Sulkakynä

Tänään koin varmasti elämäni huonoimman ravintolakokemuksen ja kerron nyt siitä kaiken:

Samalla kadulla jolla asumme, sijaitsee intialainen ravintola. Olemme joskus aikaisemmin meinanneet mennä poikaystäväni kanssa kyseiseen ravintolaan, mutta huomattuamme sen olevan tyhjä, olemme menneet muualle syömään. Tyhjä ravintola, huono ravintola- ajatuksen myötä siis. No, tänään jostain syystä ajattelin kuitenkin antaa tälle ravintolalle uuden mahdollisuuden.

Kun kuljen ravintolaa kohden, huomaan sen jälleen olevan tyhjä. Tämän ravintolan vieressä on toinen ravintola, missä on paljon asiakkaita, mutta silti valitsen intialaisen. Hälytyskelloni kyllä kilkattavat, mutta butter chickenin nälkä on liian suuri. Istun siis ruokapöydän ääreen ja pian jo iloinen tyttö tuo minulle ruokalistan. Selailen listaa ja lopulta se on todettava: Tässä intialaisessa ravintolassa ei ole butter chickeniä. Siis sitä ruoka-annosta, joka löytyy jokaisesta intialaisesta. Tässä kohtaa minun teki mieli nousta pöydästä ja lähteä, mutta valitettavasti minulta ei löydy pokkaa sellaiseen. Siksipä tilasin chicken tikka masalan, toinen ihan perusruoka intialaisessa keittiössä. Kuitenkin listan vissiin ainut intialainen ruoka-annos. Kysyin kuitenkin vielä tältä iloiselta tarjoilijatytöltä, että löytyykö heiltä butter chickeniä. No, hänellä ei tainnut olla aavistustakaan mistä puhuin. (Ravintolassa ei kyllä tainnut olla yhtäkään intialaista työntekijää).

Jäin siis odottelemaan tikka masalaani ja siinä odottellessani sain hätistellä koko ajan jotain hyönteisiä kimpustani. Niitä oli paljon. Sitten ruokani jo tulikin. Ruoka mikä tulee liian nopeasti, ei välttämättä ole hyvää. Mutta halusin uskoa, että tämä nyt jostain syystä olisi hyvää. Koska en saanut lusikkaa, jouduin haarukalla ripottelemaan kastiketta riisin päälle. Niin ja siis tuosta kastikkeesta näin heti, että se on hyvin kaukainen versio tikka masalasta. Siinä kun yritin parhaani mukaan saada kastikketta lautaselleni haarukan voimin, huomaan, että kastikkeessani on tasan kaksi kananpalaa. Chicken tikka masalassani on kaksi kananpalaa. Mitä helvettiä? Meinasin kääntyä tarjoilijan puoleen ja kysyä, että onko tämä vitsi, mutta ajattelin pääseväni nopeammin koko paikasta ulos, jos en tee numeroa mistään. Siispä söin riisiä ja jotain ruskeaa kastiketta ja ne kaksi kananpalaa ja tilasin laskun. Onneksi se lysti ei ollut kallista, juomineen noin viisi dollaria, mutta toisaalta viisi dollaria miltei tyhjästä. Lähdin ravintolasta nälkäisenä ja vihaisena. Enkä enää ikinä mene kyseiseen ravintolaan, enkä myöskään enää ikinä tyhjään ravintolaan. Ne ovat syystä tyhjiä.

Istun River Kingissä. River King on se paikka, jossa pelataan pokeria. Phnom Penhin River Kingiin tulee Suomesta aika paljon pokerinpelaajia. Minä en pelaa, mutta minäkin olen täällä, vähän niin kuin poikaystäväni seurana. Tämä on iso huone, jossa on kolme pokeripöytää, baaritiski, iso kulmasohva ja pari lasipöytää. Istun kulmasohvalla ja kirjoittelen blogiani. Välillä pieni poika tulee viereeni katsomaan kun kirjoitan. Muuten sohvalla ei ole ketään. Kahdessa pokeripöydässä on paljon pelaajia, kolmannessa pöydässä on yksi mies. En tiedä mitä hän tekee. Ympärilläni kuuluu hiljaista puhetta, tuuletin puhaltaa jossain ja pelimerkit helisevät pelaajien sormissa. Pieni poika tuli taas viereeni katsomaan kirjoittamistani. Välillä hymyilemme toisillemme.

Mielestäni River King on vähän kolkko. Täällä on valkoiset seinät, tumman harmaa lattia ja outo valo. Valokin on jotenkin harmaa. Ihmiset ovat kuitenkin mukavia, niin pelaajat, kuin työntekijätkin. Poikaystäväni saa syödä ja juoda täällä aina ilmaiseksi ja niin vissiin minäkin. Tai jos tulisin tänne joka päivä juomaan viskiä, ehkä minulle joku päivä tuotaisiin lasku. Nyt tosiaan olen ainoa tyttöystävä täällä, mutta aika usein sohvalla istuu muitakin parkissa. Nyt jaan sohvan vain pikkupojan kanssa. Toivottavasti tekstini ei katoa, sillä hän osoittaa vähän väliä delete-nappulaa. Hän ei varmaan pidä tekstistäni.

Vaikka tämä paikka on mielestäni vähän kolkko, viihdyn täällä suhteellisen hyvin. Ainakin saan kirjoitettua jotakin. Hotellihuoneessa on jotenkin vaikeaa kirjoittaa joskus. Täällä saan valkoiselle paperille aina jotain, ehkä siksi, ettei ole oikein muutakaan tekemistä kuin kirjoittaminen. Minua myös ehkä rauhoittaa pelimerkkien äänet taustalla, jotenkin on helpompi keskittyä. Siispä istun täällä ja olen luova. Minulla on myös pieni krapula ja krapulassa kuulemma syntyy hienoa tekstiä.

Hmm..Hienoa tekstiä kraplussa. Pitäneeköhän paikkansa? En keksi enää mitään kirjoitettavaa blogipäivitykseeni. Nukuttaa itse asiassa aika paljon. Mutta yritän olla tänään reipas tyttö. Tänään voisi vielä tehdä pitkän kävelylenkin. Voisi ehkä tehdä hyvää. Huomenna sitten taas salille. Olen vieläkin innoissani kuntoilusta, mahtavaa! Ehkä myös tänään vielä tutkin netistä Kambodzan naapurimaita. Ja kaupunkeja. Jossain vaiheessa voisimme tehdä noin viikon mittaisen visiitin jonnekin. Esimerkiksi Vietnamiin. Tai Philippiineille. Thaimaa ja Intia ovat myös vaihtoehtoja. Pitää pohtia, mitä haluaa tehdä ja missä. Upeaa, kun on tällainen mahdollisuus nähdä maailmaa. Matkustelu on ehdottomasti yksi lempijutuistani elämässä. Nyt pikkupoika nukkuu vieressäni.

Kaksi viikkoa asuttu Phnom Penhissä. Uskomatonta, miten paljon mukavampaa ja helpompaa minun elämäni on täällä viime kertaan verrattuna. Viime reissulla kun asuimme täällä kolme kuukautta, viihdyin hyvin ja nautin olostani, mutta olin huomattavasti epävarmempi ja jotenkin koko ajan mukavuusalueen ulkopuolella. Minua jännitti englannin puhuminen niin paljon, etten oikeastaan ikinä puhunut sitä. Joskus jos seuraamme liittyi muita kuin suomalaisia, yritin olla mahdollisimman huomaamaton, ettei vain kukaan sanoisi minulle mitään. Enkä normaalisiti välitä olla huomaamaton.
Kadulla kävellessä tukutuk-kuskit tuntuivat minusta välillä hyvin limasilta ja pervoilta. Minua häiritsi joskus hyvin paljon kävellä heidän ohitseen. He huutelivat, vihelsivät ja ulvoivat. Suomalaisena naisena en ollut tottunut moiseen. Muutenkin kaupungilla liikkuminen oli minusta ehkä jopa haastavaa, sillä en tuntunut oikein hahmottavan Phnom Penhiä ikinä kunnolla. Olin harvoin kartalla missä olin. Lisäksi olin melko riippuvainen poikaystävästäni, tarvitsin häntä muka koko ajan kaikkialle.
Nyt on kaikki toisin. Englantini on huonoa, mutta puhun sitä silti. Jostain syystä tuktuk-kuskit eivät ole enää niin limaisia tai pervoja, herätän heissä mielestäni vähemmän huutelua, viheltelyä ja ulvomista. Hahmotan myös tämän kaupungin melko selvästi. En ole enää niin eksyksissä tai vietävissä. Varmaan kaikesta tästä johtuen olen nyt paljon itsenäisempi, enkä takerru poikaystävääni. Nyt seison omilla jaloillani ja teen omia juttuja. Esimerkikiksi kuntosalilla käyn aidosti mielelläni yksin. Minusta on mukavaa kävellä noin parin kilometrin matka salille, tehdä hyvä treeni ja kävellä takaisin hotellihuoneeseen. Teen tämän miltei päivittäin ja nautin siitä. Aidosti.

Viime kerralla kun tulimme Kambodzaan, olin varautunut pahimpaan. Ajattelin, että saan kahden viikon ripulin, ennemmin tai myöhemmin minut ryöstetään, ehkä raiskataan ja kenties jopa tapetaan. Syystä että olin kuullut Kambodzan Phnom Penhistä vain pahaa. Siksipä pakkasin matkalaukkuuni huonoimpia vaatteitani, jotta näyttäisin mahdollisimman köyhältä. Ettei vain kukaan ryöstäisi minua. No, huomasin sitten itse tänne tultuani, että minulla on Phnom Penhistä myös hyvää sanottavaa. Siksipä lähdin tälle reissulle täysin eri mielellä ja pakkasinkin mukaan kauniita vaatteita, koruja ja laukkuja. Tällä reissulla voin pukeuta kuin nainen, mikä on suurta plussaa. Enkä jaksa uskoa, että nämä mukavat paikalliset ihmiset täällä ryöstäisi minua naisellisuuteni takia. (Koputtelen täällä puuta). Tietenkään ei kannata olla liian sinisilmäinen, mutta kyllä minulla aika turvallinen olo on täällä. Ihan rehellisesti, Vantaan Koivukylässä pelottaa enemmän.

Kivaa on myös, kun pääsimme kaksi päivää sitten muuttamaan hotellimme ehkä parhaimpaan huoneeseen. Asumme Hometown nimisessä halvassa hotellissa, jonka kaikki huoneet luultavasti ovat erilaisia. Toiset ovat pieniä, toiset isoja, toiset ahdistavia, toiset siistejä, toiset huonokuntoisia, toiset hvyäkuntoisia. Kuitenkin kaikki huoneet maksavat 25 dollaria, mutta pidempään asuessa 20 dollaria. Kummallisinta on, että hotellin työntekijät eivät tunnut ymmärtävän heidän huoneissaan olevan eroja. Kun varasimme tästä hotellista huonetta, meille näytettiin siisti, tilava, viihtyisä, parvekkeellinen huone ylimmästä kerroksesta. Meille sanottiin, että tätä kyseistä huonetta emme saa, mutta saamme tismalleen samanlaisen. Seuraavana päivänä kun muutimme Hometowniin ja meidät vietiin huoneeseemme, emmepä astuneet samanlaiseen huoneeseen kuin edellisenä päivänä. Huone oli ahdistava, synkkä ja ei ollut perveketta. No asuimme kuitenkin tässä huoneessa muutaman yön ja nyt olemme saannet mahtavan huoneen, mutta hotellin henkilökunta ei tuntunut ymmärtävän meidän harmistuneisuutta huone-episodista. Jos molemmissa huoneissa on ovi, ikkuna ja sänky, se on sama huone. Same same.

Kello on 14.25 Phnom Penhissä ja istun St.172:lla ravintolan terassilla. Ravintolan nimi on Angor Mithona, joka toimii myös guesthousina. Olen nauttinut tässä aamiaiseksi hedelmä-mysli-jugurttikipon poikaystäväni kanssa (tiedän, nukumme myöhään) ja nyt odottelen meidän yhteistä kaveria seurakseni. Poikaystäväni lähti pelaamaan sulkapalloa. Minun ja kaverini suunnitelmissa on lähteä kauppakeskus Aeon Malliin shoppailemaan. Tai minä lähden vain seuraksi, yritän vähän hillitä rahankäyttöäni. Laskin, että ensimmäisen viikon aikana minulla on mennyt rahaa 423 dollaria. Hups..

Kun kauppakeskuksessa on pörräilty, hyvänä suunnitelmana olisi lähteä lenkille. Kuntosalikorttia en ole vielä hankkinut, mutta hotellihuoneessa olen itsekseni treenannut parhaani mukaan. Ja peppu ja reidet ovat kyllä jumissa, eli jotain hyvää on tapahtunut. Mutta tänään voisi olla lenkin aika. Tosin minulla on sen jälkeen mieletön päänsärky, sillä vaati muutaman juoksulenkin, että keho tottuu siihen Phnom Penhin lämpötilassa. Mutta se tottuu, tiedän kokemuksesta.

On myös vähän sellainen vipinä, että illalla voisi tehdä jotain kivaa. Ulos syömään porukalla, viinibaariin, keilailua, elokuviin...Eiköhän jotain keksitä.

Niin ja siis asuntoa ei vielä ole löydetty, eilen käytiin katsomassa toinen toistaan ihanempa, mutta asuntojen sijainti valitettavasti on huono. Eli etsinnät jatkuvat. Mitäs muuta...Pelkkää hyvää kuuluu Phnom Penhiin! :)

Viikko sitten hypättiin lentokoneeseen ja matka alkoi Kambodzan Phnom Penhiin. Päivät täällä ovat kuluneet mukavasti ja verkkaisesti. Lämpöä on päivisin 32 astetta ja öisin kai 29 astetta. Hyvää ruokaa ollaan syöty, toistaiseksi ollaan menty niihin tuttuihin ja turvallisiin ravintoloihin. Tai Lost Roomissa käytiin syömässä yksi illallinen. Ravintolan nimi piti hyvin paikkansa, sillä se sijaitsi pitkän hämäräkujan päässä. Niin ja siellä söimme kengurua. Se oli uutta.
Viikon aikana olen syömisen lisäksi shoppailut kengät, kävellyt kaupungilla, nauttinut coctaileja, käynyt pari kertaa hierojalla ja maanantaina käytiin pelaamassa golffia. Se oli yllättävän kivaa. En tiedä miksi olin kuvitellut golffin shakin jälkeen tylsimmäksi peliksi maailmassa. Sehän olikin oikein kivaa puuhaa. Täytynee kai antaa sille shakillekin mahdollisuus. Tämä golfkenttä missä kävimme, oli noin neljän kilometrin päässä Phnom Penhin keskustasta ja lysti maksoi kaikkineen kamoineen 20 dollaria/per pelaaja. En tiedä yhtään, mitä tämä maksaisi Suomessa, mutta luulen, että halvemmalla päästiin.

Etsinnät myös jatkuvat edelleen, siis ihan kaikki etsinnät. Asunto, kuntosali ja ideat kirjoittamiseen. Asumme siis edelleen hotellissa, tänään muutimme jo kolmanteen hotelliin reissumme aikana. Vaihtelu kun virkistää. Nyt asumme minun ”lempikadulla”, eli 172:lla. Tämän kadun varressa on Aroma (todella hyvä ja edullinen ravintola), hierontoja ja baareja. Toisaalta miltei kaikki muut tukikohtamme ovat kävelymatkan päässä. Esimerkiksi Red Fox. Se on pieni baari tai pubi. En oikein tiedä. Mutta se on kävelymatkan päässä ja se on plussaa.
Bongasin tänään netistä yhden kivan näköisen kaksion, jota menemme varmaan huomenna katsomaan. Asunto vaikutti ilmoituksessa muuten täydelliseltä, mutta sijainti on vähän huono. Jos muutamme siihen, mihinkään ei ole enää kävelymatka. No, katsotaan.
Haluasin taas itselleni kuntosalikortin, mutta olisi kiva ensin tietää mihin majoitumme pysyvästi, niin osaisi paremmin miettiä sitä salia. Tylsää jos kuntosali ja asunto on eri puolilla kaupunkia. Voi olla, että tänään käyn joka tapauksessa hotelli Cambodiassa salilla, sieltä viime reissulla hankin kuukausikortin 50 dollarilla.

Se että leikin kirjailijaa tämän reissun, on jäännyt toistaiseksi aika vähälle. Tästä on suunta siis vain ylöspäin. Kirjoittaminen vaati minulta tietyn fiiliksen, joka on alkanut tänään vasta vähän heräilemään. Ehkä tänä iltana kun aurinko on laskenut, lukittaudun yksin hotellihuoneeseemme ja suljen muun maan mielestäni pois. Vain minä, tietokone ja mielikuvitus. Ehkä viinipullo? Eikö se kuulu kirjailijan arkeen? Mutta sitten mahdollinen salitreeni menee miltei hukkaan. Hmmm..Ehkä pärjään ilman sitä viinipulloa. Haluan elää edes muutaman päivän terveellisesti. Phnom Penh tietenkin tuottaa vähän haasteita terveelliselle elämälle, mutta jos edes yritän.

No täällä ollaan, Kambodzassa! Joulu takana, vuosi vaihtui, työsuhde päättyi ja nyt ollaan lämpimässä Phnom Penhissä. Eilen siis vuorokauden mittainen matkamme päättyi (Helsinki-Vantaa – Frankfurt – Hong Kong – Phnom Penh) ja menin miltei heti nukkumaan hotellihuoneeseemme 16h yöunet. Tänään on päivä uusi, jonka kokee jo virkeämpänä. Illalla menemme poikaystäväni kanssa katsomaan jotain vuokra-asuntoa meille ja jos saisin ostettua itselleni kengät ja kännykän, niin tyytyväinen olisin. Muita suunnitelmia ei tälle illalle olekaan, tai oikeastaan ehkä koko kolmelle kuukaudelle. Täällä nyt asutaan ja eletään päivä kerralla tehden mikä hyvältä tuntuu. Yritän mahdollisimman paljon leikkiä kirjailijaa ja puhua englantia, muita projekteja ei ole.

Viime reissullamme asuimme River Sidella St 118, mikä tarkoittaa erittäin hyvällä ja melko vauraalla alueella. Meillä oli silloin iso kolmio vuokrattuna 600 dollarilla kuukaudessa. Näillä ehdoilla yritämme tälläkin kertaa löytää asunnon, eli samoilta seuduilta maximissaan 600 dollaria vuokra. Phnom Penhissä voi toki myös asua isossa kolmiossa 300 dollaria kuukaudessa, mutta se tarkoittaa huonossa kunnossa olevaa miltei kalustamatonta asuntoa huonommalla alueella.
Asunnon löytäminen on täällä mielestäni aika helppoa, mm. facebookissa on ryhmä, jonka kautta viimeksikin löysimme kodin. Viime reissulla asuimme noin viikon hotellissa, kunnes muutimme vuokrakolmioomme, mutta sen viikon aikana meille tarjottiin muistaakseni neljää asuntoa, joista emme olleet kiinnostuneita. Joku asunto oli vähän syrjässä ja joku toinen melko vajaasti kalustettu ja loput taisi olla liian kalliita. Mutta kyllä tästä kaupungista jokaisen kukkaroon sopiva majoitus löytyy. Halvimmat motellihuoneet saattaa olla 2 dollaria/yö. Ei paha.

Tuntuu mukavalta olla samassa kaupungissa toiseen kertaan. En ole enää ihan eilisen teeren tyttö, vaan tiedän jo miten hommat toimii. On paljon turvallisempi ja itsevarmempi olo. Ja koska jostain ihmeellisestä syystä rakastan tätä köyhää, likaista ja sekaista kaupunkia, on todella ihana elää sen sykkeessä.
Aamu alkoi eksoottisella lohikäärmeen hedelmällä, päivemmällä nautin pari drinkkiä ja sen jälkeen menin tunnin kokovartalohierontaan. Ei edelleenkään paha.