Kampaajahöpinää

Mun kampaaja on ihana. Siis tosi ihana. Se on iso nainen, jolla on kirkkaanpunainen pystäri, ja se nauraa silleen että peilit helisee ja se nauraa paljon. Se on myös todellinen nero leikkaamaan, ja taiteilija värjäämään. Mut siin on kyllä yksi todellinen puute.

Nimittäin se, että se ei osaa laittaa mun tukkaa. Jostain ihmeellisestä syystä se aina föönaa mun tukan sellaseks palloks, jossa mä näytän keski-ikäseltä bilsanmaikalta. No mitä pahaa siin sitten on, kysytte. Ei mitään, jos mä näyttäsin 2000-luvun bilsanmaikalta, mutku mä näytän 50-luvun bilsanmaikalta, ja vielä semmoselta, jota ei ole edes pidelty kuutamossa pikkurillistä kiinni. Eli jos mulla olis jotkut bileet, mihin tahtoisin kampauksen vaikka, mulla ei tässä kaupungissa olis oikeesti aavistustakaan, mille kampaajalle menisin. Mun vakikampaaja ei kuitenkaan tulis kysymykseenkään. Se taikois mulle kuiteski sellaisen pehkon, että sitä vedettäis itkun kanssa uusiksi kotona puoli tuntia ennen juhlia.

No, plussia on onneksi enemmän kuin miinuksia. Jatkan mä sillä käymistä edelleen, ja toivon, ettei tuu kampausbileitä.

Ai mitäkö teen just nyt? No koetan litistellä molemmin käsin sitä palloa, minkä se taas mulle föönas. Ja samalla ihastelen uutta, kultaista väriä =) <3