Mamman marinat

Eilenki kävi taas niin että neljän jäläkehen vasta menin maata.. Eihän tästä ny tu mitää ko ton pikkumiehen kanssa pitäis jaksaa ola ja touhuta. Ennen seittemää se kiekaasi ylös ja rupes soittelemaan ksylofoniansa.. =)

Sain eilen erikoista postia.... Äärettömän erikoista. Meän peten pissutus lenkki meni pipariksi.. Katoin postilaatikkoon ja sielä oli ruutupaperille kirjotettu viesti josa luki VITUN HUORA OLET HUONO ÄITI. Hmm.. Vois vaikka kuvitella että joku ei tykkää musta. Johan mie soitin pollareille äskön ja net sano et heitä paperi pois ja unoha koko asia, joo en heitä ja en unoha. Jos noita tulee lisää niin sitte käyä juttelemas asemalla. Seuraavaksi... hevosenpää???

Jos joku kuuli ison rasahduksen niin ne oli mun hermot ja ymmärrys ihmistä kohtaan jotka katos ihan sekunnissa...

Ihanaa...!!! Rakkaani rakopuoni tulee käymään kotona sunnuntaina!! On jopa torstaihin asti.. On niin ikävä että sattuu, vaikka kuinka viimeviikolla nähtiin ja oltiin...

Joo, sulhoni sai yllärinsä. Se olin mie ja pikkumies =) Menimmä junaillen sunnuntaina ja tulimma takasi keskiviikkona, koko ajan avin toivoin että junat lakkais tiistai illalla kulukemasta niin meän ei olisi tarvinnu lähteä pois Rovaniemeltä. Meillä oli niin mukavaa että ei rajaa.. Siis ihan perheen kesken ja sit lasten nukkumaanmeno ajan jälkeenkin..... kröhöm.. ei siitä sen enempää.. Maanantai meni kylällä pyöries ees taas ostoksilla ja tiistai meni koko päivä napapiirillä joulupukkia kattomassa ja poroajelullakin päästiin käymään. Kovin montaa kertaa en halua enää lähteä rollosta pois, se on niin kamalaa.. Jos sitä ihminen ihastuu johonki kaupunkiin niin sille ei voi mitää..

Mun ikävällä ja kaipuulla ei ole enää rajoja. Se on aivan oikiasti kamalaa ikävöidä ihmistä ja sen lämmintä ihoa omaa vasten. Sen omia kummallisia tapoja jotka ärsyttää joskus.....

Sulhon ylläripäivä lähestyy. Ootan sitä enemmän ko joulua. Mutta nyt en ole aiva sata varma tahtooko se sen yllärin... No jos se ei piittaa siitä ni ainahan sen voi panna takas tulemaan.. Kerranki oon saanu pidettyä itelläni mikä se ylläri on..

Ompahan sulholle menossa ylläri pylläri sunnuntaina, paljon juoksin ja soittelin asian eteen mutta lopputulos taitaa olla hälle mieluunen.. Mulle ainaski on..

Sanotaan että ikävä ja välimatka vahvistaa suhdetta, joo niin se vahvistaa.. Pitää tunnustaa. Mutta ne heikot hetken kun niitäkin vielä on. Sattuu välillä niin saatanasti ja se porajaminen se ei lopu vaikka kuinka yrittää. Kylymä kohta sänkys panee porajuttamaan, sulhon tikkaporukan näkeminen porajuttaa. Lauantaina piti jopa tunnustaa itelle että ne lapualaaset on aiva kivoja.

Lapsena sitä laski montako yötä jouluun on, mutta juuri nyt lasken öitä uuteenvuoteen. Ylkäni on tulossa käymään kotona pariksi päivää silloin ja en millään malttaisi odottaa.. Totesin eilen että mun ikäväni ei ole enää luonnollista, se on saanut ihan käsittämättömät mitat. Ei mulloo ollu ennemmin näin ikävä ketää, sillee niinku...

Mitäs sitte ko yks läskipää on tajunnu että on se oikia ihiminen vierellä? Sitä pitää näköjänsä olla erossa toisesta että tajuaa tollaset asiat.. Mistä sen sitte tietää että onko toinen yhtää samaa mieltä?