Blogi

Mahtavaa! Mä harrastin liikuntaa! Minä ja jonka yleisin liikunta muoto on tuopinnosto! Käytiin pelaamassa Gloria hallista sulista. Täytyy kyllä myöntää, että halusin 2 taukoa, tosin syy tuli selväksi, kun pääsin kotio. Olin tullut kipeäksi ja minä luulin sen johtuvan edellispäivän tupakanpoltosta. Ei sitten! Tottakai sen täytyy olla hieman vakavampaa, kun talviloma alkoi! 2 pvää kotona kestää, mut menee päivät hukkaan kun vaan istuu kotona ja katsoo telkkaria. Ei tupakkaa, ei alkoholia. Luulisi olon olevan pahempi, mutta kun tästä pikkasen tervehtyy, eli huomenna, niin nikat nousevat varmasti pintaan. Mutta täytyy myöntää, että tää on tehnyt hyvää mun stressille. Mä olen vaan nukkunut, katsonut telkkaria, nukkunut, nukkunut.. Saa taas voimia taistellakseen omia tunteitaan vastaan. "Sinun parastahan minä tässä ajattelen!" yritän vakuuttaa itselleni. Peloittaa silti ryhtyä tälläiseen, koska se sinänsä on väärin, mutta meistä kumpikaan ei voi elää näin. Minä luovutan, minä saakeli soikoon nyt luovutan ja alan elämään omaa elämääni ja yrittämään luomaan niitä asioita uudelleen, mistä päästin irti. Vittu mä olen ollut tyhmä!
Voi kumpa tuo ajatusmaailma pysyisi sydämessäni aikansa. Anteeksi antaminen ja sen pahan unohtaminen on niin helppoa. Pitäisi vaan muistaa ne hetket, joina juoksin hänen luotaan pois. Sen hetken, jolloin sanoin hänelle kyyneleet silmissä näkemiin ja ne vihan täyttämät iskut ja kiljaisut. Juuri kun päätin olla luovuttamatta.

Lähettiin sit taas eilen Neiti Ilopillerin kanssa baariin, jestas mitkä jonot! Kierrettiin sit Helsinkiä k18-k20-k18 ja ensimmäiseen kahteen oli kamalat jonot. Tänne tultiin parille, niin pari mennään myös ottamaan.
Ei ollut olleenkaan paha valinta, sillä tapasimme erään pojan jonossa ja myöhemmin (n.5min) hän liittyi seuraamme. "Sivistynyttä" vittuilua sanoisinko? Vartin sisään ystävättäreni oli vetänyt pojalle litsarin (mikä tosin osui silmään) ja me olimme haukkuneet toisemme puolin ja toisin, mitä mielenkiintoisimmilla ilmaisuilla. Hauskaa kesti tunnin, kun poika yht´äkkiä muutui hyvin hiljaiseksi. "Vittu te ootte ilkeitä naisia!" se sanoi. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Meidän roolimme oli sinä iltana "miehet ovat orjia, me olemme seksinJumalia ja meille ei vittuilla" Voisinko sanoa, että käyttäydyimme kuin Zeus konsanaan. Röyhkeyttä riitti ja muotoa vaihtamalla saimme mitä halusimme. Niin, se oli vielä poika, tosin miehet eivät kestäisi meitä noinkaan kauan.
Juttelin eilen Herra Apatian kanssa..
minä -noh?
hän - mitä
minä - ei mitään
hän - ok
Kiitos hei ja tervetuloa uudelleen, kun tajuat pyytää anteeksi! Ihan kuin se olisi mulle vihainen! Eikö se saatana tajua yhtään kuinka vihanen mä sille olen?! Vai eikö se tajua, miksi mä sille vihoittelen (se ystävänpäivä juttu). Et mitenköhän se on voinut olla mulle niin tärkeää, sehän on vain yksi päivä muiden joukossa. Kuten Uusi Vuosi tai mun tulevat synttärit, joilloin se ei ole luonani. Voisko se edes joskus asettua mun asemaan ja katsoa mun silmin miten paskasti se joka vitun kerta käyttäytyy mua kohtaan. Ja eikö se ymmärrä, että mitä pidemmälle se jättää mulle soittamisen, sitä enenmän mä sille suutun. Tyhmyyttä vai löytyykö vastaus psykologiasta? Onko se oikeasti ujo vai täysin välinpitämätön? Mun piti jutella sen kanssa, raottaa vähän pientä sisintäni ja se petti mut taas.. Jos se ei oikeasti välitä, miksi se ei voi jättää mua rauhaan. Ehkä se nauttii siitä, että päivä toisensa jälkeen se kontrolloi minua oman tahtonsa mukaan ja päivä toisensa jälkeen se näkee kuinka pahan tunteen se on mulle saanut. Onneksi vihassa on hyvä elää. Se kasvattaa ihan mukavasti ulkoista kylmyyttä ja luottamus rippeytyy ja kun tätä kestää tarpeaksi kauan, mä en luota siihen enää koskaan, vaikka se käyttäytyisi kuinka ihanasti. Ihan kuin kävi Mr. Nose:n kanssa.
Voitaisko me olla tänään näkemättä? Mulla on vähän kurkku kipeä.

No niih! Hyvinhän se ilta sitten meni puoleen yöhön asti. Ellei nyt oteta huomioon sitä, että Herra A. otti yhteyttä kymmenen aikaan illalla ja totesi, että nyt meni ystävänpäivä näin, et ei voi mitään. Multa loppu akku.. Haista sinä! Harmittaa etten sanonut pahemmin sille siitä, se kun tuskin ymmärsi ääneni ironista sävyä. Mutta ainakin se sai mut ilmeettömän vihaiseksi..
Sitten vaan Luxiin Neiti Ilopillerin kanssa. Täytyy myöntää, että se paikka teki vaikutuksen. Ihanan maallisen hienostunut! Jos pääsi sisällä ei liiku yhtään mitään kuin se mitä laittaa tänään päälle tai "lyö, mut älä koske lettiin"- tyyppiä ja ehdottomasti hetero niin sitten Luxiin! Täynnä itseään täynnä olevia naisia ja miehiä!
Ystävänpäivän kunniaksi laitoin "hiukan" rajun silmämeikin ja voi luoja ne katsoi mua kuin friikkiä! Aloin jostain syystä tuntemaan itseni lesboksi, mutta en voi sanoa, että se olisi johtunut naiskauneudesta. Toistensa kopioita kahdessa sarjassa. Neidit "olen niin hyvännäköinen, trendikäs ja kaikki haluavat mua, mut voitsä uskoa toi kuvottava äijä tuli juttelee mulle! Vittu mikä urpo!" ja Neidit "olen niin kiltti ja viaton, pukeudun siististi, enkä käytä meikkiä kuin hieman. Voi vitsi, toi mies puhu mulle, en kai mä oo ihan punanen?" Miehetkin vaikuttivat hyvin kusipäisiltä ja jestas ne yli nelikymppiset, josta etsivät sieltä "nuorta kauneutta"! Neiti Ilopillerikin alkoi tuntemaan olonsa "hieman" ahdistuneeksi farkuissaan. Todettiin kahden juoman jälkeen, et tätä ei kyllä selvinpäin kestä ja tiskille! Mut hei! Nokka pystyyn ja kävellen aistikkaasti vedettiin homma kunnialla kotiin! Mut tää ei jää tähän! Mun on pakko päästä sinne takas panostettuna holkkini kanssa ja päästä vetämään kunnon snobishow!
Olen sitten kamala kusipää, kylmä ja välinpitämätön, kun en vastannut Herra minin (huom.pienellä) ystävänpäivä tervehdykseen! "kiitos taas kaikesta!!" hän toteaa klo2.04. Johas nyt on epätoivosta. Ensin se huomaa, että päivä vaihtuu ja heti tekstari ja sitten kytätään milloin vastaus tulee! Ihmeen kauan sillä kyllä meni, peräti 2h kun viimeksi meni 20min! Hah hah ha! On silläkin elämä! Tai siis ei ole, kun täytyy juoruta ja kuunnella juoruja mun elämästä. Se on aina kivaa mennä baariin, todeta "katos toi on täällä. Kuule huomisen juorut tänään". Onneksi mä olen välinpitämätön!
Las Palmas, kaipaan sinua! Nähdään ensi viikon keskiviikkona, jooko? Jee! Oot ihana!

Oli tuokin taas päivä. Päivä alkoi ihmeen kivasti seitsemältä ja koulusta päästessäni oli valoisaa! kerrankin.. Varjo puolena se tietysti, etten voi olla pitkään ulkona enään.. Täytyy alkaa vetää pikaperseitä!
Mutta tottakai ilta menee ihan pieleen jos päivä on alkanut huonosti. Missasin bussin, juoksin toiseen henkihieverissä, kadotin rannekorun, riipus irtosi kaulaltani ja meikit levisi ennen kuin ehdin sanoa hep, baarineiti antoi väärän sidukan, baarimme oli taas vaihtanut aukiolo aikojamme ja tietysti siinä baarissa mihin päädyttiin istui henkilö, jonka olin kiivaasti halunnut nähdä, vaikken sitä myönnäkkään. Siitä sitten salmaria naamaan, jotta kädet lakkaa tärisemästä.
Mutta ainakin näin sinut ja tunsin sinut huulillani ja kuinka sulavasti, hitaasti, nauttien tulit minuun ja sait pääni taas pyörälle. Noh, mutta viidestä kerrasta sitä saakin hiukan hupsuuntua ;)
Mutta herra mini "tiedät kyllä mikä" voisi toteuttaa uhkauksensa ja häipyä helvettiin ja kieltää minut! Mikä hitto siinä on ettei ihminen voi pysyä toisesta erossa vaikka poliisitkin on soitettu perään?! 00.30 se toivottaa hyvää ystävänpäivää! Minulle, vihamiehelleen, ex-naiselleen! Lakatkaa jo ruikuttamasta te naisten hakkaajat, pettäjät ja sortajat! Jos on kamat pakattu ja suoraan sanottu ei, niin ei ne takas tule, vaikka samaa paskaa kohtelua kestivätkin ja jaksoivat sen tietyn ajan ennen kuin mitta täytyi! Vaikka likapyykki pestiin ennen kotona se ei tarkoita, että sitä tehtäisiin enään..
Hihii! Kyllä se hymy silti paistaa kasvoilta, kun miettii sitä, kuka ei sitten millään voi muuttaa pois pääni sisältä :) Ja nyt ne kyyneleet sitten tuli. En taidakkaan olla ihan tunteeton :o mutta toisaalta, ne kyyneleet tulikin sitten ihan kahden viikon edestä. En suosittele varsinkaan jos on nukkunut liian vähän, se huomattiin tänään, kun kaikki tuijotti kadulla :D Sainpahan ainakin huomiota! :)

Huoh! Että elämä on tylsää ilman sinua. Kotona istuen ja tuijottaen telkkaria elämää eteenpäin yritetään jatkaa. En minä sinua vielä kaipaa, enkä tuntea sinua huulillani vielä tahdo. Katsotaan keskiviikkona mitä tapahtuu, kun tulee ystävänpäivä. Ihana päivä rakkauden ja olen yksin. Voi olla että silloin astelen luoksesi.
Tämä päivä on ollut loistava! Iloinen puhelu aamulla ja koulussakin meni hyvin, kunhan ei muisteta sitä yhtä asiaa. Nelonen tuottaa toisille onnea ja kasit laittaa suunpielet nousuun.
Ärsyttää vaan kun elämä menee täyttä vuoristorataa! Ihmiset eroaa, yrittää tappaa toisiaan tai käy toistensa kimppuun. Parisuhteet. Taidan olla sittenkin tyytyväinen, että olen sinkku. Ja yksinäisyys kuolemanpelkoon verrattuna taitaa olla helpompi kestää.. tai ainakin näin muistelisin.
Mutta sinä sinä.. Omitista olla kotona, kun normaalisti näkisin sinut näihin aikoihin. Hassua olla kotona ilman, että et ole vierelläni. Mutta en minä sinua halua elämästäni pois. En vain halua maksaa siitä, että saan maistaa sinua. En rahana ja ruumiiseeni jätät aina ilkeät jäljet. Varsinki aamulla on kamala olo, kun niin salakavalasti häviät yön aikana. Mutta silti. Juostessani sinun perässä, annoit minulle elämäni parhaita hetkiä!

Viina ei sovi mulle. Jos en sitä ennen tiennyt niin tänään se tuntuu huomauttavan asiasta. No mutta mutta, kyllä parin tunnin päästä helpottaa ja sit voikin lähteä taas uudestaan radalle. Ehkä tänään on juuri se päivä, jolloin minäkin löytäisin jonkun. Epäilen suuresti.
Mikäköhän siinä oikein edes on? Toisaalta IQ:ksi sitä on haukuttu jo pidemmän aikaan, niin ehkä mä sitten olen pelottava. 163cm laiha tytteli.. uuh, hyytävää!
Istutin tänään avokadon siemenen multaan. Se tosin oli ollut siellä jo, mutta päätin tänään kääntää sen oikein päin, jotta se saattaisi alkaa itääkkin :) Yksi siemen olisi vielä. Sen voisin omistaa Herra A:lle "jotta muistan sen kaiken huonon ja annan elämälleni uuden alun". Ehkäpä vielä joku päivä voin sen hänelle lahjaksi antaa.. Toisaalta juhlapäivinä se on aina poissa. Ja sitten vielä ihmettelee, kun olen yksinäinen niinä hetkinä, kun olisi ollut tärkeää, että hän oli ollut vierelläni. Ehkä vielä jokin päivä se tuntee itsensä yhtä tyhmäksi ja naurettavaksi, kuin minä. Hassua, että sitä tottuu asioihin ja muuttuu kylmäksi, niin ettei edes yksikään kyynel tipahda. IceQueen..

Olipa kerran kauan kauan sitten Orneero metsässä Peikko tyttö, joka makasi havuvuoteella voimattomana. Sen vieressä Pantteri nukkuin levottomasti Kitty vierellään ja ulkona Pakkanen näytti voimaansa ja pienet hennot hiutaleet laskeutuivat maahan.
Peikko oli edellis yönä etsinyt Galagon etäisyydelleen, sillä se oli edellisenä kertana vain haavoittanut sitä olkapäähän. Se istui hiljaa ja jänitti jousensa, mutta pysähtyi kun huomasi Kissan tulleen paikalle. Suuresta hämmästyksestä se tipahti puusta.
Se seurasi tilannetta etäältä, sillä se ei voinut katkaista rakkautta, mikä vanhan pariskunnan välille oli taas syntynyt, äkkiä kenenkään huomaamatta.
Se valvoi vieressä kuunnellen iloista naurua, kaipausta, unen huokauksia ja näki kuinka lepakko parvi kerta toisensa jälkeen lensi Galagon luolasta ulos Nardussa. Mutta pieni tuulen vire saapui ja kaikki muuttui. Tuli jäätävän tyyntä, nauru loppui ja Kissa kipitti hangen päällä. Sen askel alkoi painaa ja se tuupertui hangelle myrkyn voimasta. Salamana Peikko riensi Kissan luokse. Se hengitti, mutta tuntui kylmältä ja hennolta. Sen valkoinen ja pehmeä turkki paistoi kauneutta.
Peikko kantoi Kissan luolaansa ja tunsi itsensä tyhmäksi, kun oli antanut Kissan mennä taas samaan ansaan. Antanut sen luottaa Galagoon, joka välipitämättömyydellään taas musersi Kissan. Tarvittiin taas ihme, joka henkäisisi elämän takasin. Sen olisi pitänyt ampua...

Kuinka paljon voimaa tarvitaan ajan kiinni saamiseen?
Kuinka paljon voimaa tarvitaan jättää aika taakseen?

Olipa kerran kauan kauan sitten Avokadon valtakunnassa Peikkotyttö, joka seisoi talvisessa Orneero metsässä alasti ja kylmissään. Sen edessä oli luola, mikä sisällä kiilui kaksi vihreää silmää. Peikko asteli sisään pimeyden keskelle ja lämpö alkoi hivellä sen hipiää. Pikku hiljaa sen silmät tottuivat pimeyteen ja se huomasi luolan perällä kasan tavaroita. Se asteli niiden luokse hiljaa hiipien ja huomasi vaatteita, jousen, nuolia ja harjan. Se puki päälleen ja otti harjan käteensä ja tunnusteli toisella takkuisia punasia hiuksiaan. Se huokasi. Hiuksien selvittämiseen menisi tunteja, mutta sen oli määrä totella ja niin se tekikin kuuliaasti. Palmikoituaan hiuksensa, laitettuaan nuolet selkään ja jousi kädessään se naurahti, kun se mietti yhteläisyyttää sen ja Robin Hoodin välillä!
Vihreät silmät tulivat lähemmäksi ja Peikko polvistui. Peikko ihmetteli, sillä olento oli pieni ja herttaisen näköinen ja niin nuori. Miten tuo olento oli voinut saada hänet avukseen? Mikä oli niin suuri kipu, että tuo pieni olento sai kostajan avukseen?
Peikko upotti sormensa olennon pehmeään ja tuuheaan turkkiin ja sulki silmänsä. Se alkoi nähdä pienen olennon silmin pätkiä tapahtumista ja kyynel vierähti sen poskea pitkin koston täyttäen sen ruumiin. Peikkotyttö nousi ylös ja katosi pimeyteen.
Saalistus oli alkanut ja kun niiden tiet kohtasivat, Peikko tiesi, ettei se epäröinyt ampua.
"mene lapseni, mene. Täytä käskyni ja tapa!"

Olipa kerran kauan kauan sitten pienessä Orneero metsässä kaksi pientä astelijaa. Oli talvinen yö ja kylmyys läheni metsän asukkeja. Pantteri ja Galago tassuttelivat vierekkäin kunnes ne äkkiä erosivat. Täys käännöksellä molemmat jalkoivat matkaa eri suuntiin.
Puun oksalla istui Peikkotyttö jousensa kanssa. Se tutkaili ja tarkkaili kahta olentoa alapuolellaan. Näki heidän eronsa ja totesi tilaisuutensa tulleen. Galago käveli yksin ohi puiden ja pensaiden ja Peikkotyttö hiipi sen perässä äänettömästi. Galago pysähtyi ja Peikko jännitti jousensa. Oli pimeää, eikä se nähnyt kunnolla,mutta se siristi silmiään ja ampui. Nuoli osui, mutta Peikko ei nähnyt haavoittiko se Galagoa vai osuiko kuolettavasti. Se palaisi jos se ei palvellut tarkoitustaan.

Ilta saapui, varjot lankesi
Ei edes tähtiä näkynyt
Satoi vettä, satoi lunta
Jäähileitä suoraan sydämeen

Olipa kerran kauan kauan sitten kaukaisessa maassa kesän yksi kuumimminsta päivistä. Aurinko loisti taivaalla korkealla, linnut lauloivat läheisissä puissa ja perhoset leikkivät hippaa niityn yllä. Taivas oli taysin sees. Niityn laidalla, kiven päällä, oli siistissä pinossa kasa vaatteita ja vaatteiden omistaja hyppi ja pomppi ilkosillaan niityllä.
Peikkotyttö punaisissa takkuisissa hiuksissaan. Sen iho oli vaalea, koska siinä maassa aurinko ei polttanut ketään. Sen huulet olivat ruusunpunaiset, sillä siinä maassa väreillä leikittiin. Ja sen hiukset olivat täynnä pieniä kukkia, jotka sudenkorennot olivat sen päälle tiputtaneet. Nauru raikui ilmassa.
Se heittäytyi selälleen maahan kukkien sekaan, hyräili sävelmää ja katsoi hymyillen vaaleansinistä taivasta. Mutta yht´äkkiä se ei enää pystynyt liikkumaan, se haukkoi henkeään ja tunsi jonkun kuristavan sitä. Käärme oli luikerrellut aivan sen lähelle ja iskenyt kiinni täysin huomaamatta. Peikkotyttö kuuli omituiset sanat
- Sinulle on tehtävä toisessa maailmassa. Kun sen olet täyttänyt, pääset takaisin kotiisi menettämättä päivääkään riemustasi. Mene lapseni, mene! Täytä käskyni ja tapa!
Peikon silmät sulkeutuivat hiljaa ja pimeys valtasi sen. Se tunsi puraisun sen oikeassa ranteessa ja sen silmät rävättivät auki! Sen silmät kiiluivat, kuin kissan, mikä oli lähdössä nälkäisenä saalistamaan.
Peikkotyttö nousi ylös ja alkoi tuntea kylmää. Se seisoi alasti keskellä valkoista metsää ja kesti hetken ennen kuin tunteet alkoivat sitä johdattaa. Eteenpäin se asteli, monta tunnetta kohtasi, kunnes se pysähtyi. Sen edessä oli luola ja sen sisälle sen oli mentävä. Se asteli varovasti, sillä siellä oli pimeää, kunnes se näki kaksi valonhohdokasta silmää. Niiden silmien takia se oli tullut taistelemaan. Soturi, jonka itse Äiti Maa oli kasvattanut varjellen kestäväksi ja avuksi pienelle lapselleen.
Ilma oli tyyni ja limen kirpeä.