Ammatinvalinnaisia pohdintoja

Musta ei olisi varmasti koskaan psykologiksi. Tykkään kuunnella ihmisten ongelmia ja niihin kertoilla omía näkökantoja, mutta mä luulen että olisin turhan herkkä sellaiseen rooliin.

Itseasiassa eilen tuota asiaa mietin, kun kuulin asiasta, joka oli mun mielestä törkeästi tehty. Toisaalta mun tekisi mieli kertoa asiasta tälle mun ystävälle, joka on tuon tempauksen toinen osapuoli, mutta en raaski koska tiedän, että hän särkyisi jos tietäisi tuosta asiasta eikä sillä asialla ole tuossa vaiheessa enää mitään virkaa. Ja voihan se olla, että hän tietääkin jo asiasta, en halua vain pahoittaa hänen mieltää enempää mitä sen tiedän jo olevan.

Mä vaan stressaan aina kaikkien muidenkin puolesta ja tunnen huonoa omatuntoa siitä, jos tiedän jotain sellaista jota muut eivät tiedä, enkä siitä voi kertoa ihmisille, joiden elämään se vaikuttaa, koska en halua juoruta tai satuttaa ihmisiä. Jos ei sitten ole niin selkeä asia, että tiedän varmuudella, että jostain asiasta voi koitua jollekin harmia, silloin voin kyllä jo kertoa "sisäpiiriasioita", jos ne ovat sellaisia joiden kanssa itse olen joutunut painimaan, enkä halua että muut joutuvat samojen ongelmien eteen.

Kyllä sitä kuulkaas saa kehiteltyä ongelmia vaikka mistä asioista, jos on siihen taipuvainen luonne x)