Vaikka Rooma on jo niin tuttu minulle, ensikosketus muistutti, että maassa maan tavalla. Etukäteistilaamamme taksikuski kiidätti meidät kentältä hotellille, ilman sen kummempaa syytä, melkoista haipakkaa. Jos rajoitus on 70 km/t, niin silloinhan 90 km/t on "törkeä ylinopeus", eikös? No, meitä vietiin moneenkin otteeseen 90 km/t YLI nopeusrajoituksen! Smart -miniautoja suhahteli vastaan satasen vauhdilla - perä edellä! Ja syöksyessämme tunneleihin, mieleen tuli prinsessa Dianan viimeinen matka...
.
Huoneemme River Palacessa oli oikein mukava, vanhaan tyyliin, eli kullatut hanat ja kattomaalaukset ja Jeeves -käytöksistä univormuhenkilökuntaa ynnä muuta sellaista. Voin suositella hiljaisia sisäpihahuoneita. Hotellihan on suoraan metroaseman päällä ja siitä pääsee suoraan kävelykeskustaan, parhaaseen puistoon, joenvarteen ja niin edelleen.
Kuva-albumissani on kuvia reissuiltani, katsokaas!
.
Kaupunki on edelleen ryöstäjien suhteen turvallinen, vaikka taiteen tasolle yltäviä taskuvarkaita riittää. Meitä eivät he, eivätkä monet muutkaan kiusanhenget häiritse, sillä pukeudumme tyylikkäästi maassa maan tapaan, ja laukusta sojottaa paikallinen lehti. Nytkin jopa kuulin itse kahdesti sen, kun minua luultiin paikalliseksi:
"Katsokaa, jos tämä kahvila kelpaa paikallisille, niin kyllä meillekin!"
Joo, katsokaa vaan, aito roomalainen Martinlaaksosta...
Suurissa eurooppalaiskaupungeissa saa ihan erilaista palvelua vaivautumalla valitsemaan vaatteensa ja kiillottamaan kenkänsä. Useimmat miesturistit pukeutuvat Roomaan kuin pellet, jopa silloin kun heidän naisensa ovat ihan käypäisesti vaatimattoman siistejä. En ymmärrä niitä miehiä.
Onneksi oma rouvani koettaa ottaa kaiken irti luvasta pukeutua kerrankin näyttävästi, mikä lisää lomieni miellyttävyyttä Pariisissa ja Roomassa.
.
Elokuun kuumuus on hurja, vaikkei nyt ollut kuin kolmekymmentäneljä astetta. Olen vienyt oman polkupyöränkin sinne, kun oli 42 varjossa, ja kuumimpana kautena pyörän tai (mukulakiveyksen takia isopyöräisen) skootterin vuokraaminen onkin oiva ja ehkä ainoa tapa saada vilvoittavaa ilmaa ja päästä kokemaan enemmän, ja useammilla kapeilla kaduilla, tuossa kompaktissa kaupungissa. Liikenne vaatii asennetta: tilaa annetaan, mutta annettu tila on sitten käytettävä puolessa sekunnissa ja liikennevaloista lähdetään kuin kilpailussa, jotta homma sujuisi.
.
Kuumuuteen auttaa sen tajuaminen, että hentokin tuuli voimistuu joutuessaan aukioilta talojen väliseen solaan, joten jos asettuu siten sijaitsevaan kahvilaan, on helpompaa. Toisin sanoen, vältä jäämistä turistien isoille väylille, ja käytä karttaa ja pikkukujia. Kujien ravintoloissa on parempi palvelu, koska suurväylillä yhä uusia turisteja tunkee raflan ovesta, vaikka siellä olisi millaista. Jokainen tolkun ihminen kantaa täällä vesipulloa, joiden täyttäminen kadunvarsien lähteistä on helpompaa kuin missään muualla.
.
Kaupunkilomamme ovat tottakai aina pyörineet jotenkin ruuan ympärillä, niin nytkin. Nyt teemaksi sattui yksinkertainen ruoka. Kuinka ihanaa voikaan olla Cacio i pepe, eli loistavan pastan kera vain käsiteltyä keitinvettä, juustoraastetta ja pippuria! Minähän se aina muistutan kuinka gourmet voi olla yksinkertaistakin! Jopa luomuravintolan löysimme. Jäätelöä meni tietty paljon, ja kesäkurpitsankukkia en saa syödäkseni kotona koskaan.
.
Löysimme ehkä Rooman ainoan erikoisteepaikan, aivan vihkikirkkomme vierestä. Olipas elämys meille cappuccinoniuhoille nauttia oikein kallista niuhotusteetä, häitämme muistellen. Se kirkko taas on ensimmäinen luterilaiskirkko, johon ikinä kukaan paavi on astunut. Ja nyt jo kaksi paavia, pitivät seremoniaakin siellä. Käykääpäs katsomassa jos haluatte nähdä maailman upeimman, kultakattoisen luterilaiskirkon.
http://www.iperdesign.com/clients/celi/wp-content/uploads/2011/03/Christuskirche_interno_mod.jpg
.
Tietysti öistä vaeltelua ja shoppailua harrastimme. Ja kuten aina Rooman lomaan kuuluu, jopa kaltaiselleni hillitylle herrasmiehelle sattui absurdeja tilanteita, kuten eksymisiä pimeiden kujien sokkeloissa,
kahlaamiseni aamuyöllä puku päällä suihkulähteessä täyttäen lasisia vesipulloja kun taksimme odottaa vieressä,
tai villi Hava Nagila -tanssi öisellä kujalla ilotyttöjen kanssa, kerjäläismamman soittaessa mestarillisesti haitaria.
Siitä kaikesta, mitä aiemmin on meille Roomassa sattunut, en edes uskaltaisi kirjoittaa! Ettekä uskoisi kuitenkaan.
