Pelko

Teot muuttaa meitä
sanat sanotut
toiveet toteutuvat
pelot aineellistuvat
Mun piti jo viikonloppuna raapustaa pelosta jotain, ja oli asiasta jo tietty mielikuva päässä, mutta se mielikuva muuttui kun aamulla aloin pohtimaan jotain (jota en enää edes muista) ja alkoi soimaan päässä
Vallat ja Väet.

Suurin pelko, joka itselläni tällä hetkellä on, on se että ei tuntisi enää mitään.

Ei tuntisi häpeää, jos on loukannut jotain sanoilla tai teoilla.
Ei tuntisi tarvetta pyytää anteeksi, jos on satuttanut toista.
Ei tuntisi pelkoa, jos kävelee pihalla yksin pimeällä.
Ei tuntisi onnea, kun näkee tai kokee jotain kaunista.
Ei tuntisi surua, kun menettää jotain tärkeää elämästään.
Ei tuntisi inhoa, kun katsoo elokuvaa jossa nyljetään ihmisiä.
Ei tuntisi olevansa tärkeä.
Ei tuntisi tarvetta myöntää omia virheitään.
Ei tuntisi tarvetta auttaa apua tarvitsevaa
Ei tuntisi yhtään mitään jos itselleen tärkeä ihminen yrittää satuttaa.
Ei tuntisi vihaa, jos toinen loukkaa tarkoituksella tai valehtelee.
Ei tuntisi mitään mistään koskaan, ja ainoa tarkoitus elämässä olisi se, että saisi loukattua muita ihmisiä (tuttuja ja tuntemattomia) niin teoillaan kuin sanoillaan, eikä suostuisi myöntämään virheitään itselleen, saatikka muille, vaan mieluummin syyttää muita ja pesee omat kätensä.

Toivon, ettei musta tule koskaan kyynistä, hermoheikkoa, ihmistä joka ei pystyisi myöntämään omia virheitään tai joka pelkäisi tekevänsä virheitä niin paljon että tehdessään niitä virheitä syyttää niistä mieluummin muita kuin itseään, ihmistä jolla ei ole enää kosketusta kunnolliseen elämään. Onneksi saa tuntea olevansa elossa, kun saa tuntea eri asioita.

Kirjoitettaessa soi http://www.youtube.com/watch?v=RUnll0QgnuE&feature=related