: (Uus)savolainen mies kiertelee Maskussa katsellen sohvien hintoja.

Savolainen: 1600 euroa! Jumalauta! Jo on kallis sohva! Jo on kallis sohva!

Toinen esimerkki: (Uus)savolainen mies kertoo Masku-kokemuksestaan pullanisupöydässä kaverilleen:

Sohvanostaja: Suatana sellanen pikkane perussohva nii makso tuhatkuussataa. Jo ol kallis sohva! Jo ol kallis sohva!

Kaveri: Vua niinkö ol? Vua niinkö ol?

Sohvanostaja: Jo vuan! Jo vuan! (jo vuan...)

Savolainen itseruoskinta ja vähättely

Savolaiseen kulttuuriin liittyy osaltaan kaksi ehkä hieman ristiriitaista aspektia. Toisaalta kaikki on aina paskaa, kuralla, rikki, huonoa ja hankalasti. Samalla kuitenkin niitä vastoinkäymisiä hakemalla haetaan itselle, koska ne vastoinkäymiset on kuitenkin tarkoitus voittaa. Jos kesällä sepelitiellä suksiessa maidonhakureissulla susi puraisee perseestä ja taivaalta sataa magmaa, niin eipä siihen voi muuta tokaista kuin: "Vua jo on normaalia lipakammat nämä sukset! Nyt pistetään ramppa kalkattamaan! Vielä kun tuo sus irrottas otteensa kun meinaa vähän nipistää. Onneksi ei ole sentään vilakka kun tuota tultakin tulee taivaalta".

Uussavolaisessa elämäntavassa sudet ovat vaihtuneet romanikerjäläisiin ja sepeli suksien alla myöhästyviin busseihin, mutta noin muuten sama "kaikki on paskaa..." ja "...mutta kyllähän sitä nälkäänsä syö" asenne yhdistyy heilläkin. Eli kun normaali ihminen tulee viiteen villapaitaan kääriytyneenä -30 asteen pakkasilla taksilla töihin, niin savolainen vetää lyyssiä kiinni ja kertoo kävelevänsä 10 kilsaa kotia. Miksi? No ihan vain vittuillessaan. Sitten piä paljaana kävellään pakkasessa ja kiroillaan kun on "aavistuksen vilakka". Samalla kaavalla vuoden pahimpana myrskypäivänä lähetään ihan vain huvin ja urheilun vuoksi pyörällä hakemaan 10 kilsan päästä maitopurkkia ja nurkassa peloissaan kyyristelevälle kioskin tädille sanotaan, että "Siellä meinaa vähän ripeksiä!".

Savosta, savolaisuudesta ja savon kielestä tulee monelle mieleen kumpparijalkaiset isännät ajamassa traktoreillaan viljellen mukuloita ja emäntiään. Kouluun hiihdetään kesät talvet ja töissäkin käydään hevosreellä, paitsi jos sudet söi hevoset, jolloin napataan ne sudet kiinni ja pistetään pulkka perään.

Tämän kirjoitelman tarkoitus ei ole millään tavalla puuttua ihmisten luuloihin "maaseutusavosta", vaan paremminkin valottaa sitä tosiasiaa, että savon kieli voi ja elää nykyisin myös nuorison suussa. Tämä nuorison puhuma versio savosta on, omakeksimälläni termillä "uussavoa" ja siihen liittyy vahvasti kaupunkilaistuminen ja erkaantuminen kielen alkulähteiltä, mutta samalla kuitenkin tietynlainen sisäsyntyinen pieni kaipuu ja haikeus lapsuuden maisemiin, siihen kun kesällä mentiin leivinuuniin viiluuttelemaan ja talvella ahtauduttiin pakastimeen lämmittelemään.

Uutta savoa kuulee parhaiten Helsingissä (eli "Tsadissa"). Pienemmissä kaupungissa savo on enemmän perinteistä savoa, Helsingissä taas savolaisuuteen liittyy vahvasti se, että varmaan 70% PK-seutulaisista on "landelta" ja jokaiseen murteeseen on tarttunut sekä slangia että myös paljon muita murteita. Sillä, mikä on "aito savo", ei ole enää merkitystä. Itseasiassa tuskin sitä kukaan muutenkaan tietää, kun joka torpassa puhutaan vähän eri kieltä. Ja jos maaseudulla on hirveät tappelut Nilsiäläisten ja Juankoskelaisten välillä, Helsingissä savolaisuus on yhdistävä tekijä, eikä sillä enää ole väliä, mistä päin Savoa olet tullut. Tämä osaltaan yhtenäistää uussavoa, koska tässä kielessä ei enää tarvitse väkisin pitää eroja yllä vain naapurikylävihan takia.

No niin ystäväiseni, jos olet kiinnostunut uussavosta tai haluat jopa oppia puhumaan sitä, niin noudata seuraavia neuvoja. Kerron tietyistä varsin universaaleista uussavon piirteistä, jotka tekevät uussavosta juurikin uussavon.

Savolaisten kierous

Tämä lienee yksi tunnetuimmista ja samalla surullisimmista esimerkeistä ylipäätään savoon liittyen. Nimittäin varmaan 99% ei-savolaisista ymmärtää asian väärin. Savolaisten kieroudella ei tarkoiteta kusipäisyyttä, huijaamista, varastelua, paskanpuhumista tai mitään muutakaan tällaista suoraan negatiivista asiaa. Kierous on enemmänkin osin positiivinen asia (vertaa satujen viekkaaseen jänikseen) ja enemmänkin vain määritelmä savolaisten kommunikaatioista. "Kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle" on hyvä sanonta, joskin sekin menee monelta varmasti yli hilseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että savolaisessa kommunikaatiossa yritetään puhua paljon ilman että kuitenkaan annetaan mitään selvää vastausta mihinkään. Tällä estetään se, että myöhemmin jouduttaisiin vastuuseen puheistaan.

Otetaan esimerkki elävästä elämästä. Töissä minulta kysytään, että kun asiakkaan palvelimet ovat nyt kuralla ja ne pitäisi korjata, niin edetäänkö me tavalla A vai tavalla B? Kysyjänä on projektipäällikkö, jolla itsellään ei ole teknistä osaamista vastata kysymykseen, joten hän konsultoi sitä minulta. Kirjoitan 10000 merkin pituisen sähköpostin, jossa kerron tavan A ja B hyvät sekä huonot puolet. Nyt viesti olisi suomeksi "tässä kaikki faktat, sun pitää tehdä itse päätös". Mutta ei, en jätä asiaa tähän! Seuraavaksi viestistä muokkaantuu lose-lose -tyyppinen. Eli korostamalla kummankin tavan erittäin huonoa puolia, lukijalle tulee vaikutelma, että jos hän valitsee A:n, homma kusee, joten pakko valita B, mutta homma kusee silloinkin, eli mun pitääkin valita sittenkin A, mutta ei, homma kusee vielä pahemmin, entä jos...

Ensivaikutelmalta tällainen viesti näyttää asiantuntevalta vastaukselta kysymykseen. Mutta kun proikkari käy asiaa läpi asiakkaan kanssa, he huomaavatkin, ettei viesti vastaa mihinkään ja sen lisäksi se tekee vielä täysin mahdottomaksi valita kumpaakaan vaihtoehtoa, koska molemmat ovat yhtä aikaa äärettömän huonoja, mutta myös fysiikan lakeja rikkoen toistaan huonompia.

"Paskanpuhumista siis", joku voisi huutaa takarivistä. Ei. Viesti on timanginkovaa asiaa nurkasta nurkkaan, vuosien it-kokemuksella puserrettua höyryävää totuutta. Mutta kiitos savolaisuuden kierouden, viesti on muotoiltu siten, ettei minua voida pitää vastuussa kakan osuttua tuulettimeen valitsi proikkari kumman vaihtoehdon tahansa.

Toinen sinänsä helpompi tapa osoittaa (uus)savolaisten kieroutta on toistensa kumoavat sanat. Alla esimerkkejä:

Helsinkiläinen: Lähdetkö uimaan?
Savolainen: En kyllä

H: Kuinka usein käytät alkoholia viikonloppuisin?
S: Joskus aina

H: Eikö meidän pidäkin kääntyä tästä oikealle? Onhan tämä se oikea reitti!?
S: Nyt en kyllä oikein tiedä...
H: Onko vai ei!??
S: Se voipi olla kyllä oikea, mutta se voi olla tietysti vääräkin
H: KÄÄNNYTÄÄNKÖ VAI EI???????
S: Joo ei!! Ei kyllä!!

Tuplakonsonantti ja kielioppi

Kun joku ei-savolainen matkii savolaista puhetapaa, hän käyttää lähes poikkeuksetta tuplakonsonantteja. Polliisi. Bannaani. Minä en ole koskaan jaksanut tästä närkästyä, mutta ihan oikeasti. Jos haluatte kuulla tuplakonsonantteja, menkää Ouluun. Se on heidän erikoispiirre, ei savolaisten.

"No mutta käyttäähän savolaisetkin tuplakonsonanttia!", joka huutaa takarivistä. Olet oikeassa ärvökäs, mutta syy tuplakonsonanttiin ei ole se, että sanassa pitäisi olla tuplakonsonantti, vaan se, että sanoja venytetään ja venyminen tehdään konsonanteissa (toisin kuin pohoooojaaaaaanmualaiset, jotka venyttävät vokaaleja).

Uussavolainen voi siis sanoa "Pittää lähtee kauppaan" tai "Pitää lähtee kauppaan", eikä näistä kumpikaan ole enemmän väärin tai oikein kuin toinen.

Sen sijaan alla on oikeasti (uus)savolaisia erikoispiirteitä:

HT-yhdistelmä: Me emme sano "veitsi", emmekä "veitti", vaan "veihti". Metsä on mehtä. Joutsen on jouhten... No okei, ei ole, mutta uussavolaisuuden yksi tärkeä piirre onkin tietynlainen itseironia alkuperäistä maalaissavoa kohtaan. Uussavolainen mielellään nauraa omalle murteelleen, keksii uusia sanoja ja vääntää vanhoja. Tämän takia on täysin ok sanoa "jouhten", vaikkei se aitoon savoon kuulukaan.

Poistettu D: Alkuperäisessä savossa d korvataan yleensä t:llä, mutta tätä uussavolaiset eivät tee. Sen sijaan yleisesti kieleen kuuluu d:n nielaisu. "Ei pidä" on "Ei piä" ja "Ahdetaan" on "Ahetaan".

Viimeisen vokaalin poisto: Alkuperäisestä savosta peritty yksi klassisimpia savolaisuuden esimerkkejä. Virallisesti tämä nielaistu vokaali korvataan j:llä, mutta ei savolainen sano "vesj", vaan "ves", jossa s on ehkä hieman jiihin päin kallellaan. Poikkeuksena "Kallavesj", jossa j kuuluu selvästi. Uussavolaisilla tämä vokaalin nielaisu ilmaantuu yleensä kiihtyneenä, päihtyneenä tai pelleillessä. Uussavolainen voi siis töissä sanoa: "Kaupungin lumityöt ovat epäonnistuneet täysin", kun taas illalla parin tuopin jälkeen valmiiksi ärsyyntyneenä tulos voisi olla: "Kuapungin ukot pitäs pistää lum[m]töehin!!". Hakasuluissa oleva m tarkoittaa tuplakonsonanttia venymisen takia. Näettekö! Siellä on tuplakonsonantti. Näin niitä käytetään, ei niinkään "Polliisi" tavalla.

IE: Kun uussavolainen juoksee junaa kohti jo valmiiksi myöhässä, hikisenä ja hermostuneena ja eteen tulee joku mummeli arpomaan, ilmoille kiirii tarhapöllömäinen: "MEE IESTÄ!!". Eikä tällä tarkoiteta, että mummon pitäisi nousta sorron iestä, vaan "edestä" muuttuu muotoon "iestä", aivan kuten "pidä" muuttui "piä":ksi.

Koloratiiviverbit

Ja nyt tulee se alkuperäisen ja uussavon tärkein erityispiirre. Tämä on se, mikä tekee savolaisesta savolaisen. Nimittäin kun savolainen sanoo, että "Aurinko paistaa", hänen on pakko lisämääritellä vielä tätä paistaa-verbiä. Lopputulos voisi siis olla: "Aurinko paistaa rävöttää". Tämä "rävöttää" sana, joka ei itsessään tarkoita mitään, on viralliselta nimeltään "Koloratiiviverbi". Koloratiiviverbeistä on tehty mahtava pro gradu -työ. Kielifetistien ja oikeasti kiinnostuneiden kannattaa lukaista Saara Luttisen pläjäys osoitteesta: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/11915/saaraluttinen.pdf

Koloratiiviverbin käytössä voi ottaa hyvin vapaat kädet, joskin ei-savolainen voi helposti käyttää sellaisia koloratiiviverbejä, jotka kuulostavat hassulta natiivin korvaan. Toisaalta kuten sanoin, "paistaa rävöttää" on siitä hyvä esimerkki, ettei rävöttää tarkoita mitään, mutta silti paistaa rävöttää luo heti mielikuvan porottavasta auringosta. "Kävellä räpöstellä" tuo mieleen hieman vaivalloisen kävelyn liian pienissä tennareissa, kun taas "Kävellä käpöstellä" on enemmän normaalin kevyen naisen 15 kilsan lenkki lenkkarit jalassa.

Jokainen voikin nyt ilahduttaa kanssaeläjiään kokeilemalla reaktioita, kun sanoa pläjäyttää ilmalle jonkun koloratiiviverbin. Kokeilkaa vain rohkeasti, ei se pure. Puhua ruplattakaa vaikka kassaneidille, että ulkona sataa tihnuttaa, eikä sen takia jaksa juosta jolkotella kotiin, vaan mieluummin ottaa bussin ja menee kotiin syödä lipostelemaan litran jäätelöä.

...jatkuu osassa II

..jatkoa osalle 1:

***

Tähän väliin nyt todeksikin väitetty tarina elämäni noloimmasta kuulemastani paskomistapahtumasta:

Pariskymppinen "kolli" meni baariin ja horni puhelimeensa illan aikana sellaisen määrän kaljaa, että känni oli niin taattu, kuin se nuorella Onnela-kävijällä voi ollakaan. Kyseinen jamppa oli naisten perään ja iski, taas kerran, jonkun naisen kuleksimasta. Kaverit kertoivat pariskunnan hävinneet loppuillasta jonnekin, mutta tätä kuulemma kävi lähes joka perjantai.

Mies heräsi sängystä ja odotti hetken kun näkökenttä tarkentui ja katto lopetti pyörimisen. Jos olette koskaan vetäneet oikeasti kunnon kännejä, tietänette "hetkellisen selväpäisyyden" teorian. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ihminen on ihan saatanan pieruissaan koko illan ja ei muista mistään mitään, kunnes yhtäkkiä hän "herää" tästä tilasta, joko oikeasti unesta/tajuttomuudesta tai esim. vaikka kesknen hölmön tanssimuuvin ja häpeää itseään. Tälle miehellä kävi nyt niin ja hän alkoi loogisesti miettimään mitä on tapahtunut.

Okei, ei ole muuten mun katto tämä. Jahas, vieressä nukkuu nainen. Joka oooon, kurkistus, ruma kuin saatana. No niinpä tietystä. Onneksi ei sentään mun kämpille tultu! Lattialla näkyy iso kasa vaatteita ja kun hän bongaa kalsarinsakin nurkasta, hän tajuaa olevansa sängyssä alasti. Ja niin muuten on nainenkin. Toivottavasti käytettiin kortsua tai sammuin ensin!

Heebo päättää lueta vähin äänin paikalta. Juuri kun hän vetäisee peittoa päältään, hän huomaa kauhukseen paskoneen yöllä sänkyyn! Voi vittujen vittujen vittu!! Onneksi, jos niin voi sanoa, paska ei ole mikään klassinen löysä ripuli, vaan oikein ummetusmaisen kova kökkäre joka nököttää sängyllä siinä kohdassa, missä hänen kylkiasennolla ollut pyllynsä äksen oli. Mies kiittää hetken onneaan ettei ole pyörinyt paskan päällä ja alkaa heti mieti, MIETI prosessin. Mitä mä teen!

Edelleen vielä tuhannen promillen kännissä, vaikka pää tuntuukin nyt jo kovin selvältä, hän saa varsin huonon keksinnön. Hän nimittäin päättää vierittää paskapökäleen naisen pyllyn kohdalle ja väittää hänen paskoneen yöllä housuunsa. Koska hän ei halua koskea paskakökkäreeseen käsin, hän nappaa lattialta naisen pikkarit ja ne kädessä alkaa hivuttaa paskakikkaretta kohti naista. Hitaasti kiepsahdus kiepsahdukselta, koska hän ei halua vain raahata paskaa pitkin lakanaa, hän hipsii kökkärettä pikkareita käyttäen kohti naista. Puolivälissä patjassa on pieni kohouma ja hän joutuu hetkeksi miettimään strategiaansa. Jos painaisi patjaa alaspäin, saisiko alamäen kohti naista vai pitäisikö kökkäre vain nostaa? Tätä pohtiessaan nainen herää, avaa silmänsä ja huomaa miehen kähdessä hänen paskaiset pikkarinsa, joilla mies siirtää paskakökkärettä häntä kohti. APUUAAAA!!! UULLOOSSSSS! AAAPPUAAAA!!

Mies ryntää välittömästi mitään sanomatta talosta ulos napaten ensmmäisen vaatemytyn mukaansa. Kello 04:00 kirpeänä pakkasyönä kotimatkalla päällään bokserit, yksi kenkä ja takki, hän miettii, että oli aika paska kokemus.

Fetissifiasko

Nyt kun taas tapetilla on ollut ihmisten seksuaalinen suuntautuminen tai "petihommat", kuten moni homoseksuaalisuuden vastustaja tai puolustaja sanoo, on hauska myös miettiä mitä muita seksuaalisuuteen liittyviä asioita on olemassa. Fetissit ovat fobioiden ohella loppumaton ihmetyksen ja naurun paikka. Siis ihmetyksen ja naurun paikka tälläiselle hullulle ihmiselle, jolla ei ole tapana pitää kaikkea sairaana, perverssinä (no daa) tai KIELLETTÄVÄNÄ! Filiat ovat ehkä vähän surullisia, esimerkkinä pedofilia tai vaikka puihin kohdistuva seksuaalinen suuntautuminen, mutta fetisseissä on positiivisempi yleisvire. Lievemmillään niillä korvatan vain "Mä tykkään asiasta X" ja vaikka tiukka määritys sanoo, että fetisti kiihottuu vain ja ainoastaan tästä asiasta / tämän asian avulla, niin silti fetissejä löytyy useasti ihmiseltä monta, kun taas filioita vain yksi. Tämän takia normaali "heterofili" voi kännissä myöntää, että hänellä on jonkun geneerisen fetissin lisäksi vaikka heikkous lipputangoilta näyttäviin naisiin ja se ei aiheuta samanlaista pahennusta kuin ihminen, joka kihlaa kerrostalon lipputankonsa.

Koska ainakin fetissimäärityslistalta fetissejä löytyy fobioiden tapaan siljoonia, niin olisi ihan helvetin hauskaa pistää rahoiksi vähän erikoisempia fetissien suhteen. Siinä jää sukkis- tai villapaitafetissit kauas taakse, kun jonkun listalta löytyy just jotain puita, kumikanoja tai muita hämäryyksiä. Koska sex sells ja seksikuvilla tienaa, muttei kuitenkaan haluaisi tuhota mainettaan keikistelemällä alasti, niin miksi ei ottaisi itsestään fetissikansaa miellyttäviä kuvia! Kun normaali ihminen ihmettelee, että mikä helvetti tämä kuva on missä sinä makaat kumpparit jalassa neljä kaulaliinaa kaulassa ja silität viekoittelevasti halkoa kumikana päässäsi, niin eivät he tajuaisi, että joku fetisti on juuri ostanut taas yhden kalliin vuosijäsenyyden www.igotawoodieforwood.ie nähdäkseen tälläistä matskua. Siinä bisnesideaa! Ketä völjyyn? Sit voidaan kieriä rahassa (omenahilloon vuoratuneina lateksipuvuissa jonkun pierressä seinille ja yhden pukeutuneena yksijalkaiseksi vesinokkaeläimeksi) ja naurattaa naisia baareissa kertomalla, että ollaan aikuisviihdebisneksessä.

Otsikko muuten viittaa Pera Pervon käsittelyyn samasta aiheesta.

Sketsien aiheita

Kirjoitusblokin lisäksi piirreskelyni on jäänyt vähemmälle. Nyt siis huomio, jos joku edes meinaa itkeä miten paskoja tai kopioidun näköisiä piirrokseni on, niin ei liity! Minua ei kiinnosta sinänsä olla hyvä tai originaali piirtäjä. Sen sijaan minä haluamalla haluaisin oppia "efektiivisen piirtämisen". Tällä tarkoitan siis, että osaisin piirtää edes tikku-ukkoja siten, että ne tukisivat sarjakuvassa kertomaani vitsiä. Siis ettei minun tarvitsisi liittää 5000 riviä tekstiä kertoakseni vitsiä, kun joku toinen osaisi piirtää sen. Täydellinen esimerkki efektiivisestä piirtämisestä on PBF, joskin siinä mennään jo pitkälle taiteen puolelle. Cyaniden Matt on taas ei-taiteellisen efektiivisen piirtämisen esikuvani. Yksinkertaisia tikku-ukkomaisia hahmoja, jotka silti kertovat vitsin niin pitkälle, ettei tekstin tarvitse selittää mitään muuta kuin sitä mitä hahmot ovat selittämässä.

Hauska sattuma muuten, esimerkiksi antamani linkki sattui juuri viittaamaan yllä olevaa fetissifiasko-kappaletta :D

http://www.explosm.net/comics/2612

Koska tiedän, että piirtosuoneni ei hirveästi kuki, niin tässä ahkerille piirtäjille jo valmiiksi aiheita. Voitte siis kopioida päälliset tuotokseni ja vain piiraista ympärille hahmot. Kätevää!

Päivällinen tyttöystävän vanhempien luona (ideasta kiitos Family Guyn jaksolle, jossa Peter kusee housuunsa kirkossa ja päivällisellä ja huutaa O-OU!):

- Kuva 1: Koko perhe syö pöydän ääressä. Äiti rehevä, isä tiukka, mummo karvainen. Pojalta pääsee pieni prut, isän ilme kiristyy entisestään ja tyttöystävä lyö kyynärpäällä ja sihaisee: ei ruokapöydässä!
- Kuva 2: Zoomautuu kohti poikaa
- Kuva 3: Zoomautuu lisää kohti poikaa
- Kuva 4: Zoomautuu vielä lisää kohti poikaa
- Kuva 5: Zoomautuu ihan lähelle poikaa, jolla on oikein nerokkaasti piirretty o_o ja :< ilmeen yhdistelmä ja teksti: "Se ei ollut vain pieru"
- Kuva 6: Kökkäreitä lattialla, hajuviivoja, oksentava äiti, jne

Raiskari (ideasta kiitos Hernesaarelle ja työmatkoille entiseen toimistoon sekä ihan mahtavasta lehtiartikkelista, jossa joku nainen halusi lenkkipolulla hänen takanaan juosseen miehen tuomiolle):

- Kuva 1: Nainen, kuvan etureunassa, kävelee ja näyttää huolestuneelta. Mies, kuvan takareunassa, kävelee iliosen rempseästi vihellellen salkun kanssa
- Kuva 2: Nainen: "Voi ei, seuraako mua joku?". Mies: "Dam-di-dam, se on kohta kahdeksan ja töihin, mutta mikäs tässä näin keväällä" - välimatka lyhenee
- Kuva 3: Nainen: "Seuraa! Voi ei, voi ei, voi ei". Mies: "Ysiltä olisi paltsu Sercotekin kanssa, täytyykin käskeä Liisaa printtaamaan mulle myyntimatskuja." - välimatka lyhenee
- Kuva 4: Nainen: "Se on joku raiskari! Se on joku raiskari! Aina ne näyttävät viattomilta, mutta se on joku raiskari!" - ulkonäkö muuttuu entistä hikisemmäksi. Mies: "... ja sit puoli yhdeltä lounas. Pitäskö ostaa muuten illalla lohta, vaimo just viime viikolla kertoi miten hänen tekisi mieli kunnon kalasoppaa" - mies on jo ihan naisen perässä
- Kuva 5: Nainen käänty, suihkuttaa pippurisumutetta miehen silmiin ja huutaa: "RAISKAAJASIKA!!"
- Kuva 6: Nainen on hävinnyt kuvasta, mies on polvillaan itkevänä maassa, salkku avautunut ja papereita ympäriinsä. Mies: Aarghhh
- Kuva 7: Sama kuin yllä. Mies: Ghhhhh
- Kuva 8: Sama kuin yllä, lisää kyyneliä. Mies: Aghhhh
- Kuva 9: Vielä enemmän kyyneliä. Mies: "Kenet mä nyt sit raiskaan!!?"

Thank you, thank you, you have been great audience!

Älkää välittäkö otsikon harhaanjohtavuudesta. Varoituksena myös, että tämä teksti tulee olemaan pitkä ja kakkainen, joskin puhun paljon muustakin. Jos sanavarastoonne kuuluu "En jaxanu lukea", niin ei kannata jatkaa.

***

Kirjaprojektini hyytyi kalkkiviivoille ja vuoteen en ole saanut tehtyä oikeastaan mitään. Tästä syystä yritän vähän virkistää kirjasuonta postaamalla tälläisen hyvin geneerisen ja hirven lailla asiasta toiseen pomppivan sikermän, jossa on asiaa ja asian viertä. Otsikko olkoon pääteemana ja siitä aloitettakoon.

Ärtynyt suoli

Sain sitten lopultakin käytyä työterveyslääkärissä mahani takia. Itseasiassa kahdesti, koska ekalla kerralla sain tyyppivastauksen, että kyllä se siitä. Toisella kerralla sit kun lääkäri kysyi, että miten pitkään oireet ovat olleet, vastasin "No sellaiset ripeät 30 vuotta". Tämän jälkeen tulikin sitten jo labralähetettä kouraan, etenkin kun tän vuoden puolella olen kahdesti käynyt "suolikuumeen" takia labrassa ihailemassa ilman selvää syytä nousseita tulehdusarvoja.

Labrasettiin kuului kilpirauhasen häiriöiden lisäksi laktoosi-intoleranssi, vehnäallergia ja geneettinen taipumus keliakiaan. Vaikkei mikään näistä testeistä ole 100% varma suuntaan tai toiseen, niin alkureaktioni oli pettymys kun kaikista testeistä tuli negatiivinen. Eli mulla ei ainakaan ole mitään noista (kai). Syy, miksi epäilin keliakiaa, vehnäallergiaa ja maito-ongelmia on osittain sukuvika, osittain taas se, että esim. maidon käytön lopettamisen ja laktoosipilkkojien ostamisen jälkeen mahani oli viikon ajan sairaan hyvässä kunnossa! Ei turvottanut, ei pierettänyt, ei tarvinnut olla "jännäkakka housuissa" siitä tuleeko jännäkakka housuihin. Outoa kyllä, noin viikon päästä oireet palasivat, vaikka ruokavalio säilyä. Vehnää olen vältellyt jo vuosikymmenen ja sekin toi alussa hetkeksi apua, mutta sitten hyöty katosi, mutta ruokarajoite jäi. Pettymys vaihtui kuitenkin iloon kun tajusin mistä on kyse. Kyse ei siis ole "Mahaani ei vaivaa mikään", vaan "Sinä et voi mitään sille, miten mahasi voi!" (näin karkeasti). On siis ihan sama mitä syön, mahani on aina paskana. Tämä oli aivan uskomaton helpotus! Noni! Nyt loppu erikoisruokavaliot! Kauppalaskujen loppulasku tipahti puoleen, kun ei tartte ostaa keliaakikkolaktoosikkovehnähikkohippiruokia, vaan voi perkele vetää tinkimaitoa suoraan purkista ja röyhtäistä (pierrä) päälle! Mikä hauskinta, heti tämän tajuttuani mahani oli taas viikon hyvässä kunnossa. Itsetunto kasvoi ja välillä kylmäsi, että olenko 30 vuotta kärsinyt vatsavaivoista vain siksi, kun olen luullut että niistä pitää kärsiä. Noh, valitettavasti, viikon päästä oireet palasivat. Tällä kertaa sentään oireiden lisäksi ei jäänyt enää uutta rajoitettua ruokavaliota.

Lääkäri arveli, että kyseessä on entinen "ärtyneen suolen oireyhtymä", nykynimeltään joku pliisu toiminnallinen vatsa/tms. Ärtyneeseen suoleen ei ole parannuskeinoja, mutta oireiden hillitsemisen yksi tärkein keino oli käynti psykologilla. Jep, psykosomaattista paskatautia. Lääkkeilläkin hoidetaan vain näkyvimpiä oireita, kuten pieretystä tai ripulia.

Hassu juttu muuten. Olen pitkään syönyt epäsäännöllisemmin mahaani "pierulääkkeitä", eli di/simetikonia sisältäviä nappeja. Ihmettelin pitkään kun ne eivät pieremistäni hillinneet. Ajattelin niiden olevan venäläisiä perseensuristimia ja lopetin syömisen. Nyt vasta hetki sitten merkkiä vaihdettuani oikeasti luin mitä siinä pukaasissa lukee. Eihän ne edes väitä estävänsä pieremistä, vaan lisäävän sitä :D Pierulääke, indeed! Lääkkeiden idea on yhdistää useita pieniä pierukuplia isoksi, jolloin ne tulevat nopeammin läpi. Piereminen lisääntyy, turvotus ja suolikipu vähenee.

Tästä päästään toiseen vielä kiinnostavampaan seikkaan. Jo muinaisia luolamiehiä on mietityttänyt onko legenda totta, että "hiljainen kuolema" haisee oikeasti pahemmalta kuin äänekäs töräys? Teorioita heiteltiin jopa sen suhteen, että äänekäs töräys levittää hajuatomit ympäristöön kun taas myrkkyvuoto jättää ne pyörimään pöksyihin ja ne tuulahtaa sieltä keskitetymmin nenään. No ei ihan näin. Väite on totta, mutta selitys on jopa hieman tylsä. Efekti johtuu kahdesta yhdistyvästä asiasta. Yksi: Mitä isompi ilmakupla, sitä äänekkäämpi töräys. Pienet ilmakuplat valuvat hitaasti suhahtaen ulos. Toinen asia on se, että ne (rikki)kaasuyhdisteet, jotka ihmisen nenään haisevat pahimmalta, muodostavat pieniä kuplia. Hajuttomat kaasut (en muista mikä oli pääelementti) taas muodostavat isoja kuplia. Tämän takia noin keskimäärin iso kupla on hajuton ja koska iso kupla törähtää, törähtävät pierut ovat vähätuoksuisempia kuin hiljaiset kostajat.

Pierulääkkeillä on se hauska efekti, että ne tosiaankin pakottavat pikkukuplat yhdistymään ja muodostamaan isoja kuplia. Tämä mahdollistaa siis korvia repiviä jättipieruja, joissa on kuitenkin hiljaisten kostajien aromit! Voi sitä parisuhdeonnen määrää kun heitän oikein messevän kirpeän sipulin lihapullapierun tyttöystävän leipään tai laitan peiton heilumaan, näin ainakin kumppanin mielestä negatiivisessa mielessä. Normaali ihminen ei ehkä edes voi uskoa, että pierulääkkeiden avulla pierujen hajuihin voi liittää ihan uusia termejä. Kirpeä, yleensä pieruille outo haju, on tunnistettavissa. Sipulinen ja soijainen, jotka ennen ovat olleet hiljaisten tuhujen lemppareita, voidaan nyt tehokkaasti levittää ympäristöön.

"Treffeillä pierijät ovat typeriä juntteja, eikä kukaan voi koskaan seurustella sellaisen idiootin kanssa". Näin vapaasti lainaten luki aika monessakin kommentissa iltiksen tutkimusreferaattiin (yhyy), jossa suomalaisten treffikäytöstä ja pahimpia mokia oli listattu. Kommenteista ei vain paistanut esille se, että treffit on pilalla jos mies pieraisee, vaan jotenkin se, että on junttimaista ylipäätään pierrä. Ja joku jätti treffikumppanin, kun hän oli kesken treffejä mennyt vessaan pieremään. Tämä voi tulla yllätyksenä tervevatsaiselle, mutta esim. itselläni piereminen ei ole mikään valinta. Minä voin valita, yritänkö pidättää pieruja vai enkö edes yritä ja minä voin valita, päästänkö kivuliaita hiljaisia leijoja vai vapauttavia törähdyksiä. Sen sijaan esim. hautajaisissa hiljaisen hetken aikaan en voi minuutin ajan olla pieremättä, koska se pieru tulee vaikka väkisin. Tässä tilanteessa yritän toki kaikkeni ja vapisen kauttaaltani hikoilevana ja siitä huolimatta pieru vain valuu ulos kuin ripuli krapulassa. Syy, miksi en sitten aina yritä pidättää pierujani on se, että maha tuottaa kokoajan lisää kaasua ja pidätetty pieru jää suoleen. Eli kaasun määrä kokoajan kasvaa suolissani. Jos en päästä kaasua ulos, suolikipu vain pahenee ja pahenee ja pieruhätä muuttuu kauheammaksi, jolloin pidättelykin on vaikeampaa. Samasta syystä kun ihmiset eivät ole koko loppuelämäänsä kusematta, minä en voi olla varttia pieremättä jos maha on huonona. Nauroin katketakseni kun joku 4D-pierudokkari kertoi brittimiehestä, joka pieraisi jopa 10 kertaa tunnissa. Haistakaa nyt jo vittu :D Mulla pahimpaan aikaan tulee useampi pieru minuutissa ja eivät edes ole aina mitään ihan pienimpiä suhauksia.

Kakkapäiväkirja

Ideasta kiitos sekä rakkaalle suolivaivaiselle ystävälleni, että myös S-ryhmän (?) lehdelle, jossa suolistovaivainen pariskunta kertoi elämästään. Heillä molemmilla oli siis sama tila, ei mielestäni krohnin tauti, vaan joku vähän samantyyppinen. Heillä tämä tauti näkyi monen muun pienemmän tai vähemmän ulospäin näkyvän ongelman lisäksi siten, että kun heille tuli paskahätä, heidän piti päästä vessaan HETI! Ei siis kohta tai sit kun vessa vapautuu, vaan vittu just nyt! Pariskunnan mies oli rekkakuski ja nainen sairaanhoitaja. Molemmat kertoivat, että he voivat elää vaivojensa kanssa myös työelämässä, mutta toki pomotkin ja työkaverit tietävät heidän ongelmistaan ja siitä, että esim. sairaanhoitaja ei voi hoitaa potilaita hirveän kaukana lähimmästä vessasta ja rekkakuskimies joutuu välillä paskomaan koppiinsa jos muualle ei voi. Molemmat toivat kuitenkin esille sen, että kun loppujen lopuksi elämäsi näkyvin tai siis haisevin asia on jatkuvasti läsnä, eikä siihen ole mitään parannuskeinoa, niin miksi ei huumorin keinoin asiaa hyväksyisi?

Joku voisi ajatella, että syöpää sairastava ei voi vitsailla syövästään. Voi (tästä kiitos erään syöpäsairaan naisen mahtavalla blogille, jossa hän humorillisesti viittasi tupakointiinsa siten, että mikä on pahinta mitä voi tapahtua, sairastun syöpään?). Kaikkien ei ole pakko, en pakota tähän, mutta jossain vaiheessa kun ongelmalle ei mitään voi, yksi tapa hyväksyä se on huumori. Tämä "paskapariskunta" vitsaili jatkuvasti paskojen koostumuksistaan ja hampaita pestessään vaihtelivat kertomuksia, tuliko päivällä papanoilla vai ilman. Oman suoliongelman kanssa vähän sama. Tästä syystä jauhan paskasta jatkuvasti. Ei ole mitään koprofiliaa tai muuta, vaan sitä, että kun suolivaivat ovat aina "läsnä" tai ainakin lähistöllä leijumassa, niin asiaan ei vain voi suhtautua enää murjottaen. Totta vitussa mä haluaisin toimivan suolen, mutta kun sitä voi saada, niin mieluummin pieren ja nauran kuin kärsin suolikivuista ja itken. Yritän toki pitää tietyn kohteliaisuuden pierujeni kanssa, mutta joo, piereskelin ensitreffeillä enkä edes hävennyt. Kävin vain varapyyhkimässä pyllyn kesken kaiken, kun en ollut varma tuliko yksi pienen varren kanssa. Ei tullut.

Paras lukemani "kirja" on Paskapokkarin (kyllä, löytyy esim. Suomalaisesta) se osuus, jossa ihmiset kertovat omista kokemuksistaan. Noin muuten kirja on vähän kuivahko kokoelma tiedettä ja historiaa, mutta hersyvimmät naurut tulee ihmisten välillä aika kipeistäkin kakkakokemuksista. En spoilaa niitä, ostakaa kirja, mutta ideana kakkapäiväkirja olisi ihan mahtava. Etenkin kun olen kaupassa nähnyt jotain oksettavan amiksia panopäiväkirjoja, niin kyllä samaan hyllyyn kakkapäiväkirjakin mahtuisi! Toinen ehkä vähän kiltimpi variaatio olisi vessavieraskirja. Siellä voisi kirjoittaa mitä mieleen tulee ja vaikka vertailla kakkelin koostumuksiakin, jos siltä tuntuu.

...jatkuu osassa II