Harmaantuva kuono

Olin koiran kanssa korvessa lenkillä lauantaina. Sehän juoksee metsässä kuin viitapiru ikkään, eikä suurimman osan ajasta ollu näkyvissä ollenkaan, joten en voi sanoa, sattuiko sille jotain. Se kuiteski alko kävellä vaikeen näkösesti yhtäkkiä kesken lenkin ja jotenkin nilkuttaa. Ei se kuitenkaan mitenkään selkeesti ontunu, ja kun taivuttelin kaikki käpälät läpi ja tutkin tassutkin niin ei niissä ollu mitään vikaa. Välillä se käveli ihan normaalisti, sitten taas vaikeesti, ja veti itseään köyrylle.

Kun me tultiin autolle, se ei halunnu hypätä kyytiin niinku tavallisesti. Jouduin nostamaan sen kyytiin ja sitä tehdessäni se vingahti. Ajoin kotiin sen reilun puoli tuntia ja kotipihassa ajattelin jo kuvitelleeni kaiken, sillä se hyppäsi autosta ulos ihan normaalisti. Käveltyään kolme askelta se kuitenkin veti itsensä taas köyryyn ja alkoi uikuttaa ja pääsi vaivoin kotiin sisälle. Onneks mun kotiin ei oo rappuja.

Kotona annoin sille kipulääkettä ja kiedoin sen huopaan ja soitin eläinlääkärille, joka arveli kivun olevan peräisin joko vatsasta tai selästä ja antoi kipulääke- ja seurantaohjeet. Lääkkeitä mulla oli kotona vino pino ja kun koiran voinnissa ei ollu mitään sen ihmeempää kuitenkaan ja kipulääkkeet autto, mentiin seuraavaan päivään.

Su-aamuna se oli ihan normaali, mut sit kun läksin autolla liikenteeseen ja se hyppäs autoon, se päästi taas ulahduksen ja siihen selvästi koski. Annoin heti kipulääkettä ja olin uudelleen yhteydessä klinikalle, josta annettiin lisää ohjeita ja neuvottiin, että meidän pitäis sit arjen tultua mennä sinne tarkempiin tutkimuksiin.

Eilen sit läksin töistä kahden jälkeen ja vein sen tutkimuksiin. Verikokeissa ei ollu mitään, mutta selkärangan kuvissa näky yks nikamanväli, jossa todennäköisesti on välilevyongelma ja se aiheuttaa kipuoireita. Eilen koira oli kuitenkin koko päivän hyvävointinen, kivuton ja iloinen.

Kait se niin on, ettei vanhuus tuu yksin, karvakorvillakaan. Johan tässä on yhdessä kuljettu 12,5 vuotta. Se on aika paljon pidempään ku moni mun tietämä parisuhde. Enemmän on yhteistä aikaa takana ku edessä. Kyllähän mä sen tiedän. Silti mä en vaan voinu eilen lakata itkemästä illalla, vaikka kaikki oli ihan hyvin. Mä tiedän, että toi oli nyt sitä lähtölaskennan ekojen numeroiden lausumista ääneen.

Mut vaikka mä tiedän sen, ei se tee siitä yhtään sen helpompaa hyväksyä.