Kaikki kusee jossain vaiheessa-aina!

No niin. Tänään piti olla tolkuton hässäkkä, mutta se sitten hyytyi hieman.

Kaikki lähti kusemaan oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun olin lähdössä kotoa junalle. Avasin ulko-oven, kunnes tuli jostain takaraivosta tunne - missähän muuten mun koti-avaimet on?!?!
Menin takaisin sisälle ja etsin asunnon läpi, tongin repun ja tongin laukun joka oli olkapäällä-ei löytynyt avaimia. Ajattelin, ettei ongelma ole tämän suurempi, poikaystävällä on mun avaimet ja näen hänet kohta, joten saan ne hältä tarvittaessa lainaan.

Menin takaisin ovelle, astuin rappukäytävään, pläjäytin oven kiinni. Kuului outoa kolinaa. Avaimet, perkele ne on jossain, mutta missä?! Tunnustelin laukkuani, ei ole täällä, katseeni nousi ulko-oveni kahvan korkeudelle ja kas kummaa - avaimet olivat lukossa kiinni. Olin siis jättänyt koti-avaimeni oveeni tullessani kotia. Onneksi kuulin ne avaimet, olisi muuten ollut minimaallisesti sisustettu asunto kun kotia seuraavan kerran menen. Ja onneksi kukaan ei ollut napannut niitä ovesta itselleen sinä aikana kun hääräilin omiani kotosalla.

Junassa rupesin kirjoittamaan tekstiviestiä Takulle. Ongelmia ilmeni siinä vaiheessa, kun painoin lähetä-nappulaa ja aloin selailemaan mun puhelinluetteloa.
Taku on tässä vuosien varrella vaihtanut numeroaan, olen kyllä aina päivittänyt sim-kortille uudet nrot (poistanut numeroita sitä mukaan, kun porukat niitä on vaihdellut, mutta en ole puhelimen muistista niitä tajunnut/jassanut poistaa)...mutta, kun mulla vaihtui sim-kortti maanantaina, jouduin kikkailemaan uudelle sim-kortille numerot vanhan kännykän muistista. Eli siirsin kännykän muistista nrot tuolle uudelle sim-kortille ja sieltä tuli kaupanpäälle miljoona numeroa jotka olen poistanut jo vuosikausia sitten.
Joten ei mulla ollut kuin kolme eri puh.nroa Takulle. Eihän siinä mitään, pistin viestiä jokaiseen niistä nrosta. Jostain tuli vastaus, että mulla on väärä nro, vaikka todellisuudessa sillä jollain oli mun kaverin iäisyyden vanha nro käytössä nykyään.
Lopulta oikea kaveri pisti viestiä, varttia vaille kasi, ettei hän saanut lapselleen hoitajaa. Hänen äiti oli tehnyt källit ja unohtanut, että sen piti olla lapsenlikka tänään. Eli ei viehunut Viikate tänään. Kunhan ei peru Tuuliajolla-kiertueseuraansa niin sitten ei ala vituttamaan.

Käytiin kahtomassa tuo Poseidon, joka oli muuten aika paska. Elkee hyvät ihmiset maksako tuollaisesta. Tuollaiseen sontaan syytävät miljoonia dollareita, o ne amerikkalaiset sitten hömelöä kansaa.
Leffasta suunnattiin yhdelle ja sieltä metrolle. Metroasemalla oli jumalattomasti hevareita. Ja minähän sovin joukkoon, kuin nyrkki silmään. Olin tapani mukaan pukeutunut, kuin olisin hautajaisiin menossa-elikkäs mustaan.

Siihen meidän viereen tuli joku mamma, joka oli aiiivan tolokuttomassa kaatokännissä. Ei meinannut pysyä paikoillaan, kun horjui viiden metrin säteellä jokaiseen ilmansuuntaan. Kun hän läheni raidealuetta, mun oli pakko ottaa häntä olkapäästä kiinni ja ohjata hänet toiseen suuntaan. Olisi voinut helposti horjahtaa raiteille ja metro olisi tehnyt häneen lähempää tuttavuutta.

Siinä hää kertoili vähän omasta illastaan, ja kun metro tuli hän pyysi mua auttamaan hänet sisälle, ja minähän autoin. Istutin sen mun viereen istumaan ja sain urkittua, että hän on menossa Konalaan. Hyvä niin. Toivottavasti tajusi jäädä oikealla asemalla poies.

Mutta mä lähden nyt halailemaan tyynyä.