Merkintä pohjautuu Radikaaleinta on arki -pamflettiin, jonka olen kirjoittanut yhdessä Anna Kontulan (ehdolla Pirkanmaalla), Jukka Peltokosken (ehdolla Pirkanmaalla), Miika Saukkosen ja Tero Toivasen (ehdolla Keski-Suomessa) kanssa.
Yhteiskunta ei voi kaataa ihmisiin onnellisuutta, mutta se voi pyrkiä luomaan ympäristön, jossa onnellisen elämän rakentaminen on helpommin mahdollista. Toisaalta yhteiskunta voi myös hankaloittaa kaikkien paitsi pienen eliitin onnen tavoittelua.
Näin on toimittu viimeisen 20 vuoden aikana kun yhteisesti rakennettua vaurautta on kasattu harvojen käsiin rikkaita räikeästi suosivalla veropolitiikalla, jäädyttämällä sosiaaliturva ja siirtämällä erilaisia maksuja työnantajalta kotitalouksien ja työntekijöiden maksettavaksi miljardien edestä.
Suomi on noin kaksi kertaa vauraampi kuin 20 vuotta sitten. Samana aikana tuloerot ovat kasvaneet valtavasti, jonka seurauksena Suomessa on eri tilastojen mukaan 700 000 – 1 000 000 köyhää. Vuosina 1995-2008 palkat kasvoivat 39 prosenttia ja osinkotulot peräti 425 prosenttia.
Ihmisten onnen ehdot ovat pääasiassa hyvin arkisia asioita. Haluamme elää rauhassa ja lähipiirimme arvostamana, terveenä ja ilman jatkuvaa huolta toimeentulosta. Saada aikaa olla läheisteme kanssa ja puuhata omia juttujamme. Tehdä työtä, jossa koemme kehittyvämme ja olevamme hyödyksi. Silti tämä kaikki on vakavasti uhattuna, vieläpä aikana, jona Suomi on rikkaampi kuin koskaan.
Leppoisan arjen mahdollistamiseksi tarvitaan kohtuullinen toimeentulo ja, että työ tai siihen valmistautuminen ei syö suurinta osaa valveillaoloajastamme. Nykyinen työelämä tarjoaa meille aivan päinvastaista, jatkuvaa tunnetta kiireestä ja ansiotyön tunkeutumisesta kaikkeen elämään. Tutkinto ei takaa työpaikkaa – siksi elämästämme tulee cv-merkintöjen keräämistä ja itsensä työllistettäväksi tekemistä ja markkinointia. Työsuhteen jatko on jatkuvasti vaakalaudalla – siksi olemme nöyriä ja paiskomme palkattomia ylitöitä tai ilmaisduunia harjoittelun muodossa. Emme tiedä ensi viikon tai huomisen työvuoroja – siksi odotamme kännykän päässä emmekä osaa sanoa ystävillemme, milloin olisi aikaa tehdä jotain yhdessä.
Parhaiten mielekäs arki ja koko yhteiskunnan downshiftaaminen jatkuvasta kiireestä mahdollistetaan jakamalla työtä, eli lyhentämällä työaikaa kuuteen tuntiin. Olennaista on, että tämä tehdään ansiotasoa vähentämättä. Tämä kustantaa itsensä nopeasti takaisin työttömyyden vähenemisellä, tuottavuuden parantumisella ja ihmisten parantuneella elämänlaadulla, eli vähentyneillä terveysongelmilla.
Tilanteet, jossa ihmisten toimeentulo johtuu liian vähäisestä työtuntien määrästä pitää tietenkin myös ratkaista. Itse näen haitallisena vaatia lisää tunteja kun työtä pitäisi jakaa. Tämän takia palkankorotukset ovat mielestäni oikea vaatimus. Säätämällä työehtosopimusjärjestelmän rinnalle 10 euron minimituntipalkkalaki saadaan Suomesta pikkuhiljaa kitkettyä työtätekevien köyhien luokka. Suomella on tähän varaa, kysymys on vain valinnoista, edellämainitut luvut talouden kasvusta sekä palkka- ja osinkotuloista osoittavat tämän hyvin.
Työ on kuitenkin myös paljon muuta kuin palkkatyö eivät nämä muutokset riitä. Tarvitaan siis elämiseen riittävä perustulo. Perustulon lupaus on sen jatkuvuudessa. Suurelle osalle ihmisiä rahan puute ei ole aina suurin ongelma, vaan pysyvä epävarmuus riittävän toimeentulon jatkuvuudesta. Myös pienillä tuloilla voi tulla toimeen, jos tietää, että ne saa varmasti ja että yllättävienkin tilanteiden varalta on olemassa mutkaton turvajärjestelmä. Taattu tulo turvaisi itsenäisen elämänhallinnan, mikä ei toteudu tapeltaessa opintotuesta, työmarkkinatuesta, muista Kelan palveluista tai toimeentulotuesta sosiaalitoimiston kanssa.
Useimmille perusturvallisuus sisältää myös mahdollisuuden verrattain pysyvän kodin rakentamiseen. Nykyään hankitaan omistusasuntoja ja sitoudutaan kymmenien vuosien velkoihin, koska se on halvempaa kuin vuokralla asuminen. Perustulo olisi universaali ja taattu tulo, joka olisi vastavoima kotitalouksien velkaantumiselle, joka ei kuitenkaan korvaisi asumistukea. Perustulo olisi vastaisku pikavippimarkkinoille, jotka repivät voittonsa juuri köyhimpien selkänahasta.
Perustuloa voidaan perustella myös palkkiona palkattomasta työstä. Bruttokansantuotteen näkökulmasta työksi määritellään vain ansiotyö tai yrittäjyys. Kuitenkin suuri osa ihmisten hyvinvointinsa eteen tekemästä työstä on palkatonta. Osallistumme anopin puutarhatalkoisiin, toimimme järjestöissä, kirjoitamme yhdessä wikipediaa, teemme pikkuaskareita ilman verokorttia ja huolehdimme perheestämme. Suuri osa työstä on monimuotoista tekemistä, jolla on itsetarkoituksellinen merkitys.
Vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan esimerkiksi kotitalouksissa tehdyn “tuottamattoman” työn laskennallinen arvo oli vuonna 2006 65,6 miljardia euroa – reilusti yli kolmannes virallisesta bruttokansantuotteesta. Eikä siihen ole laskettu läheskään kaikkea mitä ihmiset tekevät byrokraattien tilinpidolta näkymättömissä.
Jotta perustulo todella lisäisi ihmisten autonomiaa, sen on oltava riittävän suuri. Elämiseen riittämätön perustulo vaikuttaisi päinvastaisesti. Se pakottaisi myymään työvoimaa hinnalla millä hyvänsä ja vahvistaisi matalapalkkayhteiskuntaa. Tasaiset tuloerot ja riittävän suuri perustulo tekisivät yhteiskunnasta kaikin puolin nykyistä turvallisemman.
Solidaarinen tulonjako toimisi ylivoimaisen enemmistön etujen mukaisesti ja kääntäisi nykykehityksen suunnan. Perustulomallin on rakennuttava osana tätä tavoitetta. Samalla sen olisi parannettava työntekijöiden neuvotteluasemaa, palkittava hoivatyöstä sekä mahdollistettava itsensä työllistäminen, yrittäminen ja vapaa kansalaistoiminta täysin uusin tavoin. Palkkojen suhde voittoihin on kuitenkin käännettävä päälaelleen, ettei perustulolla luoda vain uutta matalapalkkaista työvoimaa ja tueta uusia tapoja kasata vaurautta.
Maailman muuttumisesta huolimatta materiaalisista eduista kumpuavan politiikan tarpeellisuus ei ole kadonnut minnekään. Olennaista on edelleen, kenen haltuun yhteisesti tuotettu rikkaus päätyy ja minkälainen itsemääräämisoikeus ihmisillä on.
Jos nämä ovat sinulle tärkeitä asioita, käy äänestämässä numeroa 57 Helsingin vaalipiirissä.
