Mietinnässä tulevaisuus, mun sekä pikkukossin. Tulevaisuus näyttää tällähetkellä maalaiselämältä joka o hienoa. Asumma nottaristusmaan syrjäkylällä ja uskon että en taho sieltä mihikää. Ja jos joskus paamma heppamiehen kanssa uusioperheen pystyhyn niin se on sitte sen aijan mures. Oon haaveillu omasta hevosestaki pitkästä aikaa. Luajan kiitos mulleioo paikkaa mihin sen laittasin niin sellasta ei tuu sitte hankittua. Haaveissa semmonen karvajalaka tinkeri, ehkä se o kummikki liian lellukka. Noh se olkoon tarkemman ajankohdan harkinta.
Oon aatellu myöskin hankkia itelleni metsästyskortin ja aseluvan. Ajatus aseesta kädessä ei ollu kovin houkutteleva puolivuotta sitte mutta kun toinen pökkää toisen mukavuusalueen ulukopuolelle niin käypi mukavasti sittenkin.
Pikkukossi alottaa koulunki ens syksynä, herraie. Saas kattua kuinka käypi. Senkin ajattelun siirrän hieman myöhemmäksi.
Mutta entäs tämä oma jaksaminen? Ihan perseestä, kiitos kysymästä. Välillä on parempia päiviä ja välillä ihan perseestä. Sairaslomanki jatkoovat toukokuun loppuun. Saatana. Masennus on ihan perseestä. Väsy on perseestä ja ihimisekki o välillä ihan perseestä. Mieki oon ihan perseestä suurimman osan aikaa...