Suojelusprkl

Keskusteluiden yleistunnelma on suorastaan rakkauden kaltaista. Kaikki rakastaa ja ihailee toinen toistaan ja kukaan ei ajattele tai tahdo pahaa toisille. Mistä tämä kaikki rakkaus oikein pursuaa?

Kävin äsken keittiössä pistämässä teeveden kiehumaan. Juttelin samalla työkaverini kanssa siitä, että tänään voisi tilata töihin jotain ruokaa. Mun piti ottaa laatikosta itselleni lusikka, mutta hetkeä myöhemmin tajusin seisovani keittiössä veitsi ja haarukka kädessä.

Hetkeä aiemmin onnistuin räppäsee tietokoneeni näppäimistön vieressä olevan vesituopin näppäimistölleni.

Tämä päivä alkoi lupaavasti.

Mikähän siinäkin on, että jos ihminen saa joltain toiselta ihmiseltä pakit, niin hänellä on hirveä tarve ruveta selittelemään, ettei se mitään haittaa, et sä olekaan mun tyyppiä ja itseasiassa mulla on jo toinen tyyppi kiikarissa. Tuollainen käytös kun on melkoisen yleistä, ja myös itse olen siihen syyllistynyt...joskus nuorempana tosin. Nuorilta tuon vielä jotenkuten sulattaa, mutta aikuisen suusta kuultuna tuo on jo hieman koomista.

Musta ei olisi varmasti koskaan psykologiksi. Tykkään kuunnella ihmisten ongelmia ja niihin kertoilla omía näkökantoja, mutta mä luulen että olisin turhan herkkä sellaiseen rooliin.

Itseasiassa eilen tuota asiaa mietin, kun kuulin asiasta, joka oli mun mielestä törkeästi tehty. Toisaalta mun tekisi mieli kertoa asiasta tälle mun ystävälle, joka on tuon tempauksen toinen osapuoli, mutta en raaski koska tiedän, että hän särkyisi jos tietäisi tuosta asiasta eikä sillä asialla ole tuossa vaiheessa enää mitään virkaa. Ja voihan se olla, että hän tietääkin jo asiasta, en halua vain pahoittaa hänen mieltää enempää mitä sen tiedän jo olevan.

Mä vaan stressaan aina kaikkien muidenkin puolesta ja tunnen huonoa omatuntoa siitä, jos tiedän jotain sellaista jota muut eivät tiedä, enkä siitä voi kertoa ihmisille, joiden elämään se vaikuttaa, koska en halua juoruta tai satuttaa ihmisiä. Jos ei sitten ole niin selkeä asia, että tiedän varmuudella, että jostain asiasta voi koitua jollekin harmia, silloin voin kyllä jo kertoa "sisäpiiriasioita", jos ne ovat sellaisia joiden kanssa itse olen joutunut painimaan, enkä halua että muut joutuvat samojen ongelmien eteen.

Kyllä sitä kuulkaas saa kehiteltyä ongelmia vaikka mistä asioista, jos on siihen taipuvainen luonne x)

Pudotin tuossa jonkin aikaa sitten lasituopin lattialle, enkä saanut aikaiseksi imuroida pikkuruisia lasinsirpaleita heti pois lattialta pyörimästä, otin vain isommat palaset käsin ja kasasin ne tuopin ehjäksi jääneeseen alaosaan ja jätin ne tuohon lattialle lojumaan.

Meni tunti niin jo mulla oli lasinsirpale jalkapohjassa, eikä mitään havaintoakaan pinseteistä, joten jouduin turvautumaan työkalupakkiin ja sieltä löytyviin rautapihteihin.

Koskee melkoisesti sörkkiä jalkapohjasta pientä lasinsirpaletta isoilla työkalupihdeillä. Onneksi sain lasinsirpaleen pois.

Huomenna pitäisi käydä allekirjoittamassa papereita, mutta nyt viikonlopun aikana niin selvältä tuntunut asia alkaa epäilyttämään. Tuo allekirjoittaminen kun tietäisi taas myllerrystä elämääni ja en tiedä, onko se sen kaiken väärti tässä elämäntilanteessa ainakaan. Vittu kun en ole varma, koska se syy miksi asiaa alunperin edes harkitsin näin pian, ei ole enää niin painava tuossa päätöksessä tilanteiden muututtua aika radikaalisti.

Ja helvetten, pihalla sataa vettä, mun piti lähteä käymään ruokakaupassa ostamassa pihvilihaa ja kasviksia punaviinin seuraksi. En taida jaksaa lähteä.

Hyvin paloi tuossa vähän aikaa sitten käpy, kun kävin kaupungilla pyörähtämässä ja eksyin vaatekauppaan ja sovituskoppiin sovittelemaan vaatteita. He jotka minut tuntevat, tietävät etten tykkää paljastella omaa ihoa kuin vain parisuhteen toiselle osapuolelle, joten alastomuus on sellainen asia, joka on mulle intiimiä enkä halua näytellä vartaloani ympäriinsä tuntemattomille.

Olin siinä puolialasti kun joku vitun ääliö avaa mun sovituskopin verhoja ja meikä on melkein persepaljaana pyllistelemässä siinä verhon takana.
Onneksi olkoon vaan tällekin vitun onnelliselle sovituskoppihiipparille, oli melko lähellä ettenkö olisi tintannut sua nessuun (tällä kertaa sait vaan tyytyä muutamaan voimasanaan).

MIKÄ siinä on niin VAIKEATA käsittää, että jos sovituskopin verhot ovat kiinni, niin siellä saattaa olla joku ilman rihmankiertämää?!?!?

Itse ainakin kurkkaan aina mielummin sieltä verhon/oven alta, että onko se tyhjä, tai jos etsin jotain niin pyydän sitä tyyppiä kurkkaamaan kopista, että tiedän mennä oikean kopin luokse häröilemään.

Vihaan ihmisiä, jotka käyttäytyvät tuolla tavoin, että änkevät sovituskoppeihin silloin, kun ne ovat niin selkeästi käytössä.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka turvautuvat alkoholiin silloin, kun heillä menee huonosti. Onko jotku ihmiset kokenut olonsa paremmaksi, kun ovat juoneet itselleen humalan ja poteneet henkistä ja fyysistä krapulaa seuraavina päivinä?

Itsellä on enemmänkin sellainen tapa, että mitä ahdistuneempi ja huonovointisempi olen henkisesti, sitä vähemmän juon alkoholia.

Alkoholi on mielestäni huono valinta silloin, jos kokee olevansa elämässään heikoilla.

Hitto, että sitä voi ihminen vihata itseään välillä pelottavan paljon. Vihaan tiettyjä ominaisuuksia itsessäni ihan liikaa. Niin paljon, että se vaikuttaa mun käyttäytymiseen muita kohtaan.

Välillä tekisi mieli oksentaa tämä olo pois, mutta kun se ei auta - se itseviha säilyy silti. Tai en tiedä onko se varsinaisesti vihaa, ehkä se on vaan sitä, että tunnen huonoa omatuntoa omasta käytöksestäni - joka on vastoin lähes kaikkia mun periaatteita.

Sitä ei tajua joitain asioita, kuin vasta sitten kun ne osuu omalle kohdalle tai kun ihmiset rupeevat käyttäytymään sinua kohtaan samoin. Miten olen osannutkin olla niin välinpitämätön joitain ihmisiä kohtaan, sitä en tajua enkä itselleni anteeksi osaa antaa.
Pitäisi opetella käsittelemään asioita paremmin, kuin miten olen niitä tähän ikään mennessä käsitellyt, tai joudun kohtaamaan sen peloista suurimman. Että jään lopulta yksin, enkä saa koskaan perhettä. Tai ehkä se olisikin vain sopiva rangaistus minunlaiselle ihmiselle. Tuntuu, että käyttäydyn niin järjenvastaisesti välillä ja että teen sen tahalleen, ajaakseni ihmiset pois läheltäni. Ja ehkä se onkin sitä jossain määrin.

Lueskelin reilun vuoden takaista kirjoitustani eräs ilta, ja siihen olin kirjoittanut, että haluan ajaa kaikki läheiset pois läheltäni ja haluan että he vihaisivat minua. En ansaitse heitä ystävikseni, joita olen kohdellut huonosti, miksi he silti ovat ystäviäni?

Kaikista ilkeintä on se, että tiedostaa itse oman käytöksen epäloogisuuden, mutta silti jatkaa samaa rataa.

Joskus tuntuu, että olen käyttäynyt mulkusti vain saadakseni joskus kunnolla näpeilleni. Kuulostaako tuo järkevältä? Kuka helvetti saa kiksejä siitä, että sitä haukutaan kasvotusten mitä törkeimmillä nimityksillä ja ottaa kaiken vastaan naama peruslukemilla ja toteaa siihen vain, että olen ansainnut kaiken sen jonka sanoit. Saan sairasta nautintoa siitä, kun minua haukutaan. Odotan vain sitä, että läheiset ihmiset sanoisivat mulle, että nyt riitti saat olla omillasi.

Olenko kadottanut itseni, vai olenko vain eksynyt.

Tuossa kurkkasin huvikseni kommentoiduimmat blogit-listaa ja tein havainnon - top10-listalla on yhdeksän naista ja vain yksi mies.

Mitä tästä voimme päätellä? Toistuuko tässä sama ilmiö, kuin deitti-ilmoituksissa, että miehet ovat aktiivisempia? ja että he kommentoivat naisten blogeja enemmän kuin naiset miesten, vai eivätkö miehet vaan osaa? Vai ovatko naiset ylipäätään aktiivisempia kommentoimaan, kuin miehet, ja he tykkäävät kommentoida naisten blogeja?
Millä perusteella ihmiset kommentoivat toisten blogeja?