Maria Ohisalo

Yhdessä asuminen on kasvattanut suosiotaan, mutta yhteisöllistä asumista tukeva asuntotuotanto on Helsingissä edelleen melko harvinaista. Suomen 100-vuotisjuhlan teemana on Yhdessä. Ehdotamme yhteisöllisen asumisen teemavuotta. Yhteisöllistä asumista voisi toteuttaa kaikissa asumismuodoissa, myös vuokra-asuntotuotannossa. Helsinki voisi olla tässä edelläkävijä.

Eläkeyhtiö Ilmarisen tekemä tuore Asuminen ja yhteisöllisyys -tutkimus kartoitti, millaisia toiveita ikääntyvillä on asumisensa suhteen ja miten he suhtautuvat yhteisöllisyyteen. Tutkimuksen mukaan joka kolmas vanhuuseläkkeelle siirtyvä on kiinnostunut yhteisöllisestä asumisesta. Eniten yhteisöllisessä asumisessa kiinnostivat turvallisuus ja arjen apu, kohtuullinen hinta ja palvelut sekä seura.

Tutkimuksen tulokset ovat mielenkiintoisia. Yhteisöllinen asumisesta oli kiinnostunut joka toinen pääkaupunkiseudulla asuva nainen. Naiset asuvat miehiä useammin kerrostalossa, kaupungissa ja yksin. Helsingissä lähes puolet asuntokunnista on yhden hengen kotitalouksia. Yksin asuminen on paitsi vapautta, myös osalle taloudellinen riski ja riski yksinäisyydelle. Esimerkiksi kotihoidon asiakkaiden tiedetään kärsivän erityisesti yksinäisyydestä.

Yhteisöllisessä asumisessa eniten kiinnostivat turvallinen ja esteetön asuminen, mahdollisuus saada apua arkeen, kohtuuhintaisuus, yhteinen harrastustoiminta ja arjen tekeminen sekä mahdollisuus hankkia porukalla elämiseen ja vaikka terveydenhoitoon liittyviä palveluja. Monien haaveena oli asunto, jossa voi olla omassa rauhassaan, mutta myös muiden kanssa. Ruotsissa tällaiset opiskelija-asunnot ovat hyvin tyypillisiä - miksi näitä ei voisi olla myös meillä ja muillekin kuin vain opiskelijoille?

Yhdessä tekeminen saa ihmiset liikkeelle kotisohvilta, tutustumaan toisiinsa ja kokeilemaan uusia asioita. Yhteisöllinen asuntotuotanto voisi edistää eri sukupolvien asumista yhdessä. Setlementtiasunnot on harvoja asuntorakennuttajia, joka on edistänyt yhteisöllistä asuntotuotantoa ja yhteisöllistä asumista Suomessa. Nuoret ja ikäihmiset ovat asuneet yhdessä Helsingin Nuorisotoimen Oman Muotoinen Koti -hankkeessa. Oranssin nuoret ovat kunnostaneet vanhoja rakennuksia yhteisasunnoiksi. Seniorit ovat rakentaneet oman Loppukiri -talon Arabianrantaan. Keinoja on, tarvitaan politiikkaa, joka toteuttaa ne.

Maria Ohisalo, köyhyystutkija ja Vihreiden varapuheenjohtaja, ehdolla Helsingissä kuntavaaleissa numerolla 694

Vesa Peipinen, nuorisotutkija ja Helsingin asuntolautakunnan Vihreä puheenjohtaja, ehdolla Helsingissä kuntavaaleissa numerolla 699.

Lähteet:
http://www.yhteisoasuminen.fi/
https://www.ilmarinen.fi/uutishuone/arkisto/2017/yhteisollinen-asuminen-kiinnostaa-joka-kolmatta-ikaantyvaa/
https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/asla/tuloksia

(Ironinen) Kiitos Väestöliitolle blogauksesta, jossa asiantuntija kertoo kaiken sen ajan, jolloin sinkku ei etsi parisuhdetta olevan nolla-aikaa. Sinkkuus nähdään poikkeuksetta puutteellisena tilana, jossa aktiivinen pyrkimys on kohti parisuhdetta ja ennen parisuhdetta sinkun velvollisuus on etsiä itselleen kumppania. Harva sinkku tavoittelee koko loppuelämänsä viettämistä itsekseen, mutta on heitäkin, jopa enemmän kuin maassamme ruotsinkielisiä. On alentavaa ajatella, että sinkkujen elämän merkityksellisin asia olisi parisuhteen etsiminen. On hyvä muistaa, että harvat määrittelevät itsensä ja ajankäyttönsä ensisijaisesti parisuhteen ja sen puuttumisen kautta, vaan elämän tärkeät ja ajankohtaiset asiat voivat löytyä aivan muualta. Samalla kun parisuhde asetetaan yhteiskunnassa jalustalle, unohdetaan helposti, että perinteinen yksiavioinen heterosuhde ei ole kaikille oma.

Olen kohta 30-vuotias yksin asuva helsinkiläinen – lajissani siis hyvin tyypillinen. Kaikkiaan meitä yksin asuvia on Suomessa miljoona. Miesten kaikissa ikäluokissa yksinasuvia on vähintään viidennes ja yksinasuminen lisääntyy miehillä ja naisilla heti uudestaan 40 ikävuodesta lähtien. Sinkkuja säälivät blogaajat unohtavat usein sen, että yksin asuva ei välttämättä ole sinkku ja sinkku taas saattaa asua yhdessä muiden kanssa. Yksin asuminen on monelle mieluinen valinta ja osalle pakkovalinta. Osalle se tarkoittaa yksinäisyyttä. Sinkut kuitenkin helposti leimataan villeiksi ja vapaiksi, hyvin toimeentuleviksi kaupunkilaisiksi sinkkubileissä hyppääjiksi, vaikka tosiasiassa yksin asuvia ja eläviä on kaikenikäisissä, kaikissa tuloluokissa ja kaikkialla maassa.

Niin kauan kun puhutaan sinkuista, ei tehdä politiikkaa. Jos sinkut ovat julkisuudessa vain viihdeohjelmien puolisonmetsästäjiä, kukaan ei tule menneeksi ilmiössä pintaa syvemmälle. Politiikalla pitää helpottaa köyhyysriskissä elävien yksin asuvien tilannetta ja luoda väyliä ulos yksinäisyydestä. Yksin asuvien asemaa pitää parantaa tukemalla pienten ja kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa. Samoin on aika yhdenvertaistaa lainsäädäntöä, joka nykyisellään kohtelee yksin asuvia epätasa-arvoisesti yhdessä asuviin verrattuna: kotitalousvähennyksen tulisi olla kotitalouskohtainen, ei henkilökohtainen, isien pitäisi saada isyyspäivärahansa, vaikka eivät asuisi lapsen äidin kanssa yhdessä ja niin edelleen. Yksinäisyyteen voidaan vaikuttaa järjestämällä asumista, palveluita ja julkisia tiloja niin, että ihmiset pääsisivät nykyistä paremmin kohtaamaan toisiaan.

Ei pidä unohtaa, että yksinäisyyden taustalla on usein kokemus eriarvoisuudesta. Siihen kokemukseen vaikutetaan parhaiten tekemällä tuloeroja tasaavaa politiikkaa ja mahdollistamalla kaikille asunto ja perusturva, jotka kannattelevat ja mahdollistavat ihmisten itsensä toteuttamisen. Lain pitää kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti oli ihminen sitten päättänyt asua yksin tai viettää elämänsä sitoutumatta parisuhteeseen. Kukin tavallaan ja laki kaikkien puolesta.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!