Puukko ja puntari

Globaalit työläiset
Kun kuusikymmenluvun Suomessa alettiin enenevästi puhua kansainvälisestä kaupasta ja kansainvälistymisestä, aniharvat osasivat edes kuvitella miten nuo käsitteet tulisivat lähivuosikymmeninä mullistamaan elämää niin että muutos ulottuu täysimääräisenä tännekin. Nyt nimellä "globalisaatio".

Jos halutaan olla kohteliaita Karl Marxin teorioille joita hänen aikanaan ei oltu vielä testattu reaalimaailmassa, voidaan sanoa että ainakin yhdessä asiassa hän oli "näkijä". Hänen laajassa tuotannossaan ennustetaan globalisaatio, vieläpä aikana jolloin länsimaiden teollistuminenkin oli vasta hailakka varjo myöhemmästä; lähes kaikissa keskituloistenkin perheiden käyttöesineissä näkyi vielä selvä ihmiskäden jälki ja teollisen suunnittelun puute.

Marx: "Jatkuvasti laajentuvien markkinoiden tarve ajaa omistavan luokan ympäri planeetan pinnan: sen täytyy asettua ja pesiytyä kaikkialle, muodostaa yhteydet kaikkialle". Yhteyksiä kaikkialle on varmaan ollut vaikea kuvitella, kun vielä 40 vuotta myöhemminkin jopa sotilasviestintä takkusi ja panssarivaunut viestivät kirjekyyhkysillä. Mutta juuri halpa tiedonvälitys ampui jyrkimpään nousuun nykyisen globalisaation, jossa kaikki voitava ulkoistetaan halvimpaan kaukomaahan, samalla kun yhteiskuntavastuun ja laadun käsitteet muunnetaan entisten irvikuviksi.

Moderni globalisoitunut suuryritys, esimerkiksi metsäyhtiö, näyttäytyy länsimaisille työntekijöilleen täysin erilaisena kuin entisajan patruunavetoinen omavaraisuuteen pyrkivä pienoisyhteiskunta. Nyt ei ole patruunaa joka näkisi toimintaympäristön läheltä voiden reagoidakin siihen, omavaraisuus on äärimmäinen kirosana, ja ydintoimintoihin ei todellakaan kuulu työläisten hyvinvointi.

Edes ylin maajohto, (keskijohdosta tai työläisistä puhumattakaan) ei tunne omistajia, ja vain vilaukselta näkee konsernijohtoa. Se taas elää useimmiten omassa byrokratiakuplassaan useimmiten tietämättäkään miten päätökset vaikuttavat maajohdosta alaspäin. Tehdaskierros viidessä vuodessa tuskin tuo ymmärrystä, koska pistokokeellisia syvätutkimuksia ei tehdä. Mahdollisesti ei välitetäkään, koska sellaisesta ei seuraa "sitouttavia bonuksia", vaan ehkä vapautus tehtävistä.

Varsinainen omistus on kasvotonta, ja vaikuttavilta osiltaan todella pienten piirien hallussa, oli "vähemmistöosakkaita" rekistereissä kuinka monta tahansa. Heistä lähes kaikki omistavat vain jonkin salkunhoitajan kulloistenkin oikkujen mukaisen osuuden, eikä heistä ole milloinkaan muodostettavissa tosiasiallisen omistajaryhmän päätöksiä suuntaavaa joukkoa, vaikka pientä kritiikin pihinää voi ollakin.

Intiassa oli aikoinaan erittäin kehittynyt tekstiiliteollisuus, ja paljon muutakin sillä telakat kilpailivat tasaveroisesti Britannian merivoimien laivatilauksista. Tämähän ei Lontoon herroille sopinut, ja voimatoimin Intian tehtaat ajettiin alas ja maa muutettiin pelkäksi raaka-ainetuottajaksi Imperiumille. Tuolloin tuotanto siirrettiin siis aivan päinvastoin kuin nyt, vaikka köyhimmät taas kaiken maksavat, nyt jättiläisslummeihin muuttavat maatyöstä karkotetut uustehdastyöläiset.

Tuotantoa siirretään myös Intian naapurimaihin, vaikka koko alueella on uskomattoman huono infrastruktuuri, jonka luulisi aiheuttavan kestämättömiä hankaluuksia varastottomassa pikasyklituotannossa. Dhakan tehdas romahti äskettäin tappaen tuhannen työläistä. Syitä oli useita, mutta infratilannetta valaisee se että rakennus ei ollut suunniteltu tehtaaksi, siihen oli lisätty kerroksia ja kuuden päivittäisen sähkökatkon takia valtavan painavia generaattoreita. Kun tähän lisää toimimattoman logistiikan kaaoksen, voi ihmetellä miksei toimivaksi todettu Kiina enää kelpaa.

No, koska siellä on päästy ohi "euro päivässä" -palkoista! Enää hienoimpia tuotteita kannattaa tehdä siellä, ja länsitehtaissa joudumme piankin yhä suuremman, parempilaatuisen volyymin kilpailutilanteeseen. No, onko suurien, vaikkapa vaateyhtiöiden kate niin huono, että päivän kovatahtisesta työstä ei muutamaa euroa voisi maksaa? Pikainenkin silmäys tehtaiden tuotannon ulosmyyntihintaan, kuljetuskuluihin ja vaatteiden Euroopassa tuottamaan rahaan, riittää kertomaan että voittomarginaalit ovat huikeat, huonoimmillaan kymmenkertaiset ja parhaimmillaan toistasataakertaiset. Kyse on vain pohjattomasta ahneudesta: tehtaita pykätään Pohjois-Koreaankin.

Kuluttaja länsimaissa kokee kuitenkin saaneensa tuotteen halvalla. Verrattuna 40-60 vuoden takaisiin laatustandardeihin tavara on kuitenkin surkeaa. Se on näköistavaraa, eikä kestä käyttöä. Polkupyörä voi hajota testissä ensi päivänä, sähkötuotteet, halpaelektroniikka ja asusteet ovat enimmäkseen tuuripeliä. Meidät on opetettu odottamaan heikkoa laatua, ja silloinkin kun onnistumme laatua saamaan, joku piruparka on saanut maksaa onnestamme siellä estottomasti saastuttavassa hikipajassa.

Euroopassa toiveksitaan jonkinlaista globaalia työläissolidaarisuutta ja joukkovoimaa. Mutta keskustelun lisäksi, mitä muuta toimintaa, kuin yksisuuntaista, voisi olla kun me olemme heidän mielestään kuvaamattoman hyväosaisia ja rikkaita? Marssikaapa nyt siellä Pakistanissa meidän kesälomiemme ja pätkätyösopimuksiemme puolesta... joo.

Vahvatkin amattiyhdistysliikkeet on monissa länsimaissa ajettu alas suorastaan nerokkailla "thatcherilaisilla" pelisiirroilla. Vastakkainasettelun aikakin on ohi, koska se on kuulemma nyt muodikasta. Suomenkin kaltaisissa hieman maltillisemmissa maissa suuryritykset kertovat selvästi syyn, miksi palkkoja ei passaa vaatia parannettavaksi: yritykset uhkaavat lähteä kaukomaille, jolloin niiden kovin kireäksi mainitut verotulot eivät enää pidä pystyssä yhteiskuntaamme.

Mutta juuri samaan aikaan lehdistö paljastaa, että konsernien sisäisillä -osin naurettavan ilmeisillä - rahansiirtovetkutuksilla jopa suurimmat kansainvälistyneet yrityksemme pääsevät nollaprosenttia hipovaan verotukseen.

Joten firmoille tarjotusta koulutetusta työvoimasta ja upeasta infrastruktuurista yhteiskunnallemme ei jää palkkioksi kuin työläisten tuloverot. Lopputuloksena saattaa olla USAn kaltainen yhteiskunta, jossa verotus ei pahasti rasita keskiluokkaa, rikkaita ei lainkaan. Mutta tällä reseptillä yhteiskunnan taskuissa ei lopulta ole kuin velkaa, jota lisäämällä se voi - kuulemma - raahustaa loputtomiin, yhä huonommassa kunnossa .

"Jo muinaiset roomalaiset" havaitsivat, että miljoonakaupungin tarpeisiin ei voitu sahata marmoria käsivoimin. Nyt ei tarvittu suuria pyramidin rakennuskiviä tai kreikkalaistemppelin pylvään paloja, vaan mahdollisimman ohuita värikkäitä kivilevyjä.
http://www.flickr.com/photos/antmoose/19674209/sizes/o/in/photostream/
Sahattavan määrä nousi satakertaiseksi. Mikä neuvoksi?

Viime aikoina on saatu selville, että heillä oli monia vesivoimalla käyviä kivensahauslaitoksia, joissa sama vesiratas käytti kahta sahaa yhtaikaa, joten kivimiehille jäi tehtäväksi kivien siirtely, sahauksen jäähdytys ja sahan huolto. Tämä, samoin kuin vastaava suuren mittakaavan tapa viljan jauhamisessa, oli koneellistumisen synty. Orjia ja työmiehiä alkoi jo vapautua inhimillisempiin hommiin, jopa pintamaan siirtoa kaivostoiminnassa tehtiin lapiomiesten sijaan vedenpaineella.

Seuraava tärkeä vaihe työläisten korvaamisessa koneilla tulikin varsin myöhään.
V. 1700 Thomas Newcomen paransi kaivospumppujen lähes käyttökelvotonta höyrykonetta niin, että se yleistyi Euroopassa. Pumppaajia ei tarvittu enää.
1733 britit keksivät, että kudottaessa ei tarvitakaan kahta miestä tökkimään sukkulaa edes takaisin loimien välissä, vaan pianon vasaroita muistuttavat iskimet voivat lyödä pyörillä varustettua sukkulaa vuoron perään. Joka kangaspuu jätti näin kaksi miestä - ja perhettä - vaille toimeentuloa. Keksijästä tuli niin epäsuosittu että hän joutui pakoilemaan loppuikänsä.

Näihin aikoihin briteissä maat jaettiin uudelleen, ja suuret määrät köyhälistöä joutui kodittomiksi. Tämä massa oli äärihalpaa työvoimaa alkavalle teollistumiselle, enkä rasita teitä kuvailemalla tarkemmin sitä riiston ja kurjuuden määrää joka seurasi. Teollistumisen vaihtuessa koneellistumiseen olot vain pahenivat, sillä nämä kurjatkin työt vähenivät. 1700 -luvun lopulla jo noustiin kapinaankin ja kehruukoneita rikottiin.

1800 -luvun alussa epätoivoiset työläiset muodostivat mafian lailla operoivan salaseuran, "Luddiitit", jotka lähettivät tehtailijoille uhkauskirjeitä, ja ehkä joku sai hevosenpäänkin sänkyynsä, noin vihjeeksi. Koneita tuhottiin jo matkalla asennettavaksi, ikkunoita rikottiin ja tehtaita poltettiin.
Kähinä jatkui vuosikaupalla: armeija puolusti tehtaita, tehtailijoita murhattiin, luddiitteja pidätettiin ja teloitettiin, ja uskonpa aurinkoisen Australiankin saaneen noina aikoina paljon reippaita käsipareja pakkotöihin, virkistävän laivamatkan jälkeen.

Tämä kehitys on sittemmin jatkunut: yhä uusia koneita yhä monipuolisempiin töihin. Metsäteollisuudessa näkyy varmaan selvimmin, mikä vaikutus työllistävyyteen oli ensin moottorisahoilla, sittemmin isoilla autoilla ja metsäkoneilla. Uittomiesjoukot sun muut kutistuivat muutamiksi metsäkoneen kuljettajiksi ja rekkamiehiksi. (Tehokkuus meni, muuten, samalla niin pitkälle, ettei suomalainen puupellon tuotos enää kelpaa purjeveneiksi eikä laatuhuonekaluiksi; rakentajillakin on vaikeuksia sen kanssa.)

Tehtaissa koneistuminen aiheutti onneksi senkin, että saatiin uudenlaisia, ja ihmiselle mukavampia työpaikkoja menetettyjen raskaiden, meluisten ja pölyisten tilalle. Kun kotimaan kuluttajalla alkoi olla varaa, ja myyntiä suuntautui ulkomaillekin, tapahtui sama kuin tervan viennissä aikoinaan. Paljon uusia työpaikkoja, lisää ansiotasoa, ja sen myötä enemmän kulutusta, ja positiivinen kierre oli valmis. Ammattiyhdistysliikkeen nousu sattui samaan aikaan kun naapurimaamme stalinismiin johtanut vallankaappaus, ja kun naapurimaassa oli tuo pelottava työläiskapinan sytyke ja tuki, tehtaiden omistajat olivatkin yhtäkkiä valmiit kompromisseihin säilyttääkseen yhteiskuntarauhan. Näin olivat koossa kaikki hyvinvointiyhteiskunnan palaset: tehtaat, koneet, investointipääoma, työläiset, ja ammattiyhdistykset, jotka yhdessä, horjuen mutta vääjäämättä, synnyttivät positiivisen kierteen.

Mutta juuri nykyaikana olemme aivan ennennäkemättömien haasteiden edessä. Kun tehtaat tulevat yhä hienostuneemmiksi, ne eivät enää tarjoakaan suurta määrää työpaikkoja, vaikka tehtaita syntyisi kuinka! Moderni paperitehdas pyörii ydinosaamisensa suhteen muutaman kymmenen huipputyöntekijän ympärillä. Kun katsomme filmiä tuliterästä jättiläiskokoisesta metallituotetehtaasta, niin kuvassa ei näy montakaan ihmistä vaikka tuotantomäärät ovat huikeita.

Sähkömoottori- ja taajuusmuuttajatehtaat ovat mahdollistaneet tällaisen, ja nyt ne ovat itsekin saman muutoksen edessä. Työ pilkotaan ensin pieniin osiin, ja tällaiseen yhden toiminnan pisteeseen esimerkiksi asennetaan sellainen älykäs käsiruuvain, joka tietää mitä pulttia ollaan kiristämässä, ja jopa säätää momenttia sen mukaan monesko vääntökerta pultilla on menossa. Väännin ei toimi, jos ihminen yrittää kiristää väärässä järjestyksessä.

Käsiruuvain itse, haluttaessa, jopa kuittaa työvaiheen tehdyksi! Tuloksen arvaa. Virheitä ei tule. No sehän on tietysti hyvä, työläisen stressikin vähenee. Mutta: tällainen työ voidaan antaa vaikka melkein lukutaidottomalle, jos vain halutaan. Halpaa työvoimaa tuotetaan jo kaukomailta, ja jos rajat avataan, tehtaan portille kerääntyy (palkalla millä tahansa) laumoittain halukkaita työntoivojia kuin Steinbeckin romaanissa. Eräänlainen paluu kehruukoneiden synnyn ajan riistettäviin työläislaumoihin?

Todennäköisempää kuitenkin on, että työpisteeseen johdetaan liukuhihna, ja siihen istutetaan robotti! Ne ovat yhä halvempia. Robotti painaa pitkää päivää, eikä rasita henkilöstöpäällikköä.

Applen mobiilituotteita tekevän Foxconnin emoyhtiöllä on 10 000 robottia, ja suunnitelma on että niitä olisi miljoona, parin vuoden sisällä! Syynä kiinalaisten liialliset palkat. Kuulostaa tutulta historiasta... Uusia työpaikkoja tullee 2000, mutta arvatkaa, montakos poistuu! Robottityypiksi on kaavailtu - kas, ABB:n "Fridaa", mutta määrä on niin mahtava, että se tullaan takuulla kopioimaan ja tekemään "oma". Jahka näemme lisää suuria tehtaita, joissa robotit tekevät robotteja, niin...

Jekut eli pranksit, joita sanotaan nykyään Duudson -aikaan källeiksi, ovat elämän suola.

Huolimatta aikuisikäni äärimmäisen olemattomasta sosiaalisesta elämästä, jotain on tullut tehtyä. Äärimmäisen luova mielikuvitukseni olisi toisissa oloissa saanutkin pahaa jälkeä aikaan.

Lapsuudesta tulee mieleen se, kun eräs meistä pikkupojista oli käynyt ostamassa pilailupuodista (tuolloin ääriharvinaisen) pehmeän kumisen kakan. Hänellä kävi huono tuuri, kun satuin salaa näkemään kun hän jemmasi pötkylänsä metsään normaalireittimme varteen. No hänen poistuttuaan, pitihän se toki vaihtaa aitoon, joita olikin tuolloin laaja värivalikoima saatavissa.
Kun seuraavan kerran kuljimme porukalla tuon paikan ohi, poika halusi shokeerata meitä tarjoutumalla syömään maksusta koirankakkaa, voi hurja! Kaikki paitsi hän tiesivät "vaihdokkaasta", ja keräsimme kolehdin, sillä ehdolla että tavara kaapaistaan ja syödään aivan salamannopeasti. Esityksestä tuli hauska, vaikka pila oli kääntynyt ympäri. :-D

Myöhemmin on läsnäollesani vihdan sisään ilmaantunut nokkosia, ja erinäisiä savukkeita on terästetty kiväärin ruudilla (arvaatte kyllä) tai magnesiumnauhalla (suuri valkoinen liekki).
Voin myös vakuuttaa, että kyllä sellaista oikeastikin tapahtuu, että kokki, khöm, rikastuttaa kilpakosijan ruokia laksatiivilla juuri ennen romanttiseksi aiottuja treffejä.
Itsekin olen ollut myös kohteena; huumorintajuni riittää kyllä! Tietysti taannoin ammattikeittiöissä teimme temppuja melko jatkuvalla syötöllä. Ilmassa lenteli kananmunia: tyhjennettyjä, keitettyjä ja raakoja. Jauhopussien pohjissa oli yllättäviä heikkouksia ja työtoverien siviilitavaroihin ilmaantui kaikenlaista. Itse aioin kerran maksaa raitiovaunussa, ja taskuni olivat täynnä herneitä. Tongin rahaa laukustani - ja vedin sieltä puolikkaan siankallon.

Mutta nykyisen työpaikkani tapakeppostelija -tuttavan vaikutuksesta olen saanut luovuuteni kukkaan. Soivien onnittelukorttien soittimen loputtomiin jatkuvaa piipitysintoa ja hyvää piilotettavuutta on hyödynnetty...

Eräs sähköasentajan haalareita käyttävä työtoveri halusi välttää pitkän kävelykierroksen hyllyrivien taitse käydessään päivittäin lämmitttämässä mikroruokansa. Hän tapasi puristautua kulmikkaan pylvään ja raskaan hyllystön välisestä raosta. No, piirsin lattiaan kynällä viivan, ja JOKA päivä siirsimme isolla trukilla tuota erittäin painavaa hyllystöä 5 milliä pylvääseen päin.
Seurasimme päivittäin salaa yhä vaivalloisemmaksi muuttuvaa pusertautumista. Eihän kukaan voi kuvitella että tonneja painava hylly liikkuu!
Sitten lopulta tapahtui väistämätön: mies jäi haalarinsa teräsnapeista kiinni hyllyyn. Ei päässyt eteen eikä takaisin. Tirskuimme tirkistellessämme, miten hän ei edes kehdannut huutaa ohikulkijoita vetämään hänet irti. Kun hän lopulta palasi työpisteeseen, repesimme kun hän sanoi:
-"Voi hitto kundit, ihme juttu, yritän syödä aina vähemmän,
mutta lihon aina vaan!" :-D
-----------------------------------------------------------------
Yksi hyvä IDEA teille olisi tässä:
Kun kuljet selin sinuun istuvan työkaverisi pöydän ohi, ja samalla näet että pomonne tulee käytävällä sopivan etäisyyden päässä vastaan, niin et vilkaisekaan pomoa, vaan pysähdyt ja sanot katsoen näyttöä kauhistuneena: -"Mitä kauheaa tuo koira tekee pikkutytölle! Hyi, pois tuollainen!" ja samalla näpäytät vaikka enteriä, ja jatkat matkaa närkästyneen näköisenä. Pomo kuuli sanasi, ja saapuu työpisteeseen luullen että siellä oli eläinpornoa. Saat itse päättää, menetkö selittämään että leikkiä, ja että selitätkö tahallisen valheellisen näköisenä. Erityisesti naispomoille. Mutta eihän näin ystäviä saa; itse en ole tätä kokeillut.
-------------------------------------------------------------
Avokonttorissamme oli eräs mies, joka inhosi niitä mikrokokoisia kukkakärpäsiä.
Hän kävi jo muiden hermoille partioidessaan naapuripöytiä kauempaakin, että:
ei kai sinulla ole hedelmiä täällä, älä syö voileipää, heti pois tuo limpsapullo, katsonpa onko sinulla täällä roskiksessa banaaninkuoria, olenhan kieltänyt, nuo sinun kasvisi varmaan levittävät kärpäsiä, anon että ne kielletään.

Suunnittelin vastaiskun. Hänen työpöytänsä vetolaatikoiden alla oli laatikostorakenteen pohjalevy, jossa oli jostakin syystä kulmissa pari kolmiomaista ilma-aukkoa. Juuri ennen viikonloppua asensin pohjalevyn alle ilmastointiteipillä tarjottimen, jolla oli kaikenlaista kosteaa kärpästen herkkuruokaa. Millin rako vain jotta kärpiäiset mahtuvat seisovaan pöytään, ja pullein vatsoin reippaina pois. Suurempilukuisina.
Maanantaina kärpäsiä oli jo jonkin verran, "miten niitä nyt tässä on..."
ja tiistaista lähtien pöydän ympärillä näyteltiin Hitchkockin Linnut uudestaan, pääosassa niuhomies ja sakeneva kärpäsparvi... :-)

Päivä päivältä yltyvä ilmasirkus ajoi miehen suunniltaan! Pohjalevyn kolmioaukoista pääsi hyvin lentämään jopa sisälle vetolaatikoihinkin.
Sain puheluita: "Hei tuu nyt katsomaan, se aukaisi vetolaatikon ja kauhea pilvi tuli sieltä, se huitoo ihan raivona! " :-D

Niuhomies siivosi hullun lailla, pesi lattiaa mopilla, pyyhki seinäkkeet ja tietokoneetkin jollain hapolla, tyhjensi rulokaapit, repi laatikotkin pois myös pöydästään. Mutta eihän hän nähnyt mitään, kun ei kukaan voi ajatella että 10 senttiä lattiasta, pohjalevyn ALLA, leijuu pikkukärpästen orgia-lentotukialus! Ne jotka olivat perillä jekustamme, lausuivat miehelle ohi mennessään esim -"Kyllä sinun pitäisi varmaan peseytyä useammin."
Loppuviikolla hän tuli sitten, ilmeisesti epätoivosta uupuneena, laittaneeksi poskensa kiinni lattiaan, ja nähdessään teippiviritykseni,
sai todellisen ahaa-elämyksen! :-D

Ja tietenkään kukaan ei tunnustanut tienneensä mitään...