Huh hellettä

Eilen ollessani Länsisatamassa odottamassa laivaan pääsyä havaitsin ympärilläni paljon mummoja ja pappoja, mieleeni palasivat ajatukset edesmenneestä mummostani ja siitä millaisena hänet näin viimeisen kerran. Ja ennen kuin huomasin, rupesi silmäkulmat kostumaan. En ymmärrä miten ihmeessä mua rupesi itkettämään keskellä ihmisryysistä. Jotenkin vain herkistyin ja hämmennyin tilanteesta itsekin niin paljon, että rupesin melkein naureskelemaan itselleni. Itseasiassa hetkeä ennen kuin rupesin edes miettimään mummoani, olin miettinyt sairaalassa hänen vieressään ollutta vanhaa mummoa, jonka tekohampaat tulivat hassusti hänen suustaan ulos ja nauroimme sille siskon kanssa sairaalassa. Mulle tuli hirveän huono omatunto siitä, että olin nauranut tälle vanhalle mummolle hänen tekohampaista. Pillittelin siinä muutamaan otteeseen ja sain otettua itseäni niskasta kiinni. Aivan tajutonta tuollainen herkistely, ei todellakaan mun tyylistä. Huomaa, että on ollut aikamoista stressiä viimeisen puolen vuoden aikana. Olen koko ajan väsynyt, helvetin kiukkuinen ja vittumainen. Ehkä se tästä helpottaa.

Yhdentoista aikoihin tajusin kurkata kännykkääni ja huomasin sinne tulleen puhelun. Numero oli mulle täysin tuntematon ja soitin siihen ilman että tajusin sillä hetkellä katsoa paljonko kello oli. Olin puhelun ensimmäisen minuutin aikana täysin pihalla siitä, kuka puhelimen toisessa päässä oli, sen verran kuitenkin tajusin ettei se ollut väärä numero. Lopulta selvisi, että se oli käräjäoikeudesta joku haastemies. Sovimme, että hän soittaa minulle takaisin huomenna. En tajunnut edes pyytää häneltä anteeksi myöhäistä soittoajankohtaani, kun tajusin kellon olevan yksitoista vasta sen jälkeen kun kurkkasin monelta tuo setä oli minulle soittanut (19:50). Outo kellonaika soitella käräjäoikeudelta.