Räytymispäivä.

Nyt on kyllä sellaen olo että sitä tuppaa muistelemaan menneitä aikoja. Ei miehiä vaan mun isäpuoli kuoli huhtikuun 13. pv ja sen syntymäpäivä lähenee uhkaavasti ja se tuntuu nahistavan. Vielä viimevuonna kesällä ne ajo pojan kanssa ruohonleikkurilla pitkin peltua ja ajoivat volvolla. Sitä vin tuppaa olemaan niin perkeleen kova ikävä. Mun oma isä on kuollu jo aikoja sitte mutta ei se oo ikinä tuntunu näin kamalalta. Sitä tulee syyteltyä kaikkia aiva järjestäänsä et kenen vika se oli et tuomo sairastu. Ikinä se ei kipiä ollu ja jos oliki niin se vain sano et paskat vieköhön ei täs ny joura. Kerran se ampu naulapyssyllä kätensä läpitte ja totes vain että saatana tuoki tuos ja nyppäs sen naulan vain irti. Niin sata kertaa oon pidelly taskulamppua ku äiti on ottanu hitsaukses tulleita metallin paloja silmistä pois. Kaikki on taas ensimmäisiä juttuja ilman tuomoa. Pikku kossin synttärit, tuomon syntymäpäivä, joulu, uusivuosi. Tuntuu et autokin hajuaa käsihin kun tuomo aina piti mun auton kunnossa. Kävin ensimmäistä kertaa katsastamassakin auton itte tuomon kuoleman jälkeen. Nyt ei toimi lämmityslaite, tyhjäkäynti on huono ja takalasia ei saa kokonansa kiinni. Minen jaksa. Vaikka se mun luupään riepu on vanha niin silti mä oon saanu sen tuomolta lahjaksi en halua sen takia panna sitä pois. Sain tuomolta punaisen uuden kännykän lahjaksi ja se sano vain että pitää sitä olla puhelimeen sointuva auto. Minen jaksa. En.