Hei vaan.

Olen ollut asiakaspalvelualalla viisi vuotta ja kaupan tätinä olen toiminut muutaman kuukauden. Näen siis ihmisiä paljon työvuoroni aikana ja palvellessani teen samalla havaintoja asiakkaista. Vaikka suurin osa asiakkaista ovat mukavia tai peräti todella mukavia, aina kassalleni tulee ne muutamat, jotka hämmentävät minua epäkohteliaisuudellaan. Jotkut asiakkaat eivät vastaa tervehdykseeni. Tämä asia on tietenkin hyvin pieni ongelma koko universumissamme, mutta minua tämä ärsyttää todella paljon. Siis TODELLA PALJON. Itse en voisi ikinä olla moikkaamatta myyjää tai ylipäätänsä ketään, joka palvelee minua. Oikeastaan luulen tervehtiväni aina, jos joku tervehtii minua. Ihan sama missä ja kuka. Mutta varsinkin, jos menen kassalle maksamaan ostokseni ja myyjä ottaa minuun katsekontaktin ja sanoo iloisesti hei tai moi, en voisi olla vastaamatta. Miksi olisin? Näin kuitenkin jotkut ihmiset toimivat. Yleensä nämä samat kaverit jättävät myös kiittämättä, tai jos mahdollista, eivät puhu ollenkaan mitään kassalla olo aikana. Se on mielestäni outoa ja ennen kaikkea epäkohteliasta. Raivoni kiehahtaa aina, kun iloiseen tervehdykseeni vastataan ”sininen lm” tai pelkällä hiljaisuudella. Vaikka olenkin ”vain kassatyttö”, minua ei tarvitse komentaa kuin koiraa. Vai tarvitseeko? Meille kassatyypeille on kuitenkin helppo purkaa omaa huonoa oloa ja elämäänsä, mutta ehkä joku yrittää myös kohottaa omaa itsetuntoaan. Ehkä joku tuntee ylemyyden tunnetta, kun tietää saavansa sen mitä haluaa, vaikka olisi kuinka inhottava kaupankassalle. Voisiko olla niin? Vai onko heillä vain huono päivä? Vai kiinnittävätkö he itse ollenkaan tähän huomiota? Ehkä heiltä puuttuu kotikasvatus ja käytöstavat? Tai ehkä he ovat vain ärsyttäviä ihmisiä.

Asiakaspalvelu on mielestäni mielenkiintoinen laji. Vaikka välillä kohtaankin niitä vähemmän mukavia asiakkaita, pidän silti asiakaspalvelussa olemisesta. Erilaisten ihmisten kohtaaminen on hienoa ja tilannetaju sekä pelisilmä kehittyy koko ajan. Mielestäni tutustun itse itseenikin asiakaspalvelutilanteissa. Näen kuinka reagoin eri tilanteisiin ja toisaalta, kuinka ehkä haluaisin reagoida joihinkin tilanteisiin. Varsinkin hankalissa tilanteissa tämä näkyy: Jos asiakas suuttuu (aiheesta tai aiheetta) hänellä on kaikki aseet käytettävissä. Hän voi huutaa ja raivota, sekä haukkua minut maasta taivaaseen. Mitä minä siinä voin tehdä? Vaikka mieleni tekisi antaa samalla mitalla takaisin, joudun vain pahoittelemaan ja hymyilemään asiakaspalveluhymyäni. Toki aidot ajatukseni ovat: ”Mene runkkari helvettiin mun silmistä.” Mutta on nurinkurista, että se jolla olisi anteeksipyydettävää, ei sitä pyydä, vaan sen sijaan se pyytää, jolla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Onkohan tämä mahdollista vain asiakaspalvelutilanteissa? Tietenkin on muistettava, että asiakkaan viha ei kohdistu henkilökohtaisesti minuun, minä vain satun olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Kerran tosin eräs asiakas raivostui minulle, kun minulla oli kuulemma tyhmä ilme. Se varmaan oli ihan henkilökohtaisesti minulle tarkoitettu vihanpurkaus.

Mutta ehdottomasti työvuoroni asiakkaat koostuvat niistä mukavista ja iloisista ihmisistä, jotka saavat myös minulle hyvän mielen. On hienoa, jos voi revetä nauramaan tuntemattoman ihmisen kanssa, tai saa piristettyä jonkun toisen päivää. Kaupankassa ei ole minun unelmatyöni, vaan väliaikainen tulonlähteeni, mutta asiakkaiden avulla teen työstäni kivempaa. Mottoni onkin töissä, että palvelen ihmiset ihmisinä, enkä asiakkaina. Mielestäni siinä on ero.