Suojelusprkl

Hei olen Jenny, olen idiootti.

Parempi mennä nukkumaan, ennen kuin alkaa vituttamaan tämä kaaos.

Helvetti miten yhden tietyn paperin etsiminen voi tuottaa harmaita hiuksia. Tongin asuntoni jokaisen kaapin ja vihkosen yhden fuckin paperin tähden. Tietenkin se löytyi vasta toisella etsimiskierroksella, sieltä paikasta jonka jo eilen katsoin läpi. Nyt on asunto sitten aivan järkyttävän sekaisin. Tarttis siivoa, mutta en taida jaksaa.

Miksi tunnen syyllisyyttä siitä, että olen onnellinen. Miksi olen sitä mieltä, etten saisi olla onnellinen. Eikö jokaisen ihmisen soisi olla onnellinen?
Miksi siis tunnen siitä syyllisyyttä?

Huoh. Liika onnellisuus liian pitkään kestäneen huonon olon jälkeen tuntuu oudolta, ehkä totun tähän vielä...

Ja ei, ei ole kysymys siitä, että kaipaisin tuota mennyttä aikaa, pelkään vain sitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos tulee paljon kivoja asioita, niin sitä pelkää sitä hetkeä, kun pahat asiat alkavat. Ei pitäisi olla liian ajatteleva, pitäisi vain mennä virran mukana.

Jos olen jättänyt poikaystäväni niin kuuluuko minun kysellä hänen vointiaan eron jälkeen joka päivä useasti? Tai ylipäätään pitää häneen yhteyttä kovin usein ainakaan.

Kuuluuko minun stressata siitä, miten hän pärjää ilman minua? Varsinkin kun hän näytti pärjäävän helvetin hyvin ilman minua, kun halusi nähdä vain muutamia kertoja kuukaudessa. Keskiarvolta kerran viikkoon ja silloinkin vain arkena.

Olenko minä velvollinen selittämään enempää kuin ne syyt, jotka eroon ajoivat, vai pitääkö minun tehdä asiasta kirjallinen syväanalyysi? varsinkin jos hänen käytöksensä on ollut se asia, joka minut on eropäätökseen ajanut ja olen syyt eropäätökseen hänelle useasti kertonut ja niistä ollaan juteltu jo suhteen aikana, jolloin olen huomauttanut että ne asiat minua häiritsee eikä niihin siltikään tullut suhteen aikana muutosta.

Minulla on ollut sellainen ongelma, että ihminen jonka olen jättänyt jo useita kertoja on saanut "houkuteltua" minut takaisin oravanpyörään aina uudelleen ja uudelleen. Nyt kun löysin itselleni ihanan ihmisen jonka kanssa haluan viettää aikaa, tämä entinen poikaystäväni masentui siitä tiedosta täysin.

Miksi tunnen huonoa omatuntoa siitä, että minä olen tämän masennuksen syy ja että minä aiheutan hänelle pahaa oloa.

Mietin tänään sitä syytä, miksi olen aina ajautunut tämän ihmisen kanssa uudelleen parisuhteeseen ja se johtuu siitä, että tunnen velvollisuutta yrittää saada hänet parempi vointiseksi. Tai ei välttämättä velvollisuutta, mutta syyllisyydentunnetta, koska minä olen ollut jättäjä. Mutta miksi minun pitäisi olla se, joka häntä lohduttaa, koska olen hänet jättänyt. Ajauduimme vain aina uudelleen ja uudelleen siihen samaan oravanpyörään, josta ei ole uloskäyntiä.

Olin liian kiltti, itsetunto nollissa enkä osannut ajatella selkeästi. Ehkä olen tunteeton paskiainen joka on kaikenlisäksi vielä itsekäs, jos en halua palata enää tuohon oravanpyörään.

Tuli keskusteluista mieleeni sellainen asia kuin ulkonäön vaikutus minun parin valintaan.

En pidä itseäni kovin pinnallisena ihmisenä, katson ihmisissä pääsääntöisesti silmiä koska niistä näkee millainen ihminen on. Kerran annoin "laatuvaatimuksieni" laskea ja aloin tapailemaan sellaista ihmistä, jonka katseesta huokui jotain outoa ja hän oli ilkeän näköinen ihminen. Ajattelin kuitenkin kuvittelevani sen kaiken, että kyllä kai ihmisten ulkonäkö/katse voi pettää, kun hän vaikutti alkuun ihan mukavalta tapaukselta.

Alla kopioitu oma teksti keskusteluista

"Kerran erehdyin tapailemaan sellaista miestä, jonka ulkonäkö oli "nilkin" oloinen ja hänen katseessa oli jotain outoa (myöhemmin sain kuulla, että myös kaverini näkivät hänen katseessaan tämän outouden, epäilivätkin että tämä tapaus käyttää jotain mömmöjä)

Ajattelin tuolloin vain, että kyllä ihmisen ulkonäkö voi pettää koska hän vaikutti ihan mukavalta tapaukselta ens alkuun, mutta myöhemmin sain tuta että olisi pitänyt uskoa omaan ihmistuntemukseen, koska tämä tapaus oli hieman häiriintynyt.

Jos en muuta tuon tyypin kanssa oppinut, niin ainakin sen, etten enää koskaan epäile omaa ihmistuntemusta."

Sain inspiraation Hanna Pakariselta. Leikkasin sitten tukkani pörröpääksi:) nyt nousee taas hiukset paremmin, kun nuo on leikattu kerroksittain. Vessanpönttö varmaan vaan menee tukkoon, kun menen kohta huuhtelee hiusteni jäänteet kph:n lattialta ja pistän ne pönttöön:D

Tuli mieleeni tämä MSN:n blogitekstini reilun vuoden takaa, kun keskusteluissa oli puhetta pettämisestä:

Otsikko:
Kuinkahan moni parisuhde kariutuu siihen kun..

..toinen osapuoli juoksee ravintoloissa kavereidensa kanssa eikä huomioi toista? rupesin tänään tuota asiaa miettimään. Minkä takia yleensäkään pitää ravata joka viikonloppu ravintoloissa, varsinkin jos on parisuhteessa?eikö pari kertaa kuussa riitä? ymmärrän kyllä, että kavereita haluaa nähdä, mutta ei mun mielestä ravintola ole siinä mielessä sosiaalinen paikka, että siellä voisi rauhassa keskustella kuulumisia. Harvoinpa olen törmännyt sellaisiin kundi/muijaporukkoihin jotka eivät ole etsimässä seuraa sieltä, seassa on varattuja ja sinkkuja eikä sivilisäädyllä ole mitään merkitystä siinä vaiheessa kun mielenkiintoinen vastakkaisen sukupuolen edustaja alkaa vihjailemaan kiinnostusta.

Mihin tämä maailman on oikein menossa, eikö sitoutumisella ole nykyään mitään merkitystä? Minkä takia pitää mennä kihloihin tai jopa naimisiin, jos ei sille toiselle kykene olemaan uskollinen. Muutenkin jos viina ja kaverit, ja varsinkin viina, menee parisuhteen edelle, niin ei sellainen suhde kestä. Itse jos seurustelen niin mielummin vietän aikaa kumppanini kanssa, kuin lähtisin ravintolaan vetää perseitä. Jos haluaisin nähdä kavereita niin mielummin pyydän heitä istumaan iltaa kämpille kuin lähtisin niiden kanssa pelkästään ravintolaan. Minkä takia pitää aina lähteä ravintolaan ja usein erikseen? tervettähän se on että välillä käy kavereiden kanssa tuulettumassa, mutta jos se menee yli niin mikä tahansa suhde kärsii.

Tultiin eilen laivalta ja sitä menoa hetken selvinpäin katselleena ei voi muuta kysyä kuin että onko ihmistä tarkoitettu elämään uskollisena? siellä varatut pokaili varattuja ja menivät hyttiin naimaan. Siis minkä helvetin takia pitää seurustella, jos ei kerran voi olla uskollinen.

En oikeasti tiedä, uskallanko enää alkaa seurustelemaan. Mitä useammin käyn ravintolassa, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä ettei mikään parisuhde ole nykyään niin vankka että se kestäsi tuollaista menoa.

Mulle alkoholi on aina ollut jonkin sortin punainen lakana. Koko lapsuuteni jouduin sivusta katsomaan kun oma isäni ryyppäsi varmaankin joka viikonloppu, joskus arkisinkin. Kun äitini asiasta mainitsi niin sitten alko huutaminen ja hakkaaminen. Ei se koskaan pahasti äitiä satuttanut, mutta kyllä sellainen tuntuu lapsesta pahalta kun oma äiti joutui usein lähteä isää pakoon, joskus jopa mummon luo. Muistan kun faija kerran suutuspäissään heitti kasan lautasia keittiön lattialle, kun äiti oli sille jostain huomauttanut ja aivan varmasti syystä.

Itkin usein omassa huoneessani ja rukoilin ettei isä tekisi äidille pahaa. En halua sellaista kokemusta omille lapsilleni, jos joskus niitä siunaantuisi. Ei se onneksi koskaan meihin lapsiin mun tietääkseni ole koskenut, mutta nyt kun mietin niin ihan varmasti sillä on ollut meihin kaikkiin neljään jonkin sortin vaikutus. Isoveljeni on alkoholisoitunut ja aggressiivinen kännispäissään. En tiedä kuinka usein sekin käy ravintoloissa, mutta käy sääliksi isoveljen kaverin, Mikan, vaimoa joka joutuu usein sivusta katsomaan kun hänen mies lähtee kännäämään. Heilläkin on kolme kouluikäistä lasta. Tämä Mika oli pitkän aikaa koskematta alkohooliin, tuli uskoon, sitten jotain tapahtui ja se on alkanut käymään mun veljen kaa ravintoloissa. Pikkuveljellenikin maistuu alkoholi, onneksi se on sentään saanut pidettyä juomisen varmaan suht aisoissa, sitten jääkin minä ja isosisko. Ei mekään olla absolutisteja muttei me useinkaan kännätä. Minä varmaan vähemmän vielä kuin sisko.

Muistan kun tulin kerran ammattikoulusta kotia ja istuin bussissa takapenkillä, mun eteen tuli kaksi paikallista kännikalaa. Ne alkoi heittää mulle jotain läppää ja sanoin niille jotain todella pahasti ja sanoivat että moiti vaan meitä, susta tulee joskus ihan samanlainen alkoholisti. Sanoin ettei varmasti tule! eikä ainakaan vielä ole niin alas vajonnut. Varmaankin jos lapsuuteni olisi ollut erillainen, en olisi tällainen.

Eilen keskusteltiin T:n kanssa juomisesta, ja siitä minkä takia pitää juoda itselle paha olo ja minkä takia ei siitä pahasta olosta voi oppia, ettei joisi liikaa vaan nautiskelisi muutaman kaljan, tai viiniä tai jotain muuta niin hän sanoi, kotiteollisuutta lainaten "ihmisten silmistä paistaa hulluus ja humala" ja tottahan tuo taitaa olla. Ajan hermoilla oleva sanoitus Kotiteollisuudelta:

Hullutta ja humalaa

On kauppakeskuksia silmänkantamattomiin
ja TV -sarjatkin on valmiiksi naurettu
ei tarvitse ajatella, ja niin on paraskin
että kaikki on valmiiksi käännetty ja kaulittu

Näihin sanoihin on hyvä lopettaa...

Alan olemaan huolissani itsestäni ja varsinkin tästä henkilöstä, jonka kanssa olen viettänyt aikaani.

Kummallakin meistä on sellainen "koviksen maine" että varmasti, jos joku meidät näkisi yhdessä, nauraisi hän itsensä kuoliaaksi. Aivan tajutonta, miten voi olla tällainen olotila viikon jälkeen. Eilen juteltiin siitä, miten on sellainen tunne, että olisi toisen tuntenut pitempään. Tai no siis toki ollaan tunnettu toisemme, mutta ei ihan näin hyvin. Hänen vieressään on vain jotenkin sanoin kuvailemattoman hyvä olla. Sellainen hassun mukava olo valtaa mielen, jollaista en ole vielä koskaan näin lyhyessä ajassa tuntenut.

Mun päässä heiluttaa ja keinuttaa. Huomaa, että on ollut vetten päällä perjantaista asti. Yöllä olikin aika kova myrräkkä ja pelkäsin, että alan voimaan pahoin, mutten alkanut-onneksi.

Oltiin siis syrran kanssa ruotsinristeilyllä. Perjantai-iltana kun mentiin yökerhoon, niin joku mun ikäinen kundi hyökkäs mun kimppuun. Alkoi tuosta vain halimaan mua ja olin ihan pihalla. Ajattelin ensin, että se on varmaan joku cityläinen, jota en nyt tunnista, mutta ei se kait ollut. Yritti se kovasti pussaillakin mua, mutta tein hienot väistöliikkeet ja siinä vaiheessa, kun se puristi mua perseestä, mä vedin sen rannelukkoon.

En ymmärrä mikä ihme perjantaissa oli, mutta mun persettä kourittiin ihan urakalla, täysin vierasta toimintaa mulle! Paloikin pinna alta aikayksikön. Eräällekin miehelle huusin discossa, että koske vielä kerran muhun niin sun nenä menee vinoon ja löydät sen poskeltasi. En tykkää yhtään, että mun yksityisyyttä rikotaan tuolla tavoin. Muutenkin taas oli harvinaisen oksettavaa katsella sitä menoa, kun ihmiset vetelee pillun/munan kiilto silmissä laivaa ympäri.

Mutta oli siellä muutama ihan asiallinenkin tapaus:) Kahden kundiporukan kanssa tuli juteltua ja jauhettua paskaa. Mutta ne eivät olleetkaan tuolla pillun perässä, vaan ihan pitämässä kavereiden kanssa hauskaa. Eipä tarvitse nyt vähään aikaan lähteä Ruotsiin, helmikuussa sitten vasta :/

En uskonut tätä päivää koskaan kohtaavani, koska omaan sangen oudon huumorintajun, vielä oudommat perversiot sekä muutenkin olen jossain määrin aikamoinen persoona joka ei muita immeisiä kauheasti kumartele.

Näköjään tällä pallonpuoliskolla oli, ainakin toinen, yhtä hassun hullu tapaus kuin minä:)