Suomi elää metsässä

Suomi elää metsästä. Heikoista signaaleista päättelen, että parikymmentä vuotta kestäneen ICT-kauden jälkeen olemme palaamassa kannolle.

Kohta poimimme marjat mättäiltä, keräämme kävyt kuusista ja männyistä, otamme sienet talteen. Suolaamme kalat järvistä, laitamme korjuuseen kaiken, minkä irti saamme. Palaamme juurillemme.

Edistyksellisimmät rakentavat tonteilleen pakastimen korvikkeeksi ekoystävällisiä maakellareita. Siellä säilötään potut, porkkanat, lantut, nauriit, ryytimaan herkut, herneet, lakat, vadelmat yms.

Suomen suuret menestystarinat ovat kuihtuneet kasaan ja siksi on opittava seulomaan uutuuksia entistä pienemmällä seulakoolla.

Maailma muuttuu vinhaa vauhti, kohta robotit syövät viimeisimmätkin perusduuninpaikat. Jutta Urpilaisen demarit ovat helisemässä. Paperikoneen käyttäjät eivät enää äänestä SDP:tä.

Työväenliikkeen konkarit ovat siirtyneet perussuomalaisiin. Puheenjohtajan vaihtaminen ei auta demareita.

Vasureiden puheenjohtaja yritti nostaa imagoaan kokoomusräppäri Cheekiä mollaamalla. Sekin hanke meni pieleen, kun Cheek lahjoitti sata tonnia yksityiselle Lastensairaalalle.

Minä uskon edelleen teknologian mahdollisuuksiin, vaikka viime aikoina ei ole kuulunut muuta kuin rovion räsähtelyä, vihaisten lintujen twiittailua ja poliitikkojen soutamista ja huopailua.

Hassua sekin, että uskon Talvivaaran nousuun. Vuonna 2020 sotkamolainen nikkelijätti saattaa olla entistä paremmassa iskussa. Mutta ensin on saatava primäärikasat kuntoon, vesitase hallintaan.

Meidän on pakko tuijottaa Aasiaan ja Itään, koska muuten vientihaaviin ei tule mitään.

Kirjoitettaessa soi Finlandia