Löysin koneeltani kuvauksen tavallisuuspäivästäni, jota yritin viettää yhtenä keväisenä sunnuntaina. Se oli niin tavallinen, että tekstistä tuli tosi lyhyt.

En ole ainakaan kymmeneen vuoteen ollut ihan tavallinen päivääkään. Tänään päätin yrittää kokeilla, miltä se tuntuu. Meni pieleen heti aamusta, kun nukuin melkein yhteentoista.

Päätin kompensoida tämän lähtemällä uimahalliin ja kerrankin ilman meikkiä. Siitä kun huomautellaan halleissa. Olen kuullut, että tavalliset ihmiset eivät välttämättä meikkaa esimerkiksi kauppareissua varten. Minä meikkaan joka aamu, vaikka ei olisi aikomustakaan lähteä mihinkään koko päivänä. Minä todellakin meikkaan itseäni varten.

Selviydyin muutaman korttelin matkasta hienosti, ei tullut tuttuja vastaan.

Uimahallini on Yrjönkadun uimahalli. Saunassa tajusin ihmisten jutuista, että se ei olekaan ihan tavallinen asia. Jotkut puhuivat siitä, että toivoisivat voivansa käydä siellä  useammin.

Tajuisin, että olen onnekas kun voin käydä siellä vaikka kaksi kertaa päivässä, jos huvittaa, kunhan on naisten vuoro. Yrjönkadun uimahalli kun on vähän hienompi kuin muut, oikeastaan ainutlaatuinen Suomessa. Olen kyllä käynyt ihan tavallisissakin uimahalleissa, olen jopa jopa matkustanut niihin metrolla.

Uimasta tultuani kävin Alepassa ja ostin kerrankin pelkästään ihan tavallisia asoita – Alepassa se onkin helppoa – kuten karjalanpiirakoita, jäätelöä ja vessapaperia, koska oli tulossa sukua kylään.

Tuntui kivalta kun ostoskärryissä oli ihan normiruokia ja avokadotkin olivat loppuneet. Tuli samalla säästettyä rahaa, mitä pidetään normaalina tai ainakin järkevänä. 

Tunsin olevani järkähtämätön osa tavallista suomalaista kaupunkikulttuuria. Oloni oli levollinen ja vakaa.

Oli myös normaalia keittää vieraille kahvia ja jutustella pöydän ääressä.  En polttanut melkein yhtään pikkusikaria ennen iltaa ja jätin tavallisuussyistä juomatta kello kuuden skumppani.
Kävin syömässä kiinalaisessa ravintolassa – eikö se ole melko tavallista? Söin normaaliin suomalaiseen ruoka-aikaan, viideltä, enkä suinkaan kahdeksalta, kuten yleensä. Söin dumplingseja ja jasmiiniteetä, sillä sen ravintolan listalla ei ollut oikeastaan mitään tavallisempaa. Enemmän tavallisuuspisteitä olisi saanut  esimerkiksi friteeratuista kanapalleroista.

Syömisen jälkeen sitten elokuviin. Elokuva ei ollut mikään vaihtoehtoyleisön taidepläjäys, vaan ihan tavallinen mainstream-leffa. Yleisöä oli kyllä niukanpuoleisesti, joten ehkä se ei sitten ollutkaan  niin tavallinen leffa. Tai sitten sunnuntai kello kuuden näytös ei ole kovin suosittu leffa-aika.

Kotona oli seksiä, se lienee normaalia sekin, ainakin viikonloppuisin, ellei nyt mennä  ihan yksityiskohtiin. Juuri luin Suomen Kuvalehden melkein kannesta kanteen ja join iltateen. Eikö olekin sietämättömän tavallista?

Olen ymmärtänyt, että sunnuntaisin toivutaan krapulasta ja maataan kotisohvalla koomassa televisiota tuijottaen kaljatölkin kanssa. Näin tavalliseen en kyllä mitenkään pysty, sillä en omista verkkareita eikä televisiokaan ole samassa huoneessa kun sohvani, jonka päällä ei oikeastaan pysty löhöilemään. 

Nyt kello on jo melkein yksitoista illalla, joten katson selvittäneeni tavallisuuspäiväni arvosanalla kahdeksan. Sehän on aika tavallinen arvosana, vai kuinka?