Niin se laukku lähti.

Toissailtana tai oikeastaan yönä olimme syömässä kaveriporukkamme kanssa River Sidellä. Ruuan jälkeen minä ja poikaystäväni halusimme lähteä jo takaisin hotellillemme, muut seurueestamme jäivät vielä jatkamaan iltaa. Me siis lähdimme kaksistaan kulkemaan kohti St.172:sta. Matka oli melko lyhyt, joten päätimme kävellä. Kello tuli ehkä jotain yksi yöllä ja Phnom Penh tuntui ja näytti samalta kuin aina öisin. Aurinko oli laskenut ajat sitten, baarien valot välkkyivät iloisesti, kulkukoirat etsivät ruokaa, muutamat tuktuk-kuskit tarjosivat kyytiä, ihmisiä ja liikennettä oli vähemmän kuin päivisin, eikä ollut enää niin kuuma. Kävelimme siis tuttua katua ja juttelimme niitä näitä, kunnes äkkiä tunsin jotain törmänneen minuun. Kiljahdin vaistomaisesti (kiljun herkästi) ja tajusin sen jonkun olleen skootteri. Ajattelin että skootteri törmäsi minuun vahingossa tai jotain. Samassa tajusin, ettei minulla enää ollut käsilaukkuani. Sanoin poikaystävälleni, että he veivät laukkuni ja katsoin kuinka skootteri oli koko ajan vain kauempana. Minun teki mieli huutaa heidän peräänsä, että ”antakaa se takaisin”, mutta mitäpä se olisi auttanut? Siksipä huusin vain ”vittu”.

Minulle siis kävi se, mistä täällä on varotettu useasti: Skootterin päällä on kaksi kaveria, toinen ajaa, toinen nappaa laukun. Se kävi hyvin nopeasti ja helposti. En edes tuntenut sitä, kun laukku otettiin minulta. Vaikka minulla oli vielä sellainen laukku, minkä hihna meni minun ympärini. Se ei siis ollut olallani enkä pitänyt sitä kädessäni. Ja tämä tyyppi joka sen otti, hän ei poikkasut hihnaa mitenkään, vaan väitän hänen saaneen sen ehjänä minulta. (Kokeilimme hotellihuoneessa toisella laukulla olisiko se mahdollista). En tietenkään varmaksi voi sanoa mitään, kun koko tilanne tapahtui niin nopeasti. Ihan hyvä niin, sillä jos minut piti ryöstää, niin tuo oli erittäin nopea ja kivuton tapa tehdä se. Ei ollut mitään aseita tai draamaa. Mutta todella ikävää ja kurjaa kuitenkin. Menetin siis ihanan laukun, halvan puhelimen, noin 40 dollaria, hotellihuoneen avaimen ja huulirasvan. Eli en onneksi mitään ihmeempiä. Hotellihuoneen avaimen joudumme korvaamaan, se on 20 dollaria.

Asioissa pitää mielestäni aina nähdä ne positiiviset puolet ja tästäkin tapauksesta olen niitä löytänyt:

1. Onneksi laukussani ei ollut mitään ihmeempää/arvokasta.
2. Onneksi mitään pahempaa ei käynnyt, kukaan ei kuollut, eikä edes meinannut kuolla.
3. Tämä oli minulle pieni muistutus/opetus, että maailmassa tosiaan on myös pahuutta. Ei kannata olla sinisilmäinen.
4. Näin voi reissatessa käydä, nyt kävi minulle, elämä jatkuu.
5. Tuktukilla kannattaa kulkea iltaisin ja öisin.