Onneksi olkoon, nelikymppinen. Olet juuri oikean ikäinen. Nauti siitä täysillä, sillä se on lyhytaikainen onni.
Pitkän ja huolellisen media-analyysini tuloksena julistan: ihanneihminen on nelikymppinen. Asia on päivänselvä.
Kuka hehkuttaa uutta suhdettaan tai ruotii uusperheongelmiaan? Kuka jakaa elämäntapamuutoksensa tuloksia ja ruokaohjeitaan? Kuka löysi itsensä reissaamalla Nepalissa tai haastoi itsensä lähiökallion jyrkänteillä?
Kuka poseeraa lehtijutussa rennossa lätsässä ja trenditossuissa, vaikka on filosofi tai kukaties ihan proffa? Kuka on herännyt keski-iän kriisiin ja vaatii oikeutta kunnollisiin rooleihin? Kuka läkähtyy ruuhkavuosiinsa? Kuka downshiftaa maalaisyhteisössä? Kuka osti kalliit liput festareille ja hengailee siellä kallis IPA-olut kourassaan?
Nelikymppinen tietenkin.
Ottakaa siis kaikki irti siitä ohikiitävästä hetkestä, jolloin olette elinkaarenne huipulla. Olette juuri oikean ikäisiä ihan kaikkeen ja teitä kuunnellaan. Kymmenen vuoden päästä saatte havaita, että teidät luokitellaan senioreiksi (whaaaat…) ja ette aavistakaan, mitä kaikkea kamalaa siitä seuraa. Teitä ei enää oteta vakavasti. Saatte pikkuhiljaa kuulla nuorison taholta vähättelevää mummottelua ja papattelua. Yritykset lähestyvät teillä vaippamainoksilla ja osteoporoosia, vaihdevuosia ja erektiöhäiriöitä torjuvilla lisäravinteillaan.
Teidät luokitellaan 50+ -ryhmään, jolta paras elämä on jo lipunut ohi ja jonka ainoa päämäärä on tehdä vanhuusvuosistaan jotenkuten siedettäviä.
Teidän oletetaan lukevan Apua tai ET-lehteä tai mitä ne mediat sitten tulevaisuudessa ovatkaan ja olevan kiinnostuneita vain ikätovereidenne tekemisistä. Kun olette siihen asti voineet toteuttaa itseännne yksilöinä, sen jälkeen olette osa ikäluokkaa, jolla oletetaan olevan samanlaiset arvot, ihanteet ja tavoitteet.
Sitten kun olette oikeasti vanhuksia, saatte parhaassa tapauksessa mediassa esittää vanhusta, joka on kuin nelikymppinen vanhuudestaan huolimatta. Vaihtoehtoisesti voitte esittää seestynyttä ja vapautunutta vanhusta, jolla on vihdoin lupa kaikkeen. Se tarkoittaa, ettei enää tarvitse esittää nelikymppistä, joka esittää kolmikymppistä.
Tosiasiassa ketkään eivät ole erilaisempia keskenään kuin viisi-kuusikymppiset.
Siinä iässä on päästy nuorempia ikäluokkia yhdistävistä asioista kuten vimmaisimmasta uraputkessa rimpuilemisesta ja lasten kasvattamisesta. On mahdollisuus toteuttaa juuri omia päämääriään.
Osan ihmisistä ovat siihen mennessä ikävä kyllä huonot ihmissuhdekokemukset, perheen huoltaminen ja työelämän myllytykset nitistäneet muutosvastarintaisiksi keski-ikäisen karikatyyreiksi, joita kiinnostaa lähinnä aamukampa eläkeelle.
Monet tylsistyvät ikääntyessään, tippuvat kelkasta tai luovuttavat. Iän karttuessa odotellaan pikkuhiljaa lapsenlapsia ja niiden viipyessä hankitaan koira tuomaan sisältöä elämään. Haaveet kutistuvat mökkipalstan kokoisiksi, parisuhde hiipuu. Myös sairaudet iskevät ja tuovat rajoituksia elämään.
Yhä useammalle käy kuitenkin ihan päinvastoin. Uusi elämänvaihe lasten lähdettyä on mahdollisuus uusiin asioihin ja ne ovat Itse kullakin erilaisia. Elämää on vielä vuosikymmeniä jäljellä vaikka mihin!
Itse koen kuuluvani noihin onnekkaisiin. Heräsin nimittäin henkiin viisikymppisenä. Nelikymppisenä olin monen asian asiantuntija, mutta en tiennyt elämästä läheskään niin paljon kuin nyt. Olin paljon rajoittuneempi ja ennakkoluuloisempi. Nyt osaan ottaa rennommin ja suhtaudun itseeni myönteisemmin.
En tietenkään tiedä mikä tauti geeneissäni tai soluissani nytkin muhii, mutta elämäni ei koskaan ole ollut parempaa kuin nyt, kuusikymppisenä. Näen myös tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia oppia ja uudistua ja keksiä lisää hauskuutta elämään.
Fyysiset rajoitukset tulevat tietenkin vastaan, mutta ne eivät häiritse läheskään yhtä paljon kuin ympäristön vähättelevä, ylimielinen tai lokeroiva suhtautuminen. Ympäristöllä tarkoitan muun muassa teitä kolmi-nelikymppisiä, joiden kanssa tykkään hengailla samoissa paikoissa. Odottakaa vain, teidänkin aikanne tulee…
Ei siis oleteta mitään iän perusteella.