Kävin katsomassa elokuvan

  • suojelusprkl

Seitsemän Elämää

Will Smith on Ben Thomas, veroviraston virkamies, jolla on menneisyydessään synkkä salaisuus, mutta hän saa mahdollisuuden hyvittää kaiken mullistamalla seitsemän ventovieraan ihmisen elämän.

Tämä on niitä elokuvia, joita en kannata käydä katsomassa elokuvateatterissa, jos on tällainen spiidaaja kuten minä.

Alussa yritettiin kosketella itkuhermoja, mutta ajattelin vain että onpa siinä huono yritys, leffan lopussa olikin sitten pidättelemistä. Joko se johtui siitä, että olin vääränlaisessa mielentilassa tuohon elokuvaan tai sitten se oli oikeasti itkuhermoja kutkutteleva. Tosin mun vieressä istuva nainen vollotti kans, etten mä vissiin ainoa ollut.

En välttämättä kokenut tuota elokuvaa sellaisena, joka pitäisi käydä katsomassa elokuvissa. Koin tuon lähinnä sellaisena, jonka voisi katsoa jonkun kivan immeisen kanssa kahdestaan kotisohvalla. Suosittelen kyllä, jos tykkää yhtään rakkaustarinoista. Tai no en tiedä oliko tuo oikeastaan sellainen edes, mutta kuitennii. Mä tyksin tuosta, tarina oli ihan kiva, toteutus hieman tönkkö ja sekava, mutta ei häiritsevän. Vaati vaan hieman keskittymistä, että pysyi juonessa mukana:D

3 kommenttia

Caduceus

19.2.2009 21:09

nimim. "ulvoo jo alkutekstien aikana"... et liity kerhoon.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suojelusprkl

19.2.2009 21:13

Heh. et varmaan tuon leffan alkuteksteissä sentään ole ulvonut:D?

Joulutarina on mun henkilökohtainen enkka itkustelussa, sitä ei ollu menny varmaan viittä minsaa ees, kun ekat kyyneleet vierähti poskelle.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:49

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus