Kun en osannut edes yllättyä

Huomasin eilen töissä, että mun kotiavaimen kiinnitysrenkula oli mennyt huonoon jamaan ja yritin sitä väännellä sellaiseen kuntoon, ettei tämä avain luiskahtaisi pois siitä renkulasta, joka oli kiinni mun avainnauhassa muiden avaimien kanssa.

Kävin tänään aamupäivästä ruokakaupassa ja avaimet oli mukana. Äsken ajattelin lähteä viemään parvekkeelta täysinäisen pahvinkeräyksen virkaa toimittavan muuttolaatikon roskahuoneeseen tyhjennettäväksi pahvista. Puin verkkarit ja hupparin päälleni sekä heitin päähäni lippiksen, kaulaan avainnauhani ja suuntasin pihalle väistelemään sadepisaroita hyvin räjähtäneen ja krapulaisen näköisenä.

Sain laatikon tyhjennettyä ja lähdin kävelemään takaisin kämpille päin. Tulin etuovelle ja aloin etsimään kotiavaintani avainnipusta. Näin, että tässä rinkulassa jossa on normaalisti mun kotiavain + taloyhtiön emännänavain jolla pääsee vain pesutiloihin ja varastohuoneeseen, niin nyt siinä oli vain toinen avain tallessa ja tietenkin tämä emännän avain, jolla en tee paskan vertaakaan, jos haluan kotiani.

Kiroilin hetken ja mietin mitä teen. Kännykät oli kotona. Avain oli kotona. Lompakko ja bussilippu oli kotona. Ja minä pihalla sateessa, hyvin kevyesti puettuna. Pyörin hetken aikaa sisäpihalla tämän muuttolaatikon kanssa ja päätin kysellä, josko joku voisi lainaa mulle puhelinta, niin saisin soitettua mun vanhemmille että tuovat mulle vara-avaimen. Ensimmäisellä tapauksella ei ollut puhelinta mukana ja lähdin kävelemään parkkialueelle, jossa näin ulkomaalaisen näköisen "tutun" naapurin. Höpöttelin samaisen miehen kanssa viime viikolla pyykkituvassa pyykkikoneen ryppyilystä. Hän suostui lainaa puhelintaan ja sanoi, että ei tarvitse pitää kiirettä. Soitin vanhempieni lankanumeroon, koska en muistanut kummankaan kännykän numeroa siihen hätään. Onneksi mutsi vastasi puhelimeen. Lopetin puhelun ja kiitin tätä miestä ja hän sanoi, että voin tulla kyllä hänen luoksi lämmittelemään siksi aikaa, kunnes saan oven avausta. Sanoin kiitoksia ehdotuksesta, mutta meneväni odottamaan vanhempiani ovelle, kun en tiedä kuinka pitkään heillä menee.

Vajaa puolituntia mä siinä istuskelin orpona pienen katoksen alla. Kävi muutaman kerran kyllä se mielessä, että mitä jos faija oliskin karannut pihalle siten ettei mutsi saisi sitä puhelimella kiinni ja odottelisin turhaa pihalla avainta tuntikausia. Sitten mietin jo sitäkin vaihtoehtoa, että voisin yrittää kiivetä parvekkeelleni, koska jätin parvekkeen oven auki kun imuroin ja pesin jokaviikkoiseen tapaani lääväni lattiat kissankarvoista ja kuvittelen aina, että oven aukipitäminen nopeuttaisi lattian kuivumista. Sitten ajattelin, että voisin yllyttää jonkun pihan naperoista kiipeämään parvekkeelleni, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä että tämä napero joko tippuis puolesta välistä alas tai selviäisi ylös hengissä ja kurastaisi mun puhtaat lattiat likaisilla kengillä. Ei krapulassa nappaa lähteä pesemään kahta kertaa päivässä lattioita kuitenkaan, vaikka niitä tykkäänkin jynssätä välillä turhankin ahkerasti:D

Onneksi vajaan puolen tunnin kuluttua kuulin auton ääniä ja vanhempani tulivat autolla siihen mun oven eteen ja antoivat mulle avaimen.

Voisi olla kyllä aika epämukavaa, jos ei olisi omaa kotia ja kattoa pään päällä tällaisilla keleillä.