Maria Ohisalo

Yhdessä asuminen on kasvattanut suosiotaan, mutta yhteisöllistä asumista tukeva asuntotuotanto on Helsingissä edelleen melko harvinaista. Suomen 100-vuotisjuhlan teemana on Yhdessä. Ehdotamme yhteisöllisen asumisen teemavuotta. Yhteisöllistä asumista voisi toteuttaa kaikissa asumismuodoissa, myös vuokra-asuntotuotannossa. Helsinki voisi olla tässä edelläkävijä.

Eläkeyhtiö Ilmarisen tekemä tuore Asuminen ja yhteisöllisyys -tutkimus kartoitti, millaisia toiveita ikääntyvillä on asumisensa suhteen ja miten he suhtautuvat yhteisöllisyyteen. Tutkimuksen mukaan joka kolmas vanhuuseläkkeelle siirtyvä on kiinnostunut yhteisöllisestä asumisesta. Eniten yhteisöllisessä asumisessa kiinnostivat turvallisuus ja arjen apu, kohtuullinen hinta ja palvelut sekä seura.

Tutkimuksen tulokset ovat mielenkiintoisia. Yhteisöllinen asumisesta oli kiinnostunut joka toinen pääkaupunkiseudulla asuva nainen. Naiset asuvat miehiä useammin kerrostalossa, kaupungissa ja yksin. Helsingissä lähes puolet asuntokunnista on yhden hengen kotitalouksia. Yksin asuminen on paitsi vapautta, myös osalle taloudellinen riski ja riski yksinäisyydelle. Esimerkiksi kotihoidon asiakkaiden tiedetään kärsivän erityisesti yksinäisyydestä.

Yhteisöllisessä asumisessa eniten kiinnostivat turvallinen ja esteetön asuminen, mahdollisuus saada apua arkeen, kohtuuhintaisuus, yhteinen harrastustoiminta ja arjen tekeminen sekä mahdollisuus hankkia porukalla elämiseen ja vaikka terveydenhoitoon liittyviä palveluja. Monien haaveena oli asunto, jossa voi olla omassa rauhassaan, mutta myös muiden kanssa. Ruotsissa tällaiset opiskelija-asunnot ovat hyvin tyypillisiä - miksi näitä ei voisi olla myös meillä ja muillekin kuin vain opiskelijoille?

Yhdessä tekeminen saa ihmiset liikkeelle kotisohvilta, tutustumaan toisiinsa ja kokeilemaan uusia asioita. Yhteisöllinen asuntotuotanto voisi edistää eri sukupolvien asumista yhdessä. Setlementtiasunnot on harvoja asuntorakennuttajia, joka on edistänyt yhteisöllistä asuntotuotantoa ja yhteisöllistä asumista Suomessa. Nuoret ja ikäihmiset ovat asuneet yhdessä Helsingin Nuorisotoimen Oman Muotoinen Koti -hankkeessa. Oranssin nuoret ovat kunnostaneet vanhoja rakennuksia yhteisasunnoiksi. Seniorit ovat rakentaneet oman Loppukiri -talon Arabianrantaan. Keinoja on, tarvitaan politiikkaa, joka toteuttaa ne.

Maria Ohisalo, köyhyystutkija ja Vihreiden varapuheenjohtaja, ehdolla Helsingissä kuntavaaleissa numerolla 694

Vesa Peipinen, nuorisotutkija ja Helsingin asuntolautakunnan Vihreä puheenjohtaja, ehdolla Helsingissä kuntavaaleissa numerolla 699.

Lähteet:
http://www.yhteisoasuminen.fi/
https://www.ilmarinen.fi/uutishuone/arkisto/2017/yhteisollinen-asuminen-kiinnostaa-joka-kolmatta-ikaantyvaa/
https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/asla/tuloksia

Olen ollut mukana Vihreiden toiminnassa viimeiset seitsemän vuotta. Olen parin viime vuoden aikana pitänyt niin eurovaalikampanjani kuin nyt eduskuntavaalikampanjanikin keskeisimpänä sanomana köyhyyden torjuntaa. Näissä eduskuntavaaleissa olen tiivistänyt kampanjani viestin sloganiin #StopKöyhyys.

Viesti kiteyttää sen mitä olen vuosia tutkijana, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajanasekä kunta- ja kirkkopäättäjänä tehnyt. Olen puhunut köyhyyden torjunnan merkityksellisyydestä niin sosiaalisesti, ekologisesti kuin taloudellisestikin, olen nostanut esiin yksin asuvien aseman parantamiseen liittyviä keinoja ja vaatinut toimia työelämän tasa-arvon parantamiseksi. Eriarvoistumisen vaikutuksista esimerkiksi Suomen talouskasvulle on puhunut jo kansainvälinen talousorganisaatio OECD:kin: olemme menettäneet 10 prosenttiyksikköä talouskasvustamme viime vuosikymmeninä, koska eriarvoistumista ei ole saatu kuriin. Köyhyyden torjunta ei siis ole mitään pehmeää politiikkaa, se on mitä keskeisin tavoite myös taloudellisen kestävyyden turvaamisessa.

Sosiaalipoliitikkona ja köyhyystutkijana olen ollut mukana hankkeissa, joissa on pyritty vähentämään pitkäaikaisasunnottomuutta, nuorten syrjäyttämistä ja parantamaan leipäjonoissa käyvien ihmisten hyvinvointia. Väitöskirjani aineistona on lähes 3500 lomakekyselyä, jotka olemme yhdessä tutkimustiimin kanssa keränneet ympäri maata. Lue lisää joulukuussa julkaistusta raportista. Vaikka leipäjonojen köyhyys on ollut läsnä suomalaisessa yhteiskunnassa jo 1990-luvun lamasta lähtien, ei siitä ole tähän asti ollut kattavaa tietoa. Nyt on ja se tieto pitää muuttaa konkreettisiksi köyhyyden poistamiseen tähtääviksi toimiksi. Sitä työtä haluan Arkadianmäellä tehdä liittyi se sitten asumisesta johtuvaan köyhyyteen meillä Suomessa tai maailman nälänhädässä eläviin ihmisiin. Tarvitsemme niin perustuloa, kuin palveluiden parempaa saavutettavuutta, ennaltaehkäisyä ja moniammatillista apua heikossa asemassa oleville.

Olen pitänyt jo vuosia esillä yksin asuvien aseman parantamista poliittisena tavoitteena. Yksin asuvia on Suomessa yli miljoona. Kyse ei ole mistään marginaalisesta joukosta ja perinteisen perhepoliittisen puheen rinnalle tarvitaan myös yksin asuvien ääni. Helsingin kaupunki on ottanut asiassa ensimmäisiä askelia ja tätä työtä täytyy jalkauttaa myös eduskuntaan. Yksin asuvien määrän kasvaessa meidän pitää arvioida uudelleen yksin asumiseen liittyvä sosiaalinen riski, asuntopolitiikan mahdollisuudet, poistaa veropolitiikan yksin asuvia syrjivät rakenteet ja pohtia sosiaaliturvan uudistuksia myös yksin asuvien näkökulmasta. Yhden aikuisen kotitalouksista yksinhuoltajaperheiden köyhyyden lievittäminen olisi keskeistä.

Työelämän tasa-arvo ei ole vain hyvien aikojen herkkua, vaan tarvitsemme konkreettisia toimenpiteitä nyt mahdollistaaksemme nuorten naisten korkeamman työllisyysasteen, jakaaksemme hoivataakkaa vanhempien kesken ja hoivan kustannuksia työnantajien kesken sekä vastataksemme keski-ikäisten miesten nousseeseen työttömyyteen, vain mainitakseni muutamia esimerkkejä. Ummehtuneet sukupuolinormit ovat taustasyy muun muassa sille, että Suomen työmarkkinat ovat EU:n neljänneksi sukupuolittuneet. Jätämme potentiaalia käyttämättä, jos ihmisillä ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia edetä elämässään. Olen kirjoittanut keinoista parantaa tilannetta.

Älä nuku, vaadi poliitikoilta enemmän köyhyyden torjumiseksi. Se on niin talouden kuin ympäristönkin kannalta elintärkeää: hyvinvoiva ihminen pystyy pitämään paremmin huolta myös ympäristöstään. Hukkaamme maailman resursseja sillä, että osa ihmisistä yöpyy taivasalla ja kuolee nälkään tai että Suomessa työmarkkinoilla ei hyödynnetä eri sukupuolten osaamista, koska olemme rakentaneet lasikattoja ja muureja etenemiselle. Hukkaamme resursseja, jos työn vastaanottaminen ei aina kannata.

Nyt jos koskaan, nostetaan köyhyyden torjunta politiikan tärkeimmäksi tehtäväksi. Minua voi äänestää sunnuntaina Helsingissä numerolla 77. Mukaasi tarvitset vain henkilöllisyystodistuksen. Äänestyspaikkasi voit selvittää täältä.

Viime viikolla kotimatkallani autoin itselleni tuntemattoman naapurin rouvan kotiinsa lähitaloon. Kertomansa mukaan hän oli maannut kolme päivää kuumeessa yksin kotonaan. Kun jääkaappi alkoi näyttää tyhjältä, oli ollut pakko lähteä kauppaan. Kauppa ei ole kaukana, mutta rouvan voimat olivat loppuneet kesken kotiinpaluumatkan. Hän asui kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Muutama kymmenen porrasta ei hyvin liikkuvalle ole mikään ongelma, mutta nämä portaat me kävelimme yhdessä ja yhtään enempää portaita ei rouva olisi jaksanut.

Aikoina, jolloin heikkenevä huoltosuhde ja valtiontalouden kestävyysvaje tuntuvat oikeuttavan lähes kaikesta leikkaamisen, on myös esteettömyys kysymys, josta eduskuntavaaliehdokkaitakin tentataan usein jokseenkin näin: Pitäisikö asuntorakentamisessa höllentää esteettömyysvaatimuksia, jotta rakentamisen kulut pidettäisiin maltillisempina?

Oma vastaukseni kysymykseen lähtee yhdenvertaisuudesta: Onko oikein, että rakentaessamme suljemme jo lähtökohtaisesti osalta ihmisistä pois mahdollisuuden vapaasti valita asuinpaikkaansa? Tässä vauhdilla ikääntyvässä yhteiskunnassamme jokainen meistä lienee jonain päivänä niitä naapurinrouvia ja -pappoja, jotka ovat kotiensa vankeina, jos emme ajattele esteettömyyskysymyksiä nyt. Osa ihmisistä ei koskaan pääse liikkumaan ilman apuvälineitä, silti heillä pitäisi olla yhtäläinen oikeus asumisvalintoihin kuin muillakin.

Toinen osa kysymyksestä liittyy kustannuksiin. Esteettömyys maksaa paljon vähemmän kuin yleensä annetaan ymmärtää: 30-60 euroa neliöltä. Jos emme rakenna esteettömiä asuntoja, liikuntakyvyn heikentyessä iän myötä tai muusta syystä, ihmiset eivät pysty itsenäiseen elämään. Tämä tarkoittaa entistä suurempia kuluja kotiin tuotavista palveluista. Laitoshoito taas on kallista ja jo muutaman kuukauden pidempään kotona asuminen tuo säästöä. Yleensä puheissa korostuu vain esteettömyyden hinta nyt, ei tulevaisuudessa. Asuntojen korjaaminen ja hissien rakentaminen jälkeenpäin on huomattavasti kalliimpaa.

Suomessa on miljoonan esteettömän asunnon tarve, eikä esteellisiä enää pidä rakentaa, niitä tässä maassa on jo riittämiin.

Esteettömyys on ihmisoikeus ja se on myös edellytys useiden muiden ihmisoikeuksien toteutumiselle. Lainsäätäjän ja kaavoittajan pitää asettaa ihmiset samalle viivalle eikä syrjiä.

Invalidiliiton, Kynnyksen ja Näkövammaisten Keskusliiton yhteinen Vammainen vaalikone on avattu, käy katsomassa ehdokkaiden näkemyksiä.

Olen pidemmän aikaa kirjoittanut ja puhunut siitä, kuinka yksin asumista ei suomalaisessa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa oikein ole osattu politisoida. On puhuttu sinkuista, yksin elävistä, yksin asujista, yksinäisistä, kaikista sekaisin ja vailla päämäärää. Näin ollen ei myöskään ole harjoitettu politiikkaa, joka torjuisi yksin asumiseen liittyviä sosiaalisia riskejä.

Helsingin kaupunginhallitus on 16.3.2015 tehnyt vuoden 2016 talousarvioehdotuksen raamista päättäessään seuraavan kirjauksen:

“Eriarvoisuuden torjumiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi kaupunginhallitukselle tuodaan vuoden 2015 aikana selvitys perheettömien yksinasuvien yli 100 000 helsinkiläisen sosiaalisesta asemasta ja keinoista sen kohentamisesta. Yksinasuvien tarpeet on huomioitava asuntopolitiikassa.”

Suomessa on yli miljoona yksin asuvaa. Helsingissä yhden hengen kotitalouksia on yli puolet asuntokunnista. Helsingin kuntapolitiikassa on nyt otettu ainakin askel kohti yksin asumisen politisoimista, yksin asuvat on perheiden ohella nostettu politiikan ytimeen. Tämä on tärkeä kirjaus, joka tarvitsee ympärilleen konkretiaa. Kuntatasolle keskeisintä on juurikin asuntopolitiikka: kaavoituksella täytyy rakentaa kaupunkia tiiviisti ja tuottaa pieniä ja kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja mahdollistaa myös yhteisöllisen asumisen muotoja, asuntoja, joissa oman oven saa aina kiinni, mutta keittiössä ja muissa yhteisissä tiloissa voi kohdata muita. Yksin asuminen on osalle oma valinta ja osalle pakkovalinta, osalle se on se juuri oikea tapa asua ja osa on jäänyt vasten tahtoaan asumaan yksin.

Yksin asuminen on kuitenkin osalle ihmisistä köyhyys- ja hyvinvointiriski. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yksin asuvat kärsivät useista erilaisista hyvinvoinnin puutteista, kun heitä verrataan muissa kotitaloustyypeissä asuviin.

Odotan innolla eduskuntavaaleja ja sitä, että kysymys saadaan politisoitua myös valtion tasolla. Myös muiden kuntien kannattaa nyt ottaa esimerkkiä pääkaupungista, miljoona ihmistä ovat tämän ansainneet.