Se päivä, kun tajusin pyöräilykypärän merkityksen

[LAINAUS]Jaksaisitko kokeilla kuinka yksityiskohtaisesti pystyisit blogissa kuvailemaan nuo kaksi törmäystä fillarilla? =)[/LAINAUS]

Oli tuo yllä oleva pyyntö vittuilua tahi ei, kirjoitan ihan vaan vittuillakseni, hah.

Toinen pyöräilyonnettomuus tapahtui vuonna 2004 toukokuun kymmenes päivä maanantaina klo 16:sta jälkeen.

Olin aamulla fillaroinut työpaikalleni ja töiden jälkeen oli tarkoitus lähteä keskustaan katsomaan Passion Of The Christ-elokuva kaverin kanssa. Kaverini tuli minua työpaikalleni vastaan ja menimme peräkanaa fillareilla autotiellä, koska tuolla ei ollut pyöräteitä.

Oltiin hetken aikaa poljettu ja mua rupesin huvittamaan se, että kaksi suhteellisen aktiivisesti fillaroivaa henkilöä vetelee autotiellä polkupyörillä, eikä kummallakaan ole pyöräilykypärää päässä. Itselläni oli hiukset vedetty tiukalle ponnarille ja kaverillani oli kone-lippis päässä, lippa vinossa.
Kun hetken aikaa olin mielessäni asialle naureskellut, sanoin siitä kaverilleni, joka tokaisi -joo, en mä käytä koskaan kypärää.

Itse en muuten vain moista kapistusta omistanut. Siinähän menee tukka ihan lyttyyn jos sellaista pitää päässä, ja ai kauhia kun siitä voi tulla otsaan hirviät rusketusrajat. Nih. Enhän minä voi sellaista kapistusta päähäni pistää. Puhumattakaan siitä, kuinka rumia pyöräilykypärät ovat.

Jatkettiin ajelua, kaverini meni edeltä ja minä perskärpäsenä hänen imussaan. Noin parinsadan metrin päästä siitä, kun olin naureskellut pyöräilykypärien puuttumista, huomasin oikealla puolella ajotietä kulkevan kävelykadun. En ole koskaan tykännyt ajella autotiellä, joten loin himoitsevia katseita tähän tyhjyyttä huutavaan kävelykatua kohden. Olin jo kaartamassa oikealle, jotta olisin päässyt pyörälläni tuolle kävelykadulle, mutta samalla hetkellä tajusin sieltä tulevan auton, enkä päässyt kääntymään joten jatkoin suoraa.

Näin edessäni noin viiden henkilöauton olevan parkkeerattu tienreunaan. Kaverini meni minua muutaman metrin edempänä ja minä edelleen hänen perässään. Huomasin sivusilmällä, kuinka erään tienreunaan parkkeeratun henkilöauton kuskinpuoleinen ovi aukesi suhteellisen ripeästi. Ja ennen kuin kerkesin sanoa VITTU, olin jo menossa tuulenhalkaisijani osoittamaan suuntaa. Ensimmäinen osuma tuli suoraan kurkunpäähän. Pääni teki heijausliikkeen kurkku edellä autonoven yläreunaan. Löin leukani ikkunapuolelle jonka jälkeen pääni teki heijausliikkeen taaksepäin ja tasapainoni petti. Horjahdin pyöräni kanssa, penkillä vielä istuvan, suoraan autossa olevan miespuolisen kuskin syliin - naama edellä
Siitä mäjähdin perseelleni maahan, pää miehen vartaloa mukaillen ja otin vartaloni vastaan oikeanpuoleisella kädelläni.

Mulla meni hetken aikaa tähtiä laskellessa, kun kuski jo meni paniikkiin ja kyseli olenko kunnossa. Olisi pitänyt kysyä siltä, että haluatko kokeilla miltä tuo tuntuu, mutta tyydyin vain nauramaan ja kiroilemaan. Kiroilin kuin joku irstas vanha merimies ja käytin "laaja-alaista" kiroilusanavarastoani. "Hah hah hah, ei vittu ku sattuu, heh heh heh, oikeasti nyt sattuu ja vitusti, hahah ahahah joo, ei mulla mitään luita ole murtunut, perkele kun sattuu ihan vitusti.." Jostain syystä reagoin usein kipuun nauraen.
Nousin hiljalleen maan tasalta ylös, korjasin ponihäntäni, joka oli ihan killissä ja pyyhin pölyjä vaatteistani. Kosketin kurkkuani, johon sattui melkoisesti ja katsastin nopeasti, ettei fillari hajonnut. Hieman oli lokasuoja rytyssä, mutta ei pahasti.

Kuski kaivoi sillä välin käyntikorttiaan ja kynää. Hän kysyi voisiko viedä mut jonnekin sairaalaan tutkittavaksi, ettei ole mitään hajalla, mutta kieltäydyin - olisi aikataulut muuten kussut ja piti päästä katsomaan Jeesus-elokuva.
Mies antoi käyntikorttinsa mulle, sekä uteli mun puhelinnumeron. Poistuttiin onnettomuuspaikalta ja mentiin kaverin luokse. Siellä katselin tarkemmin vahinkoja, mutta ei ollut mitään suurempia avohaavoja havaittavissa. Vähän oli ruhjetta poskessa, käsissä ja jaloissa, mutta ilmeistä oli että mitään luita ei ollut murtunut - vieläkään!

Seuraavana aamuna oli oikein mukava herätä, kun ihan joka paikkaan kolotti. Laskin vartaloltani yli 20 mustelmaa pelkästään jaloista, koko kropassa niitä oli varmasti tuplasti sen verran. Otin kuvan niistä kaikista irstaimman näköisistä mustelmista, jotka ristin pilluiksi. Olin ihan dalmatialaisen näköinen sinimustissa mustelmissani.

Vai voiko joku väittää, ettei tuo isompi pipi näytä pillulta x)

Seuraavana päivänä kävinkin sitten ostamassa elämäni ensimmäisen fillarikypärän. Sitä on tullut käytettyä aika aktiivisesti pääkopan suojana, tosin nyt parin viikon ajan en ole jaksanut sitä laittaa päähäni jostain syystä. Ja eilen se sitten kostaantui.

On se nyt jumakiuta kumma, ettei tällainen lahopää saa minkäänlaisia murtumia aikaan vaikka kuinka yrittää painia rautalehmien kanssa!