Luovututtaminen

Olen sellainen ihminen, joka vaistoaa asioita ihmisistä ja heidän tekojensa motiiveista, mutta välillä on vaikeuksia tulkita omaa käytöstään ja joskus epäilee omia vaistoja joistain uudesta tuttavuudesta ja siitä on ollut lopputuloksena mm. rikosilmoituksia ja muuta kivaa.

Välillä taasen yrittää ymmärtää muita ja heidän motiiveja joillekin asioille, kun ei vaan ymmärrä miten he hyötyvät joistain asioista, joita he tekevät. Halu ymmärtää muita, ja välillä itseäänkin, saa aikaan aikamoisia aivomyrskyjä päässä. Olisi mielenkiintoista mitata kuinka paljon mun aivot kuluttaa energiaa pelkästään siltä osin, kun haluisin ymmärtää jonkun ihmisen toimintatavat.

Mua sanottiin eilen pahantahtoiseksi sen takia, että aloin viimein ymmärtämään sen minkä takia erään ihmisen harrastama asia on saanut mulle aikaan vitutusta. Ilmeisesti osuin melkoisen arkaan kohtaan, koska tämä sai tässä toisessa aikaan reaktion, että hän sanoi aika ilkeästi mulle.

En vain enää kestänyt katsella sitä, miten hän tuhlaa elämäänsä typeryyksiin, kun tiedän että hänestä olisi niin paljon enempään kuin mitä hän tällä hetkellä itsestään maailmalle antaa. Taisin uskoa häneen enemmän kuin hän itse itseensä.

Joskus totuus satuttaa ja tekee mieli puhua suu puhtaaksi, eilen päästin totuuksia suustani ulos ja sain odotetun vastareaktion. Mutta en ottanut sitä itseeni, koska tiedän etten ole pohjimmiltani pahantahtoinen ihminen. Ehkä olen tuolle ihmiselle sellainen, ja ehkä jollekin toiselle, mutta he eivät siinä tapauksessa mua tunne, jos noin oikeasti ajattelevat.

Jos olisin pahantahtoinen, olisin lyönnyt lyötyä. Olisin voinut satuttaa tuota ihmistä sanoin enemmän kuin kukaan olisi häntä ennen satuttanut, mutta en usko koskaan kykeneväni siihen. Olen toki hänelle sanonut paljon asioita, joiden olen tietänyt loukkaavan häntä, mutta kaikki on ollut vastavuoroista loukkaamista. Ei yksipuolista.

Joskus ystäviä pitää ravistella, että he havahtuisivat elämänsä menevän hukkaan, mutta se usko itseensä pitää tulla jostain muualta kuin toisen suusta.

Vaikka tiedän, ettei tämä ystäväni tätä blogia tiedä eikä hän tätä lue, haluan sanoa hänelle - vaikka sä olet mua sanoin ja teoin loukannut monesti, en silti kykene aidosti vihaamaan sua koskaan tai olemaan uskomatta siihen, että susta on ihan mihin vaan, kunhan vain joskus löydät sen asian jossa pääset ilmaisemaan itseäsi, ilman turhautumista. Ei ne asiat, joiden tiesin sua elämässä häiritsevän, ole sellaisia asioita joiden pitäisi estää sua elämästä. Elämässä mitään ei saa helpolla, eikä mitään tuoda naaman eteen (kaikille) hopeatarjottimella. Ja sinä aikana mitä olen sut tuntenut, en todellakaan usko, että olisit yrittänyt tosissaan muuttaa elämääsi. Mulla on sellainen tunne, että sä et halua elää normaalia elämää sen takia, koska sä et saa mielestäsi siitä tarpeeksi rahallista korvausta - ja tuo ajattelutapasi on se, joka sussa on ärsyttänyt. Jos mä ajattelisin samoin, kuin tuo ystäväni, en olisi ollut töissä päivääkään valmistumisen jälkeen. En mäkään tiedä mitä elämältäni haluan, samoin mua on elämä potkinut päähän (ei toki yhtä pahasti kuin ystävääni, hänen kertomien asioiden mukaan.) ja olen kokenut vastoinkäymisiä, mutta jos olisin yhtä passiivinen kuin tämä ystäväni, olisin viillellyt ranteeni jo aikoja sitten.

Joskus en vain ymmärrä, vaikka haluaisin ja sitten kun lopulta ymmärrän, toivon etten ymmärtäisi.