Mietiskelen täsä että mistä se mun paha olo kumpuaa, mietin mikä siihen helepottaa ja minkä takia. Pahan olon lähde on syvemmällä kuin herra romahduttaja, mutta se on niin iso osa siitä pahasta olosta ja sen aiheutumisesta. Tiedän mikä siihen auttaa, mutta se ei ole nyt vielä mahdollista, koska oma ajatukseni ei ole vielä kunnossa tai pääni.
Ahdistuskohtauksia tulee tasasta tahtia.. Onneksi voin sanoa että minulla o semmonen ystävä joka voi oikeasti sanoa ymmärtävänsä mistä puhun. Sillee aikusten oikeesti, on kokenut juuri saman asian vieläpä saman ihmisen kanssa.. Voin sanoa hänen olevan paras ystäväni. Ei meidän tarvitse herra huusta puhua, meillä on ihan asiaakin, tyttöjen juttuja, aikusten asiaa, keskusteluja viinilasin ääressä.. Puolin ja toisin keskusteluja miehistä, miesten ajatuksen juoksusta, hän puhuu musiikista, mie pikkukossista. Se tunne on erittäin outo kun toinen ymmärtää toista puolesta sanasta, ystävyyssuhteessa. Ehkä se on sitä tosi ystävyyttä.
Miten ystävää voi kiittää?
Paha oloni kumpuaa siitä kun matto vedettiin jalkojeni alta, vauhdilla. Siihen liittyy liika töiden teko, siihen liittyy läheiseni kuolema jota en ehtinyt surra kun keskityin liikaa töihin, lapseen ja äitistä huolehtimiseen että hän jaksaa elää. Myös rakkaus, joka on olemassa, jota otetaan väkisin pois ko ite oon sen verran kahajo etten tohi siitä tunteesta luopua. Murhe ja huoli pikkukossin asioista, sen sata terapeuttia per viikko. Kuka mua rakastaa, mitä se rakkaus on jos mun tuntema rakkaus ajo mun tälläseen paskaan ja tuskaan. Kuka saa mun olon tuntumaan yhtä ihanalta kuin se viime kesänä oli? Keneltä saan sen turvallisuuden olon itselleni? Onnellinen äiti on hyvä äiti.. Mutta mitä jos äiti ei ole onnellinen? Voisiko täm jo loppua?
