Sulkakynä

Suomessa oltu nyt miltei viikko ja mahtavaa on ollut. Okei täällä on kylmä, mutta kestän sen, koska olen nähnyt kavereitani, olen päässyt kokkaamaan, leipomaan ja siivoamaan. Eilenkin laitoin soimaan Disneyn prinesessalaulut ja pesin lattioita (suosittelen kaikille, on terapeuttinen yhdistelmä). Olen myös nautinut Suomen raikkaasta ilmasta, sekä tuoreesta ruisleivästä. Hyvä uutinen on myös, että kotimme oli puhdas ja ehjä alivuokralaisemme jäljiltä. Oli siis oikein mukava päästä takaisin kotiin.

Pakko kertoa eräs hauska junakohtaaminen toissapäivältä. Istuin junassa matkalla Helsinkiin, kun muistaakseni Oulunkylän asemalta joku nuori kundi hyppäsi junaan ja istuitui vastapäätäni. Hän esitteli itsensä ja kysyi nimeäni ja me juttelimme koko matkan Helsinkiin. Rautatieasemalla vielä halasimme toisiamme, kun tiemme erkanivat. Siis ihan mahtavaa! Hauska sattuma, kun joku aika sitten olin poikaystävälleni sanonut, että mitä jos ihmiset olisivat sellaisia olentoja, että me puhuisimme toisillemme esim. junassa ja tutustuisimme toisiimme. Ja nyt minä sain kokea tämän hetken! Tuiki tuntematon istui vastapäätäni ja otti minuun kontaktia! Juna matka meni nopeasti ja tästä kokemuksesta/tapaamisesta jäi todella hyvä mieli. Hyvin epäsuomalaista käytöstä, mutta mahtavaa!

Paras uutinen on kuitenkin tältä päivältä, kun kävin työhaastattelussa ajanvaraus-pestiä varten ja minut palkattiin samantien! Aloitan siis ensi maanantaina ja olen todella innoissani tästä uudesta työpaikastani. Mukavaa päästä takaisin töihin ja varsinkin näin upean kuuloiseen työpaikkaan. (En viitsi täällä liika mainostaa työasioitani, mutta sen voin kertoa, että tästä lähtien teen töitä vain ma-pe, ja näin minulla ei ole koskaan aiemmin ollut. Jiihaaa!!)

Huh, että ihminen voi olla onnellinen ja nyt sitä tosiaan olen. Mainostan sitä myös reippaasti, koska siinä ei ole mitään pahaa. Sitä paitsi sosiaalinen media ja uutiset saavat jo kyllikseen negatiivisia juttuja, joten kyllä tämä hehkutukseni tänne maailmaan mahtuu!

Ihanaa kevään jatkoa kaikille ja muistakaa pitää pilke silmäkulmassa! ;)

Phnom Penhissä vielä kolme yötä edessä, mutta ajatukset ovat aika vahvasti jo Suomessa. Odotan koko ajan vain enemmän ja enemmän tavallista arkea, johon kuuluu kaupassa käymistä, ruuan laittoa, siivoamista ja leipomista. Niin ja tietysti työpaikka. Tosin sitä ei vielä ole, mutta olen tuudittautunut ajatukseen, että pääsen työhaastatteluun ajanvaarajan työtä koskien. Toisaalta jos tämä ei mene nappiin, uskon joku kaunis päivä kuitenkin saavani töitä. Ja siihen saakka kelan tuet lohduttavat lompakkoani.

Tosiaan tämä ihana loma alkaa loppumaan ja viimeisiä iltoja vietetään. Eilen vietimme mukavaa grilli-iltaa Kambodzan lähiössä Tak Maussa, noin 12 km Phnom Penhistä. Hauskaa oli, meitä oli isompi porukka, eikä ruoka, viini, musiikki ja nauru päässeet loppumaan koko illan aikana. Tänään ystäväni krapula vieraili luonani (tai hän on edelleen täällä), mutta huomenna varmasti olen taas voimissani. Voimissani viettämään uudestaan iltaa. The Ilta. Huominen ilta pitää sisällään jälleen hyvää ruokaa, juomaa, seuraa, naurua ja musiikkia, mutta huomenna pysymme Phnom Penhissä. Tai mistäs sitä koskaan tietää.

Vaikka minulla on vähän koti-ikävä, nautin sydämeni pohjasta jokaisesta minuutista täällä. Eniten minulle tulee varmasti ikävä tätä lämpöä ja aurinkoa. Helsinki-Vantaalta kun astuu ulos ja todellisuus puhaltaa vasten kasvoja, uskon ikävän kouraisevan ja kunnolla. On ollut ihana pukeutua kolme kuukautta kauniisiin kesävaatteisiin ja nauttia ikuisesta kesästä. Kuumasta kesästä. Jään myös varmasti kaipaamaan ihmisten iloisuutta ja jollain tavalla tätä vilkasta liikennettä. Ikävöin varmasti tätä kulttuuria. Phnom Penhissä on lisäksi valtavasti hyviä muistoja, joita on ihana muistella myöhemmin.

Onpa ollut taukoa blogipäivitykseen! Olen ahkerana tyttönä naputellut menemään työhakemuksia Suomeen sekä olen pakertanut ennakkotehtäviä Metropolian käsikirjoituslinjalle. Kyllä, haen nyt kevään yhteishaussa opiskelemaan kyseistä linjaa, tiedä vaikka se poikisi jotain. Haen varmaan myös Haaga Helian journalismilinjalle, mutta tämän linjan ennakkotehtävät tulevat vasta myöhemmin nettiin esille. Teen molemmissa hauissa parhaani ja ehkä syksyllä istun koulunpenkillä.
Töitä olen myös hakenut, hakemuksia on lähtenyt kaupanalan tehtäviin, mutta myös myyntitehtäviin. Minulla on kolmen vuoden kokemus ständimyyjän työstä, eli myyminen on tuttua, mutta näistä hommista on jo vähän aikaa. Ja jotenkin oudolla tavalla minulla on lievästi ikävä myyntityötä. Nämä myyntityöt, mitä olen nyt hakemut, ovat oikeastaan ajanvaraaja-pestejä. Eli tehtävänäni olisi sopia asiakastapaamisia puhelimitse. Työ olisi varmasti toisinaan haastavaa, ehkä jopa stressaavaa, mutta uskon sen myös olevan antoisaa ja hauskaa. Kävin itseasissa viime syksynä eräässä firmassa haastattelussa ajanvaaraajan tehtäviin. Haastattelu meni hyvin ja minut kutsuttiin jatkohaastatteluun, mutta kieltäydyin, koska silloinen työpaikkani jatkoikin työsuhdettani. Kuitenkin tässä haastattelussa kävi ilmi mahtavia asioita, joita nyt todellakin arvostaisin. Ensinnäkin töitä tehdään vain ma-pe. Olen ollut kohta kuusi vuotta työelämässä, enkä ole ikinä työskennellyt vain arkisin. Lisäksi nämä työajat olivat muistaakseni 8.00-16.00 ja 10.00-18.00. Siis aivan mahtavaa! Aamu kuuden vuorot ovat aina olleet mielestäni epämukavia. Toisaalta 00.15 ei ole myöskään kiva päästä töistä kotiin. Olen myös viettänyt viimeiset joulut, juhannukset, itsenäisyyspäivät jne. töissä, joten olisi kiva vaihteeksi nauttia näistä pyhistä. Tietenkin näistä kyseisistä päivistä on saannut tuplapalkan, mutta en ehkä ole enää niin sen perään. Haluan ensi juhannuksen olla mökillä! Olen myös innoissani ajatuksesta, että työskentelisin toimistossa. Voisi olla omissa vaatteissa, eikä asiakkaat näkisi minua. Ei haittaisi, vaikka olisi kuinka huono tukkapäivä. Kyllä, ihan odotan tällaista työtä. Voisinkin nyt laittaa vielä s-postia perään yhteen firmaan. Mehän olemme enää vajaa pari viikkoa Phnom Penhissä ja sitten voin aloittaa työt. Tämä miltei kolmen kuukauden loma alkaa pikkuhiljaa tulemaan korvista ulos. Odotan, että pääseen olemaan kodinhengetär, joka siivoaa, kokkaa, leipoo ja asettelee kukkia pöydälle. Haluan myös aloittaa kunnon kuntokuurin. Kuntosali, lenkkeily, jooga, terveellinen ruoka ja sitruunavesi astuvat arkeeni kun pääsemme Suomeen. Ja tosiaan ne työt. Haluan olla kunnon työmyyrä uudessa työpaikassani, virtaan sellaista energiaa! Tästä tulee mahtava kevät!

akaisin Phnom Penhissä ja ihana sekä kokemusrikas loma Thaimaassa takana. Vietimme ensin noin viikon Bangkokissa, jonka jälkeen matkustimme junalla Hua Hinin rannalle muutamaksi päiväksi. Tämän jälkeen tulimme takaisin Bangkokiin pariksi päiväksi ja saimme tuolloin myös uudet passimme suurlähetystöstä. Hauskaa, että passeissamme myöntämispäivämäärä on 29.2.2016. Niin ja myöntäjänä Suomen Suurlähetystö. Näin ei ihan jokaisen passissa lue. Mutta onneksi nyt tämäkin asia on kunnossa, Suomeen päästyämme pitää vain marssia vakuutustoimistoon kaikkien lukuisien lippujen, lappujen ja kuittien kanssa. Korvattavaa on ja paljon.

Teimme siis Thaimaassa tai varsinkin Bangkokissa vaikka mitä kivaa. Päällimmäisenä tulee ehkä mieleen Bagkokin eläintarha, joka on mielestäni miltei käymisen arvoinen. Miltei siksi, sillä onko eläintarhat ylipäätänsä hyvä juttu? Ehkä jotkut eläimet saattavat viihtyä häkissään, mutta valitettavan paljon on myös niitä kärsiviä otuksia. Minua vähän jännittikin mennä tähän kyseiseen eläintarhaan, sillä pelkäsin kaikilla eläimillä olevan todella surkeat olot. Toisilla eläimistä näin valitettavasti olikin, mutta mielestäni kohtasin myös iloisia eläimiä, jotka olivat tyytyväisiä oloonsa. Varsinkin yksi kirahvi, jota pääsi ruokkimaan ja silittämään. Se oli aika huikeata! Ilmeisesti myös tämä kirahvi ajatteli samoin, sillä se tuntui nauttivan lapsiperheiden huomiosta. Lisäksi pääsimme ruokkimaan vuohia tuttipullolla ja valtavaa virtahepoa heinällä. Se oli jännää! Virtahevon suu ei ole mikään pieni suu.

Bangkokissa kävimme myös ajamassa carting-autoilla, mikä oli todella siisti kokemus! Pelkäsin ihan kamalasti kun kun hyppäsin ensimmäisen kerran ratin taakse, mutta pelko muuttui vähitellen jännityksen kautta silkaksi iloksi. Se oli todella kivaa puuhaa, tosin myös melko kallista. Ajoimme 2 x 8 minuuttia ja tämä maksoi dollareissa neljäkymppiä/henkilö. Toisaalta se oli myös sen arvoista.
Toinen jännittävä ja ihan uusi kokemus, missä olimme, oli hevosten laukkakisat. Keskellä Bangkokia sijaitsee valtava golfkenttä sekä laukkarata. Sekin on jo sinänsä jännä. Laukkakisat ovat urheilulaji, mistä minäkin innostuin aidosti. Hevoset olivat todella upeita ja mielestäni oli jännää lyödä pienillä panoksilla vetoa niiden puolesta. Aina kyllä pieleen meni, mutta kivaa oli.

Toinen heppakokemukseni reissullame oli Hua Hinissä, kun lähdimme alkuillasta kävelemään rannalle. Tarkoituksenani oli nauttia merenkohinasta ja etsiä simpukoita, mutta rannalta löytyikin jotain paljon hienompaa: rivi hevosia millä sai ratsastaa! En aluksi miltei uskonut, että niillä saisi todella ratsastaa, koska kukaan rannalla kävelijöistä ei tuntunut kiinnittävän niihin mitään huomiota. Mutta kyllä, 20 minuuttia maksoi 10 dollaria. Hyppäsin siis hepan selkään kesämekossa, ilman kenkiä tai kypärää. Hevoseni oli 3v.ori. Haaveestani tuli siinä kohtaa totta, sain ratsastaa hevosella uimarannalla. Vau.

Hua hin oli muutenkin mukava kokemus ja paikka. Siellä oli rauhallista, paljon turisteja (tosi paljon suomalaisia ja ruotsalaisia), paljon pikku ravintoloita ja baareja, yllättävän paljon katuja ja kujia, joiden varsilla myytiin milloin mitäkin. Ja tosiaan ranta hevosten kera.

Nyt on mukava olla takaisin Phnom Penhissä, vaikka tämä Thaimaan visiitti olikin ihana, mutta Bangkok on mielestäni hiukan raskas. Ainakin pidemmän päälle. Bangkok ei nuku ikinä ja jokainen tienylitys voi olla viimeinen. Tai siltä minusta tuntuu. Pidän myös huomattavasti enemmän kambodzalaisista kuin thaimaalaisista. Thaimaalaiset ovat paljon rahanahneempia ja jotenkin kovempia ja hyökkäävämpiä, kuin kambodzalaiset. Kambodzassa ihmiset ovat mielestäni ystävällisempiä, vilpittömämpiä ja vähän jopa lapsenomaisia. Mutta katuruuassa Thaimaa voittaa! Bangkokissa on ihana syödä katukeittiön herkkuja ja nauttia hyviä paikallisia oluita.

Lisään kuvia Thaimaan reissustamme myöhemmin.

Bangkokissa oltu kohta kaksi vuorokautta. Saldona on toteamus kivasta hotellihuoneesta hyvällä sijainnilla, hyvä sushi-illallinen Nabu-ravintolassa, taivaallinen thaihieronta, kävelyä kaupungilla sekä Chinatownilla ja illallinen intialaisessa ravintolassa. Niin ja biljardia sekä Singha-olutta. Ei huono, sanoisi Jorma Uotinen. Bangkok on mielestäni mielenkiintoinen ja jännittävä kaupunki, jossa saa helposti ajan kulumaan mihin tahansa vuorokauden aikaan. Tämä on siis meidän toinen kerta yhdessä Bangkokissa, emmekä varmasti viime kerralla kokeneet kaikkea mitä Bangkokissa voi kokea. Huomenna menemme ehkä shoppailemaan kelluvaan markettiin, jossa emme ole ennen käyneet. Ideana on ilmeisesti istua veneessä ja tehdä ostoksia. Voisin ostaa itselleni uuden lompakon. Ja ehkä uuden mekon. Toisaalta miksei samantien myös jotain kivaa paitaa..

Vaikka Bangkokissa riittää nähtävää ja koettavaa, suurin syy tänne tuloomme oli kuitenkin uusien passien hankkiminen. Eli maanantaina suunnistamme Suomen Suurlähetystöön ja ilmoitamme tarvitsevamme uudet passit. Saamme sellaiset kai noin viikossa, eli Thaimaassa vietetään aikaa siihen asti. Voi olla, että jatkamme Bangkokista johonkin rannalle muutamaksi päiväksi sillä välin. Esimerkiksi Pattayalle.

Bangkokissa on ollut kyllä mukava olla, eikä haittaa huomenna herätä uuteen päivään täältä. Vaikka Phnom Penh on kiva kaupunki, on jotenkin miltei ihanaa tulla siistimpään ja varallisempaan kaupunkiin. Bangkokin yleisilme on huomattavasti siistimpi, sekä ihmisten pukeutumistyyli on tyylikkäämpää. Tavallaan pinnallista ajattelua, mutta jotenkin vain on mukava piipahtaa tällaisessa paikassa. Tulee ehkä vähän sellaista länsimaalaista tunnelmaa. Ja länsimaalaisesta tunnelmasta tulee minulle ajoittain turvallinen olo. Toki myös mahtavaa nauttia Bangkokin shoppailumahdollisuuksista, katukeittiöistä sekä kunnon ravintoloista ja unohtamatta kaikkia nähtävyyksiä sekä vilkasta yöelämää. Kyllä kelpaa.

Nyt tuntuu, että elämä voittaa. Suruaikani on päättynyt laukkuni varastamisen suhteen, enkä ole enää tapahtuneesta katkera. Olen antanut anteeksi. Paperihommatkin ovat aika hyvin hoidettu, Bangokissa enää vain vieraillaan Suomen Suurlähetystössä. Kyllä kaikki järjestyy ja niin kuin sanoin, elämä voittaa.

Nyt istun Angor Mithonassa ja nautin auringonpaisteesta. Tilasin itselleni avokadosalaatin ja lasin valkoviiniä. Elämä totisesti voittaa. Lounaan jälkeen vilkuilen itselleni työpaikkoja sekä opiskelupaikkoja. Tämä palkintovaimon elämä katkeaa heti kun olemme takaisin Suomessa. Minulla ei ole selvää suunnitelmaa mitä teen/haluan tehdä, mutta ehkä sekin selvinee aikanaan. Mutta koska pidän kirjoittamisesta, ajattelin kokeilla onneani Metropolian yhteishaussa käsikirjoittajalinjalle. Tiedän, minua kiinnostaa ”huuhaa” alat, haluan kirjailijaksi ja käsikirjoitajaksi, mutta minkäs teet. Tai minä teen. Ennakkotehtävät ovat esillä netissä ja minä teen parhaani niiden suhteen. Tiedä vaikka tärppäisi.

Nyt lyhyesti virsi kaunis, palaan taas blogini ääreen muutaman päivän päästä.

Eilen kävimme hakemassa meille exit-viisumia, joka on kuulemma torstaina noudettavissa. Tähän viisumiin meni rahaa 80 dollaria/henkilö. Toivon todella, että vakuutus korvaa tämän kaiken. Kulunut viikko on ollut hyvin hyvin kallis. Mutta minkäs teet, nämä kaikki liput ja laput on hankittava. Ylihuomenna voimme siis hakea valmiit viisumimme ja meillä on sen kanssa aikaa poistua maasta kaksi viikkoa. Katselin äsken vähän lentoja Bangokiin, se on meidän seuraava etappi. Tai varsinkin Bangokissa sijaitseva Suomen Suurlähetystö, jonne menemme tilaamaan meille uudet passit. Sekin lysti varmasti maksaa...En tiedä kuinka nopeasti nämä passit tulevat sinne, mutta ilmeisesti noin viikko – kolme viikkoa siihen arviolta menee.

Varmasti vietämme muutaman päivän Bangokissa, mutta ihan kuin Pattaya kutsuisi. Emme ole koskaan käyneet siellä, mutta kuulemma se on käymisen arvoinen paikka. Jos olen ymmärtänyt oikein, siellä voi rentoutua rannalla keräilen simpukoita ja katsellen auringonlaskua samalla kuunnellen meren kohinaa, mutta halutessaan biletys ja bailaaminen ei ole ongelma. Kuulostaa siis ihan two in one-rannalta. Meidän suomalainen kaveripariskunta lapsineen ja perheineen matkustaa myös tälle rannalle, joten tuttujakin olisi seurana. Voisin pitää heti heille infotilaisuuden siitä, kuinka laukkuja täytyy vahtia dobermannin tavoin. Ei saa herpaantua hetkeksikään.

Se Chiang Mai-retki on kai kuopattu kokonaan. Ehkä meidän ei ollut tarkoitus mennä sinne. Ja siis meidän kaverimmehan matkusti sinne viime viikolla, niin kuin oli tarkoitus, mutta hän viestitteli yksi päivä Chiang Maissa olevan kylmä ja tylsää. Tai hän arveli minun ja poikaystäväni mielestä siellä olevan kylmä ja tylsää, hän itse viihtyy kuulemma hyvin. Mutta voi olla, että me ei tällä reissulla matkusteta Pohjois-Thaimaahan. Bangok – Pattaya – Bangok – Phnom Penh saattaa olla meidän reitti. Phnom Penhiin meidän tultava takaisin, kun täältä meidän lento lähtee takaisin Suomeen 29.3. Tuntuu, että loma loppuu kohta, mutta ehtiihän tässä vielä näkemään ja kokemaan yhtä ja toista. Fakta kuitenkin on, että tämäkin loma loppuu ja Suomessa arki odottaa, joten siihenkin pitää varautua. Olen tällä hetkellä työtön ja onnellinen, mutta Suomessa tämä yhdistelmä ei välttämättä kauaa toimi. Suomessa haluan tehdä töitä, tai on oikeastaan on pakkokin. Raha kun ei kasva puussa. Enkä toisaalta vain kehtaa vihellellä Suomessa, kun kaikki kaverit menevät töihin tai kouluun ja tekevät jotain järkevää. Minäkin haluan tehdä jotain järkevää, siksi pitää alkaa selailemaan työpaikkoja. Alankin heti tuumasta toimeen.

Huoh. Olemme edelleen Phnom Penhissä, sillä meiltä varastettiin passit, joten täällä ollaan jumissa. Meidän piti lähteä kaksi päivää sitten Chiang Maihin, mutta matkalla lentokentälle tuktukilla, mopo tuli taas takaa ja joku repäisi minun sylistäni laukun. Se kävi jälleen hyvin nopeasti ja taitavasti, mutta tällä kertaa siinä meni paljon. Minun ja poikaystäväni passit, 400 dollaria, kamera, iPhnone 4, halpa Nokian puhelin, kalliit silmälasit sekä lompakko kaikkineen korttineen. En osaa edes kuvailla sitä epäuskoa ja epätoivoa, kun laukkuni lähti sylistäni ja tajusin kaiken menneen. Se oli jo toinen laukku kuukauden sisään. Uskomatonta. Kamalaa. Törkeää. Totta.

Istuimme siis tuktukissa, pidin laukkua sylissäni ja pidin siitä kiinni. Ajoimme jollain isolla tiellä jotain 60km/tunnissa, eli vauhtiakin oli aika paljon. Yhtäkkiä joku repäsi minulta laukun pois. Keskellä kirkasta päivää. En osanut todellakaan odottaa sellaista. Aamulla laukkua pakatessa mietin, että nyt tänne tulee paljon kaikkea arvokasta, mutta eihän tässä mitään, kun hyppäämme hotellin edestä tuktukiin, ajamme suoraan kentälle, istumme lentokoneessa ja Chiang Maissa otamme taas tuktukin suoraan hotellille. Siellä saisin tyhjentää laukun sisällön hotellin kassakaappiin. No, näin ei tapahtunut, vaan näköjään tuktukissa istuessa sylissä oleva laukku lähtee rosvojen matkaan keskellä päivää. Itkin ja kiroilin tuona päivänä melkoisesti.

Tuon tapahtuneen jälkeen tuktuk-kuskimme vei meidät poliisiasemalle, jonne oli aika pitkä matka. Perille saavuttuamme kuljettajamme lupautui vahtimaan rinkkojamme ja reppujamme sillä aikaa, kun olemme asemalla. Kyllä mietitytti, että voiko tähän kuljettajaan luottaa, vai lähteekö hän tavaroidemme kanssa menemään. Toisaalta pitäisi olla aika paljon pokkaa, että kehtaisi viedä juuri ryöstetyn pariskunnan tavarat poliisiaseman pihasta. Onneksi näin ei käynnyt, vaan kuljettajamme on osoittautunut viime päivinä mahtavaksi ihmiseksi. Hän siis odotti meitä kiltisti, kun teimme rikosilmoituksen ja passien katoamisilmoituksen. Tähän meni oma aikansa, sillä kaikki lukuisat paperit kirjoittetiin käsin eikä tietokoneella. Näiden papereiden kirjoittaminen maksoi meille yhteensä 90 dollaria. Kun kaikki kysymykset oli kysytty ja kaikki tarvittavat paperit kirjoitettu, lähdimme kuljettajamme kanssa takaisin Phnom Penhin keskustaan, saman hotellin eteen, mistä aiemmin olimme lähteneet. Hometown Hotellin henkilökunta oli vähän ihmeissään, kun he huomasivat meidän hyppäävän tuktukista ulos. Meidänhän olisi pitänyt olla jo Thaimaan puolella.

Koska Kambodzassa ei ole Suomen suurlähetystöä, menimme eilen Ruotsin suurlähetystöön. Kerroimme varastetuista passeistamme ja täyttelimme taas tarvittavia papereita. Kävimme myös valokuvausliikkessä ottamassa meistä passikuvat. Suurlähetystön luukulla olimme lähtiessämme noin 100 dollaria velkaa.
Tänään menimme jälleen samalle luukulle ja jännitimme, että saammeko hätätilapassit mukaamme. Poikaystäväni oli pystynyt näyttämään edellisenä päivänä ajokorttinsa, mutta minulla ei ollut enää sitäkään. Meillä ei myöskään ollut passeista kopioita tai mitään, joten en pystynyt todistamaan henkilöllistyyttäni mitenkään. Onneksi kuitenkin tänään saimme hätätilapassit, joilla voimme siis lentää yhden lennon. Tämä lento on Bangokiin, jossa on Suomen suurlähetystö. Sinne saamme uudet passit Suomesta kuulemma jo viikossa. Mutta koska meillä ei ole vielä oikeita passeja, meidän piti tänään hankkia Thaimaan viisumit, jotta pääsemme Bangokiin. Nämä viisumit maksoivat vähän yli sata dollaria.

Nyt siis meillä on onneksi hätätilapassit, Thaimaan viisumit, passikuvia sekä muita papereita. Enää puuttuu exit-viisumi, jotta pääsemme pois Kambodzasta. Meillähän meni viisumi umpeen täällä muutama päivä sitten. Kun tämä asia on hoidettu, voimme lentää Bangokiin ja odottelemme siellä uusia passejamme. Tai menemme ehkä Pattayalle. Tämä koko touhu on ollut hyvin ikävää ja kallista. Onneksi meillä on vakuutukset kunnossa, mutta silti tottakai mielettömästi. Ehkä kaikella on tarkoitus ja tämä oli parempi näin? Jos olisimme päässet Chaing Maihin, olisiko siellä käynnyt jotain pahempaa? Haluan uskoa, että tällä oli joku hyvä tarkoitus. Mutta silti huoh.

8.2.2016 Phnom Penhissä. Kaupunki on aika hiljainen, sillä paikalliset ovat menneet perheidensä luo maaseudulle. Näin siksi, koska nyt on kiinalainen uusivuosi. Tämä uuden vuoden aatto oli kai eilen, mutta ei se täällä oikein näy kuin hiljaisena kaupunkina. Tuktukeja on vähemmän, katukauppiaita ei juuri lainkaan ja liikenne on myös vähäistä.On hiljaista ja rauhallista. On ehkä vielä huominenkin, mutta sitten paikalliset kai alkavat jo valumaan takaisin Phnom Penhiin töitä tekemään.

Minä, poikaystäväni, sekä meidän kaverimme olemme nyt olleet Phnom Penhissä ilman viisumia kaksi tai kolme päivää. En ole ihan varma, mutta umpeen se joka tapauksessa meni. Se tarkoittaa siis käytännössä sitä, että joudumme maasta poistuessamme maksamaan sakot kyseisestä ”rikoksesta”. Päiväsakko on kuulemma alle viisi dollaria/henkilö. No, lähdemme ylihuomenna Thaimaan Chiang Maihin, joten pääsemme lentokentällä tuon sakon maksamaan. Ja pääsemme tosiaan Chiang Maihin. Se sijaitsee Pohjois-Thaimaassa, muuta en siitä oikein tiedäkään. Luulen siellä olevan temppeleitä, luontoa, rauhaa ja pikkukyliä. No, muutaman päivän päästä tiedän mitä siellä on. Kivaa lähteä kohti tuntematonta ja nähdä sekä kokea kaikkia uusia juttuja. Meillä on vain menolippu, eli tulemme takaisin Phnom Penhiin kun siltä tuntuu. Tai menemme minne haluamme. Tai jäämme sinne. Kaikki on avoinna ja pidän siitä.

Tänään suunnitelmissa olisi käydä iltapäivä-salilla ja menemme ehkä illemmalla jollain kokoonpanolla syömään. En muista olenko mainostanut blogissani, kuinka paljon Phnom Penhissä on tällä hetkellä suomalaisia, mutta meitä on paljon. Ja kuulemma lisää tulee. Eilenkin vietimme mukavaa iltaa yhdessä, katsoimme jalkapalloa, pelasimme korttia ja joimme viiniä. Minäkin jopa pelasin ja hävisin tottakai. Kivaa kuitenkin oli, vaikka olenkin nyt 25 dollaria köyhempi. Tänään voisimme ehkä taas yhdistää voimamme ja lähteä viettämään ravintola-iltaa. Sellaisia kuulumisia.

Olen ollut vähän laiska ottamaan valokuvia tällä reissulla Phnom Penhissä, kun tuntuu että kaikki valokuvat on jo otettu viime vuonna. Mutta välillä kuitenkin olen vähän räpsinyt kuvia, mm River Sideltä, Phnom Penhin yömarkkinoilta, ruokatorilta ja jonkun hotellin katolta.