Eroja

Musta tuntuu, että mä alan kohta menettää kokonaan uskoni oikeaan rakkauteen. Sen verran paljon on lähipiirissä nyt tälle syksylle ollut eroja. Viimeisin lauantaina, ja taas kyseessä pariskunta, joista olisin käsi raamatulla voinut vannoa, etteivät he koskaan eroa. No, ei kahta ilman kolmannetta, se kait tämä vain oli. Koska kaksi muutakin tämän syksyn eroa ovat olleet juuri sellaisia "WTF????!!!!" -eroja.

Toki on erojen syitä joista voi vain sanoa, että niille ei voi kerta kaikkiaan mitään, mutta silti tämä erosuma masentaa. Tärkein tarinan opetus lienee kuitenkin jälleen kerran ollut se, ettei kaikki ole koskaan sitä miltä näyttää. Eivätkä ihmiset ole sitä, miltä näyttävät. Ja että ero saa ihmisestä esille ne kaikkein vittumaisimmat puolet. Mä en esimerkiksi olisi kertakaikkiaan voinut erään kaverini puolisosta voinut kuvitella kuoriutuvaksi esille sitä katkeraa, kyynistä ja rahanahnetta paskiaista, millaiseksi hän on osoittautunut. Mutta nyt tuntuu ainoa motiivi elämässä olevan ainoastaan nylkeä toinen putipuhtaaksi, viedä tuhkatkin pesästä ja henki päälle, ja lopuksi vielä kusta haudalle. Ja tätä en vaan voi käsittää. Miksei voi toimia, kuin aikuinen, normaalijärjellä varustettu ihminen?

Surettaa =(