Osallistuimme 30.5.2015 kahteen ylioppilasjuhlaan Kontiolahdella ja Sotkamossaa.
Rehtori puhui, oppilaat musisoivat ja lauloivat, lakit ja stipendit jaettiin. Yleisökin sai laulaa ja viimein päivänsankarit kukitettiin; ylioppilaat veivät kukkia sankarihaudoille.
Sen jälkeen erkaannuimme koteihin sukulaisia ja tuttuja tapaamaan. Ylioppilasjuhlat ovat iloinen aihe. Nuorille osaajille avautuu polkuja korkeakouluihin ja yliopistoihin. Vanhemmat ovat ylpeitä vuosien uurastuksesta.
Olimme Irjan ja paikallisten tuttujen kanssa lauantaina Oulussa järjestöasioissa. Oli puhetta siitä, miten nykyihmiset saadaan aktivoitua yhteisten asioiden hoitamiseen, ongelmien ratkomiseen ja palvelutoimintaan.
Paljon kuluu aikaa ja energiaa kokousteknisiin asioihin, järjestelyihin ja etenkin matkustamiseen. Olen 20 vuotta nähnyt unta työ- ja jäärjestökokousten siirtämisestä verkkoon; säästyneen ajan käyttäisimme tehokkaammin konkreettisen työn tekemiseen.
Kansalaisilla on kuitenkin tarvetta tavata toisiaan feis-to-feis, syödä lihasoppaa, kahvia ja kääretorttua. Siksi unelmani verkkokokousten yleistymisestä etenee hitaasti. On joskus on kiva tavata ihmisiä livenä. Oulussa oli hyvä tilaisuus.
Lukuisten järjestöjen ongelmana on kuitenkin jäsenistön passivoituminen. Toiminnan vetäjinä ovat yhdet ja samat henkilöt tieosuuskunnassa, kalastusseurassa, leijonissa, rotareissa, yrittäjissä, näytelmäkerhossa ja urheiluseurassa.
Ei se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että perämoottorina on hiton pieni Evinrude ja paattina valtava lotja, jolla pitäisi edetä vastavirtaan. Olemme ykilöllistyneet irti yhteiskunnasta ja odotamme vain parasta hyvinvointivaltiota ylhältä kuin variksenpoikaset pesissään.
Onko City-kansalaisilla samoja ongelmia ja miten olette yhteisöasianne ratkaisseet?
Ois kiva tietää muitten metodeista ja kokemuksista.
