Tuttavani on ihan hajalla, kun sen poikaystävä on to-su reissussa. En tajua miten joku voi olla niin riippuvainen toisen seurasta, että ei kestä tuollaista erossa olemista, vaikka asuu toisen kanssa saman katon alla.
Mulla on viimeiset viisi vuotta mennyt parisuhteilussa enimmäkseen niin, että olen nähnyt maksimissaan kerran viikossa tätä toista osapuolta, jos senkään vertaa. Kyllähän tuo jossain vaiheessa, joissain suhteissa alkoi vituttamaan mutta ei mun maailma siihen romahtanut, suhteet kylläkin:D
Tuntuu jotenkin oudolta, että joku voisi kokea ahdistusta siitä, että asuu jonkun kanssa saman katon alla ja on viettänyt muutenkin kokoajan toisen kanssa aikaa, niin miten voi maailma melkein romahtua siitä kun yhtenä viikkona joutuu olee pari yötä yksinään kotona? Mä ainakin nauttisin, jos saisin viettää muutaman päivän yksinäni, jos olisin asunut toisen kanssa jo tovin saman katon alla. Lähinnä kokisin ahdistusta, jos ei olisi omaa tilaa/aikaa ja toinen haluisi jatkuvasti olla fyysisesti mun lähellä.
Ennen kuin mun pitkäaikaisin suhde kariutui, suhde jossa asuin tämän miehen kanssa saman katon alla muutaman vuoden, vietin tosi paljon poikaystävien kanssa aikaani. Sitten aloin seurustelemaan sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ollut mulle juurikaan aikaa joten opin olemaan ja tekemään itsekseni juttuja ilman, että tartti turvautua tähän toiseen osapuoleen liikaa.
Nyt kun ajattelisi jotain yhteenmuuttoa jonkun toisen ihmisen kanssa saman katon alle, niin mua ei kyllä kovin herkästi saisi tuollaiseen toimenpiteeseen suostuteltua. Tosin riippuen tietenkin tilanteesta ja henkilöstä. Ajatus siitä, että olisi jatkuvasti toisen luona yötä ja se mun luona, tuntuu vaan jotenkin liian ahdistavalta. Siinä jäisi hyvin herkästi omat harrastukset sivurooliin, jos pitäisi miettiä sitä että nyt se toinen joutuu olee yksinään siellä kun mä lähden salille, tai muihin harrastuksiini.
Olisi jotenkin tosi kamalaa, tai no ei kamalaa ehkä enemmänkin outoa, asua jonkun kanssa saman katon alla. Silloin kun asuin eksän kanssa niin ei se tuntunut mitenkään oudolta, todella luonnolliselta se tuntui mutta näin monta vuotta yksin asuneena on ehkä vähän liikaa itsenäistynyt ja kaipaa sitä omaa tilaa niin paljon, ettei suostuisi asumaan sellaisessa asunnossa jossa kummallekin ei olisi omaa tilaa. Itseasiassa tuolloin eksän kanssa meillä oli sen verran monta huonetta asunnossa, ettei tila loppunut kesken. Vietin tosi paljon aikaa itsekseni, kuten olen aina viettänyt ihan pienestä pitäen.
Ehkä sekin vaikutti tuohon, etten tuntenut kauheasti ahdistusta asua toisen kanssa samassa osoitteessa, kun muutettiin kumpikin vanhempien luota omaan kotiin eikä ollut kerennyt sitä ennen itsenäistyä ja asua yksinään.
Kyllä mä muistan sen, että oli aivan kamalaa muuttaa pois yhteisestä kodista ja tuntui todella orvolta tulla tyhjään kotiin. Mutta nykyään tuota osaa arvostaa ehkä jo vähän liiankin paljon.
Tervetuloa mummonmökki ja kaksikymmentä kissaa:D
11 kommenttia
annsofie
18.9.2008 13:18
*pakkaa kissoja kuplamuoviin* Mikä osoite??
Vastaa kommenttiin
suojelusprkl
18.9.2008 13:19
Nitropillut katu 16, 06160 Helvetti.
Vastaa kommenttiin
annsofie
18.9.2008 13:41
*liimaa postimerkkiä*
Vastaa kommenttiin
suojelusprkl
18.9.2008 14:06
Joo, ei kyse ole siitä, etteikö toista jaksaisi:D
Eka suhde meni siitä perseelleen, ettei tämä toinen oikeasti jaksanut järjestää mulle aikaa - kaverit ja kaikki muukin meni suhteen edelle. Ehkä otin sitten liikaa tästä tapauksesta vaikutteita, koska seuraava "pitempi" suhde meni sitten samaa rataa, tosin muiden ongelmien saattelemana, että tuli nähtyä liian vähän ja lopulta sitten muut ongelmat puski päälle ja sai aikaan ongelmia liikaa.
Mulle ideaali parisuhde olisi sellainen, että toinen asuisi jossain suhteellisen lähellä ja sen kanssa viettäisi enimmäkseen viikonloppuisin aikaa pe-su. Mulla on viikolla yleensä niin paljon tekemistä, töitä ja harrastuksia, että en kovin mielelläni olisi poissa kotoa keskellä viikkoa. Toki tykkään kyllä siitä, että saa nukkua jonkun vieressä, mutta en siedä sitä että toinen kävelee varjonlailla mun perässä ja hyvä kun pääsee vessaan ilman että toinen on niskassa hengittämässä :D
Ehkä tää mun "ongelma" on tällä hetkellä se, että olen tottunut olee yksinäni niin paljon, etten osaa enää nysvää toisessa niin pahasti kiinni kuin nuorempana.
Vastaa kommenttiin
suojelusprkl
18.9.2008 14:45
Mä oon ollu ihan lapsesta asti sellainen, että olen mieluummin ollut omassa seurassa kuin lähtenyt rellestää kavereiden kanssa kaupungille pönhässä. Aikuisempana on opetellut tuota kavereiden kanssa ajanviettämistä. Olin ja olen edelleen yllättynyt siitä, että tykästyin bodypumppiinkin niin pahasti koska siellä on niin paljon muita samassa tilassa, että luulin mun lähinnä kokevan ahdistusta ryhmäliikuntatunneista.
Vastaa kommenttiin
suojelusprkl
18.9.2008 15:08
Se on just siisti laji. Ikinä olisi uskonut hurahtavani siihen näin täysillä. Eilenkin oli niin skitso tunti, ettei kädet toiminu tuntiin sen väännön jälkeen x)
Vastaa kommenttiin
suojelusprkl
18.9.2008 17:07
Voi luoja, mulla palais ihan samantein käpy, jos toinen soittelisi enemmän kuin kerran tai pari päivässä. Tosin jos on ihan oikeasti asiaa, niin sitten ymmärrän useammat puhelut.
Vastaa kommenttiin
suojelusprkl
18.9.2008 17:15
Tuollainen mustasukkaisuus, tai miksi tuota nyt voi edes kutsua, on ihan helvetin sairasta!
Vastaa kommenttiin
vonStackelbaum
18.9.2008 17:36
Älä perkele lähe tolle tielle, se on oikeesti road 2 Hell.
Itse olen ollut semmoinen, että jo pikkuisena kasasin leluni nurkkaan ja leikin sielä selkä huoneeseen päin.
Mutt, mutta, sittemmin, olen huomannut että suhde kumppaniin on eri asia. Omasssa pitkässä suhteessani mua ahdisti kun piti KOKO ajan mennä vaikka ruokakauppaankin yhdessä.
Nyt kuitenkin olen törmännyt tuohon mihin vihjaat omalla kohdallasi, mielestäni toisen kanssa voi olla pienessäkin tilassa yksin. Se vaan vaatii yhteistä ymmärrystä, tarkoitan että molemmat tietävät mitä toinen haluaa/kammoaa.
Itse pystyn olemaan omassa päässäni "yksin", vaikka joku onkin samassa tilassa. Neljä lasta ovat opettaneet.
Mutta, jos haluat välttää sen yksinäisyyden (+kissat kaverina) sitten vanhana, mieti asiaa ja tee jotain sen eteen.
Vastaa kommenttiin
suojelusprkl
19.9.2008 09:05
No ehkä tää on vaan väliaikainen vaihe. Mulla on aina ollut se yksi tai kaksi luottokaveria, niin lapsena kuin aikuisena, joiden kanssa olen pitänyt yhteyttä.
Mä tykkään puuhastella yhdessä kaikenlaista, mutta se alkaa ahdistaa jos ei tehdä yhtään mitään yhdessä, möllötetään vaan kotona neljän seinän sisällä apaattisena.
Ehkä sen takia nuo pari pitempää suhdetta ovat kariutuneetkin kun niissä ei ole tehty yhtään mitään yhdessä, joka lisää sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta eri tavalla kuin silloin jos vaan ollaan ja möllötellään.
Uskoisin, että siinä vaiheessa jos löytää sellaisen ihmisen jonka kanssa on helppo olla ja heittää läppää ja tehdä asioita luontevasti ilman sen ihmeempiä suunnitelmia, niin se ajanvietto yhdessäkin on helppoa ja sellaista ei-ahdistavaa. Mutta kyllä mä silti haluan pitää sen oman pienen tilani, johon voin mennä vaikka lukee kirjaa pariksi tunniksi "pakoon elämää".
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:55
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin