Elämän epäoikeudenmukaisuutta

Hitto että ärsyttää se, kun joku joskus tönii, kiusaa, vittuilee, haukkuu ja ilmeilee sulle ja kukaan ei koskaan näe sitä, mutta kun itse alennut samalle tasolle niin kaikki katsoo suhun päin just sillä hetkellä kun olet keskari pystyssä tai muuta vastaavaa. Ja se toinen samoja (tai pahempia) asioita sulle tehnyt henkilö näyttää pyhimykseltä sun rinnalla, koska se on tietenkin sillä hetkellä neutraalina.

Ei pitäisi koskaan vajoa tietylle tasolle, kun siitä saa aina vaan itselle paskaa niskaan.

Mutta jokaisessa päivässä on aina jotain positiivista, kävin meinaan lääkärissä - verenpaine oli kunnossa, korvat on kunnossa, eikä pitäisi olla muutakaan näkyvää vikaa. Vituttaa vain tää korvan tykytys, kai tää on sit jotennii henkistä. Sanoinkin lääkärille, että hävettää ravaa täällä kokoajan että kaipa mä oon sit vaan sekoamassa:D

Edit. En tosiaan tarkoittanut kirjoitustani kirjaimellisesti:D