Pohdintaa alkuvuodelta ja vähän siitä myöhemmin

Kovin moni ei ymmärrä, että pahoinpitely ei ole vain sitä että vähän mätetään turpaan tai uhkaillaan mättää turpaan. Pahoinpitely voi olla myös henkistä. Sitä että yrittää lyttää toisen itsetuntoa ja omanarvontuntoa sillä, että säännöllisesti muistaa muistuttaa toista siitä, että se on tyhmä tai muuta vastaavaa. Tämä kaikki vain sen takia, koska toinen kokee olevansa älykkäämpi ja viisaampi kuin toinen.

Joskus tullut pohdittua, itse asiassa tästä ei ole kovin pitkän aikaa edes kun viimeksi tätä mietin, miksi kukaan haluaisi tieten tahtoen lyttää toisen itsetuntoa tai antaa sille sellaisen mielikuvan että se toinen ei ole edes sen arvoinen että sitä kohtaan pitäisi yrittää käyttäytyä inhimillisesti/siten että se toinen tuntee olevansa arvostettu vaikka ei olekaan täydellinen, varsinkin jos kyseessä on perheenjäsen. Ja erityisesti, jos kyseessä on pieni lapsi. Mitä kukaan aikuinen voi saada siitä, että haukkuu omaa lastaan?

En tiedä onko siitä tehty selvitystä miten suurella todennäköisyydellä henkistä/fyysistä väkivaltaa kokeneet lapset alkavat kohdistamaan väkivaltaa läheisiinsä kun aikuistuvat ja ihmissuhteet tulee kehiin. Uskoisin tuon lukeman olevan hyvin suuri.

Lapsen mieli on hyvin herkkä. Itse voin omasta kokemuksestani sanoa, etten juurikaan kestä huutamista/kiroilua/fyysistä tai henkistä väkivaltaa sen takia, että jouduin katsomaan tuollaista nuorempana. Tai no ei tuo kovin usein tapahtuvaa ollut, enkä juurikaan noilta ajoilta muista asioita, lähinnä tunnetiloja on muistissa. Ja ne tunnetilat puskee pintaan, jos joku alkaa mulle huutamaan tai vastaavaa.

Lehdistä on saanut tämän vuoden puolella lukea huolestuttavia lukemia siitä, kuinka moni lapsi on huostaanotettu ja kuinka moni lapsi joutuu elämään aivan luokattoman kauheissa olosuhteissa. Myös Poplaulaja Rihannan pahoinpitelyuutinen on ollut uutisotsikoissa pahoinpitelykuvineen ja pariskunnan yhteenpaluineen.

Uutiset on nostanut mieleeni asian, jota olen jo jonkin aikaa miettinyt - kuinka paljon väkivaltaa onkaan omassa lähipiirissä. Enkä tarkoita väkivallalla pelkästään sitä, että mätetään fyysisesti turpaan, vaan myös sitä henkistä. Silloin kun itse olin nuori, niin tiesin että ainakin yhden kaverini perhe-elämä oli vaikeata. Ja hän purki tätä pahaa oloa ainakin minuun, muista en tiedä. Enkä tiedä myöskään sitä, miten tämä asia on häneen vaikuttanut aikuisiällä.

Jos lapsi joutuu kokemaan lapsuudessa väkivaltaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä, se valitettavan usein tulee vaikuttaa aikuisiälläkin luonnevikana. Nämä asiat ovat yleensä vielä periytyviä. Jos äiti tai isä on väkivaltainen, henkisesti tai fyysisesti, tulee tämä ominaisuus siirtymään lapsiin. Vaikka tuo ominaisuus olisi vain yksipuolista, oletuksena että isä hakkaa/haukkuu äitiä niin myös se vaikuttaa, miten äiti suhtautuu tähän häntä pahoinpitelevään tahoon. Valitettavan usein väkivaltaa kokenut ihminen jää siihen suhteeseen ja antaa lapsilleen sen kuvan, että on ok kohdella huonosti läheisiä. On ok, haukkua kumppania tyhmäksi, lehmäksi, paskakasaksi ja on ok tinttaa kumppania turpaan niin, että se vaatii lääkärillä paikkailua tai sentin meikkikerroksen peittääkseen vammat. Vaikka lapsi aikuisiällä ajattelisi, että tuollainen on väärin, niin hän voi silti suurella todennäköisyydellä ajautua itse samanlaiseen suhteeseen jossa antaa itseään kohdeltavan huonosti tai jossa kohtelee toista huonosti.

Vanhempien pitäisi muistaa se, varsinkin siinä vaiheessa kun aletaan perhettä perustamaan, että se esimerkki jonka me annetaan lapsillemme omalla käytöksellämme (miten kohtelemme muita) siirtyy myös lapsiin. Tai oikeastaan ihmisten pitäisi muistaa tuo asia parinvalinnassa. Jos annat itseäsi kohdeltavan huonosti, tai jos kohtelet itse toisia huonosti, et voi antaa itsestäsi kovin hyvää esimerkkiä lapsillesi ja taas saadaan lisää muita kohtaan huonosti käyttäytyviä ihmisiä.
Jos alat olemaan jonkun ihmisen kanssa, joka osoittaa väkivaltaisuuden merkkejä (olivat ne sitten henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan liittyviä) niin mikä saa ihmisen jäämään sellaiseen suhteeseen tai vielä pahempaa, perustaa perheen tuollaisen ihmisen kanssa? Tiedän kyllä mistä tuo johtuu, mutta en siltikään ymmärrä tuota.

***
Kirjoitin tuon tekstin vuodenvaihteen ja helmikuun välisenä aikana, kun lehdissä oli paljon juttua lasten huostaanotoista ja mulle tuli helvetin paska mieli siitä, miten paljon paskaa kulissien takana tapahtuukaan. Ja miten tämä kulissien takana tapahtuva asia tulee vaikuttaa tulevaisuudessa nuorten aikuisten hyvinvointiin ja miten he antavat tuon vaikuttaa omiin lapsiin ja lapset lapsiinsa. Vai onko aina vain ollut tällaista, eikä asioista ole keskusteltu niin avoimesti, kuin nykyään? Onko meillä asiat paremmin, huonommin vai samassa jamassa, kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten?