Maria Ohisalo

Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin on sanottu olevan parasta, mitä moderni yhteiskunta on erityisesti naisille tarjonnut: se on mahdollistanut naisille omaehtoisia elämänmalleja ja se tukee naisten näkyvyyttä ja kuuluvuutta julkisilla elämänalueilla. Pohjoismaissa naisten palkkatyöstä ja erityisesti palkkatyöstä julkisen sektorin hoivatöissä on tullut tietynlainen rakenteellinen pakko.

Kun maamme hallitusta kasaavan perusporvarihallituksen yhteinen sanoma Smolnasta kuuluu, että ”Suomi on jäänyt hyvinvointi­yhteiskunnan vangiksi”, alkaa pientä ihmistä kylmätä. Sopeutustarpeeksi ilmoitetut luvut ovat kovempia, kuin mitä hallituspuolueiden vaaliohjelmat lupasivat ja aiemmasta tiedämme, että leikkausten on tapana kohdentua rajuimmin niille, joilla menee jo ennestään huonommin.

Viime vuodet suomalaisiin on istutettu järjestelmällisesti leikkaustalkoiden henkeä. Meille on uskoteltu, että velan ja troikan pelko ovat peloista suurimpia, vaikka samaan aikaan tikittää köyhyyspommi, jonka annetaan räjähtää heikoimpia haavoittaen. Esimerkiksi Euroopan neuvoston esittämään kritiikkiin maamme perusturvan tason riittämättömyydestä ei ole suhtauduttu lainkaan yhtä suurella tunteella.

Miksi ei? Yhdeksi vastaukseksi voi tarjota sitä, että perusturvan varassa elävien ääni ei nykypolitiikassa kuulu, harva pitkäaikaistyötön pääsee eduskuntaan päättämään näistä asioista. Monella kansanedustajalla ei ole mitään omakohtaista kokemusta niukkuudesta. Sosiaalinen etäisyys päättäjien ja huono-osaisten välillä on kasvanut. Sosiaalipoliittinen retoriikka taas jää helposti talouden lainalaisuuksina esitetyn argumentaation taakse ja talouspoliittisissa puheenvuoroissa kuuluu lähinnä miesten ääni.

Keskustan Juha Sipilä on jo pidemmän aikaa kertonut, kuinka julkinen sektori on täynnä turhia töitä. Samoin on tehnyt Kokoomus verhoten puhetta normitalkoiksi. Sipilä ja puolueensa puhuvat myös muun muassa siitä, kuinka kotihoidontuki täytyy säilyttää ja kuinka perheiden pitää voida päättää itse, kuinka lapsiaan hoivaavat. Perheet päättävät kuitenkin usein, että paremmin palkattu puoliso (mies) menee töihin ja usein rakenteellisista syistä huonommin palkattu nainen jää kotiin. Tuesta 97 prosenttia käyttävät naiset. [1] Kyse ei ole enää yksilön valinnoista, vaan rakenteellisesta eriarvoisuudesta.

Sukupuolikriisi ja talouskriisin sukupuolivaikutukset

Jo 1990-luvulla vallitsi puhe ”paisuneesta julkisesta sektorista”, jonka saattoi eräiden teoreetikkojen (mm. Julkunen, Hirdman) mukaan nähdä hyvinvointivaltion kriisinä, ja samalla oireena kasvavasta sukupuolikriisistä: valtiosta oli jo tuolloin tullut monen mielestä liian naisystävällinen jopa pohjoismaisen yhteiskunnan toimintatavalle. Jo tuolloin puhuttiin, kuinka ison osan julkisen sektorin töistä voisi tehdä kotona, halvemmalla ja vähemmän ammattimaisesti. Todellisuudessa Suomen julkinen talous ei ole niin suuri tai ”paisunut” kuin meille on viimeisten vuosien aikana uskoteltu. Suomen nettososiaalimenot ovat OECD-maiden keskitasoa.

Talouskriisi ja sen hoitokeinojen vaikutukset kohdistuvat eri tavoin eri sukupuolten edustajiin. Suomalaiset työmarkkinat ovat EU:n neljänneksi sukupuolittuneimmat, miesten ja naisten asema työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa on erilainen. Miehet ja naiset työskentelevät eri aloilla ja erilaisissa työsuhteissa (mm. osa- ja määräaikaisuudet kasautuvat naisille), käyttävät yhteiskunnan palveluita eri tavoin ja jakavat vastuun lasten hoidosta epätasa-arvoisesti. Naisista työskentelee julkisella sektorilla yli kaksi viidesosaa (41 %), kun miesten osuus on 16 prosenttia. Vastaavasti yksityinen sektori työllistää miehiä enemmän kuin naisia. Miehistä on yksityisellä sektorilla palkansaajina seitsemän kymmenestä, naisista puolet. [2] Miehistä toimii yrittäjinä 14 prosenttia ja naisista seitsemän prosenttia. Julkisen sektorin leikkaukset tuntuvat isosti esimerkiksi kunnissa, joiden työntekijöistä lähes neljä viidestä on naisia.

Kirjoitin joulukuussa 2014 Sipilän, Soinin ja Stubbin tulevan Suomelle kalliiksi. Tällä viittasin siihen, että jatkuva kasvua ja työllisyyttä tavoitteleva politiikka ei ole pystynyt turvaamaan kaikkien hyvinvointia [3]. OECD on vastikään painottanut, kuinka eriarvoistuminen haittaa talouskasvua, se maksaa ja sosiologi Göran Therbornia lainaten, se tappaa.

Politiikasta on tullut pilitiikkaa ja ylipäätään työn alla oleva porvarihallituksen ohjelma lupaa kylmää kyytiä muille kuin keski-ikäisille valkoisille kokopäivätyötä tekeville hyvätuloisille heteromiehille.

Viitteet

1. https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/perhevapaatutkimus/tilastotietoa-perhevapaiden-kaytosta

2. http://www.tilastokeskus.fi/til/tyokay/2009/04/tyokay_2009_04_2011-11-28_kat_001_fi.html

3. Vaikka valtaosalla suomalaisista menee paremmin kuin koskaan aiemmin, on samalla osa pudonnut tai pudotettu täysin ”yhteiseksi” kuvatusta veneestä: Hyvinvointivaltio-Suomessa köyhyys- ja syrjäytymisuhan alaisia on määritelmistä riippuen satoja tuhansia, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 900 000. Noin 15 prosenttia lapsista elää köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa. Yli 20 000 ihmistä jonottaa leipäjonoissa ja yli 30 000 nuorta on rekisterien ulkopuolella, ei siis edes työttöminä työnhakijoina. Maassamme on yli 7 500 yksin elävää asunnotonta ja 420 asunnotonta perhettä.

(Julkaistu 19.5.2015 Feministien vuoro -blogissa)

Olen ollut mukana Vihreiden toiminnassa viimeiset seitsemän vuotta. Olen parin viime vuoden aikana pitänyt niin eurovaalikampanjani kuin nyt eduskuntavaalikampanjanikin keskeisimpänä sanomana köyhyyden torjuntaa. Näissä eduskuntavaaleissa olen tiivistänyt kampanjani viestin sloganiin #StopKöyhyys.

Viesti kiteyttää sen mitä olen vuosia tutkijana, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajanasekä kunta- ja kirkkopäättäjänä tehnyt. Olen puhunut köyhyyden torjunnan merkityksellisyydestä niin sosiaalisesti, ekologisesti kuin taloudellisestikin, olen nostanut esiin yksin asuvien aseman parantamiseen liittyviä keinoja ja vaatinut toimia työelämän tasa-arvon parantamiseksi. Eriarvoistumisen vaikutuksista esimerkiksi Suomen talouskasvulle on puhunut jo kansainvälinen talousorganisaatio OECD:kin: olemme menettäneet 10 prosenttiyksikköä talouskasvustamme viime vuosikymmeninä, koska eriarvoistumista ei ole saatu kuriin. Köyhyyden torjunta ei siis ole mitään pehmeää politiikkaa, se on mitä keskeisin tavoite myös taloudellisen kestävyyden turvaamisessa.

Sosiaalipoliitikkona ja köyhyystutkijana olen ollut mukana hankkeissa, joissa on pyritty vähentämään pitkäaikaisasunnottomuutta, nuorten syrjäyttämistä ja parantamaan leipäjonoissa käyvien ihmisten hyvinvointia. Väitöskirjani aineistona on lähes 3500 lomakekyselyä, jotka olemme yhdessä tutkimustiimin kanssa keränneet ympäri maata. Lue lisää joulukuussa julkaistusta raportista. Vaikka leipäjonojen köyhyys on ollut läsnä suomalaisessa yhteiskunnassa jo 1990-luvun lamasta lähtien, ei siitä ole tähän asti ollut kattavaa tietoa. Nyt on ja se tieto pitää muuttaa konkreettisiksi köyhyyden poistamiseen tähtääviksi toimiksi. Sitä työtä haluan Arkadianmäellä tehdä liittyi se sitten asumisesta johtuvaan köyhyyteen meillä Suomessa tai maailman nälänhädässä eläviin ihmisiin. Tarvitsemme niin perustuloa, kuin palveluiden parempaa saavutettavuutta, ennaltaehkäisyä ja moniammatillista apua heikossa asemassa oleville.

Olen pitänyt jo vuosia esillä yksin asuvien aseman parantamista poliittisena tavoitteena. Yksin asuvia on Suomessa yli miljoona. Kyse ei ole mistään marginaalisesta joukosta ja perinteisen perhepoliittisen puheen rinnalle tarvitaan myös yksin asuvien ääni. Helsingin kaupunki on ottanut asiassa ensimmäisiä askelia ja tätä työtä täytyy jalkauttaa myös eduskuntaan. Yksin asuvien määrän kasvaessa meidän pitää arvioida uudelleen yksin asumiseen liittyvä sosiaalinen riski, asuntopolitiikan mahdollisuudet, poistaa veropolitiikan yksin asuvia syrjivät rakenteet ja pohtia sosiaaliturvan uudistuksia myös yksin asuvien näkökulmasta. Yhden aikuisen kotitalouksista yksinhuoltajaperheiden köyhyyden lievittäminen olisi keskeistä.

Työelämän tasa-arvo ei ole vain hyvien aikojen herkkua, vaan tarvitsemme konkreettisia toimenpiteitä nyt mahdollistaaksemme nuorten naisten korkeamman työllisyysasteen, jakaaksemme hoivataakkaa vanhempien kesken ja hoivan kustannuksia työnantajien kesken sekä vastataksemme keski-ikäisten miesten nousseeseen työttömyyteen, vain mainitakseni muutamia esimerkkejä. Ummehtuneet sukupuolinormit ovat taustasyy muun muassa sille, että Suomen työmarkkinat ovat EU:n neljänneksi sukupuolittuneet. Jätämme potentiaalia käyttämättä, jos ihmisillä ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia edetä elämässään. Olen kirjoittanut keinoista parantaa tilannetta.

Älä nuku, vaadi poliitikoilta enemmän köyhyyden torjumiseksi. Se on niin talouden kuin ympäristönkin kannalta elintärkeää: hyvinvoiva ihminen pystyy pitämään paremmin huolta myös ympäristöstään. Hukkaamme maailman resursseja sillä, että osa ihmisistä yöpyy taivasalla ja kuolee nälkään tai että Suomessa työmarkkinoilla ei hyödynnetä eri sukupuolten osaamista, koska olemme rakentaneet lasikattoja ja muureja etenemiselle. Hukkaamme resursseja, jos työn vastaanottaminen ei aina kannata.

Nyt jos koskaan, nostetaan köyhyyden torjunta politiikan tärkeimmäksi tehtäväksi. Minua voi äänestää sunnuntaina Helsingissä numerolla 77. Mukaasi tarvitset vain henkilöllisyystodistuksen. Äänestyspaikkasi voit selvittää täältä.