On paljon asioita, joita en ymmärrä, ja yksi niistä on merkkilaukkujen ostaminen.
Tarkoitan lähinnä nyt siis sellaista, että joku laukku pitää ostaa vain sen vuoksi, kun se on nyt IN ja kun Pariksellakin on sellainen.
Itse en ole ikinä ollut mikään merkki-pelle ja olenkin usein ihmetellyt miksi ihmiset ostavat asioita vain sen vuoksi, että ne on muodissa tai kun jollain julkkiksella on moinen.
Tänään työmatkalla näin eräällä naisella merkkilaukun, sellaisen vaalean beigen jossa oli tummanruskeita kirjaimia printattuna. Koska en seuraa laukkujen merkkejä, en nyt osaa sanoa minkä merkkinen kyseinen rotvake oli. Olin kyseisiä laukkuja nähnyt useasti ja aina miettinyt sitä samaa - miten kukaan hauluaa pitää noin helvetin rumaa laukkua kädessään. Sitten näin Jessica Simpsonilla samanlaisen laukun ja tajusin, että sehän on joku helvetin kallis merkkilaukku. Ja mä kun olin kuvitellut, että se on joku Yves Rocherin tilaajalahja.
On ihan vitun kornia nähdä joku monen sadan euron laukku, jollain perus suomalaisella talliaisella, joka vetelee melkein verkkarit jalassa se laukku kädessä heiluen. Kai se on sitten siitäkin kiinni, miten ihminen kantaa kyseisen asian kehollaan. Simpsonin Jessilla nyt saisi olla vaikka jätesäkki päällä ja silti se näyttäisi hyvältä.
En tajua miksi pitää yrittää väkisin survoa itseään sellaisiin vaatteisiin, tai ostaa rumia laukkuja, jotka eivät sovi sen henkilön vartalolle tai tyyliin, vain sen vuoksi kun joku asia on muotia.
Mulla taisi mennä viime viikolla olkapää hieman sijoiltaan, kun kaaduin fillarilla. Tai ainakin se oli aikas kipeä vielä tähän aamuun asti, en esim. pystynyt nostaa kättä juurikaan ilman tukea ylös yms kivaa. Äsken rupesin pyörittelee kättä ja se repäs aika ilkeästi olkapäästä, mutta enää ei koske. Tai ainakaan just nyt ei koske ja käsikin nousee.
Ranteenkin tunto näyttäisi palautuvan, se kun oli myös aamusta kateissa.
Nyt pallottelen lääkäriin menemisen ja kotia raahautumisen välillä, kun olin suunnitellut meneväni lääkärille näyttää olkapäätäni, kun se menisi työpaikan vakuutukseen koska tuo onnettomuus sattui kotimatkalla.
[LAINAUS]Jaksaisitko kokeilla kuinka yksityiskohtaisesti pystyisit blogissa kuvailemaan nuo kaksi törmäystä fillarilla? =)[/LAINAUS]
Oli tuo yllä oleva pyyntö vittuilua tahi ei, kirjoitan ihan vaan vittuillakseni, hah.
Toinen pyöräilyonnettomuus tapahtui vuonna 2004 toukokuun kymmenes päivä maanantaina klo 16:sta jälkeen.
Olin aamulla fillaroinut työpaikalleni ja töiden jälkeen oli tarkoitus lähteä keskustaan katsomaan Passion Of The Christ-elokuva kaverin kanssa. Kaverini tuli minua työpaikalleni vastaan ja menimme peräkanaa fillareilla autotiellä, koska tuolla ei ollut pyöräteitä.
Oltiin hetken aikaa poljettu ja mua rupesin huvittamaan se, että kaksi suhteellisen aktiivisesti fillaroivaa henkilöä vetelee autotiellä polkupyörillä, eikä kummallakaan ole pyöräilykypärää päässä. Itselläni oli hiukset vedetty tiukalle ponnarille ja kaverillani oli kone-lippis päässä, lippa vinossa.
Kun hetken aikaa olin mielessäni asialle naureskellut, sanoin siitä kaverilleni, joka tokaisi -joo, en mä käytä koskaan kypärää.
Itse en muuten vain moista kapistusta omistanut. Siinähän menee tukka ihan lyttyyn jos sellaista pitää päässä, ja ai kauhia kun siitä voi tulla otsaan hirviät rusketusrajat. Nih. Enhän minä voi sellaista kapistusta päähäni pistää. Puhumattakaan siitä, kuinka rumia pyöräilykypärät ovat.
Jatkettiin ajelua, kaverini meni edeltä ja minä perskärpäsenä hänen imussaan. Noin parinsadan metrin päästä siitä, kun olin naureskellut pyöräilykypärien puuttumista, huomasin oikealla puolella ajotietä kulkevan kävelykadun. En ole koskaan tykännyt ajella autotiellä, joten loin himoitsevia katseita tähän tyhjyyttä huutavaan kävelykatua kohden. Olin jo kaartamassa oikealle, jotta olisin päässyt pyörälläni tuolle kävelykadulle, mutta samalla hetkellä tajusin sieltä tulevan auton, enkä päässyt kääntymään joten jatkoin suoraa.
Näin edessäni noin viiden henkilöauton olevan parkkeerattu tienreunaan. Kaverini meni minua muutaman metrin edempänä ja minä edelleen hänen perässään. Huomasin sivusilmällä, kuinka erään tienreunaan parkkeeratun henkilöauton kuskinpuoleinen ovi aukesi suhteellisen ripeästi. Ja ennen kuin kerkesin sanoa VITTU, olin jo menossa tuulenhalkaisijani osoittamaan suuntaa. Ensimmäinen osuma tuli suoraan kurkunpäähän. Pääni teki heijausliikkeen kurkku edellä autonoven yläreunaan. Löin leukani ikkunapuolelle jonka jälkeen pääni teki heijausliikkeen taaksepäin ja tasapainoni petti. Horjahdin pyöräni kanssa, penkillä vielä istuvan, suoraan autossa olevan miespuolisen kuskin syliin - naama edellä
Siitä mäjähdin perseelleni maahan, pää miehen vartaloa mukaillen ja otin vartaloni vastaan oikeanpuoleisella kädelläni.
Mulla meni hetken aikaa tähtiä laskellessa, kun kuski jo meni paniikkiin ja kyseli olenko kunnossa. Olisi pitänyt kysyä siltä, että haluatko kokeilla miltä tuo tuntuu, mutta tyydyin vain nauramaan ja kiroilemaan. Kiroilin kuin joku irstas vanha merimies ja käytin "laaja-alaista" kiroilusanavarastoani. "Hah hah hah, ei vittu ku sattuu, heh heh heh, oikeasti nyt sattuu ja vitusti, hahah ahahah joo, ei mulla mitään luita ole murtunut, perkele kun sattuu ihan vitusti.." Jostain syystä reagoin usein kipuun nauraen.
Nousin hiljalleen maan tasalta ylös, korjasin ponihäntäni, joka oli ihan killissä ja pyyhin pölyjä vaatteistani. Kosketin kurkkuani, johon sattui melkoisesti ja katsastin nopeasti, ettei fillari hajonnut. Hieman oli lokasuoja rytyssä, mutta ei pahasti.
Kuski kaivoi sillä välin käyntikorttiaan ja kynää. Hän kysyi voisiko viedä mut jonnekin sairaalaan tutkittavaksi, ettei ole mitään hajalla, mutta kieltäydyin - olisi aikataulut muuten kussut ja piti päästä katsomaan Jeesus-elokuva.
Mies antoi käyntikorttinsa mulle, sekä uteli mun puhelinnumeron. Poistuttiin onnettomuuspaikalta ja mentiin kaverin luokse. Siellä katselin tarkemmin vahinkoja, mutta ei ollut mitään suurempia avohaavoja havaittavissa. Vähän oli ruhjetta poskessa, käsissä ja jaloissa, mutta ilmeistä oli että mitään luita ei ollut murtunut - vieläkään!
Seuraavana aamuna oli oikein mukava herätä, kun ihan joka paikkaan kolotti. Laskin vartaloltani yli 20 mustelmaa pelkästään jaloista, koko kropassa niitä oli varmasti tuplasti sen verran. Otin kuvan niistä kaikista irstaimman näköisistä mustelmista, jotka ristin pilluiksi. Olin ihan dalmatialaisen näköinen sinimustissa mustelmissani.
Näi käy kun painii autojen kanssa
Vai voiko joku väittää, ettei tuo isompi pipi näytä pillulta x)
Seuraavana päivänä kävinkin sitten ostamassa elämäni ensimmäisen fillarikypärän. Sitä on tullut käytettyä aika aktiivisesti pääkopan suojana, tosin nyt parin viikon ajan en ole jaksanut sitä laittaa päähäni jostain syystä. Ja eilen se sitten kostaantui.
On se nyt jumakiuta kumma, ettei tällainen lahopää saa minkäänlaisia murtumia aikaan vaikka kuinka yrittää painia rautalehmien kanssa!
Kotimatkallani päätin testata pääni, sekä muiden luideni kuntoa. Pyöräilykypärähän ei tietenkään ollut päässä - luonnollisesti!
Ajoin normaalia reittiä ja olin jo loppusuoralla, kun huomasin kahden jo parhaat päivänsä nähneet bimboblondit ottavan penkillä aurinkoa. Joo, kivaahan se varmasti on, mutta tämä penkki oli laitettu mun ajoreitille. Meinasin alkaa mussuttamaan, mutten tohtinut, vaan kiersin penkin nurmikon kautta. Kiva idea joo, mutta kun siinä oli sitten sellainen hervoton monttu pitkän heinän keskellä - ei muuta kuin rengas kuoppaan ja perkele voltin kera alas. Ihme kyllä, ettei tullut kuin pieniä ruhjeita käsiin ja jalkoihin.
Nämä naiset paljastuivat virolaisiksi ja he siinä kauhistelivat. Nousin vaikeimman kautta ylös maasta (kömmin stongan ylitse, koska olin jumissa fillarin ja penkin välissä lisäksi reppu oli jäänyt narusta jonnekin jumiin) ja katsoin neitejä pahasti ja totesin "Se penkki ei muuten ollut siinä aamulla, että ettekö viittis vetää sitä pois siitä kulkureitiltä. Tästä kulkee paljon fillareita ja kävelijöitä ja en halua, että joku taittaa niskansa, kun se oli melko lähellä äsken mulla!!" En tiiä ymmärsivätkö he mitään, mutta näytin käsimerkein heille vielä suunnan ja sanoin että viekää se penkki tuonne päin.
Sitten pyyhin kivet pois jaloistani ja jatkoin matkaa.
Ei ihan heti uskoisi, että kuvassa esiintyvät karvakasat olisivat kumpainenkin poikakissoja. Voisi kuvitella, että ne on vanha pariskunta jossa akka rupee nalkuttaa, jolloin miehellä palaa käpy ja hetken päästä asia onkin jo sovittu.
Työkaverini Keravalta tuli pyörähtää Helsingin konttorilla. Hän oli kahvia vailla ja huusin hänen peräänsä, että se tekee sitten 5euroa. Työkamuni heitti, ettei nyt pysty kykenee niin heitin, ei se mitään sen voi maksaa luonnossakin.
Samalla hetkellä tajusin, että meillä on vieraita neuvotteluhuoneessa. Toivon todella, ettei tuo neukkarin ovi ole auki x)
Sinä pienoinen pikkurillini, kuinka sinua nyt arvostankaan.
Satutin viikonloppuna pikkurillini, tai no siis onnistuin vetää siihen pahvilla hirveän vekin. Ajattelin, ettei ongelma ole mikään paha, etten mä pikkurilliä juurikaan käytä, en edes tietokoneella näpyteltäessä.
Eilen töissä tajusin, että hittolainen, kyllähän tuota pikkurilliä tuleekin käytettyä melkoisen paljon kirjoittaessa. On aika inhottavaa yrittää kirjoittaa siten, ettei käytä tiettyä sormea, se hieman rajoittaa vauhtia, mutta minkäs teet kun sormen pää on auki ja helvetin pipi.
Eiköhän sitä opi siihen mennessä omaksumaan uuden kirjoitustavan, kun jo sormi on kerennyt parantumaan.
